perjantaina, tammikuuta 24, 2020

Kuulumisia pitkästä aikaa

Muutama ystävä on ohimennen kysäissyt, missä viipyvät uudet blogitekstit.  Tauko onkin ollut jo lähes puolen vuoden mittainen.  En tiedä miksi, ehkä aina ei vain huvita kirjoitella.  Pläjäytetään tähän nyt sitten menneen ajan kooste:

Elokuu 2019

Pääosassa ukkokullan tasakymppien juhlistamiseksi tehty Pohjois-Norjan lomamatka.  Kymmenen päivää automatkailimme upeissa maisemissa.  On niin hienoa lähteä, kun tietää, että lapset puolisoineen hoitavat hevoset, kanat, kissan ja koirat hyvin.
Menimme Ruotsiin rahtilaivalla Naantalista. Voin suositella:
Edullista, hyvät ruuat ja hytissä oli kiva ottaa päivätorkut.

Turve- tai ruohokatot ovat mielestäni kauniita.
Hauska myös tuollainen kivestä tehty lato.

Lisää ruohokattoja. 


Tämä kuva on Trondheimistä. Kaunis kaupunki.

Pieni koskimaisema. Virtaava vesi on tainnut aina kiehtoa ihmisiä.

Matkasta iso osa tehtiin lautoilla, joilla voi pomppia saaresta toiseen.

Havmannen-patsas seisoo keskellä vuonoa Mo i Ranassa. 

Edelleen Mo i Ranassa, kotiseutumuseon rakennuksia.
 Norjasta tulimme käsivarren kautta Suomeen.  Piipahdimme Levillä kahvittelemassa ja jatkoimme sieltä Rukalle yöpymään.

Hiljainen kansa on omanlaatuisensa nähtävyys vitostien varrella. 
Viimeisen illan ja yön vietimme serkkuni Maritan luona Jyväskylän lähellä hänen kesämökillään Pyhäsaaressa, saunottiin ja uitiin. Oli mukavaa.

Elokuussa Maija aloitti puutarhuriopinnot Rajamäellä  se on minusta hienoa ja ammatti varmaan sopii hänelle hyvin.

Syyskuu 2019

Harrasteet alkoivat taas syyskuussa. Improvisaatioteatterin vanha, luotettava ja iloinen joukko on vuorossa aina maanantai-iltaisin. Tiistaisin teen taas keramiikkaa 5 tuntia. Sielläkin on niin kivat porukat, juttua riittää ja on kiva seurata, miten hienoja ideoita toisilla on.
Mm. Tällaisia kukkapurkkeja sain aikaiseksi kaksikin.
Liikuntaharrasteena jatkoimme ystäväni Ailan kanssa torstaiaamuisin seniorivesijumpassa.  Uutena aktiviteettinä tuli mukaan kuntosalilla käyminen, myöskin Ailan kanssa. Valitsimme saliksi Terveys 50+ -salin, koska tuntui mukavammalta solahtaa vanhemman väen joukkoon.  Salilla on ihan monipuolisesti laitteita ja hyvin tilaa, harvoin on yli 4 henkeä yhtäaikaa. Salilla käymme 2, joskus jopa 3 kertaa viikossa.  Mielestäni kuntoni on parantunut ja vyötarökin on kaventunut vaikkakin mahareppu on vieläkin liian kookas. Uskon kyllä, että sen trendi on laskevaan suuntaan. Hiljaa hyvää tulee.

Lokakuu 2019


Lokakuinen kylänraitti

Lokakuussa ei itselle tapahtunut mitään ihmeempiä, mutta lokakuun alussa Maija oli ratsastamassa Dugurilla, kun se yhtäkkiä pelästyi jostakin ja hän päätti hypätä alas selästä.  Muhkuraisella pellolla polvi pyörähti ja ristiside meni poikki.  Harmillinen tapaturma, onneksi meillä on kummallakin SRL: n vakuutus ja näinollen hän pääsi joustavasti yksityiselle puolelle hoitoon.

Minä porskutin arkea läpi, onneksi on joka viikko jotain puuhaa niin ei ihan tylsisty.

Marraskuu 2019

Marraskuun alussa tytärpuoleni Katariina täytti 50 vuotta. Merkittävä rajapyykki elämässä.  Onnea vielä!

Juhlistimme myös marraskuun alussa Lemillä ukkokullan isän serkun, Mikon,  90-vuotissyntymäpäiviä.  Juhlakalu oli ihanan virkeä ja hän oli edelleen vilkas ja iloinen luonteeltaan vaikkei jalka nousekaan enää ihan reippaasti. Juhla oli mukavan lämminhenkin ja kodikas.

Juhlatalon nurkka Lemillä.
Ihanat vanhat hirret. 
Marraskuussa taisivat alkaa ne pimeät ja sateiset kelit, jotka tätä kirjoitettaessa - tammikuun lopulla - tuntuvat jatkuvan edelleen.

Joulukuu 2019

Ihan joulukuun alussa oli hetken lupaus kauniista pakkaspäivistä.

Pari lintujen kylpyaltaaksi suunniteltua keramiikkatyötä.
Nämä tosin vuotavat kumpikin, joten vaativat pientä tuunausta. 

Vissa eräänä aa una, kun pihattoon oli lisätty hamppukuiviketta.
Muori oli nauttinut tosissaan. 

Jouluherkkuja: kanamunia mädillä ja lohitahnalla sekä
lämminsavulohirullia tuorejuustolla.
 Joulua vietettiin perheen kesken. Kaikki Markun lapset ja lapsenlapsi yhteisessä joulupöydässä. Meillä oli mukava tunnelma ja jouluiset fiilikset sateesta huolimatta.

Uuden vuoden aattoa juhlistettiin peurapadalla.
Mikko on aloittanut metsästyksen ja mekin saimme lihaa. 
Vuosi vaihtui perinteisesti ystäväpariskunnan kanssa - olikohan jo 33s. kerta, kun otimme uuden vuoden vastaan yhdessä.  Ohjelmassa perinteisesti palju, ruokaa ja yhdessäoloa.

Nyt on jo uusi vuosikymmen hyvää vauhtia menossa.  Yritän pysyä matkassa.

__________

Uure vuore ohjei:
Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.
– Heli Laaksonen –

keskiviikkona, heinäkuuta 17, 2019

Uusi herrasmies saapui pihaa koristamaan

Tänään oli muutosten päivä meidän tallilla. Olen pitempään etsinyt vähemmän rektiivista hevosta itselleni Hnökrin tilalle ja viime viikolla se sitten löytyi. Hirveästi ei pohdiskeltu ja kun Satu vielä halusi ostaa oman kasvattinsa kotiin takaisin oli helppoa tehdä päätös.

Tänään sitten aamupäivällä Maija ensin kiillotti, öljysi, pesi ja puunasi Hnökrin hienoksi ja sitten hän ratsasti sen Vaanilaan.

Kiiltävä kuin jouluomena. 💙

Niin päättyi Hnökrin 2v 2kk kestänyt maastolenkki,
tässä matka Vaanilaan alkaa.

Perillä poika pääsi uudelleen pesulle ja sitten tutustumaan uuten kaveriin.
Uusi hevonen on 9-vuotias Dugur frá Ormsstödum, kulomusta herrasmiesruuna. Se löytyi melkein naapurista, Vihdistä, talli Fludabaerista.  Se on sen lisäksi, että on kookkaampi kuin Hnökri, se on rauhallisemman oloinen, joten oloni varmaan sen selässä tuntuu turvallisemmalta.  Kun olen heti alusta rennompi, on varmaan ratsastuskin rennompaa. 

Hnökri lähti puolen päivän maissa ja kahdelta kurvasi hevoskoppi pihaan.  Dugur pääsi tutustumaan uuteen tyttöystävään ja kaikki meni kyllä ihanan tasaisesti.  Meillä toki on tilaa väistääkin, mutta molemmat hevoset ovat myös selväpäisiä.  Vissa esitteli uutta tarhaa tulokkaalle, joka innokkaasti seuraili perässä ja pyrki heti rapsuttelemaankin.
Rennosti yhdessä alusta asti.

Tykkääkkö musta?

Minusta Dugur on komea poika.
Ryhdikäs herra.
Kovasti odotan jo yhteisiä maastoretkiämme Dugurin kanssa. 

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2019

Piinaviikko on ohi

Pääsiäinen meni tiiviisti kotosalla.  Näin kahdestakin syystä: olin todella väsynyt, pienikin ponnistus sai uuvuksiin ja lisäksi dreenipussin kanssa ei huvittanut juuri laajemmin liikkua.

Säät olivat mahtavat, kävin aina välillä koirien kanssa ulkona ja pyörähdin pari kertaa talon ympäri ja nautin linnunlaulusta ja kevään lämmöstä.  Tosin nämä lähes 20 asteen lämpötilat tässä vaiheessa kevättä kummastuttavat myös.  Ilmastonmuutos lienee tosiasia ja se ei ole hyvä uutinen.

Eilen sain sitten lopultakin dreeniputken pois.  Pääsiäinen hieman hidasti aikataulua, mutta nyt se ärsytin on poissa.  Ensi viikolla pitäisi jo leikkaushaavankin olla parantunut.  Nopsaanhan tässä varmaan toipuu.  Luulen silti, että melko kauan menee ennen kuin totun tähän uuteen kehooni. Toistaiseksi vielä joka kerta tulee irvistettyä, kun näen leikkaushaavan.  Pientähän tämä kyllä on, elämä jatkuu ja ilotkin ovat aika lailla ennallaan.

Kevään tulo on iloista päällimmäisin.

Ensimmäinen pieni krookus kurkistelee maasta

Narsissit portaanpielessä ilahduttavat

Vaaleanpunainen iltataivas kirsikkapuiden takana

Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä: 
ja äkkiä on ilta.

Salvatore Quasimodo


tiistaina, huhtikuuta 16, 2019

Iskee se joskus kahdestikin, salama

Kirjoitan tätä Helsingissä, kirurgisen sairaalan sängyssä.  Se iski uudelleen: sain noin kuukausi sitten rintasyövän jälkitarkastuksesta tiedon, että rinnassa on 3 mm kasvain.  Eilen rinta leikattiin pois.  Olin aamulla ensimmäinen leikattava ja kaikki meni hyvin. Iltapäivällä ekalla vessareissulla sitten meinasi mennä taju ja dreenipussukkaan hulahti 750 mm verta eli jokin verisuoni oli alkanut vuotaa.  Kiireesti uudelleen leikkaussaliin ja näin sain olla myös viimeinenkin leikkaussalin asiakas eilen.

Nyt olen lepäillyt, täällä on yllättävän rauhallista. Viime yönä tässä 16 hengen makuusalissa meitä oli vain 2 ja oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Hoito on hyvää ja hoitohenkilöt pätevän ja empaattisen oloisia.  Pääsen tänään kotiin.  Tulee varmasti rauhallinen pääsiäinen.  Tylsää viettää se tuon vastenmielisen dreenipussukan kanssa, mutta aina ei voi valita.

Mitä ajattelen tästä kaikesta? No, ensin tuli itku, tietenkin.  Heti sen jälkeen tuli toivo ja usko siihen, ettei tämä vielä ole tässä.  Kasvain oli vain 3 mm ja koko kroppakin on syynätty tietokonetomografiassa eikä muuta ole löytynyt.  Ennuste on hyvä.

Juuri nyt olen toki hurjan väsynyt, hemoglobiini painui karvan alle 100, mutta eiköhän se siitä nouse ruisleivän ja muun terveellisen avulla. Ihana kevätaurinko paistaa näistä sairaalan korkeista ikkunoista.

Kun kesä on kauneimmillaan, olen minäkin varmasti jo kunnossa.


maanantaina, tammikuuta 14, 2019

Hups, vuosi 2018 meni jo.

Vuosi 2018. Mitenhän tuon kuvaisi lyhyesti? Ehkäpä tavallinen tai rauhallinen, tylsä olisi myös yksi, joka tulee mieleen, mutta en tokikaan ole tyytymätön siihen, että elämä soljuu ilman suuria kriisejä.  Isoja ilonaiheita ei ollut, mutta pieniä paljonkin. Isoja murheitakaan ei ollut ja pienet menee äkkiä ohi. Melko hyvä vuosi kaiken kaikkiaan.

Tammikuu: lunta ja jonkin verran hevostelua. Tässä irtojuoksutusta kentällä. Hnökri tykkää.

Helmikuu. Hienot talvikelit. Tässä Sarianna ja Hnökri kaunistamassa maisemaa.

Maaliskuu, Loki puussa.

Huhtkuu, Kevät tulee.
Toukokuu. Maija saapuu ja muuttaa kuvakulmat.
Kesäkuu. Telkkä pesii.
Heinäkuu. Reissu Pärnuun.
Elokuu. Rakas harrastus: kasvihuone.
Syyskuu. Iso luopuminen: Isíng.
Lokakuu. Iltaruskotunnelmia ratsastuksen jälkeen.
Marraskuu. Kaksi harrastustani samassa kuvassa: akvaariot ja keramiikkatyöt.

Joulukuu. Perinteinen Tallinnan matka.

Siinähän se. Yksi vuosi pikakelattuna. Uudesta on jo puoli kuuta takana. Melko samat taitaa olla kuviot.

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2018

Syystunnelmia

Syksy on ollut kovin kaunis. Upeita iltaruskoja, vaaleanpunaisia sekä ihania sumuisia aamuja, mahtava ruska - säätkin ovat suosineet eikä ole kauheasti satanut. Talvi kolkuttelee jo ovella, yöpakkasia on jo ollut.

Aamu Halkjärvellä oli hempeän vaaleanpunainen

Pari viikkoa sitten eräänä kylmänä sateisena iltapäivänä ratsastuksen sijaan  pyydystimme Sariannan kanssa kukon ja kanat kesäkanalasta ja siirsimme ne siivottuun talvikanalaan. Yllättävän pienellä räpistelyllä ja paniikilla homma oli hoidettu. Itse puuha kesti puolisen tuntia ja muu rupattelu siihen päälle tunnin. Mukavaa puuhastaa, kun on ystävä apuna.

Ulkokanalassa  - aina kun tulen paikalle, ne tulevat
ihan ovelle herkkuja kerjäämään
Kanaraukat ovat olleet koko lokakuun sulkasadossa. Ne näyttävät silloin melko surkeilta, kun kaulassa ja päässä on vain nahka ja valkoisina törröttävät höyhentupet ja pyrstökin on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Lokakuussa on tullut vain kourallinen munia.  Kesällähän niitä saattoi parhaimmillaan tulla 10 päivässä. Kohta joutuu ostamaan kaupasta kananmunia.

Talvikanalassa

Viikot ovat rytmittyneet edelleen alkuviikon improilun ja keramiikan myötä tasaisiksi, uutena on viikko-ohjelmaan tullut torstaiaamun vesijumppa. Sain houkutelluksi mukaan ystäväni Ailan ja on kyllä todella mukavaa tavata viikottain. Ensin jumpataan ja sitten käydään kahvilla. Jouduin menemään hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle, kun liityin mukaan seniorivesijumppaan - olenhan vielä ihan nuori, mutta jumpan tahti on kyllä minulle aivan sopiva.

Loppuviikosta olemme yleensä viettäneet pari päivää Halkjärvellä. Vaikka ulkona on välillä ollut hyytävä tuuli on sisällä kaminan loisteessa ollut mukava lueskella kirjoja, syödä hyvin ja katsella telkkaria.

Ratsastellutkin olen, en tosin ihan niin paljon kuin varmaan pitäisi, mutta jonkin verran kuitenkin. En vieläkään arvaa lähteä Hnökrilla yksikseni maastoon, mutta olen sentään - yhtä poikkeusta lukuunottamatta - nyt syksyllä aina ratsastanut sillä itse.  Isíngin poismenon jälkeen olin pari viikkoa hirveän huolissani Vissasta, kun se alkoi tuntua yhtäkkiä niin vanhalta. Nyttemmin olen taas alkanut uskoa teräsmummon - 28 v - kestävyyteen enkä kipitä heti aamusta kurkkimaan, onko se hengissä.

Erään iltaratsastuksen jälkeen ylellisen kaunis taivas.
Näitä ei näkisi, jos istuisi sohvalla telkkaria katsomassa.


Olen ollut jotenkin haikea tänä syksynä. Välillä, kun huomaan maassa Isíngin valkeita jouhia, joudun puremaan huulta, etten itkisi.  Kun vanha mersu ajaa vastaan tiellä, tulee kova ikävä Maijaa ja Hannua. Tällä viikolla törmasin Maijan kuistin kaiteita maalatessa maalaamaan valkoiseen vaahteranlehteen ja taas tuli kova ikävä. Varmaan olen vanhaksi tulossa. Onneksi Maija on tänä syksynä ottanut tavakseen soittaa joka perjantai. On mukava kuulla, mitä sinne pohjoiseen kuuluu.


Sieltä se pilkistelee, valkoinen lehti, jonka Maikki maalaili

Disa ja Kleppa kisaavat siitä, kumpi ehtii ennen .
Ihana syyspäivä ja värit kotitiellä.


Kaksi vanhaa, vanhaa varista 
nuokkuu hiljaa pellon aidalla. 
Ruskea on rinta kaisliston, 
taivas harmaa. Sataa. Syksy on. 
"Kurkikin jo lähti", veljelleen 
toinen virkkaa niin kuin itsekseen. 
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin 
"niin maar; lähti", sanoo takaisin. 
Sitten vanhukset taas vaikenee. 
Järven pintaan sade soittelee. 
Lauri Pohjanpää 

perjantaina, syyskuuta 21, 2018

Isíng frá Gamlibær 4.7.2002- 14.9.2018


Viimeinen aamu oli kaunis ja taivas sinivalkoinen

Lopulta se tuli vastaan, kauan pelkäämäni päivä.  Päivä, jona laitan riimun ystäväni päähän ja kävelytän sen rauhallisesti haudan reunalle. Eläinlääkäri tekee oman työnsä ja se, ystäväni, nukkuu pois.

Se ei ole helppo juttu, mutta ei se ole vaikeakaan. Kun on varma, että niin voi säästää toisen kovemmilta kivuilta ja jatkuvalta kärsimykseltä.  Se on rakkautta. Se on helppo, vaikea päätös.

Kiitos näistä 16 vuodesta, olit paras ja lempein hevonen, minkä tiedän.




Tähdet

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
- Edit Södergran -