keskiviikkona, heinäkuuta 17, 2019

Uusi herrasmies saapui pihaa koristamaan

Tänään oli muutosten päivä meidän tallilla. Olen pitempään etsinyt vähemmän rektiivista hevosta itselleni Hnökrin tilalle ja viime viikolla se sitten löytyi. Hirveästi ei pohdiskeltu ja kun Satu vielä halusi ostaa oman kasvattinsa kotiin takaisin oli helppoa tehdä päätös.

Tänään sitten aamupäivällä Maija ensin kiillotti, öljysi, pesi ja puunasi Hnökrin hienoksi ja sitten hän ratsasti sen Vaanilaan.

Kiiltävä kuin jouluomena. 💙

Niin päättyi Hnökrin 2v 2kk kestänyt maastolenkki,
tässä matka Vaanilaan alkaa.

Perillä poika pääsi uudelleen pesulle ja sitten tutustumaan uuten kaveriin.
Uusi hevonen on 9-vuotias Dugur frá Ormsstödum, kulomusta herrasmiesruuna. Se löytyi melkein naapurista, Vihdistä, talli Fludabaerista.  Se on sen lisäksi, että on kookkaampi kuin Hnökri, se on rauhallisemman oloinen, joten oloni varmaan sen selässä tuntuu turvallisemmalta.  Kun olen heti alusta rennompi, on varmaan ratsastuskin rennompaa. 

Hnökri lähti puolen päivän maissa ja kahdelta kurvasi hevoskoppi pihaan.  Dugur pääsi tutustumaan uuteen tyttöystävään ja kaikki meni kyllä ihanan tasaisesti.  Meillä toki on tilaa väistääkin, mutta molemmat hevoset ovat myös selväpäisiä.  Vissa esitteli uutta tarhaa tulokkaalle, joka innokkaasti seuraili perässä ja pyrki heti rapsuttelemaankin.
Rennosti yhdessä alusta asti.

Tykkääkkö musta?

Minusta Dugur on komea poika.
Ryhdikäs herra.
Kovasti odotan jo yhteisiä maastoretkiämme Dugurin kanssa. 

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2019

Piinaviikko on ohi

Pääsiäinen meni tiiviisti kotosalla.  Näin kahdestakin syystä: olin todella väsynyt, pienikin ponnistus sai uuvuksiin ja lisäksi dreenipussin kanssa ei huvittanut juuri laajemmin liikkua.

Säät olivat mahtavat, kävin aina välillä koirien kanssa ulkona ja pyörähdin pari kertaa talon ympäri ja nautin linnunlaulusta ja kevään lämmöstä.  Tosin nämä lähes 20 asteen lämpötilat tässä vaiheessa kevättä kummastuttavat myös.  Ilmastonmuutos lienee tosiasia ja se ei ole hyvä uutinen.

Eilen sain sitten lopultakin dreeniputken pois.  Pääsiäinen hieman hidasti aikataulua, mutta nyt se ärsytin on poissa.  Ensi viikolla pitäisi jo leikkaushaavankin olla parantunut.  Nopsaanhan tässä varmaan toipuu.  Luulen silti, että melko kauan menee ennen kuin totun tähän uuteen kehooni. Toistaiseksi vielä joka kerta tulee irvistettyä, kun näen leikkaushaavan.  Pientähän tämä kyllä on, elämä jatkuu ja ilotkin ovat aika lailla ennallaan.

Kevään tulo on iloista päällimmäisin.

Ensimmäinen pieni krookus kurkistelee maasta

Narsissit portaanpielessä ilahduttavat

Vaaleanpunainen iltataivas kirsikkapuiden takana

Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä: 
ja äkkiä on ilta.

Salvatore Quasimodo


tiistaina, huhtikuuta 16, 2019

Iskee se joskus kahdestikin, salama

Kirjoitan tätä Helsingissä, kirurgisen sairaalan sängyssä.  Se iski uudelleen: sain noin kuukausi sitten rintasyövän jälkitarkastuksesta tiedon, että rinnassa on 3 mm kasvain.  Eilen rinta leikattiin pois.  Olin aamulla ensimmäinen leikattava ja kaikki meni hyvin. Iltapäivällä ekalla vessareissulla sitten meinasi mennä taju ja dreenipussukkaan hulahti 750 mm verta eli jokin verisuoni oli alkanut vuotaa.  Kiireesti uudelleen leikkaussaliin ja näin sain olla myös viimeinenkin leikkaussalin asiakas eilen.

Nyt olen lepäillyt, täällä on yllättävän rauhallista. Viime yönä tässä 16 hengen makuusalissa meitä oli vain 2 ja oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Hoito on hyvää ja hoitohenkilöt pätevän ja empaattisen oloisia.  Pääsen tänään kotiin.  Tulee varmasti rauhallinen pääsiäinen.  Tylsää viettää se tuon vastenmielisen dreenipussukan kanssa, mutta aina ei voi valita.

Mitä ajattelen tästä kaikesta? No, ensin tuli itku, tietenkin.  Heti sen jälkeen tuli toivo ja usko siihen, ettei tämä vielä ole tässä.  Kasvain oli vain 3 mm ja koko kroppakin on syynätty tietokonetomografiassa eikä muuta ole löytynyt.  Ennuste on hyvä.

Juuri nyt olen toki hurjan väsynyt, hemoglobiini painui karvan alle 100, mutta eiköhän se siitä nouse ruisleivän ja muun terveellisen avulla. Ihana kevätaurinko paistaa näistä sairaalan korkeista ikkunoista.

Kun kesä on kauneimmillaan, olen minäkin varmasti jo kunnossa.


maanantaina, tammikuuta 14, 2019

Hups, vuosi 2018 meni jo.

Vuosi 2018. Mitenhän tuon kuvaisi lyhyesti? Ehkäpä tavallinen tai rauhallinen, tylsä olisi myös yksi, joka tulee mieleen, mutta en tokikaan ole tyytymätön siihen, että elämä soljuu ilman suuria kriisejä.  Isoja ilonaiheita ei ollut, mutta pieniä paljonkin. Isoja murheitakaan ei ollut ja pienet menee äkkiä ohi. Melko hyvä vuosi kaiken kaikkiaan.

Tammikuu: lunta ja jonkin verran hevostelua. Tässä irtojuoksutusta kentällä. Hnökri tykkää.

Helmikuu. Hienot talvikelit. Tässä Sarianna ja Hnökri kaunistamassa maisemaa.

Maaliskuu, Loki puussa.

Huhtkuu, Kevät tulee.
Toukokuu. Maija saapuu ja muuttaa kuvakulmat.
Kesäkuu. Telkkä pesii.
Heinäkuu. Reissu Pärnuun.
Elokuu. Rakas harrastus: kasvihuone.
Syyskuu. Iso luopuminen: Isíng.
Lokakuu. Iltaruskotunnelmia ratsastuksen jälkeen.
Marraskuu. Kaksi harrastustani samassa kuvassa: akvaariot ja keramiikkatyöt.

Joulukuu. Perinteinen Tallinnan matka.

Siinähän se. Yksi vuosi pikakelattuna. Uudesta on jo puoli kuuta takana. Melko samat taitaa olla kuviot.

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2018

Syystunnelmia

Syksy on ollut kovin kaunis. Upeita iltaruskoja, vaaleanpunaisia sekä ihania sumuisia aamuja, mahtava ruska - säätkin ovat suosineet eikä ole kauheasti satanut. Talvi kolkuttelee jo ovella, yöpakkasia on jo ollut.

Aamu Halkjärvellä oli hempeän vaaleanpunainen

Pari viikkoa sitten eräänä kylmänä sateisena iltapäivänä ratsastuksen sijaan  pyydystimme Sariannan kanssa kukon ja kanat kesäkanalasta ja siirsimme ne siivottuun talvikanalaan. Yllättävän pienellä räpistelyllä ja paniikilla homma oli hoidettu. Itse puuha kesti puolisen tuntia ja muu rupattelu siihen päälle tunnin. Mukavaa puuhastaa, kun on ystävä apuna.

Ulkokanalassa  - aina kun tulen paikalle, ne tulevat
ihan ovelle herkkuja kerjäämään
Kanaraukat ovat olleet koko lokakuun sulkasadossa. Ne näyttävät silloin melko surkeilta, kun kaulassa ja päässä on vain nahka ja valkoisina törröttävät höyhentupet ja pyrstökin on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Lokakuussa on tullut vain kourallinen munia.  Kesällähän niitä saattoi parhaimmillaan tulla 10 päivässä. Kohta joutuu ostamaan kaupasta kananmunia.

Talvikanalassa

Viikot ovat rytmittyneet edelleen alkuviikon improilun ja keramiikan myötä tasaisiksi, uutena on viikko-ohjelmaan tullut torstaiaamun vesijumppa. Sain houkutelluksi mukaan ystäväni Ailan ja on kyllä todella mukavaa tavata viikottain. Ensin jumpataan ja sitten käydään kahvilla. Jouduin menemään hieman mukavuusalueeni ulkopuolelle, kun liityin mukaan seniorivesijumppaan - olenhan vielä ihan nuori, mutta jumpan tahti on kyllä minulle aivan sopiva.

Loppuviikosta olemme yleensä viettäneet pari päivää Halkjärvellä. Vaikka ulkona on välillä ollut hyytävä tuuli on sisällä kaminan loisteessa ollut mukava lueskella kirjoja, syödä hyvin ja katsella telkkaria.

Ratsastellutkin olen, en tosin ihan niin paljon kuin varmaan pitäisi, mutta jonkin verran kuitenkin. En vieläkään arvaa lähteä Hnökrilla yksikseni maastoon, mutta olen sentään - yhtä poikkeusta lukuunottamatta - nyt syksyllä aina ratsastanut sillä itse.  Isíngin poismenon jälkeen olin pari viikkoa hirveän huolissani Vissasta, kun se alkoi tuntua yhtäkkiä niin vanhalta. Nyttemmin olen taas alkanut uskoa teräsmummon - 28 v - kestävyyteen enkä kipitä heti aamusta kurkkimaan, onko se hengissä.

Erään iltaratsastuksen jälkeen ylellisen kaunis taivas.
Näitä ei näkisi, jos istuisi sohvalla telkkaria katsomassa.


Olen ollut jotenkin haikea tänä syksynä. Välillä, kun huomaan maassa Isíngin valkeita jouhia, joudun puremaan huulta, etten itkisi.  Kun vanha mersu ajaa vastaan tiellä, tulee kova ikävä Maijaa ja Hannua. Tällä viikolla törmasin Maijan kuistin kaiteita maalatessa maalaamaan valkoiseen vaahteranlehteen ja taas tuli kova ikävä. Varmaan olen vanhaksi tulossa. Onneksi Maija on tänä syksynä ottanut tavakseen soittaa joka perjantai. On mukava kuulla, mitä sinne pohjoiseen kuuluu.


Sieltä se pilkistelee, valkoinen lehti, jonka Maikki maalaili

Disa ja Kleppa kisaavat siitä, kumpi ehtii ennen .
Ihana syyspäivä ja värit kotitiellä.


Kaksi vanhaa, vanhaa varista 
nuokkuu hiljaa pellon aidalla. 
Ruskea on rinta kaisliston, 
taivas harmaa. Sataa. Syksy on. 
"Kurkikin jo lähti", veljelleen 
toinen virkkaa niin kuin itsekseen. 
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin 
"niin maar; lähti", sanoo takaisin. 
Sitten vanhukset taas vaikenee. 
Järven pintaan sade soittelee. 
Lauri Pohjanpää 

perjantaina, syyskuuta 21, 2018

Isíng frá Gamlibær 4.7.2002- 14.9.2018


Viimeinen aamu oli kaunis ja taivas sinivalkoinen

Lopulta se tuli vastaan, kauan pelkäämäni päivä.  Päivä, jona laitan riimun ystäväni päähän ja kävelytän sen rauhallisesti haudan reunalle. Eläinlääkäri tekee oman työnsä ja se, ystäväni, nukkuu pois.

Se ei ole helppo juttu, mutta ei se ole vaikeakaan. Kun on varma, että niin voi säästää toisen kovemmilta kivuilta ja jatkuvalta kärsimykseltä.  Se on rakkautta. Se on helppo, vaikea päätös.

Kiitos näistä 16 vuodesta, olit paras ja lempein hevonen, minkä tiedän.




Tähdet

Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
- Edit Södergran -

tiistaina, syyskuuta 18, 2018

Talvi - kevät - kesä - ja nyt on yhtäkkiä jo syksy

Talvella tuntui kuin olisin ollut talviunilla muutaman kuukauden.  Tosin olen joka päivä noussut ylös, puuhaillut joka päivä jotakin, nauttinut tai en nauttinut elämästä, mutta ehkäpä sellainen "elämän hehku" on puuttunut jollain tavalla tästä alkuvuodesta.

Viikottaisiin kivoihin juttuihin on kuulunut säännöllisesti maanantain improteatteri Pusulassa.  Siellä on ollut aina mukavaa, ryhmä on jotenkin hitsautunut yhteen ja uskallamme olla luontevia ja luovia yhdessä. Homma huipentui ryhmämme ensimmäisenn julkiseen esitykseen Pusulan Krouvissa.  Ei tainnut olla yhtään tyhjää istumapaikkaa tuossa pikkubaarissa ja kaikki vaikuttivat viihtyvän ja nauravan. Maailmankiertuetta odottaessa!

Toinen viikottainen juttu on keramiikka Källhagenin koululla tiistaisin. Savesta on löytynyt melkein joka kerta jotain kivaa ja saven käsittely ja hahmottelu on myös terapeuttista, kuten on improkin.

Vasemmalla pöllö, joka muuttaa Halkjärven hirren päälle. 
Muut enepi tai vähempi sellaisia "pikateoksia" tunnin lopuksi.

Savikurssillakin on mukavaa porukkaa ja saven käsittelyn aikana on mukava rupatella kaikenlaista maan ja taivaan väliltä.  Välillä ihan kevyttä nauruksi asti ja välillä raskaampiakin juttuja.  Opettaja on myöskin varsin pätevä ja mukava.  Ilmoittauduin tänä vuonna kahteen peräkkäiseen ryhmään eli 15-17:30 ja 18-20:30. Saapahan läträtä saven kanssa tarpeekseen samoilla kilometrikuluilla.

Kolmas viikottainen juttu, yleensä kolme kertaa viikossa, on ollut Hnökrin koulutus- ja ratsastussessiot yhdessä Sariannan kanssa.  Enpä usko, että olisi tullut edes niinkääm monta kertaa lähdettyä ilman tätä vapaaehtoista pakkoa, kun kalenteriin on merkitty Sariannan tulo.

Hnökri on tullut tasapainoisemmaksi ja luotettavammaksi ratsuksi talven myötä ja nyt olen jo useamman kerran sillä itsekin uskaltautunut tien päälle.  Se tuntuu päivä päivältä enenmmän "omalta". Sariannan apu tässä projektissa on ollut vertaansa vailla.  Samalla saimme keväällä ja kesäksi kuntoutettua Isíngin könköstä kipeästä hevosesta oikein päin liikkuvaksi, hyväntuuliseksi ratsuksi.

Välillä otettiin koko jengi irtojuoksemaan kentälle.  Siitä nautti eniten Hnökri, joka
pukitti ja keuli ja piehtaroi lapsen lailla joka kerta.
Muuten talvi on kulunut kirjoja lukiessa, somessa roikkuessa ja arkisissa askareissa.  Ukkokulta on ollut viikottain mökillä saunomassa, minä en ole ollut mukana joka kerta, mutta aika usein.

Jotenkin talvi tosiaan meni vähän kuin puolivaloilla, ilman isoja innostuksia mistään.  Valon lisääntyessä sitä toki aina virkistyy.

Sitten yhtäkkiä, vappuna, kesä ja helle hyökkäsi kimppuun. Lapin muuttolinnut Maija ja Hannu solahtivat mukaan elämäämme taas ihan helposti.  Maija autteli kovasti minua tällä kotona, saimme vaatehuoneen raivattua, mikä oli hienoa. Olen sitä jo monta vuotta suunnitellut, mutta nyt sai kaikki vanha ja liian pieni ja turha väistyä. Muutenkin meillä oli lähes päivittäin pieniä, mukavia yhdessäolon hetkiä.  Loppukesästä he innostuivat palapeleihin ja  se, jos mikä, on aika koukuttavaa.

Kesä oli järjettömän kuuma ja kuiva. Vappuna satoi ja sitten seuraavan kerran satoi vasta juhannuksena silloinkaan ei paljon. Minusta hellepäiviä oli liikaa, en tykkää kylpeä hiessä koko ajan.  Ratsastus jäi ihan kokonaan tauolle osaltani sekä helteen, että Sariannan kesäloman vuoksi.

Kasvihuone vaikutti ensin siltä, ettei tule kurkkuja ollenkaan, mutta kun kysyin neuvoa viisaammalta ja kolminkertaistin kastelun, niin alkoi kurkkujakin ilmestyä.  Tomaatteja tuli hirmuisen paljon ja ne olivan ihanan makuisia.  En tiedä, kumpi on kesäisempi maku, mansikka vai itse kasvatettu tomaatti.

Makoisia ovat. Kiva, kun niitä kypsyy tasaiseti päivittäin koko satokaude,

Espanjalaisetkin - ukkokullan sisko miehineen - tulivat Suomeen 7:ksi viikoksi.  He viihtyivät pääosin vain mökillään, sellaisia sanotaan varmaan mökkihöperöiksi.  Kävimme kuitenkin melko usein siellä rupattelemassa, jotta he eivät aivan luutuisi paikalleen.  Aikanaan oli mukavaa, kun teimme joitain lyhyitä koti- ja ulkomaanmatkojakin heidän kanssaan, mutta nyt he eivät oikein malta minnekään lähteä.  Suotakoon jokaiselle kuitenkin oma tapansa nauttia elämästään.

Me teimme pari pientä ulkomaanmatkaa: heinäkuussa ystäväpariskunnan - Ailan ja Eeron - kanssa Pärnuun ja elokuussa olimme mulana Virolaisen sukuseuran ja Yläsommeen nuorisoseuran yhteisellä matkalla Viipuriin. Venäjän matkalla oli myös sama ystäväpariskunta matkassa mukana. 

Pärnu oli mukava, puhdas ja idyllinen kaupunki. Hiekkaranta oli vähän kuin Yyterissä, olisi pitänyt olla ainakin päivä kauemmmin, niin olisi ehtinyt mereenkin uimaan.  Missään en ole saanut niin hyvää ruokaa kuin Pärnussa,  aivan loistavaa.

Kauniita puistokujia riitti enemmänkin

Hiekkarantaa riitti - myös nudisteille olisi ollut oma paikka.

Näitä pesi maatalojen pihojen läheisyydessä,
Olisipa kiva, kun kotonakin elelisi pariskunta kattohaikaroita.

Venäjällä käytiin parina päivänä vanhoissa kotikylissä ja yhtenä Konevitsan luostarissa.  Konevitsa oli upea (vaikka en sitä laitetta nähnytkään, hehheh) ja sitä kunnostettiin isolla porukalla.

Yläsommeen kylänraitilla - etsinenvät kivijalkoja

Lähikauppa - tarjonta ja hinnat erinomaiset

Pieni pala Konevitsan luostarin kirkkoa

Illalla nautimme skumppaa ystävämme Ailan 70-vuotisjuhlien kunniaksi -
hienot oli maisemat kattoterassin ravintolasta.
Elokuun alussa pääsimme myös nauttimaan häätunnelmista, kun Maijan paras ystävä Annu vihittiin Juhon kanssa.  Juhlat olivat mukavat, leppoisat ja lämminhenkiset. Ihanaa, että pääsimme mukaan joukkoon.

Syksyn tullen saimme ensin heittää jäähyväiset espanjalaisille, sitten lähtivät Maija ja Hannu kohti Levin kotia.  Molempia onneksi varmaan vielä näemme.

Kipeimmät jäähyväiset jätimme viime perjantaina, kun Isíngille piti tehdä eutanasia.  Kaviokuume uusiutui taas varsin kivuliaana, joten muuta ei ollut enää tehtävissä.  Tämä tosin ansaitsee vielä oman juttunsa tähän blogiin, joten palaan tähän jonain muuna päivänä.

--

Talvea odotellessa.

Ruohot, kasvit lakastuu,
syksy ilma pakastuu.
Puut ja pensaat varjää ruska,
luonnon valtaa lähdön tuska.
Tuuli lehdet puusta ajaa
muuttolinnut muuttaa majaa.
– Jukka Parkkinen –