maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Hellittääkö kevätväsymys?

Minulla on ollut rankkaa kevätväsymystä blogipäivityksissä. Siihen taitaa olla kaksikin syytä. Ensinäkin hampaanpoiston jälkeinen antibioottikuuri vei kaikki mehut. Viimeiset pari viikkoa päivät ovat soljuneet seuraavalla ohjelmalla: ylös, hevosten ja koirien hoito, töihin, kotiin, kahden tunnin päiväunet, siirtyminen sohvalle telkkarin eteen muutamaksi tunniksi, hevoset laitumelle yöksi ja nukkumaan. Tuosta ei paljon kirjoittamista riitä. Täysin tapahtumatonta elämää.

Nyt on antibioottikuuri ohi, toivottavasti vähän piristyn. Tänä aamuna ei kyllä sellaisesta ollut mitään merkkejä. Väsymys johtui kylläkin sunnuntaipäivän ohjelmasta. Olimme pikkupeikon kanssa töissä seuramme agilitykilpailuissa aamusta iltaan. Aloitimme 7:30 ja kotona olimme klo 18 aikoihin. Minä olin kuuluttajana kisoissa. Se on kiva homma, kun näkee kaikki suoritukset ja pysyy koko ajan kilpailun tulosten tasalla. Olikin muutamia tosi hyviä koirakoita paikalla. Joidenkin koirien suoritukset taas herättivät etupäässä hilpeyttä. Osaavatkin koirat voivat sille päälle sattuessaan lähteä ihan lapasesta haahuilemaan ympäriinsä.

Omissa koirissa yksi asia on ihmetyttänyt minua jo jonkin aikaa: Karma syö voikukan nuppuja. Yhdellä ulkoilukerralla se napsii niitä kymmeniä ja rouskuttaa ne hyvällä halulla kitusiinsa. Minkä ihmeen vuoksi? Eihän se voi olla hyvää.

---

Mutta nyt lähden sonnustautumaan työvaatteisiin. Mentävä on.

perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Ei kannata toivoa...

... koska toive saattaa toteutua.

Eilen aamulla minulla oli hammaslääkäri. Koko matkan toivoin hartaasti, että ne sanoisivat: "Nyt emme ehdi ottaa teitä, koska edellisen potilaan toimenpide on kestänyt huomattavasti oletettua kauemmin. Menkää ajanvaraukseen ja tilatkaa uusi aika".

Ja toive toteutui! Tosin se meni vähän niinkuin silmällä pieleen, koska ne sanoivat niin minua seuraavalle asiakkaalle. Yläviisaudenhampaan poiston luvattiin kestävän maksimissaan 5 minuuttia ja niinhän sitä sitten kiskottiin 2 tuntia! Puudutus tosin oli hyvä ja tuntemukset eivät olleet kivuliaita, lähinnä vain vastenmielisiä. No, siitä selvittiin. Tosin suu, leuka ja puuttuvan hampaan kohta ovat melkoisen kipeät.

---

Meillä on siirrytty laidunkauteen! Varmaan aikaisin kevät ikinä. Hevoset - Romeota lukuunottamatta - ovat yöt vihreällä ja päivät mustalla. Viime yön olivat ensimmäistä yötä laitumella.

Aamulla oli yllättävän helppoa saada ne pois vihreältä. Menin alas tallille, hevosia ei näkynyt, olivat jossain kulman takana syömässä. Vihelsin. Kohta alkoi kuulua melkoinen jytinä, kun kolme lihavaa ponia tuli täyttä laukkaa laitumen perältä katsomaan, mitä hyvää mamma antaa.

Annoin jokaiselle omenan ja talutin Romeon laitumelle. Jostain syystä Romeo oli halunnut viettää yön pihatossa. Se muuten liikkuu jo varsin vauhdikkaasti. Joutui juoksemaan, kun toiset hieman jahtasivat sitä, ettei vanhus varastaisi kenenkään omenaa. Pyöreyttäkin on ilmestynyt lavoille, eiköhän tuo kesän vielä pärjää.

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

Ei voi olla totta!

Kesä onkin jo tullut! Käsittämätön kevät! Yhtäkkiä heräsin talviuniltani ja olikin yli 20C lämmintä ja koivussa hirmuisen kokoinen lehti. Hiirenkorvat ehtivät olla varmaan muutaman tunnin, kun on ollut niin lämmintä, että ne kasvoivat melkein silmissä lehdiksi.


Romeo on toipunut ja saa nyt asua omalla laitumellaan, jossa sille on oma koppikin yön viettoa varten. Heinä tuntuu maistuvan, vaikka siitä osa meneekin silppuna maahan. Otin siltä jo loimenkin pois. Pidin sitä kahdestä syystä sen päällä: jottei näkyisi kuinka laihaksi se on päässyt ja tietenkin lämmittämään.

Toisetkin hepot ovat jo päässeet pari kertaa maistelemaan vihreää, mutta silti ne ovat niin höpsöjä, että kun vihellän, niin tulevat kiireesti syömään kuivaa heinää. Sulassa sovussa ne sitten sitä rouskuttavat. Meillä ei yleensäkään tapella, vaan aina ollaan kylki kyljessä ja sovussa. Kiimat voivat saada hieman potkimaan ja vinkumaan, mutta muuten ollaan hyvin rauhassa.

Vapun tienoilla minulla on ollut kokonaiset neljä päivää vapaata. Mahtaa tuntua hirveältä lähteä huomenna töihin!


Tänään menemme tyttöjen kanssa hieman shoppailemaan (Plantageniin ainakin), kun kaupatkin ovat taas aloittaneet sunnuntai-aukiolot. Sitä ennen täytyy mennä nauttimaan auringosta aamukahvin merkeissä etukuistille.

---

Ei mikään ole niin helakka kuin kevät, kun se helähtää kiurun nokasta, mahlakoivun norosta, renkipojan laulusta ja varsahevosen kaviosta. - Unto Seppänen

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Kevättä

Kevät on tullut keikkuen. Säät ovat olleet kerrassaan ihanat: aurinkoa ja lämpöä on riittänyt. Kaikissa puissa on jo isot silmut ja hiirenkorvat ilmestyvät aivan pian. Romeokin on päässyt joka päivä pihanurmikolle vatsaansa kasvattamaan. Pikkuhiljaa se onkin tullut jo hieman varmajalkaisemmaksi. Ehkä se on jopa hieman lihonut. En ole vielä voinut ottaa fleeceloimea pois, kun en halua oikeasti nähdä, mitä sen alta näkyy.

Olin alkuviikon Vanajanlinnassa koulutuspäivien merkeissä. Upea paikka. Sain asuakseni oikein kahden huoneen sviitin katoksellisella parisängyllä. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Kimi (Räikkönen siis) valitsi tuon paikan häilleen. Ruokakin oli ihanaa ja palvelu myös. Hieman oli tylyä eilen työpaikan lounaspöydässä syödä hieman jäähtynyttä perunamössöä, hampurilaispihviä ja kanamunaa. Kaukana oli gourmet-ateria siitä...

Voi olla, ettei viikonloppunakaan saada aivan gourmet-ruokaa. Lähden issikkanäyttelyyn töihin ja minun hommanani on myös muonitus. Erilaisten kiusausten ohjeita olen kaivanut netistä ja laskeskellut, kuinka paljon sapuskaa pitää 25:lle hengelle laittaa. Ihan sitä välillä yllättyy, mihin kaikkeen sitä suostuukin ryhtymään.

Tänään on taas ratsastustunti. Sitä odotan kovasti. Toivottavasti Félagi on yhtä reipas ja mukava kuin viime tunnilla. Viime aikoina on taas joutunutkin panostamaan melko lailla tähän ratsastuskalustoon: kengittäjä on käynyt meillä harva se päivä. Nyt meillä on 2,5 kesäkenkäistä hevosta. Vissan takajaloissa ei ole kenkiä, koska se ei antanut kengittäjän koskea niihin.

Talossa on uusi potilas: Kleolla on yskä ja räkätauti. Kleohan yskii aina, koska sillä on ilmeisesti jokin polyyppi tms. nenussa häiritsemässä, mutta nyt se on selvästi flunssainen ja yskii, jos liikkuu hiukankin. Ressukka.


****
Jos olit tänäkin aamuna koirasi mielestä maailman mukavin ihminen, älä suotta kysele kenenkään muun mielipidettä.
****

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

Merkkipaalu

Tänään tulee 22 vuotta siitä, kun menimme ukkokullan kanssa naimisiin. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta etupäässä kai on ollut tasamaata. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja elämä on kohdellut meitä keskimääräisesti ottaen varsin hyvin. Iltaa juhlimme meille tyypilliseen tapaan: ukko istuu kokouksessa ja minä vietän aikaani kengittäjän kanssa. Ehkä me illalla nostamme yhteisen maljan!

Ehkäpä siinä juuri on se syy, että olemme olleet noinkin kauan naimisissa: meillä on elämää, ystäviä ja harrastuksia myös avioliiton ulkopuolella.

---

Eilen oli pitkästä aikaa ratsastustunti. Keskiviikkona putsasimme talkoilla Katjan kentän talven jäljiltä heinästä ja hevonkakasta ja kenttä olikin ihanan kuivassa ja hyvässä kunnossa. Minna piti kevätkuntoamme melko hyvänä, vaikka talvikautena on ollut melkein kolme kuukautta pelkkää lepoa. Félagikin oli yllättävän reipas ja tunti meni meidänkin osalta mukavasti. Ensi viikolla uudelleen! Ihanaa!

---

Ja mikä parasta: tänään on perjantai, perjantai, perjantai!

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Potilaskertomuksia

Eläinlääkäri ei oikein löytänyt Romeosta kunnon vikaa. Hampaat olivat lohkeilleet, mutta ei niissä ollut sellaisia piikkejä, mitkä estäisivät syömisen. Nielussa oli lievää turvotusta, mutta mitään kovin ihmeellistä ei löytynyt. Romeo käyttäytyi - tapansa mukaan - ihanasti eikä yhtään kiukutellut, vaikka käsi työnnettiin ihan pitkälle suuhun. Kovin on poika laihtunut ja lääkäri sanoikin, että jos sen ilme ei olisi niin hyvä ja kiinnostus ruokaan niin kova, niin pitäisi ehkä harkita lopullisempia toimenpiteitä. Saimme uudenlaista kipulääkettä ja sulfakuurin ja isot peukutukset sille, että kevät etenisi nopeasti, jotta pojan saisi laidunruohon ääreen lihomaan.

Talossa on toinekin potilas: pikkupeikon silmät alkoivat eilen vuotaa, punottaa ja kirvellä kovasti. Hän kävi kaksi kertaa eilen päivystyksessä. Ekalla kertaa sai vain reseptin ja apteekit olivat jo kiinni. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä lääkäriltä! Tokalla kertaa sai puudutustippoja silmiin, mutta ne auttoivat vain hetken. Pikkuinen on sängyssä, eikä voi pitää silmiä kiinni eikä räpytellä, kun sattuu niin kovasti. Mitähän alumiinipölyä simmut ovatkaan vetäneet itseensä? Ressukka, inhottavaa, kun ei voi mitenkään auttaa.

Ja onhan meillä kolmaskin potilas, joka ei tosin itse ymmärrä siitä mitään. Marilynin hännän juuressa on edelleen outo pahkura ja pitänee viedä typykkä ohutneulanäytteelle, jotta saadaan selville, mikä ihme se on. Marilyn ei myöskään halunnut ruokaa tänä aamuna, mutta se voi johtua siitäkin, että sitä ei kiinnosta muu kuin Kleon astuminen... *huoh* Käsittämättömän rasittavaa, kun ne kaksi koko ajan huohottavat ja hosuvat jossain.

No, töihin tässä on lähdettävä. Unettoman yön jälkeen ei ihan nappaisi, mutta mentävä on, ei auta.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Risa?

Onko herätyskello rikki, kun havahdut aamuyöllä kummastelemaan, että se näyttää W:W2? No hei, ei se ole, seuraavaksi se näyttää W:WW eli 3:33. Hehhe. Tämä muistuttaa ällistyttävästi erään ystäväni bensamittarin lukutaitoja.

On muuten ollut hermostuttava aamu. Kleolla on juoksu ja Marilyn yrittää astua sitä koko ajan ja kun Karma tulee ihmettelemaan moista toimintaa, Marilyn hyökkää haukkuen sen kimppuun ja sitten on täysi rähinä päällä. Nyt on Marilyn eristetty etukuistille ja maassa on taas rauha. Tuommoinen hormonien pilaama koiratyttö on ihan rikki: ei kuule mitään, ei ymmärrä mitään ja se on todellakin raivostuttavaa. Onneksi tämä ei kestä päiväkausia.

Olen tänään etäpäivällä, eläinlääkäri tulee puolilta päivin katsomaan, mitä hoitoa Pikku-Romeolle keksittäisiin tai jos löytyisi edes jokin syy ruokahaluttomuuteen.

lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

Kevätaamua

Onkin näköjään jo viikko vierähtänyt, enkä ole yhtään tänne kirjoitellut. Aika kuluu nopeasti, kun on lystiä, sanotaan. No, lystiä ei kyllä ihmeemmin ole ollut. Haipakkaa senkin edestä. Töissä on ollut kiirettä, kotirintamalla ei niinkään.

Romeon vointi on entisellään, se syö yhtä vähän kuin aiemminkin, mutta on hengissä edelleen. Kohta lähden tekemään sille pienen aitauksen aurinkoisimmalle pihanurmellemme, jos vihreä ruoho virkistäisi sitä. Minusta se syö niin vähän, ettei se ollenkaan ulosta ja se ei liene hirveän hyvä asia. Eläinlääkäri tulee maanantaina sitä katsomaan, jos keksittäisiin, mikä sen suussa niin vaivaa, ettei ruoka maista.

On aivan upea aamu. Aurinko paistaa ja paljastaa kaikki liat pölyt ja likaiset ikkunat. Pakko päästä ulos, ettei niitä näkisi. Siivoaminen ei tule kuuloonkaan... kai.

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Puuro miehen tiellä pitää!

Kaurapuuro maistuu nyt Romeolle, keittelin sitä eilen kahteenkin otteeseen ja ponivanhus söi sitä aiempiin ruokamääriin nähden melko paljon (siis noin 3 dl tai jotain). Olen myös onnistunut löytämään vihreitä ruohotuppoja ja eilenkin se sai ilta-appeeksi melkein täyden vadillisen vihreää ruohoa. Kyllä alkoi vanhuksen turpa liikkua iloisesti, kun vihreän heinän tuoksu tapasi sen sieraimet. Melkein tuli itku, kun katselin sen ruokailua illalla. Viime yönä oli syöty myös 8 ruisleipäää ja kaksi omenaa, joten ravintomäärät alkavat pikkuhiljaa kasvaa.

Uskomattoman laihaksi se on viime viikkoina tullut, kuten vanhat sairaat ihmisetkin usein. Edelleen toivon sille makoisaa laidunkesää, vaikka se olisi sen viimeinenkin kesä. Kevät onkin keikkuen tulossa, mm. kurkiauroja on jo kulkenut talomme yli useitakin. Niiden huutoa on sykädyttävää kuunnella. Usein ne laskeutuvat johonkin lähipellolle lepäilemään ja kun ne etsivät laskeutumispaikkaa, ne huutavat ja lentävät ympyrää kylän yllä. Upea näky!

Paranemisia toivottelen myös Elkielle ja Dorikselle, kyllä nyt on tuttavapiiriin osunut paljon potilaita ja toipilaita yhtäaikaa.

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Aprillia!

Lapsena aprillipäivät olivat hauskoja. Perheessämme aprillattiin aina jotenkin ja sitä piti olla melko tarkkana, ettei mennyt vipuun. Itseasiassa en muista, millaisia isäni keksimät pilat olivat, mutta mieleen on jäänyt isän ilkikurinen ilme pilan onnistuttua ja huudahdus: "Aprillia, aprillia, syö silliä - juo kuravettä päälle!"

Tämä ei ole aprillipila: pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä, että Romeo kuntoutuu. Ruokaa menee päivä päivältä hiukan enemmän ja ilme on pirteämpi. Eilen oli niin lämmintä, kun pikkupeikko tuli töistä, että Romppu pääsi ulos aurinkoa ottamaan. Aina se könyää sieltä käytävälle, jos hetkeksikin jättää karsinan portin auki. Siitä voisi päätellä, että pikkuinen ei oikein nauti sisällä olosta. Silmäkään ei näytä pahalta, joten kaipa tässä taas hetki elämää mennään.

Peikkolapsi kävi eilen ratsastamassa molemmat tammat. Ísingiltä oli vissiin jarrut tippuneet tallin pihaan, kun niitä ei kuulemma oikein löytynyt matkan kestäessä. On se mukavaa, että kotoa löytyy tarpeeksi taitava ja rohkea ratsastaja reippaalle pikkutammalle!

Illalla vielä piipahdimme agilitytreeneissä. Kouluttajamme oli poissa ja meillä oli itsenäiset harjoitukset. Osanotto treeneihin oli mahtava! Kaksisteen pikkupeikon kanssa siellä harkattiin. Ohjeena oli harjoitella yksittäisiä esteitä. Me harjoiteltiin Marilynin kanssa keppejä (verkkokepeillä) ja putkeen menoa. Viimeksi Jaakon treeneissä otus ei mennyt millään heittämällä putkeen, mutta nyt sen sai menemään myös pimeistä kulmista vauhdilla, kun pikkupeikko oli targetin kanssa putken suulla palkkaamassa.

Kateellisena katsoin, kun Karman kanssa targetilla pakkauksen voi tehdä niin, että käy yhdessä koiran kanssa laittamassa palkan targetilla ja sitten menee suorittamaan. Koira ei varasta palkkaa, vaikka menee siitä ihan ohi. Tuo ei onnistuisi kurittoman terrierin kanssa millään lailla.

Kevät muuten tulee vauhdilla. Aurinko on paistanut muutamana päivänä niin, että se oikeasti lämmittää. Ihanaa.

maanantaina, maaliskuuta 31, 2008

Selvittiin säikäyksellä!

Viikonloppu meni taas aivan liian pian ja kesäaikaan siirto vielä varasti yhden ihanan nukkumistunninkin. Jonnekin pitäisi saada valittaa!

Lauantaina koin suurimmat kauhunhetkeni pitkään aikaan. Menin illalla 21 aikoihin pistämään Romeolle antibioottipiikin. No, noin 30 sek antibiootin pistämisen jälkeen se kaatui kyljelleen maahan ja alkoi ikäänkuin ravata. Vanha hevosparka sai penisilliinishokin! Pelästyin tietenkin kovasti ja hälytin paikalle ukon ja pikkupeikon ja päivystävän eläinlääkärin. Olin aivan varma, että Romeon päivät olivat luetut. Se makasi tallin lattialla pää pikkupeikon sylissä ja kaikki tuntui niin kovin lopulliselta. Noin tunnin kuluttua se kuitenkin reipastui ja lähti pyrkimään pystyyn. Horjakoin jaloin se seisoi hieman kummastuneen oloisena, kun eläinlääkäri tuli. Uskomatonta, miten vanhalla hevosella elämänliekki vain palaa!

Eläinlääkäri - nuori tyttö, nuorempi kuin Romeo - kuunteli sydämen tahtia ja totesi sen lyövän nopeasti, mutta tasaisesti. Silmään pikkuponi oli saanut haavan kaatuessaan, joten nyt silmää pitää puhdistaa, voidella ja laittaa tippoja kahden viikon ajan. Sunnuntaina poni jo söi taas hieman enemmän, se ihastui kuiviin ruisleipiin, joita naapuri on rahdannut säkillisen meille. Kun Ísing tuotiin kengitettäväksi talliin, Romeo jopa hörisi sille ja ponit tervehtivät toisiaan huuliaan yhteen hiplaillen.

Tiedänhän toki, etti tämäkään vanha poni voi elää ikuisesti. En myöskään halua sen kärsivän, mutta nyt tilanne näyttää taas kääntyvän hieman parempaan suuntaan.

Voi, miten toivonkaan, että ruoho kasvaisi nopeasti!

perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Lisää potilaita...

Keskiviikkona tuli Marilyn kipeäksi. Se ei syönyt ja tärisi vain apaattisena. Pikkupeikko löysi lisäksi sen hännän yläpuolelta ison pahkuran ja niin sitä vietiin eläinlääkärille. Tulos: pattia pitää tarkkailla, ei tietoa, mikä se on. Lisäksi pahoinvointilääkitys ja epäilys ahneen ruuansulatusvaivoista. Luita lienee tulllut popsituksi hiukan liian isoina paloina. Tänään koiruus on melkolailla ennallaan, ruokahalu on vielä hieman hakusessa, mutta ruoka painuu alas jo ja kuppia pitää puolustaa, vaikka ei itse söisikään. Kiva niin.

Toinen potilas on edelleen samanlainen. Romeo-ressukka ei vieläkään syö juuri mitään. Nyt on yritetty maustaa sapuskaa melassilla ja omenamehulla, mutta ruoka ei kiinnosta sen enempää. Yritän tänään saada eläinlääkärin paikalle katsomaan, mitä tehdään. Oli yritystä saada paikalle endoskooppi, jolla olisi voinut tähystää sen ruokatorven, mutta lääkärimme ei saanutkaan sellaista vielä. Voi olla, että edessä on klinikkareissu. Siinä saattaa palaa rahaa melkoisesti, mikä tietenkin on vain rahaa, mutta kyllähän sitäkin on luonnollista miettiä...

Se odotettu talvi muuten saapui tällä viikolla. Keskiviikkona paukahti toistakymmentä senttiä lunta. Juuri nyt, kun minäkin jo aloin odottaa kevättä ja vaaleanvihreää ruohoa Romeon ravinnoksi. Keskiviikkona menomatka töihin kesti 1,5 h ja paluu 2 h. Siinä sitä hiukan kysytään kärsivällisyyttä. Pikkupeikko ei mennyt töihin olenkaan, ne peilikirkkaat tiet olivat liikaa kaksiviikkoiselle ajokortille. Saattaahan tuohon sekin vaikuttaa, että työ ei liene kaikkein mukavinta maailmassa ja tässä oli hyvä syy jättää menemättä.

Tänään on onneksi perjantai. Jotenkin tämä työviikko nelipäiväisyydestään huolimatta on ollut tavallista raskaampi. Varmaan huoli Romeosta varjostaa mieltä koko ajan. Ihanaa on kuitenkin se, etti poni ole apaattinen, vaan aika lailla oma itsensä. Aika usein pysähdyn toivomaan, että se vielä kuntoutuisi. Ihana pikku teräsvaarimme kun on.

lauantaina, maaliskuuta 22, 2008

Yksin kotona

Olen koko pääsiäisen yksin kotona. Ukko ja lapset sekä Karma viettävät pääsiäistä Tahkovuoressa lasketellen ja lautaillen. Outoa olla yksin. Onneksi on kaksi pikkuista koiruutta, etten tunne itseäni aivan niin yksinäiseksi.

Toisaalta nautin siitä, että saan olla yksin. Se on harvinaista herkkua elämässäni.

Viime yönä oli mahtava täysikuu, yritin vangita sitä kamerallani, mutta en aivan onnistunut haluamallani tavalla. En tajua, miksi kuu ei kuvassa ole pyöreä...


Tänään illalla on Jaakon vetämät agilitytreenit. Sitä saa taas tukka hiestä märkänä ihmetellä oman vartalonsa rajallisuutta...

Huomenillalla tulee pari ystävää syömään ja kylpemään tynnyrissä. Ihan mukavaa, kun on ohjelmaa.

Romeo ei vieläkään ole oikein kunnossa. Syö huonosti ja suu vaahtoaa kovasti. Oi, miten toivonkaan, että kesä tulisi nopeasti ja se pääsisi maistelemaan tuoretta ruohoa.

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Pikku ressukka

Voi että on vaikeaa, kun pikkuinen on edelleen kipeä. Siis poni. Ei syönyt eilen kuin inasen ja suusta tulee edelleen valkoista vaahtoa kovasti. Laitoin sen fleeceloimen alle yöksi sisälle, ettei palele, kun ravinnotta ei varmaan paljon kehitä itse lämpöä.

Tänä aamuna oli jo hiukan pirteämpi, söi omenaa ja näkkileipää ja pikkuisen pellettipuuroakin. Kuivikkeet sen turvan alta olivat kuitenkin ihan valkoisessa vaahdossa. Ilmeiseti nielu ja suu on tulehtuneet siitä rassaamisesta, mikä oli pakko tehdä ruokatorven avaamiseksi. No, nyt pistetään antibioottipiikkejä päivittäin ja pidetään toivoa yllä, onhan se kuntoutunut toki sunnuntaista...

Olen lomalla, mutta ei ole kauhean kivat fiilikset ja olen nukkunut huonosti, kun olen surrut pikkuista. Toisaalta hyvä juttu, kun pystyn koko ajan tarkkailemaan, miten potilaan vointi kehittyy. Suunnitelmani siivouksista ja suurisuuntaisista vaatehuoneen järjestelyistä ovat kyllä menneet ihan edestään. Pah.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Marilynin totuudet



Mila haastoi Marilynin kertomaan itsestään 7 totuutta ja tulkoot ne nyt tässä Marilyn-elokuvien teemoin esiteltyä:

1)Ikuisesti nuori (As Young as You Feel) (1951)
Minä en vanhene, olen aina yhtä höpsö, pirteä, iloinen ja vallaton.

2)Purkaus yössä (Clash by Night) (1952)
Saan öisin rakkauskohtauksia. Hyökkään emännän tai isännän kimppuun nuolemaan raivokkasti häntääni heiluttaen. Ihanaa, ihanaa, kun olet siinä.

3)Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes) (1953)
Olen blondi. Olen ihana. Minusta pitävät kaikki, muutkin kuin herrat.

4)Kuinka miljonääri naidaan (How to Marry a Millionaire) (1953)
Emäntä on namiautomaatti = miljonääri. Voiko parempaa toivoa?

5)Joki, jolta ei ole paluuta (River of No Return) (1954)
Jos karkaan, en palaa pian.

6)Rytmiä veressä (There's No Business Like Show Business) (1954)
Agility on rytmikästä menoa. Rakastan sitä.

7)Sopeutumattomat (The Misfits) (1961)
Minulla on hieman vaikeuksia sopeutua kaikenlaisiin sääntöihin. Kuten luoksetulo tai paikallolo. Sopeutumattomuus on viisautta ja sitä, että on tarpeeksi rohkea tekemään just sitä, mitä haluaa. Minä en pelkää, en mitään.






Marilyn haluaa haastaa Helmin.

Huoleton on hevoseton...

... nainen. Aivan huoleton ukoton.

Sunnuntain huolenaiheena oli Romeo-shettis. Ikää sillä on 29 vuotta ja se on ollut meillä kohta 10 vuotta. Koskaan se ei ole ollut kipeä. Sunnuntaina Romeo sai taas päiväateriansa sisälle, ukko tarjoili, kun olin itse kokouksessa. Noin tunnin kuluttua, kun sen piti päästä takaisin ulos, se oli jättänyt kaiken syömättä ja sen sieraimista ja suusta tuli hirvittävä määrä valkoista limaa.

Eläinlääkärin saaminen ei ollut aivan helppoa, puhelimitse ei meinannut tärpätä millään. Omassa kylässä on eläinlääkärin kotitila ja sattumoisin ukko sai hänet tieltä pysäytettyä ja hätiin. Diagnoosi oli porkkananpalanen ruokatorvessa. Sitä yritettiin saada pois työntämällä letku sieraimesta ruokatorveen. Onnettomuudeksi putki piipahti myös keuhkojen puolella ja niin alkoi pikkuponin hengityskin rohista reippaasti, kun limaa pääsi sinnekin.

Pala ei irronut ja poni selvästi kipuili. Se sai kipulääkettä ja antibioottia. Kipulääke onneksi auttoi nopeasti ja pikkuinen rauhoittui. Minä nukuin yön vaatteet päällä ja kävin välillä katsomassa, miten ponipoika pärjää. Oli jossain vaiheessa yöllä pirteämpikin, mutta aamulla kuitenkin aivan samassa jamassa. Juotin sille lääkeruiskulla vettä. Laitoin lääkeruiskuun pellavaöljyäkin. Yhtäkkiä noin kymmenen aikaan aamupäivällä poni alkoi juoda. Mikä helpotus! Hengityskin lakkasi yöllä rohisemasta.

Nyt on ilmeisesti pahin ohi, mutta suusta tulee edelleen aika lailla limaa. Varmaan nielu on ärtynyt juuttuneesta palasesta ja letkusta. Hiukan poni saa syödyksi ja juo, joten toivon, että se vielä kesällä saa laukkailla laitumella.

---

Peukut pystyyn pikkuisen puolesta!

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Täystuho?

Maanantaina agilitytreeneissä vertailtiin juuri, mitä kaikkea koiramme ovat syöneet. Listalta löytyi kännyköitä, nuppineuloja, lasinsirpaleita, koristetyynyjä, petauspatja, peittoja, käyttämättömät kumisaappaat, upouudet talvilenkkarit, Tuire Kaimion koiranpennun kasvatus-kirja, lumilautahousuja, lompakko, seinää... (Aika monet esineet listalta ovat muuten Karman tuunaamia juttuja.)

Karman listalle pääsi eilen meidän olohuoneen 2-istuttava pikkusohva, josta se oli päättänyt ottaa täytteet parempaan käyttöön. Sohvien ostosta oli kyllä jo ollut muutama kuukausi sitten puhetta, mutta tämä hieman vauhdittaa hankintaa. En ollut tästä yhtään yllättynyt, koska jossain vaiheessa otus oli nakertanut sohvaan 1 * 1 cm kokoisen pikkureiän, josta kutsuvasti pullahti hieman täytettä ulos. Varsinaista koiraperheen sisustusidylliä...

---

Hienostuneisuus ja eleganssi erottavat sivistyneen ihmisen villi-ihmisestä. - Samuel Johnson

perjantaina, maaliskuuta 07, 2008

Karma vastaa haasteseen

Roihu ja emäntänsä Mari haastoivat Karman vastaamaan 7 totuutta itsestään ja pitäähän sitä vastata, kun nettipoikakaverit kyselee juttuja. Ties vaikka pääsisi treffeille...

1. Olen rotutietoinen. Kun mä tulin tänne Vanhaankylään en ollut oikeastaan koskaan nähnyt muita koiria kuin mainoiseja. Olin ihan kauhuissani, kun näin muunlaisia. Tuo peikko-emäntäni itkeä tirauttikin kerran, kun en halunnut olla labbis Hamin kanssa, haukuin vaan kaikki karvat pystyssä sitä. Emäntä luuli, että musta ei tuu ikinä kivaa ja sosiaalista koiraa. Ja ihan hoopo olinkin silloin, koska nyt Hami on mun paras kaveri. Mutta malinoisit on silti ihan parhaita.

2. Mä olen kai noutaja. Koko ajan noudan kaikkia pehmoleluja muille: apinoita, lampaita ja erityisesti pesupalloja. Näytän kuulemma idiootilta valtava lelusimpanssi suussani, mutta se ei kai voi olla totta.

3. Olen peluri. Öisinkin rakastan pelata pesupallopeliä ja se paukkuu niin, ettei oikein kukaan saa nukutuksi. Melko päheetä!

4. Olen juoksija. Rakastan juoksemista. Juoksemisesta saa hurjia kicksejä. Kokeilkaa muutkin.

5. Olen arkajalka. En enää niin paljon, kuin pienenä, mutta esimerkiksi ensilumi sai mut nostamaan kaikki karvat hännäntyvestä niskaan asti pystyyn. Haukuin sitä lunta, mutta ei se mihinkään häipynyt. Tai häipy se sittenkin ja pitkäksi aikaa. Olikohan se kumminkin mun vika?

6. Tykkään tekemisestä. On ihanaa, kun toi mun emäntä opettaa mulle asioita. Rakastan agilityä ja voisin harjoitella kaikkia juttuja ihan aina. Emäntä sanookin, että on ihanaa, kun mä olen tällainen palvelualtis ja nopea oppimaan. Tietty, mä olen ihana.

7. Mulla ei ole oikeaa nimeä. Tämä mua harmittaa välillä. Mulla ei ole jotain rekisteripaperia, vaikka mä olen jo kohta vuoden vanha. Emäntä sanoo, että on 6 kk aikaa saada sellainen rekisteripaperi, kun sitten pitää mennä kilpailemaan agilityä. Se mua vaan huolestuttaa, että laitetaanko mun pyllyyn sitten rekisterikilpi, niinkuin autoillekin. Mut ei kai, kun Marilynillä ja Kleollakaan ei oo semmoista. Jotenkin mun on kyllä vaikeaa uskoa, ettei mulle ole tehty jo sitä rekisteröintiä, kun se mun kasvattaja oli kumminkin ihan kiva ja ihana tyyppi. Onnellinen lapsuus ja sillain, tiedättehän?


No, eiköhän tämä jo riittänyt. Mä menen sohvalle torkkumaan, kun kaikki muut on töissä. Kenetkähän mä haastaisin seuraavaksi, ainakin Bugin voisi haastaa isäntänsä Jarin suulla kertomaan juttuja ja Saija voisi kysellä Riepulta juttuja, kun se on samaa rotuakin.


Muu vaara!


Keskiviikko 5.3.2008 tulee piirtymään koko Läntisen Uudenmaan muistojen verkkoon historiallisena päivänä. Tuona päivänä maanteillemme ampaisee (jos muistaa ottaa käsijarrun pois päältä liikkeelle lähtiessään...) viininpunainen "muu vaara". '

Tarkemmat tuntomerkit viinipunaisesta vaarasta:
  • Opel-merkkinen pikkuinen auto, jonka rekisterikilvessä numerot 111.
  • Sisällä 1 tai 2 kpl ylen hurmaavaa takkutukkaista peikkolasta.
  • Liikkuu arkisin klo 6-7 ja 15:30-16:30 välillä Lohja-Loppi,
  • ilta-aikoina valtoimenaan Lohjan ja Nummelan seuduilla,
  • satunnaisesti jopa kauempana.
Olkaa valppaina liikenteessä!
---
"Muista aina: Liikenteessä monta vaaraa ompi eessä. Siksi valpas aina mieli se on turva verraton." - Lasten liikennelaulu

maanantaina, maaliskuuta 03, 2008

Maaliskuinen maanantaiaamu

Yli viikkoon ei ole ollut intoa kirjoitella blogiin. Mitään erityistähän ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin, joten syytä päivityksiin on vaikea löytää muutenkin. Viime viikko ei tee tästä minkäänlaista poikkeusta.

Tämä viikko tulee olemaan kiireinen: tänään Helsingissä töissä, huomenna Helsingissä ja Hyvinkäällä, keskiviikon ja torstain olen johtamisvalmennuksessa Aulangolla ja perjantaina onkin varmaan jo takki tyhjä. Keskiviikkona on muuten pikkupeikon (ensimmäinen) insinööriajo, toivottavasti typykkä saa ajokorttinsa. Torstaina hän sitten aloittaa harjoittelun alumiinivalimossa Lopella. Tässä perheessä ei pitkät työmatkat arveluta. Kohta mennään kolmella autolla töihin ja jokaisella on matkaa vähintään 100 km/pv.

Perjantaina piipahdin Tampereella, tai oikeammin Viljakkalassa, Tuulensillan issikkatallilla. Meillä oli issikkayhdistyksen johtokunnan kokous. Hieno paikka, kokoustimme tallinvintillä, joka oli uudistettu upeaan kuntoon. Sieltä löytyi jopa sauna ja poreallas. Kunhan saavat maneesin ja baanan, niin paikka on täydellinen esim. kurssien ja leirien pitoon. Kotona olin lauantain puolella klo 1:40, joten hiukan väsyttävää on välillä yhdistystoiminta. Lauantaina en oikein meinannut saada itseäni käyntiin.

Eilen sentään kävin ratsastamassakin pitkästä aikaa. Félagi oli oikein pörheänä ja pisteli tahdikasta tölttiä pitkin tietä. Ihanaa, kun nyt on jonkin verran lunta, niin hevosetkaan eivät ole sellaisia mutapaakkuja, kun ovat muuten olleet tämän "talven".

Tänä aamuna olisin voinut nimetä Karman uudelleen. Nimeksi antaisin Harmi. Otus lähti kuin tykin suusta, kun lähdimme aamulla ulos. Ensin hevosia haukkumaan, sitten peräkylältä tulevan auton perään. Lopuksi se äkkäsi jäniksen ja se oli lopullista vientiä. Puolisen tuntia sain huhuilla sitä, kunnes se läähättäen ja tyytyväisen näköisenä tuli luokseni. Toivottavasti moinen ei tule tavaksi. Jäniksiä nimittäin riittää...

Mutta kaipa se on lopetettava turhat jorinat ja hankkiuduttava työmaalle. Tosin tässä samalla teen koko ajan töitä jo nyt, mutta kaipa sitä voisi mennä työmaalle näyttäytymään.

---

Kuinka on mahdollista,
että vuodet kiitävät niin nopeasti,
kun tunnit ja minuutit joskus matelevat.