Keskiviikko on viikkoni kohokohta. Eilinen oli ihan super. Aaamu alkoi siten, että Karma hyppäsi sänkyymme klo 5:30 ja haukkui oikein reippaan hälytyshaukun nenu kohti ikkunaa. Nenu näkyi hyvin, koska ulkona oli upea, kirkas täysikuu. Nousin istumaan ja totesin, että ikkunan takana on kaunis, melkein romanttinen näky: kaksi pulskaa tammaa syö pihanurmea leppoisasti ja kuu kumottaa niiden kyljistä.
Kehuin Karmaa kovasti hienosta ilmaisusta ja kehotin sitä käymään nukkumaan. Se ilahtui kovasti kehuista ja painoi päänsä poskeani vasten ja niin me nukahdimme uudelleen kuin pikkulapset. Kunhan kelloradio oli muutaman kerran hälyttänyt, hoitelin normaalit aamutoimet (koirat ulos, itselle vaatteet jne.) ja lähdin katsastamaan vahigot. Oli todella upea kuutamo.
Heppafrouvat olivat tyynesti ja lähes aitaa vahingoittamatta (tällä kertaa) tulleet pihalle. Ilmeisesti sähkö oli poikki jostain päin aitaa. Minulla alkoi palaveri vasta klo 10 Hesassa, joten ehdin mukavasti korjata aitaa. En tosin onnistunut aivan, koska katkoksia oli niin useita ja työsarja: paimenen irrotus - korjaus - paimenen kiinnitys - testaus kestää aika kauan, koska korjattavan paikan ja paimenen välimatka on jotain 150 m. Ehkä viitisen kertaa tepsuttelin ylämäkeen ja takaisin ja homma ei tullut kuntoon. Hikikin pukkasi niskaan ja aika loppui. Lopulta totesin mielessäni "tulipahan kuntoiltua" ja menin suihkun kautta töihin ja jätin aidan ilman sähköä.
Iltapäivällä pääsin kotiin jo aikaisin (tuli tuommoinen 5 tunnin työpäivä ainoastaan). Päivä oli upea: aurinko paistoi upeasti ja syksym ruska oli komeimmillaan. Nyt sain aitaan jonkinlaiset sähköt, yhdessä kohtaa jännite tipahtaa 3000 - 1000, mikä ei oikein tyydytä minua, mutta en ehtinyt enempiä, koska piti kiirehtää ratsastustunnille.
Peikkolapsi oli äärimmäisen mustasukkainen, koska otin tunnille Vissan, hänen hevosensa. *Ihme kyllä hän ymmärsi, ettei voi mennä tunnille kahdella hevosella, eikä hirveästi kiukutellut.* Luvassa oli pieniä esteitäkin (ehkä 15 cm) ja siksi vaihdoin hevosta. Félagista esteet ovat epäilyttäviä, Vissasta kivoja. Tunti oli tosi mukava. Tosin Vissa on aika bitch: villiinnytti naapurin nuoren Alvarin pukittelemaan hörisemällä sille seksikkäällä äänellä ja laukkaamalla kohti nuorta ruunapoikaa kesken asialliseksi tarkoitetun ravipätkän. Tyttönen, joka Alvarilla ratsasti, sai riemukkaan ilmalennon. Onneksi ei käynyt pahemmin. Itsetunto hänellä ehkä hiukan kolahti.
Lopputunti meni asiallisemmin. Minulla on ilmeisesti sittenkin vatsalihakset, koska ne väsyivät ravityöskentelystä ja ovat tätä kirjoittaessani kipeät. Riemukasta. Minna-ope oli taas niin ihana kuin aina, tunneista jää aina loistava olo. Ihan kuin osaisi muka ratsastaa... kannustava tyyppi. Toivottavasti ehtii tulla useamminkin tunteja pitämään.
Illalla vielä agilityharkkoihin. Marilyn osoitti taas loppumattoman positiivisuutensa ja rohkeutensa. Vaikka se sai toiselta pikkuterrieriltä kunnon puraisun korvaansa, se ei ollut juuri moksiskaan vaan teki agirataa ja puuhaili omiaan odotusajallakin. Luulisi, että korvaa olisi jotenkin edes särkenyt, kun siitä valui koko ajan hiukan verta, mutta pöh. Koira kiiti kuin viitapiru esteeltä toiselle. Huomiokin pysyi minussa koko ajan. Kiitos vaaleanpunaisen vinkupalloni. Miksiköhän niitä on nykyään vain yksi, lienen kadottanut toisen jonnekin? Hmmm.
---
Mutta nyt on sanottava itselleen: "Ryhdistäydy, nainen! Etsi itsellesi jotain säädyllistä päällepantavaa noiden rytkyjen sijaan ja suuntaa auton nokka tielle ja töihin!"
Arvatkaa, tekisikö mieleni alkaa kinata vastaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti