maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Uupuneena uuteen viikkoon

Oivoi, miten sitä jaksaa tänään töissä? Kovasti väsyttää tänä aamuna ja hartiat ja selkä on totaalijumissa. Tuntuu, että sitä saa pinnistellä, että silmäluomet pysyvät auki.

Viikonloppu meni suunnitellusti Ypäjällä ja kaikki sujui erinomaisen hyvin. Olen valtavan iloinen talkooporukan osaamisesta ja hyvästä hengestä. Meillä oli paljon toimihenkilöitä, jotka olivat omassa tehtävässään ensimmäistä kertaa, mutta ilman isompia kommelluksia selvittiin.

Illalla tuli valvottua ja naurettua, mikä kuuluu tottakai asiaan, kun samasta asiasta kiinnostuneet, samanhenkiset ihmiset kokoontuvat tekemään jotain. Sellaisesta saa voimaa ja halua tulla toisenkin kerran tekemään juttuja yhdessä.

Näyttelyssä oli todella hienoja hevosia tänä vuonna. Erityisesti mieleeni jäivät kolmevuotiaat, ryhdikkäät ja upealiikkeiset oriit. Varsat tietenkin olivat taas niin hellyyttäviä, että mieluusti haluaisin pihalleni ensi kesänä pari sellaista laukkailemaan... Jaa-a. Pitänee miettiä asiaa lisää ja iskeä keskustelemaan ukkokullan kanssa asiasta silloin, kun hän ei ole aivan parhaimmillaan vastustamaan mitään...

---

Nyt on pakko lähteä etsimään konttoriin sopivia vaatteita. Toivottavasti edessä on mukava viikko.

1 kommentti:

KaisaL kirjoitti...

http://www.matsku.net/main.php?g2_itemId=15484 ihan vaan kiertääkseni vähän veistä haavassa. Noissa kuvissa oli aivan tolkuttoman upeita ponipönöttimiä. Voisitko mitenkään haalia issikkaidyllin lisäksi matalamman kasvuston ponipalleroita? :)