Onnistunut mielikuvaharjoittelu!

Tänään tulee olemaan kiireinen päivä. Kokous toisensa perään. Nukuin hiukan huonosti. Pikkupeikkokin oli illalla jossain reissussa ja alitajuntani odotteli häntä, vaikka nukuinkin. Pojan koulumurheetkin vilahtelevat mielessä. Ukko on purjehduskisapäällikkönä ja sekään ei ole välttämättä aina helppo homma. Mietin myös, mitä loppuviimeksi voin tehdä harmaalle pallolle, kun se vaan lihoo ja kasvaa. Marilynkin ahdistaa. Toiset ihmiset tekevät paljon viisaampia ratkaisuja. En huomannut ottaa takkiakaan, kun lähdin siirtämään hevoset.

Sitten päätän fokusoida itseni ja laatia itselleni mission ja vision ihan vaan tälle päivälle.
(Suomeksi: kohdistan ajatukseni vain tähän päivään ja päätän pikkutehtävän ja sille laajemman lopputuloksen. Esimerkki: haluan tänään saada ilmaisen lounaan ja pyrin siihen, että näin on joka päivä.)

Minun missioni ja visioni ovat kovin yksityisiä, joten eipä niistä sen enempää. Nyt vaan takaisin fokusoimaan. Keskityn ajattelemaan tulevaa päivää ja sen tapahtumia ja samalla kutsun hevosia pois laitumelta.

Yleensä ne tulevat reipasta laukkaa ja heitän niille pari leipää ja sitten homma on tehty. Nyt ne jäävät jäkittämään keskelle märkää peltoa ja joudun noutamaan ne ja ajamaan ne pois pellolta. Ei mennyt ihan putkeen. En osaa edes sanoa, raivostuttaako, koska keskityn ajattelemaan tulevaa päivää. Hiukan tuli liikuntaa samalla, ajattelen keveästi.

Olen laittanut koirat omille paikoilleen, Karma odottaa tallissa, koska siellä se ei hauku ja herätä koko kylää. Yleensä se odottaa nätisti, mutta nyt se on odottanut kauemmin kuin tavallista ja repinyt leipäpusseja ympäri tallin lattiaa. Ei mennyt ihan putkeen. En siivoa.

Haen lehden. Se onnistuu hyvin. Saan lehden ehjänä ulos laatikosta, vaikka minulla on kaksi koiraa remmissä. Takaisin fokusoimaan ja suunnittelemaan tulevan päivän tehtäviä. Ajattelen: "Mikään ei voi mennä pieleen. Tottakai onnistut!" Alan jo hiukan uskoa itseeni.

Sitten se tapahtuu. Kaadun mutaan rähmälleni ja Marilyn poistuu kohti kaupunkia valkoinen häntä iloisesti pystyssä ja remmi perässä. Kun karjaisen sille, se ilahtuu vielä enemmän ja lähtee laukkaan. Eri kiva tyyppi, mutta ei ihan mun tyyppiäni, ajattelen.

No, se siitä fokusoinnista. Kiirehdin takaisin kotiin, Karma juuttuu aitalankoihin matkallla ja koska se on paimenkoira, sitä on lähes mahdoton irroittaa, koska se jähmettyy. En kerro teille, mitä ajattelen. Sivusilmällä näen valkoisen, iloisen koiran keskellä kylätietä. Se etenee tyynesti. Tietää varmaan, minne se on menossa.

Kävelen sisään, yritän hillitä itseni. Onnistun. Työnnän pään makuuhuoneemme ovesta sisään ja sanon, että Marilyn on karannut ja haen sen autolla. Uninen ukko on lähdössä apuun. Pyydän häntä keittämään kahvia, kuten aina aamuisin.

Ajan autolla Marilyniä kohti. Se ilahtuu ja heiluttaa häntää. Pysähdyn. En näe koiraa takanani. Tietenkään, koska se on edessäni taas yhtä iloisena. Muistan yhden vanhan tarinan metsäsyskoirasta ja metsäautotiestä ja ajan vauhdilla Marilynin ohi ainakin 100 m. Se hämmästyy. Tulen ulos autosta ja ryhdistäydyn. Sanon sille kyllästyneesti: "Tule autoon, mua ei huvita."

Se tulee. Ajattelen: "Ei ole todellista!"

---

Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä päivästä tulee. En oikein osaa sanoa, alkoiko se hyvin vai ei. Oikeastaan se on kokonaan edessä vielä. En uskalla fokusoida mitään, sillä muistan hämärästi ajatelleeni jossain vaiheessa, että jos kaatuisin kuraan, niin ei hyvä heiluisi... Aika kiva kokemus olla väärässä heti aamusta. Yleensähän en erehdy, kuten tiedätte.

Kahvi muuten onnistui mainiosti. Kiitokset keittäjälle.

---
Positiivaritkin osui tänään:
Myönteinen asenne ei ehkä ratkaise kaikkia pulmiasi, mutta se ärsyttää juuri sen verran, että ihmiset vaivautuvat edes yrittämään.
-Herm Albright