Romeo on poissa

Skäpperöds Romeo 22.6.1979 - 21.2.2012

Kiitos, että saimme pitää pienen punaisen ponin niin kauan ilonamme, 13 vuotta Romeo oli meidän, tai oikeammin Pikkupeikon, oma pieni poni.  Se täytti täydellisesti oman paikkansa ratsuna, kärryponina ja lohduttajana, jonka harjaan sai kuiskata kaikki ilot ja surut.

Vaikka kovasti toivoin, niin et saanutkaan enää uutta kesää ja vihreää laidunta.

Nallekarhu sairastaa...

Kun menin lauantaina aamulla tallille olikin sisäkarsinassa vastassa surullinen näky: Pikku-Romeo makasi varsin apaattisena eikä suostunut maanitteluistani huolimatta nousemaan lainkaan ylös.  Yleensähän ponivanhus on ovella aika ärhäkkäänä pyrkimässä ulos, sillä se ei todellakaan tykkää olla sisällä öitään.  Se oli yön aikana juonut ison ämpärillisen vettä, mikä oli outoa.  Ilmeisesti sillä oli vatsavaivoja.

Hääräilin hetken isojen hevosten vesien kanssa ja sillä aikaa poni olikin noussut ylös ja lähtikin sitten ihan reippaan oloisena ulos.  Kuuntelin mahaäänet ja jotain pientä lurinaa kuuluikin. Ajattelinkin kyseessä olleen väärän hälytyksen.  Mutta ei - viiden minuutin oleilun jälkeen se lysähti taas lumelle. Se söi kovasti lunta ympäriltään ja hengitteli omituisen syvään.  Välillä poni kävi ihan kyljelleen ja painoi silmät kiinni.

Yritin soittaa päivystävälle eläinlääkärille, mutta kas - akku loppui tietenkin sillä siunaamalla.  Kipitin äkkiä kotiin, jotta saisin puhelimen lataukseen ja yritin soittaa päivystävälle uudelleen.  Ei vastausta - vain vastaaja. Kyselin eläinlääkärivinkkiä hevosystäviltäni ja sainkin yhden suositellun eläinlääkärin vastaamaan. Hän lupasi tulla parin tunnin sisään.

Meni takaisin Romeon luokse ja heijaamalla ponia edestakaisin sain sen nousemaan ylös ja pääsin taluttamaan sen sisälle.  Pelkäsin vanhusponin vilustuvan ulkona maatessaan.  Sisällä se jäi seisomaan, mutta hengitteli edelleen varsin syvään ja katseli välillä mahaansa.  Selviä ähkyoireita.  Onneksi poni kutenkin joi halukkaasti, kun annoin sille vettä.

Kovin väsynyt pikkuinen

Hieman ennen eläinlääkärin tuloa Romeo kääntyi kyljelleen ja laittoi silmät kiinni huokaisten syvään.  Kävin polvilleen sen viereen ja silittelin ja kannustin sitä jaksamaan.  Se aukaisi silmät ja hengitteli syvään.  Hetken kuluttua se nousi taas normaaliin makuuasentoon.  Rapsuttelin sitä ja kerroin sille, miten hieno poni se on. Voi, miten pelkäsinkään, ettei eläinlääkäri ehdikään auttamaan.

Kohta kuitenkin maasturi pyörähti pihaan ja ystävällinen, hymyileväinen lääkäri tuli kuuntelemaan Romeon vatsaa.  Kertoi, että ohutsuolen puolelta ei kuulu mitään ääntä.  Ihmetteli ponin kiiltävää karvaa ja hyvinvoivaa ulkoasua ja tuumaili, että ei olisi osannut arvata, että se on jo 33-vuotias.

Lääkäri antoi kipupiikin ja relaksanttia.  Viiden minuutin kuluttua Romeo nousi jalkeille.  10 minuutin kuluttua alkoi kuulua reippaita suolistoääniä. Lääkäri neuvoi antamaan kipulääkettä päivittäin ja juottamaan Romeolle parafiiniä.  Hän antoi myös uuden vinkin ruokintaan: Biofarmilta saa kuulemma porkkanapellettiä säkkitavarana. 

Kun lääkäri oli mennyt, oli Romeo jo pyytelemässä ulos.  En kuitenkaan päästänyt sitä vielä pihalle, ulkona oli kylmä tuuli ja lunta vihmoi melkoisesti.  Illalla Romeo jo hörisi, kun tulin sitä katsomaan ja antamaan lääkettä ja parafiiniä.

Nyt on maanantai ja pikkuinen pääsi jo ulos vankilastaan.  Vieläkään se ei syö muuta kuin herkkuja (sokeripullaa ja sokeria), mutta ilme on jo entisenlaisen ponteva.  Ihan muutama päivä sitten ihmettelin ponin kuntoa, kun se laukkasi minua pakoon umpihangessa, kun yritin ottaa sen kiinni laittaakseni sen yöksi sisään.  Ehkäpä sille vielä sittenkin koittaa uusi kevät ja kesä...

Vaalipäivä

Kun synnyin, oli Kekkonen hallinnut presidenttinä vuoden. Koko nuoruuteni presidentin synonyymi oli 'Kekkonen'.  25 vuotta hän oli vallassa ja sen jälkeen on ollut presidentteinä  Koivisto, Ahtisaari ja Halonen ja kausien määrää on rajoitettu, joten kukaan ei enää tule toimimaan niin pitkää kautta.  Tosin sitä valtaakaan ei enää juuri ole.

Kun olin lapsi, pidettiin ihmeenä, jos joskus Suomen presidentiksi valittaisiin nainen.  Nykyajan lapset eivät kuulemma ole aivan varmoja, voiko presidentti olla mies.

Tänään äänestetään Suomelle uusi presidentti. Joko Haavisto tai Niinistö tulee olemaan uusi presidenttimme.  Haaviston voittaessa - mikä lienee melko epätodennäköistä - Suomen presidentiksi nousee ensimmäinen reskisteröidyssä parisuhteessa elävä mies ja presidentin puolisona edustustehtävissä toimii ecuadorilainen parturi-kampaaja Antonio. Tämä saattaisi nostaa Suomen hetkeksi maailmalla otsikoihin. 

Näiden vaalien tärkein kysymys ei näytä liittyvän presidentin tehtäviin, kyseessä on selvästi homovaalit.  Joku on päättänyt, että jos joku on homo, se tekee hänestä väistämättä jotenkin suvaitsevaisemman ja edistyksellisemmän.

Lisäksi vilautellaan ehdokkaiden koulutodistuksia, Haavisto on ollut koulussa kympin oppilas ja Niinistö on käynyt koulunsa rimaa hipoen. Niinistö on kuitenkin suorittanut yliopistollisen loppututkinnon ja Haavisto on vuosien kuluessa kerännyt noin yhden vuoden opintopisteet kasaan.

On tuotu myös esille, että Niinistö on ilkeä kiukkupussi ja kieltämättä hän välillä vaikuttaa aika takakireältä.  Tuo ominaisuus e ole estänyt Tarjaakaan toimimasta presidenttinä kahta kautta.  Ehkä voisi olla parempi, että presidentti ei olisi ihan nössökään.

Minulle on itseasiassa aivan sama, kumpi voittaa.  En ole kummankaan puolella erityisesti. On mielenkiintoista nähdä, kumpi voittaa. Mitään varsinaista vaikutusvaltaahan pressalla ei nykypäivän Suomessa ole.  Iloinen olen siitä, että Paavosta ei tullut presidenttiä - tarkennukseksi: ei kenestäkään Paavosta.

Aamulla mittari näytti pakkasta -25C - toisella puolen taloa -28C.  Taitaa olla tulossa kylmin päivä tänä vuonna.  Hrr.  Ulos ei tee mieli yhtään, vaikka onkin kovin kaunsta.

Tällaisina päivinä on ihanaa paistatella takan loimussa

Taisi viime kesä olla tämän kasvihuoneen viimeinen - alkaa olla aika rähjäinen.

Paukkupakkaset

Tällä viikolla onkin sellaiset ilmat, että olen viihtynyt hyvin sisällä.  Pakkasta on 16-21C välillä, joten ulkona ei tule oltua kuin aivan pakolliset hetket. Minua ei haittaa, olen poltellut takassa tulta iltaisin ja nauttinut siitä, että saan itse päättää mitä ohjelmaa telkkarista tulee vai eikö tule mitään.

Ukkokulta on nauttinut Alppien huimista maisemista ja laskettelusta. Hän on  lähettänyt minulle joka ilta muutaman valokuvan ja pienen raportin päivästä. Siellä maisemat ovat kyllä hienot ja on mukava kuulla. että loma vaikuttaa onnistuneelta.

Pitkästä aikaa aurinko saa lumen kimaltamaan

Pikkukoivuilla on kuurakoristeet

Eilen täälläkin oli erityisen kaunista, pakkasta oli 16C ja ohut pakkaslumipuuteri oli ehostanut maiseman. Ylläolevat kuvat käväisin nappaamassa pihamaalta, kauan en tarennut olla, kun näpit jäätyivät.

Romeo on joutunut olemaan yöt sisällä ja se ei pidä asiantilasta yhtään.  Kun tulen aamulla tallille, sen hirnunta kaikuu jo kauas.  Luulen, että se yrittää huutaa ohikulkijoille: "Apua, päästäkää pois, olen kidnapattu ja minua pidetään vankina ilman omaa tahtoani!" Päiviksi se onkin päässyt isojen hevosten kaveriksi ja ne ropsuttelevat Félagin kanssa toisiaan välillä varsin hartaasti.

Disaa ei pakkanen haittaa, se varmaan viihtyisi ulkona pitempäänkin. Se juoksee ja möyrii lumessa varsin villinä ja näyttää nauttivan elämästään.  Sen turkki on mukava, kun siihen ei missään oloissa lumi tartu. (Näillä pakkasilla nyt ei tietenkään, mutta ei myöskään suojasäällä.)

Tarkkana, jos vaikka löytyisi talitintti jahdattavaksi.

Tiistaina kävin Tuusulassa poikani kanssa koeajamassa pari autoa, kun uskollinen Berlingo sanoi sopimuksensa irti aivan kesken kaiken. Ukkokulta konsultoi Italiasta käsin innokkaasti ja tällainen tarttui mukaan, eiköhän sillä taas pari vuotta ajella:

Lasikatto pitää olla!

Mutta nyt lämmintä päälle ja hevosille vettä laittamaan ja päästämään Romeo pihalle. Konttorille käypi tieni tänä aamuna.

Oikea talvi on tullut

Minulla on taas yksinoloviikko, kun ukkokulta lähti Alpeille laskettelemaan, Italiaan tällä kertaa. Meillä piti olla Isíngin kanssa centered riding -kurssi viikonloppuna, mutta osanottajapulan vuoksi kurssi peruutettiin ja tilalle saimme ratsastustunnit lauantaille ja sunnuntaille.

Lauantaiaamuna kymmenen maissa lähdin Isíngin kanssa ratsain kohti Hestbakkia. Pakkasta oli noin kuusi astetta ja taivas oli kirkas eikä tuullut yhtään. Aivan mahtava tunne ratsastaa pehmeässä lumessa hevosella, joka oli aivan täpinöissään ja halusi vain laukata laukkaamasta päästyään. Kavioista ei kuulunut mitään ääntä, ainoa ääni metsässä oli pieni puhina, jota innokas hevonen piti.

Kaisa oli lainannut Hestbakkista hevosen ja tuli minua vastaan. Oli mukava törmätä talvisella tiellä ja jatkaa matkaa yhdessä.  Yhteinen matka vain jäi Kaisalta aika lyhyeksi, kun Isíng oli pitänyt niin kovaa vauhtia ja lisäksi olimme sopineet, että alamme laittaa hevosia kuntoon klo 10 maissa ja minä olin valmis jo 10:03.  Ehkä aloitin hevosen laiton jo viittä vaille, mutta ei siinä tosiaan nokka kauan tuhise, kun olen lähtövalmis. Kaisa tykkää puuhailla ajatuksella...

Illalla Henna piti minulle yhteisen tunnin Kaisan kanssa. Isíngistä ei olisi voinut arvata, että se on ollut jo liikkeellä aiemmin - se teki väsymättä ja innokkaana töitä koko tunnin.  Se on harmillista, että typykältä ei tullut ainoatakaan askelta tölttiä, se on kadonnut aivan kokonaan, mutta muuten tunti oli onnistunut. Tunti päättyi klo 18 ja silloin pakkanen oli kiristynyt (-13C) ja taivas oli tummansininen ja täynnä kimaltavia tähtiä.  

Sunnuntaina piti olla Sadun pitämä tunti klo 11-12, mutta aamulla oli pakkasta jo -18C ja puolilta päivinkin oli vielä -12C, joten peruutimme tunnin. Satu toikin sitten Isíngin kopilla kotiin. Illalla, kun lueskelin ystävien fb-päivityksiä jäin miettimään, että tuliko oltua turhan kermapeppuinen, kun moni ystävistä kertoi ihanista talviratsastuksistaan.

Aamulla kotiin jääneet hevoset olivat ihanan huurteisia:

Saisiko olla yksi huurteinen?

Vai kaksi?

Viime viikonloppu oli puolestaan koiramainen.  Kävimme Disan kanssa pyörähtämässä Turun kansainvälisessä näyttelyssä. Islannin lammaskoiria oli paikalla 7 kpl. Tuomarina toimi Jukka Kuusisto. Nyt olin pari kertaa agilityharkkojen sivussa harjoitellut Disan kanssa seisomista ja se oli mennyt hyvin perille. Typykkä esiintyi todella kauniisti.  Tuloksena oli NUK 1 PN 2 SERT VARACA.

Arvostelupaperissa lukee: "Hyväluustoinen, hyvät mittasuht omaava nuo narttu, oikeanmuotoinen pää, vahva selkä, sopivasti runkoa, hyvin kulmautuneet raajat, liikkuu hyvin."

Olin oikein tyytyväinen, että Disa ei ollut ROP, koska olin edellisenä päivän ajellut kotiin Joensuusta ja olin hurjan väsynyt enkä olisi jaksanut jäädä ryhmäkilpailuun. Suu korvissa ajelin kotiin.


Ja lopuksi: Tässä syntymäpäiväpusun Disalta saa Tassumäen Kleopatra - 14 vuotta tänään. <3

Synttärisankari sai torstaina uuden heijastinhuivin lahjaksi.

Sähköistä Uutta Vuotta 2012!

Uusi vuosi 2012 on edessä lähes kokonaan.  Joulu on takanapäin.  Joulunvietto jäi vähän lyhyeksi, kun tapaninpäivän aamuyönä riehunut myrsky vei sähköt.  Kohtalotovereita oli paljon, sähköt puuttuivat pahimmillaan yli 200 000 taloudelta Suomesta.

Aamukahvin kaipuu ajoi meidät ukkokullan kanssa tapaninaamuna kohti Lohjaa.  Tie oli poikki, sen yli oli kaatunut aikamoinen määrä tukkipuita, joten jouduimme kiertämään toista kautta.  Takaisin tullessa yritimme uudelleen, mutta toisestakin kohtaa oli tie poikki, joten taas jouduimme kiertämään.

Lohduttoman näköistä, myrskyvahingot olivat suuret

Siinä sitä on isännälle urakkaa välipäiviksi - meidän puimalan katto kärsi aika hyvin myrskystä

Tapaninpäiväksi suunniteltu yhteinen joulupäivällinen Katariinan perheen, muiden lastemme ja mummon sekä Laura-tädin kanssa jäi viettämättä sähköjen puuttuessa. Kävin illalla heittämässä Laura-tädin kotiin Lauttasaareen ja oli aika outoa ajella läpi täysin pimeän maiseman. Ensimmäiset sähkövalot näkyivät vasta Kehä 3 sillan alla.

Sähkökatko kestikin sitten Uuden Vuoden aattoon asti - 5½ päivää.  Siirsimme myös Uuden Vuoden aaton perinteistä juhlintaa viikolla eteenpäin, koska vesi oli ruskeaa, kylpytynnyriä ei olisi ehtinyt lämmittää ja ukkokulta vaikutti aika uupuneelta viikon touhujen jäljiltä.  Onneksi meillä on vain muutama hevonen, vesien nosto kaivosta ämpäripelillä ei ole ihan kevyttä touhua.

Molemmat jääkaapit ja molemmat pakastimet olivat täynnä sulanutta ja pilallista ruokaa - heitin 4 jätesäkillistä roskikseen.  Se tuntui hieman kurjalta, mutta onpahan nyt siistit jääkaapit ja pakastimet. 

Uuden Vuoden 2012 ensimmäinen päivä on varsin kaunis - pakkasta on lähes 10 astetta ja aurinko siivilöityy pakkasen nostaman sumun läpi kauniisti.

Pellolla on pakkasen nostama usvaa ja kuuraa

Ja Kleo, joka täyttää tässä kuuss 14 vuotta porskuttaa edelleen

Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille!

Koiranäyttely- ja muitakin kuulumisia

Johan tästä kaikesta on kymmenkunta päivää aikaa, mutta sen verran harvinaista on toistaiseksi tuo koiranäyttelyissä käyminen ja ratsastaminen, että pitää jotain raportoida. 

Saran ratsastuskurssi, jota viimeksi hehkuttelin, jouduttiin peruuttamaan viime hetken peruutusten vuoksi.  Harmitti tietenkin Hestbakkin vuoksi ja omastakin puolestani - olinhan varannut perjantaiksi lomapäivänkin kurssille päästäkseni. Pyysinkin sitten päästä Kytäjälle kokeilemaan treenattavana olevaa Isíngiä, vaikka ajattelinkin ettei edistyminen vielä kahdessa viikossa ole kovin huimaa.

Pikkuhevonen odotteli pihatarhassa ihan tyytyväisen oloisena ja otimme sen sisälle satuloitavaksi.  Ihmeen kiltisti se seisoi käytävällä ja antoi laittaa itsensä kuntoon. Alun pelonaiheet - talliin meno ja tulo ja maneesissa oleminen olivat jo aika lailla hellittäneet, joten typykkä vaikutti aika levolliselta. Itseäni hieman jännitti sen selkään kipuaminen, mutta melko tutultahan tuo kuitenkin tuntui. Taisin jännittää lähinnä Annikan vuoksi.

Isíng on omasta mielestäni mukavan virtaisa ratsu, mutta Annika hieman ihmetteli, miten ylipäätään pärjään sen kanssa.  Perimmäinen syy on varmaan se, että tunnen Isíngin niin hyvin ja osaan ennakoida sen kanssa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Oli jännittävää kokeilla tuota tuttua hevosta ihan uudessa ympäristössä ja hieman tuntui ensin oudolta ratsastaa maneesissa valvovan silmän alla. Pientä edistymistä oli havaittavissa töltin suhteen ja isompaa hevosen suhtautumisessa uusiin asioihin ja uuteen ympäristöön.  Hyvillä mielin jätin sen Annikan huomaan oppimaan lisää.

Piti mennä lauantaina vielä uudelleen, mutta oli niin flunssainen ja kurja olo, että päätinkin lepäillä, jotta jaksaisin sunnuntaina lähteä messukeskukseen Voittaja 2011 -näyttelyyn Disan kanssa.  Pakkasin repun kuntoon näyttelyä varten jo edellisenä iltana (mitä en koskaan tee), niin kovasti jännitti, miten koiraneitonen suhtautuu noin suureen näyttelyyn ja valtavaan ihmismäärään.

Kaisa tuli aamulla hyvissä ajoin ja lähdimme ajelemaan sateisen maiseman halki Helsinkiin.  Messukeskuksen parkkipaikalle ajaessani tajusin, että en ollut pakannut koiran papereita ollenkaan matkaan. Tyhmä minä!  Onneksi on ukkokulta, joka napisematta pomppasi autoon ja toi paperit perässämme. Myöskin on kiittäminen Kaisan tapaa olla joka paikassa melkein liian aikaisin siitä, että ehdimme hyvin papereinemme kehän laidalle notkumaan.

Disa käyttäytyi messukeskuken käytävillä ja kehän laidalla hyvin.  Sitä toki ujostutti ja kummastutti kovasti ja se katsoi minua välillä melko hämmentyneenä kuin kysyäkseen: "Mitä ihmettä me tämmöisessa paikassa teemme?"  Erityisen hämmästynyt se oli, kun se näki jotain koiraa imuroitavan trimmauspaikalla. Pikkuinen pysähtyi kuin seinään ja katsoi moista aivan suu ammollaan. 

Itse kehässä esiintyminen oli aivan odotetunlaista: tuomaria (Pekka Teini) nuoltiin nenään, kun hän tarkasti hampaat.  Siististi seisominen ei onnistunut juuri ollenkaan, pikkuinen yritti vain istua ja heiluttaa tassuaan ilmassa.  Sehän ei ole mikään ihme, kun ottaa huomioon, mitä viimeksi on opetettu. Tuomari oli todella ystävällinen ja jopa kiersi itse edullisempaan paikkaan katsomaan koiraa, joka kieppui sinne tänne.  Kotiläksyksi annoin itselleni: opeta oikeasti se koira seisomaan käskystä!

Arvostelu oli kuitenkin hieno:  "Mittasuhteiltaan oikea, keskikokoinen, hyvin rakentunut, tyypillinen paimenkoira. Hieman pyöreä otsa, hieman kookkaat korvat. Hyvä rakenne edessä, takana leveä reisi ja vahva lantio. Turkki tänään kunnossa. Vahvat, hyvin kulmautuneet raajat. Saisi esiintyä hieman rauhallisemmin.
JUN ERI JUK 2 SA PN 4."

Tämä vahvisti ajatukseni lähteä tammikuussa Turkuun näyttelyyn.

Disa jäi neljänneksi mm. sisarensa Mintun jälkeen.  Minttu osasikin seistä todella hienosti.  Paula on vahvistanut "nakkikontaktin" niin hyväksi, että Minttu ei edes hievahtanut, vaikka toiset koirat kehässä jopa hieman rähinöivät.  Oli mukava tavata Disan kasvattajaa, Paulaa.  Hänen tapaamisestaan tulee aina hyvä mieli.

Vielä kehäosuuden jälkeen jäätiin hengailemaan, jotta saimme Kenneltyttö-Kaisan shoppailuholismin tyydytetyksi ja katselimme ystävänsä irlannisusikoirien arvosteluja. 

Disan katse kysyy: milloin me mennään kotiin? (kuva: Kaisa)

Minä en ole perheen ainoa muistamaton: tässä päivänä muutamana olimme aamutallilla koirien kanssa ja tietä pitkin ohitsemme käveli joku tuntematon mies. Kleo lähti seuraamaan häntä kovaa vauhtia. Sain juosta parisataa metriä sen perässä ennekuin se oivalsi seuraavansa ihan väärää tyyppiä.

Samana iltana Kleo sitten lähti kotiin tullessa haahuilemaan hevostarhaan, vaikka olisi pitänyt tepsuttaa tietä pitkin kotiin.  Pimeässä otsalamppuni valossa näkyi vain vihreä valopanta, joka eteni määrätietoisesti aivan väärään suuntaan ja ympärillä juoksentelevat hevoset, jotka olivat aivan hämillään otuksen etenemisestä.  Minun piti juosta hätiin ottamaan tyyppi syliin ja kantamaan se oikealle tielle. 

Kelit jatkuvat edelleen vesisateisina ja ankeina.  Viime perjantaina jo kuvittelin talven tulleen, kun tuuli ja lumimyrsky ulvoi nurkissa. Illalla tallille mennessä lunta oli kinostanut paikoin jopa 10 cm.  Aamulla maa oli jälleen aivan musta ja lumeton.  Oi, tule talvi, tule!

Odotettu lumituiskuinen ilta.