Ihanat islantilaiset

Minttu, Disa ja Dina

Lohjalla oli eilen epävirallinen pentunäyttely, jonne Disan kasvattaja Paula oli saanut houkutelluksi minut ja Disan ja Ellin ja Dinan ja toi oman pentunsa Mintun myös harjoittelemaan isossa koirajoukossa oloa.Olin ollut hallissa katsomassa vinttikoiranäyttelyä ja silloin oli aika väjää ja vähän väkeä hallissa, joten kun menin sisälle täpötäyteen halliin, jossa jokaisella ihmisellä oli noin neliömetrin tila itselleen, olin melko hämmästynyt. Niin oli kyllä Disakin, pikku-jumalattaren aina-pystyssä-napottava-häntä oli alhaalla ja pikkuista ujostutti aivan mahdottomasti. Pussasi toki silti rokotusten tarkastajaa ja paria pikkutyttöä ohimennessään, joten ei se aivan kipsissä ollut.

Kenneltyttö Kaisa oli jo napakkana kehän laidalla tuolikassi kainalossa ja kamera ojossa, mutta ei ollut varannut mulle edes hakaneulaa mukaan, joten se piti sitten pummata kehäsihteeriltä. Perillä havaitsin pukeutumisenikin menneen sikäli pieleen, että peräpää loisti naurettavan punaisena harmaan villaihmeen takaa. Kaisa oli onneksi kiltti, kun laittoi minusta kuvan blogiinsa - siinä ei peräpeili näy lainkaan.

Kun lopulta oli meidän vuoro, menin aika jännittyneenä kehään - housutkin tippuilivat koko ajan ja Pikku-Disaa jännitti myös seisoessa, häntä oli pystyssä vain liikkuessa. Kun piti laittaa koirat paremmuusjärjestykseen (muita islantilaisia ei paikalla ollutkaan)  tuomarina toiminut Jarmo Vuorinen ja kehäsihteeri naureksivat keskenään valinnan vaikeutta ja tuomarikin sanoi hymyillen "En mä voi valita, ootte niin tasalaatuisa", mutta sitten hän valitsi voittajaksi Dinan, kakkoseksi Mintun ja kolmanneksi Disan. Kysäisin perusteluja ja tuomari kertoi, että Dina esiintyi parhaiten, mutta sillä oli hieman ahtaat takaliikkeet ja Minttu esiintyi myös hyvin ja sillä oli hieman kevyempi etuosa ja Disa oli rakenteeltaan kaunein, mutta esiityi ujosti. Hyvät perustelut. Toiset olivat selvästi harjoitelleet esiintymistä ja Disa taisi olla ylipäätään remmissä jotain kuudetta kertaa.

Arvostelussa luki Disalle: "Lupaava pentu, jolla oikeat mittasuhteet. Ilmeikäs pää. Oikein kannetut korvat. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Hyvä runko ja ylälinja. Oikein kiinnittynyt & kannettu häntä. Liikkuu hyvin edestä & takaa. Sivuliikunnassa voisi olla hieman enemmän ulottuvuutta. 3. ja KP."

Kävimme kaikki kolme hakemassa kunniapalkintojen pokaalit ja minä jä Elli päätettiin ilmottaa parikilpailuun Disa ja Dina, koska Ellin kuitenkin oli pakko tulla takaisin ryhmäkilpailuun klo 15:30 maissa. Takaisin siis siksi, että lähdimme kaikki kiireellä meille, jotta pennut saisivat juosta ja leikkiä yhdessä. Näyttelypaikalta ajaa kotiimme noin 10 min ja meillä oli runsas kaksi tuntia aikaa parikisan alkuun. 

Kyllä oli kolmella islantilaisella hauskaa yhdessä. Nappasin yli sata valokuvaa, mutta aivan nappiotosta en kyllä saanut. Lumikuvaus on tosi vaikeaa. Tässä kuitenkin muutama otos:

Disa - taustalla varjokuvana Minttu - samat on korvat

Dina rakastaa lumen kaivamista

Minttu

Mintulle on kasvanut toinen häntä ja takapää

Mennään

Mitäs sit tehtäis?

Purraan ja muristaan!

Juostaan!

Juostaan lisää!

Hevoset olivat sen näköisiä, että olisivat halunneet korvatulpat. Haukku oli nimittäin melkoinen.

Pian oli parituntinen kulunut, nopeat teet ja kahvit kerittiin tuvassa juomaan ja sitten startattiin takaisin näyttelypaikalle, Paula kiisi kotiin tekemään jotain tärkeää hommaa.  Nyt oli jo väljempää ja odottelimme hallin päässä parikilpailun alkua. Sitten Elli hokasi, että parikilpailussa koirat esittää vain yksi ihminen. Ensin kokeiltiin siten, että Elli esittäisi sekä Disan että Dinan, mutta Disan häntä ei yhtään ollut pystyssä vieraan esittäjän kanssa. Dinaa ei näyttänyt haittaavan, vaikka minä sitä kuljetin, joten niin jouduin uudelleen kehään epäonnistuneine vaatevalintoineni. Onneksi kehässä on tarkoitus katsoa koiria eikä esittäjää.

Jonkin aikaa ympäriinsä pörhisteltyämme - pikkuislantilaiset menivät niin nätisti ripirinnan, kun olivat juosseet ja painineet pahimman puhtinsa pois - 10 muun parin kanssa sanoi tuomari joillekin "nelonen", "kolmonen", "kakkonen" ja he menivät palkintopaikoille omiin kohtiinsa. Tuomari käveli rivistöä pitkin ja hymyili kovasti minulle - arvelin, että nenässäni on varmaan jokin tahra, mutta ei kai, koska tuomari sanoi "ykkönen" ja törkkäsi meidät ykköspaikalle. Jee - meidän pienet oli näteimmät.

Vielä jäimme tietenkin katsomaan, miten ryhmäkilpailussa kävisi. Pystykorvaisia ja alkukantaisia koiria oli ryhmäkehässä 13 koiraa. Elli esitti Dinan tosi hyvin ja Dinan terhakka häntä oli koko ajan pystyssä. Jarmo Vuorinen valitsi Dinan neloseksi ryhmässä, joten Dina sai kaikista kehistä pokaalin. Melkoista menestystä! 

Tuollaisen päivän jälkeen voisi vaikka innostua koiranäyttelyistä! 

Pakko vielä lisätä tämä Paulan kuva sisaruksista, ihanat kuuraturvat.