Otsikosta voisi päätellä, että huhtikuu olisi ollut jotenkin ikävää aikaa, mutta päinvastoin: kaikkea kivaa ja positiivista on tapahtunut.
Huhtikuun puolessavälissä vietin taas pitkän viikonlopun (ke-su) pikkupeikon luona Levillä. Tosin pikkupeikkohan ei oikein pinnalta enää näytä pikkupeikolta (vaikka sisäisesti kyllä sitä onkin), koska hän on nyt ihan pikku postineidin näköinen. Uusi ulkoinen olemus on pätevä ja kätevä. On mukava nähdä, että tyttönen nauttii työstään ja hallitsee sen hyvin.
 |
| Aaamun ensimmäisiä töitä: leimapäivän vaihto |
 |
| Postineiti poseeraa (kuva: J-P Iivarinen) |
Oma lomani Levillä poikkesi kovasti yleisestä Lapin lomatrendistä. Yleensähän siellä ihmiset viuhtovat menemään suksilla ja lumilaudoilla niin, että melkein olisivat lepoloman tarpeessa palattuaan. Minä pidin oikean passiiviloman: kerran käytiin issikoimassa, muuten lähinnä oleiltiin ja syötiin. (Levillä on monia hyviä ruokapaikkoja, mutta Pihvipirtti on kyllä ihan omaa luokkaansa, tuskinpa olen muualta saanut niin hyvää pihviä ja alkuruuaaksi tarjoiltu kalapöytä on mahtava. Suosittelen!) Melkein joka ilta me pikkupeikon kanssa syötiin alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -kombinaatio, luultavasti hänen ei tarvinnut viikkoon sen jälkeen syödä paljon mitään. Onneksi neito osaa syödä varastoon - tai ainakin vauvana osasi.
Issikoimassa käytiin ihan kaksisteen yhtenä iltana. On hassua, että nyt taas Lapissa on paljon valoisammat päivät kuin meillä täällä etelässä, joten ihan hyvn näki ratsastella vielä klo 20 aikoihin.
 |
Kuten kuvasta näkyy niin vielä riitti luntakin!
Minulla ratsuna vauhdikas Baron ja
Maijalla Keila, joka kuulemma ja näemmä oli oikea hosupetriina. |
Haikein mielin lähdin sunnuntaina pois, sillä mitään tietoa ei ole, koska taas saan tavata ihanan tyttäreni. Toivon, että hänelle järjestyy lomaa sen verran, että pääsee tässää kotipuolessa kesällä käymään. Mukavaa oli kuitenkin taas nähdä se, kuinka hyvin hän ja Louhi Lapissa viihtyvät.
Kittilän lentokentällä on muuten ihan erikoisuus odotusaulassa: takkatuli ja keinutuoleja.
 |
| Mikäs tässä olisi keinutellessa ja konetta odotellessa. Yleensä vaan varattuja ovat kiikkustuolit. |
Loman jälkeisenä maanantaina oli sitten luvassa jännä päivä. Isíng on ollut edelleen jäykkä ja viettänyt pääosin aikaansa pihatossa lepäillen (tosin tarhaan ilmestyneet vihreät ovat saaneet sen aika-ajoin liikkelle koko päiväksikin). Katsoinkin parhaaksi tilata sille röntgenkuvauksen, jotta näkisimme, miten kavioluut ovat kääntyneet. Olin lähes varma siitä, että se saa lopetustuomion, koska kavioluut pistävät jo lähes kavionpohjasta läpi. Vietin muutaman varsin levottoman yönä nähden unta siitä, miten joudun luopumaan rakkaasta kasvatistani.
Satu tuli tuekseni pitämään tassusta kiinni, kun ell Minna Viitanen assistenttinsa kanssa saapui tekemään kuvauksen. On hienoa, että Suomessakin on sallittu kannettavat röntgenlaitteet, näin säästää hurjasti aikaa, kun ei tarvitse ajella klinikalle. Isíngin tapauksessa on aina myös se jännämomentti, koska se ei ole tottunut kuljetuksiin, niin lastautuminen voi olla huonoakin.
Minna ilahdutti minua heti kertomalla, että liikkeidensä puolesta Isíng ei tokikaan ole priima, mutta en kuitenkaan ole syyllistynyt eläinrääkkäykseen, koska se ei ole kuitenkaan niin huonon näköinen, että kärsisi kovin olostaan.
 |
| Tässä prinessan takajalat kuvauksessa |
 |
| Näin kauniina päivänä ei voi saada huonoja uutisia! |
 |
| Ja niinhän se oli, että kaviokulmat olivat oienneet huomattavasti! Ihanaa! |
Kuvat kertoivat, että kaviokulmat olivat huolellisen ja usein tapahtuneen kengityksen vuoksi oiennet lähes ennalleen! Huono liikkuminen on lihasjumien syytä. Nyt kengittäjä voi rohkeasti madaltaa kaviota ja minä voin rohkeasti liikuttaa Isíngiä ja kohtapuoleen minulla on taas ihan oikea ratsu! Ihana uutinen!
Voin kertoa, että se tunne, kun haet hevosta tarhasta kuvattavaksi ja olet päällisin puolin rauhallinen ja tyyni ja sisältä pieni, nuhjuinen ja itkuinen jää joksikin aikaa terävästi mieleen. On kuitenkin huikean ihanaa, että sitä voikin hyppiä tasajalkaa ja halailla tueksi tullutta ystäväänsä Satua sen sijaan, että olisi joutunut nyyhkyttämään surunsa hänen takkinsa rinnuksiin.
----
Sillä aikaa, kun minä lomailin, oli ukkokulta ystävineen ollut ahkerana Halkjärvellä ja muurannut perustuksen pilarit. Viime sunnuntaina sitten pääsivät jo Mikon kanssa Sadulta lainatulla Avantilla ajamaan täytehiekat perustusten päälle.
 |
| Homma käy, kun on oikeat välineet! |
Ensi viikolla taitaa sitten olla jo H-hetki ja mökin hirret saapuvat. Pian sen jälkeen tulee talotehtaan pystytysporukka ja alkaa tapahtua! Jännää!
Minä puolestaan vietin sunnuntaita Vongoivan islanninlammaskoirien kanssa eli Disan sisarusten pentutapaaminen oli täällä Lohjalla. Ensin osa porukasta tuli meidän pellolle leikkimään ja juoksemaan (lue: syömään heinää ja kinastelemaan) ja sitten mentiin Lägin hallille treenaamaan rallytokoa ja agilityä. Oli kivaa ja yllättävän vähän otti korviin eli ne eivät haukkuneetkaan niin hirmuisesti kuin luulimme etukäteen, vaikka mukana oli viitisentoista sisarusta ja Kleppa.
 |
| Onhan niissä sisaruksissa samaa näköä? |
 |
| Nuuskuttelua - huomaa, miten iso voi kokoerokin näillä islantilaisilla olla (kuva: Tanja Goman) |
 |
| Epämääräistä juoksentelua toksi tehtiin (kuva Tanja Goman) |
 |
| Kohta päästään ruohonsyöntiin (kuva Tanja Goman) |
 |
Tässä koko ensimmäinen jengi - pari koiraa tuli sitten myöhässä ja heistä ei valitettavasti ole kuvia.
Kuten näkyy, niin sää suosi: satoi aivan kaatamalla koko ajan! |
Islantilaistapaamisesta kiirehdin sitten vielä Pusulaan näytelmäharjoituksiin, sielläkin oli mukavaa. Porukka on kivaa ja saamme yhdessä aikaan varmasti mukavan Lumikkisadun.
Vielä on Vappu juhittavana ja sitten voidaan siirtyä toukokuulle hyvällä omallatunnolla. Kevät on ihanaa aikaa, ruoho kasvaa kohisten.
 |
| Ruohonjuuritason näkymä. Kohta tarvitaan jo leikkuria. |
