Onnea jakamassa

Viikko sitten perjantaina starttasin ystäväni Kaisan kanssa kohti Kouvolaa matkassa pikkuinen onnenpallo Tassumäen Mánadís.  Ensin siitä piti jakaa onnensiivu Kaisan aviomiehelle Lasselle ja ennen perillepääsyä uuteen osoitteeseen käytiin vielä Kaisan vanhempien kotona, jossa lounasta vastaan he saivat pallutella pikkuista.

Tässä pikkuinen viimeisellä aamulenkillä äidin kanssa

Onni on halata nukkuvaa koiranpentua💗

Tämännäköinen onnepallo Mánadís, kutsumanimeltään Kuura, on

Sinne solahti pentu vaivattomasti lapsilauman jatkoksi -
tässä kuvassa ihan kirjaimellisesti

Sannalla, Kuuran uudella emännällä, on oman ukkokultansa lisäksi 4 omaa ja 4 sijoituslasta, joten Kuuralla on paljon puuhaa ja monet hellät kädet lähellään.  Olin kovin ihastunut siihen, miten kauniisti lapset käsitteivät pentua ja talon muitakin eläimiä.  Karvaisia kavereita löytyy sisältä ja ulkoa: kissoja, koiria ja hevosia.  Kuura saa varmasti virikkeitä pitkin päivää ja oppii hyväksi talli- ja perhekoiraksi.

Tässä lienee syntymässä arvokas ystävyys

Hyvillä mielin lähdimme Kaisan kanssa kotia kohti.  Oli hieno tunne, kun pentu sai kivan kodin ja koti kivan pennun.  Juuri tämän vuoksi halusin pennuttaa Disan, vaikka omaa pentua en juuri nyt halunnutkaan.

Seuraavana päivänä ulkoiltiin ensin koirien ja kissojen kanssa ja sitten pakkasin kyytiin poikapennun, Marbjörnin, ja ajelin kohti Hyvinkäätä.

Tässä Marbjörn juoksentelee vikan aamu-ulkoilun äitimuorinsa kanssa

Pienet painit siskon kanssa piti myös ottaa

Onkohan uudessa paikassa yhtä kivaa uuden kissakaverin kanssa?

Kovasti siellä jo uusi perhe odotti Marbjörniä, jonka kutsumanimeksi oli päätetty antaa Halti.  Sielläkin on koirakaveri, saksanpaimenkoira Kössi ja kissa sekä hevosia, joten päivätöitä on Haltillekin tiedossa.

Pikku-Halti uusien "siskojensa" kanssa 💓

Hyvillä mielin ajelin Hyvinkäältäkin kotiin, mukavan perheen sai pikkukarhukin.

Maanantaina oli sitten vuorossa viimeinen onnenpallo, se matkasikin lähemmäksi, Sammattiin.

Mardísin lähtöulkoilu äipän kanssa

Kissan perässä pääsee jänniin paikkoihin, tässä Lokin kanssa risukossa.

Mardís oli sinnikkäin ulvoja/kiljuja pentukatraasta, se ei parinkymmenen kilometrin matkalla lopettanut ollenkaan vaan ulvoi koko matkan perille asti.  Saattaa sillä olla muutenkin lujin luonne näistä kolmesta.   Sen kutsumanimi ei ollut ihan varma vielä perille vietäessä, mutta tutustumisen myötä se sai nimekseen Alma.  Tässäkin kodissa on karvaista seuraa: 3 koiraa ja 3 kissaa, joten yksin ei tarvitse senkään olla.  Lisäksi perheen aikuiset lapset ja lapsenlapset pitänevät pikkuisen elämän virikkeellisenä.

Varsin soma on tämäkin pikkuotus.  Tuo pieni hymy tai nauru löytynee
kaikilta islannnilammaskoirilta.

Nyt on kotona hiljaisempaa, kun pennut eivät ole elämää piristämässä.  Olen kuitenkin iloinen siitä, että jokainen sai hyvän kodin, jossa on koirakokemusta ja -kavereita.  Varmaan tapaamme vielä!

Joka uskoo, ettei onnea voi ostaa, ei ole koskaan ostanut koiranpentua!