maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Vuoden pimein

Lopultakin : vuoden pimein päivä oli eilen. Nyt alkaa taas valo voittaa. Täällä maalla asuessa luonnonvalo ja sen määrä on aika konkreettinen osa arkea. Katuvalojen paisteessa ei aina tajuakaan sitä, kuinka pimeä taivas on. Ilman lamppua ei ole helppoa kulkea ulkona, kun kuu ei kumota ja taivas on täysin pilvessä.

Valo vaikuttaa myös mielialaan. Vaikka en tehnyt mitään raskasta, olin viime viikolla erityisen väsynyt koko ajan. Voihan se tosin johtua siitäkin, että jotkut työt eivät vain huvita ja niitä on helppoa vältellä vain väsymystään.

Tämän viikon olen lomalla. Tänään aamupäivällä on tarkoitus tehdä joulusiivoa ja iltapäivällä lähteä pikkupeikon kanssa pääkaupunkiseudulle jouluostoksille. Illalla olen taatusti väsynyt, vaikka olisi kuinka valoisaa. Aloittaminen tässä tosin tuntuu hieman viivästyvän netissä surfatessa... Mikäli joulusiivo jää hieman vähemmälle, täytyy ottaa käyttöön Plan B: "Vähennä valoja ja sytyttele kynttilöitä".

Viikko on muutenkin erikoinen, koska molemmat lapset asuvat kotona. Poika muutti vierashuoneen sohvalle jo perjantai-iltana. Hän toi taas tullessaan XBoxin ja ison telkkarin ja eipä tuo paljon paikaltaan hievahda, vaan istuu tai löhöää välillä pelaten, välillä leffaa katsoen, toisinaan torkahtaen. Melkoisen passiivi yksilö. Jonkin verran sitä saa halkohommiin, mutta lähinnä rautakangella vääntäen. Totisesti toivon, että poika pääsee pian taas töihin, että elämässä olisi muutakin sisältöä kuin koneen ääressä istuminen.

Passiivisuudesta puheen ollen: Joulu ei saa minua mitenkään innostumaan. Jotkut ihmiset vääntävät kortteja ja koristeita monta viikkoa ennen Joulua. Monet ostavat lahjatkin jo kesällä, mutta minä en tänäkään vuonna saanut yhtään korttia postiin ja lahjoja olen ostanut pari kappaletta. Silloin, kun lapset olivat pieniä tai heitä ei vielä ollut, sain sentään kortteja ja koristeita aikaiseksi taloon jo ennen jouluaattoa.

---

Nyt hommiin. Pitäkääpä peukkuja, etten tule viskanneeksi ukkoa ulos imurointiraivon seurauksena. Tulisi lapsille ankea joulu, kun isi on mustelmilla ja surkea.

2 kommenttia:

Tuula Myllymäki kirjoitti...

Hihii..arvaa muistanko huomauttaa ina,että*kukas se toikaan syntymällään valoa pimeään talveen se olin MÄ*Mun synttärit kun meinaan on tänään,22.12,eli mun synttäreistä taas alkaa valoisuus lisääntyä,hih!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulunjatkoa vaan koko joukkueelle, ihmisille ja elukoille. Myös peikkolapsen pehkon toukille. Akka