Vime viikonloppu oli täynnä ohjelmaa: ukkokulta lähti lauantaina Alppeja valloittamaan viikoksi ja kutsuin illaksi muutaman "heppatytön" meille kylpytynnyriin, syömään ja pelaamaan lautapelejä, joihin pariskunta Kaisa & Lasse on onnistunut minut koukuttamaan. Emme valvoneet kuin yhteen, mutta aamulla silti väsytti melko lailla, etenkin kun sunnuntaina lähes ensitöiksemme kaivelimme lapion ja lumikolan kanssa Sadun auton irti ajotiestä, jotta hän pääsi tallihommiin ja kuljettamaan yhtä issikkaratsukkoa maajoukkuekatselmukseen. Enpä muista, koska meillä olisi ajotietä kolalla putsailtu. (Illalla poikani kävikin lanaamassa tietä sillä aikaa kun olin poissa, jotta en joutuisi pulaan yksin ja pimeässä. Ihana juttu.)
Siis toki ihan ensitöikseni nostin ilmaan ärhäkän Kleo-tyttösen ja lauloin sille syntymäpäivälaulun 13-vuotissynttärin kunniaksi. Se vaikutti närkästyneeltä moisesta kevytmielisyydestä ruoka-aikana.
Muutaman tunnin sohvalötköttelyn jälkeen starttasimme Kaisan kanssa eri suuntiin, hän kotiin
touhottamaan omiaan ja minä Vongoivan D-pentujen ensimmäiseen tapaamiseen. 7 pientä islanninlammaskoiraa perheineen kokoontuivat Lägin hallille tiukan ja mukavan ohjelman puitteissa. Ensin koirat kirmasivat hallin lähistöllä olevalla lumisella pellolla. Kuvia ainakin
täällä ja
täällä. Ohjelmassa oli arkitokoa, nyyttikestiruokaa, agilityn alkeita, lisää nyyttikestiruokaa ja arkitokoa ja lopuksi vielä saimme kuulla ja nähdä etsijäkoiratoimintaa. Varmaan tapaamme vielä uudemmankin kerran, mikäli pentujen kasvattaja Paula ehtii taas järjestellä lisää ohjelmaa meille. Pari kivaa ideaa jo onkin suunnitelmissa...
Suoraan hallilta ajelimme Dísan kanssa Kuuman islannihevoskeskukseen, jossa minulla oli pieni palaveri uuden maajoukkuevalmentajamme ja muutaman muun kanssa valmennusryhmistä, sopimuksista ja muista käytännön järjestelyistä. Kotona olin yhdeksän maissa illalla ja tuntui, että päivä olisi ollut pitempikin.
 |
| 31.1.2011 amulla taivas oli kuin tulessa - huimaa! |
Maanantaiaamuna en meinannut saada itseäni ylös millään. Tuntui siltä, että olen vanha ja väsynyt ja uupunut ja vaikka mitä. Kun katsoin ulos ikkunasta, havahduin hetkessä, sillä taivaanranta oli kuin tulessa. Tuollaisen taivaan alla on ylellistä aloittaa aamunsa. Hyvällä mielellä tallustelin tallille yhdessä pienen koiralaumani kanssa suunnitellen päivän puuhia ja palkkatöiden järjestystä jo hieman reippaammalla mielellä.
Tosin se on sanottava, että aina ei kaikki mene aivan kuten suunnittelee - mutta ehkäpä valostuva helmikuu tuo taas tullessaan uutta iloa ja energiaa tekemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti