Yrittänyttä ei laiteta

On Marilynin kuudes syksy. Jotenkin aina syksyisin aktivoidun uudelleen yrittämään sen vapaana pitoa. Onhan sen pakko tulla järkiinsä joskus? Eilen ja tänään taas tuntuu siltä, että nyt on se syksy.

Heräsin eilen, kuten tavallista, kuuden pintaan ja varustin Marilynin "batman-viitalla" sekä kaulapannan ledilampulla. Tuuppasin sen toisten koirakamujen kanssa ulos - ensin tehtiin paikalla ja istu -harjoituksia ovensuussa ja se sujui nätisti. Typykkä kiisi metsään iloisesti haukkuen. Hetken kuluttua näin sen kiitävän kohti tallia ilman viittaa. Löysin viitan myöhemmin piikkilangasta talomme takaa.

Seitsemän pintaan aamulla kuului Marilynin haukku naapurimäeltä aika rajuna. Kuulin myöhemmin, että se oli mennyt herättämään espanjalaiset kesämökkiläiset teputtamalla kuistilla ja haukkumalla suureen ääneen. Kun he heräsivät, oli koira kiitänyt tiehensä tehtyään ensin pihalle kaksi suurta kuoppaa. Onneksi siellä ei suututa pikkukoiraani, vaan tilanne nähdään huvittavana.

Yhdeksän pintaan tuli Kaisa kokeilemaan issikkaratsastusta ekan kerran meille. Kaisa sai itse noutaa Félagin laitumelta ja hänellä vaikutti intoa olevan kuin 7-vuotiaalla ratsastusleirin ekana päivänä, sydän pomppi riemusta niin että se näkyi fleecen läpi. Ainakin melkeen. No, hellettäkin oli jo, lämpöasteita taisi olla aamusta huolimatta yli 20C.


Pyörimme parilla pellolla, minä ratsastin rakkaalla harmaalla pallollani, Ísingillä, ja se tosiaan oli innoissaan, kun sai pyöriä Félagin ympärillä antaessani neuvoja siitä, miten kannattaisi koettaa sitä hevosen päällä istumista. Olin jo edellisenä päivänä kokeillut monen kuukauden tauon jälkeen, miten Ísingin jarrut toimivat, joten siitä ei ollut huolta. Noin puolen tunnin jälkeen Kaisa oli niin valmis, että päätimme kokeilla laukkaa ja sekin onnistui hienosti ylämäkeen.

Ylitimme taas yhden pellon ja olimme juuri tulossa Lehmijärventielle metsästä, kun Kaisa sanoi, että meillä on seuraa. Perässämme tuli Marilyn kieli pitkänä roikkuen ja varsin uupuneen näköisenä. Huikkasin koiraa seuraamaan ja se asettui tyylikkäästi kolmanneksi jonoon.

Ylitimme Lehmijärventien ja lähdimme kohti Saarikon leirikeskusta ja Marilyn vaikutti tosi väsyneeltä. Ajattelin, että se ei jaksa kävellä kanssamme enää sitä paria kilometriä, mitä reitistämme oli jäljellä. Vastaan tuli sauvakävelijä ja pyysin häntä nostamaan koiran eteeni satulaan ja Marilyn nousi ryhdikkäästi istumaan ja vaikutti olevan tosi mielissään kyydistä.


Välillä jouduin roikottamaan sitä kainalossani kuin jotain sangatonta käsilaukkua, jotta sain mennyksi ravia tai laukkaa, mutta se ei yhtään vastustellut, joten homma sujui suhteellisen hienosti. Edellisenä päivänä agilityharkoissa olimme hirtehishuumorisesti suunnitelleet parson-käsilaukkua uusiokäyttönä menehtyneelle koiralle ja minua huvitti vielä enemmän, kun tuo leikinlasku tuli mieleeni.

Tallin pihassa Marilyn hyppäsi pois kyydistä ja oli sen verran levännyt, että jatkoi menoaan. Enää se ei antanut minulle kiinni, vaikka yritin sitä houkutella. Aiemmin oli tallin pihalla pussailtukin, mutta enää ei onnistunut. Hassu otus. Vasta neljän pintaan iltapäivällä Suvi otti sen syliin ja laittoi odottamaan minua hevoskarsinaan. Sieltä vein sen syömään ja lepäämään. Illalla käytiin flexilenkillä. Kerran koira pääsi irti flexistä, mutta palasi kutsusta luokseni aivan heti. Ilahduttavaa.

---

Tänä aamuna on jatkettu harjoituksia. Aaamulla käytiin ensin flexilenkillä hakemassa lehti ja sen jälkeen Marilyn on juoksennellut vain kotipihassa, mutta ei anna enää kiinni.

Kumpi on Marilyn?

Päivystys oikealle

Päivystys vasemmalle.

Tylsää.

Rasahtiko jokin?

---

Tätä kirjoittaessani n. klo 11 on ulkona kaatosade ja Marilyn on ilmeisesti kuistin alla eikä halua tulla sieltä sisään, vaan odottelee sateen loppua päästäkseen taas päivystämään. Se ei kuitenkaan ole nähdäkseni poistunut kotimäeltä minnekään, joten joutaahan se tuossa juoksentelemaan.

***jatkuu***
Klo 12 Marilyn halusi poikani Mikon kyytiin tiellä (ukkosmyrsky, matkalla kohti Lohjaa) ja tuli sitten kotiin lepäämään noin neljäksi tunniksi - sitten päästin sen uudelleen liikenteeseen klo 16, kun heräsi ja meni etuportin eteen odottelemaan. Se haukuskeli siellä sun täällä eikä tullut kenenkään luo, vaikka pyydettiin välillä.

Kymmenen maissa illalla se makasi hevostarhassa ihan talomme takana eikä tullut, kun kutsuin, makasi vain paikallaan. Ukkokulta sanoi sen ontuvan. Kävelin typykän luo ja se kääntyi selälleen. Kannoin sen kotiin, annoin herkkuaterian ja ilmeisesti se ei jaksa enää edes kävellä... kipeä ei ole mistään muuten eikä mielestäni onnu.

Katsotaan, kuinka kauas menee huomenna...