torstaina, toukokuuta 07, 2015

Kesä on taas täällä!

Ensimmäiseksi aamulla ihastelin, kuinka isoja ovat kuusaman lehdet ja pitkää ruoho.  Nuoret koivut ovat heleän vaaleanvihreitä hiirenkorvineen, vanhemmat koivut eivät ole vielä tohtineet laskea korviaan ulos.  Juhannusruusupensaatkin vihertävät jo lupaavasti.

Kuusama etualalla, taustalla vaaleanvihreät jouhannusruusun lehdenalut.

Rentukatkin ovat jo isoja, niitä on ojanvarsi keltaisenaan
Ukkokulta on taas kiltisti kunnostanut ulkokanalan. Ihan pikkuisen vaan on pitänyt viikottain (päivittäin?) hänelle kotkottaa, kun on tuntunut olevan muutakin puuhaa.  Tänään oli taas se päivä, kun sain siirtää kanat ja kukon ulos kesäkanalan puolelle kuopsuttamaan. 

Yhdellä kanalla onkin ollut kovasti kevättä rinnassa, muutaman viikon olen sen kanssa kiistellyt siitä, haudotaanko meillä vai ei.  Olen sen joka päivä riistänyt lämpimien munien päältä ja ottanut munat pois.  Varmaan haudontainto nyt hiukan hiipuu, kun kanala vaihtui kesäkanalaksi ja pitää päästä ulos ruopsuttamaan.

Ensin laitoin kanalan lattialle puhtaat turpeet.  Viimevuotiset kärräsin viikonloppuna navetanpäätyyn ja tein niistä auringonkukkapenkin.

Se olikin yllättävän hiostavaa puuhaa, kun pyydystin kanat kiinni ja kannoin toiseen kanalaan.  Lämpöasteita oli viitisentoista ja eilisen sateen jälkeen sää oli kuuman kostea. Kanat eivät olleet järin yhteistyöhaluisia, ne singahtelivat sinne tänne kanalassa. Yllättävän hyviä ne ovat lentämään.

Sain kuitenkin kunnialla ja siististi kaikki kiinni ja siirretyksi.  Vielä siirsin ruoka- ja vesiastiat ja niin on kesäkoti taas valmis!  Jossain vaiheessa käyn vielä siivoamassa kanalan eteisen ja sitten on ihan kaikki valmista.

Kanaparvi on uudessa tilanteessa vielä aika supussa, mutta kunhan päivä etenee,
niin ne uskaltautuvat levittäytymään ympäri piha-aluettaan

Minusta aika somanvärinen parvi.
Siitä se taas alkaa, kesänaapureiden aikainen herättäminen:  "Kukkokieeekuuu!"

tiistaina, huhtikuuta 28, 2015

Huh-huh, huhtikuuta!

Otsikosta voisi päätellä, että huhtikuu olisi ollut jotenkin ikävää aikaa, mutta päinvastoin: kaikkea kivaa ja positiivista on tapahtunut.

Huhtikuun puolessavälissä vietin taas pitkän viikonlopun (ke-su) pikkupeikon luona Levillä. Tosin pikkupeikkohan ei oikein pinnalta enää näytä pikkupeikolta (vaikka sisäisesti kyllä sitä onkin), koska hän on nyt ihan pikku postineidin näköinen. Uusi ulkoinen olemus on pätevä ja kätevä.  On mukava nähdä, että tyttönen nauttii työstään ja hallitsee sen hyvin.

Aaamun ensimmäisiä töitä: leimapäivän vaihto

Postineiti poseeraa (kuva: J-P Iivarinen)
Oma lomani Levillä poikkesi kovasti yleisestä Lapin lomatrendistä.  Yleensähän siellä ihmiset viuhtovat menemään suksilla ja lumilaudoilla niin, että melkein olisivat lepoloman tarpeessa palattuaan.  Minä pidin oikean passiiviloman:  kerran käytiin issikoimassa, muuten lähinnä oleiltiin ja syötiin.  (Levillä on monia hyviä ruokapaikkoja, mutta Pihvipirtti on kyllä ihan omaa luokkaansa, tuskinpa olen muualta saanut niin hyvää pihviä ja alkuruuaaksi tarjoiltu kalapöytä on mahtava. Suosittelen!) Melkein joka ilta me pikkupeikon kanssa syötiin alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -kombinaatio, luultavasti hänen ei tarvinnut viikkoon sen jälkeen syödä paljon mitään. Onneksi neito osaa syödä varastoon - tai ainakin vauvana osasi.

Issikoimassa käytiin ihan kaksisteen yhtenä iltana.  On hassua, että nyt taas Lapissa on paljon valoisammat päivät kuin meillä täällä etelässä, joten ihan hyvn näki ratsastella vielä klo 20 aikoihin.

Kuten kuvasta näkyy niin vielä riitti luntakin!
Minulla ratsuna vauhdikas Baron ja
Maijalla Keila, joka kuulemma ja näemmä oli oikea hosupetriina.
Haikein mielin lähdin sunnuntaina pois, sillä mitään tietoa ei ole, koska taas saan tavata ihanan tyttäreni.  Toivon, että hänelle järjestyy lomaa sen verran, että pääsee tässää kotipuolessa kesällä käymään.  Mukavaa oli kuitenkin taas nähdä se, kuinka hyvin hän ja Louhi Lapissa viihtyvät.

Kittilän lentokentällä on muuten ihan erikoisuus odotusaulassa: takkatuli ja keinutuoleja.

Mikäs tässä olisi keinutellessa ja konetta odotellessa.  Yleensä vaan varattuja ovat kiikkustuolit.

Loman jälkeisenä maanantaina oli sitten luvassa jännä päivä.  Isíng on ollut edelleen jäykkä ja viettänyt pääosin aikaansa pihatossa lepäillen (tosin tarhaan ilmestyneet vihreät ovat saaneet sen aika-ajoin liikkelle koko päiväksikin).  Katsoinkin parhaaksi tilata sille röntgenkuvauksen, jotta näkisimme, miten kavioluut ovat kääntyneet.  Olin lähes varma siitä, että se saa lopetustuomion, koska kavioluut pistävät jo lähes kavionpohjasta läpi.  Vietin muutaman varsin levottoman yönä nähden unta siitä, miten joudun luopumaan rakkaasta kasvatistani.

Satu tuli tuekseni pitämään tassusta kiinni, kun ell Minna Viitanen assistenttinsa kanssa saapui tekemään kuvauksen.  On hienoa, että Suomessakin on sallittu kannettavat röntgenlaitteet, näin säästää hurjasti aikaa, kun ei tarvitse ajella klinikalle.  Isíngin tapauksessa on aina myös se jännämomentti, koska se ei ole tottunut kuljetuksiin, niin lastautuminen voi olla huonoakin.

Minna ilahdutti minua heti kertomalla, että liikkeidensä puolesta Isíng ei tokikaan ole priima, mutta en kuitenkaan ole syyllistynyt eläinrääkkäykseen, koska se ei ole kuitenkaan niin huonon näköinen, että kärsisi kovin olostaan.

Tässä prinessan takajalat kuvauksessa

Näin kauniina päivänä ei voi saada huonoja uutisia!


Ja niinhän se oli, että kaviokulmat olivat oienneet huomattavasti! Ihanaa!
Kuvat kertoivat, että kaviokulmat olivat huolellisen ja usein tapahtuneen kengityksen vuoksi oiennet lähes ennalleen!  Huono liikkuminen on lihasjumien syytä.  Nyt kengittäjä voi rohkeasti madaltaa kaviota ja minä voin rohkeasti liikuttaa Isíngiä ja kohtapuoleen minulla on taas ihan oikea ratsu! Ihana uutinen!

Voin kertoa, että se tunne, kun haet hevosta tarhasta kuvattavaksi ja olet päällisin puolin rauhallinen ja tyyni ja sisältä pieni, nuhjuinen ja itkuinen jää joksikin aikaa terävästi mieleen.  On kuitenkin huikean ihanaa, että sitä voikin hyppiä tasajalkaa ja halailla tueksi tullutta ystäväänsä Satua sen sijaan, että olisi joutunut nyyhkyttämään surunsa hänen takkinsa rinnuksiin.

----

Sillä aikaa, kun minä lomailin, oli ukkokulta ystävineen ollut ahkerana Halkjärvellä ja muurannut perustuksen pilarit.  Viime sunnuntaina sitten pääsivät jo Mikon kanssa Sadulta lainatulla Avantilla ajamaan täytehiekat perustusten päälle.

Homma käy, kun on oikeat välineet!
Ensi viikolla taitaa sitten olla jo H-hetki ja mökin hirret saapuvat.  Pian sen jälkeen tulee talotehtaan  pystytysporukka ja alkaa tapahtua! Jännää!

Minä puolestaan vietin sunnuntaita Vongoivan islanninlammaskoirien kanssa eli Disan sisarusten pentutapaaminen oli täällä Lohjalla.  Ensin osa porukasta tuli meidän pellolle leikkimään ja juoksemaan (lue: syömään heinää ja kinastelemaan) ja sitten mentiin Lägin hallille treenaamaan rallytokoa ja agilityä.  Oli kivaa ja yllättävän vähän otti korviin eli ne eivät haukkuneetkaan niin hirmuisesti kuin luulimme etukäteen, vaikka mukana oli viitisentoista sisarusta ja Kleppa.

Onhan niissä sisaruksissa samaa näköä?

Nuuskuttelua - huomaa, miten iso voi kokoerokin näillä islantilaisilla olla (kuva: Tanja Goman)

Epämääräistä juoksentelua toksi tehtiin (kuva Tanja Goman)

Kohta päästään ruohonsyöntiin (kuva Tanja Goman)

Tässä koko ensimmäinen jengi - pari koiraa tuli sitten myöhässä ja heistä ei valitettavasti ole kuvia.
Kuten näkyy, niin sää suosi: satoi aivan kaatamalla koko ajan!
Islantilaistapaamisesta kiirehdin sitten vielä Pusulaan näytelmäharjoituksiin, sielläkin oli mukavaa. Porukka on kivaa ja saamme yhdessä aikaan varmasti mukavan Lumikkisadun.

Vielä on Vappu juhittavana ja sitten voidaan siirtyä toukokuulle hyvällä omallatunnolla. Kevät on ihanaa aikaa, ruoho kasvaa kohisten. 

Ruohonjuuritason näkymä. Kohta tarvitaan jo leikkuria.


sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2015

Kalliolle, kukkulalle majani minä rakennan...

Pitkäperjantaina lähdettiin aamuvirkkuina kohti mökkitonttia yhdessä Mikon kanssa. Mikko ja ukkokulta rakensivat uuteen puuseehen seiniä, jotta tulevalla viikolla talkoomiehillä olisi hädän tullen suojaisa paikka asioida.  Puuseehän jäi talven ajaksi ilman seiniä ja lattioita, kun purimme vanha puuseen mökin tieltä.


Siinä se puuseekota vauhdilla valmistuu -
kohta vois istuskella ja nauttia järvimaisemasta samalla

Kaislan kuviot

Pääsimme myös testaamaan uutta pallogrilliä - hyvin toimi ja makkarat maistuivat

En muuten lainkaan ymmärrä, mikä järki tontin edellisillä omistajilla on ollut, kun ovat rakentaneet puuseen aivan keskelle tonttia, paraatipaikalle. Tosin tontilta kaikkialta löytyneistä (tontin rajalta, maahan kaivettuina, puretun vessan katon sisältä jne.) salmiakkaikossupulloista voi ehkä päätellä jotain...

Pääsiäislauantaina pidettiin vapaata mökkihommista, käytiin ostamassa ennakkosynttärilahja Wilmalle ja oltiin muutenkin rauhaksiin, mutta pääsiäissunnuntaina jatkui puuseen teko - tällä kertaa matkaan lähtivät Lahtiset.  Nyt oli vuorossa etuseinät ja lattiat sekä portaat valtaistumelle.

Wilma leikki laiturilla pet shop -hahmojen kanssa

Arska testaa ja Wilma valokuvaa
 Edellisen kuvan oton jälkeen ukkokulta ja Arska päättivät, että rakennelma on sittenkin liian ylhäällä ja lattian teko alkoi lähes alusta.  Sää ei ihan suosinut, joten me tytöt päätimme lähteä lämpimiksemme pienelle kävelylenkille.  Ihan jo senkin vuoksi se oli kannatettavaa, että meidän mahdollisesti julkilausumamme kommentit saattaisivat aiheuttaa eripuraa talkooväen kesken.

Ja lounaaksi, ylläri-ylläri, taas pallogrillissä paitettua makkaraa

Kevät tulee kohisten, läheinen puropahanen virtaa varsin näyttävästi

Pääsiäsimaanantaina lähdettiin omalla porukalla liikkeelle - edelleen puuseetä rakentamaan. Tällä kertaa Disa ja Kleppakin pääsivät matkaan ja kyllä niillä olikin rattoisaa, kun kurjet ja joutsenet lentelivät tonttimme yli vähän väliä.  (Tällä kertaa minuakaan ei hirvittänyt, koska järvi ei enää ollut jäässä).  Kleppa tosin kerran juoksi laiturille liian kovaa ja mulskahti umpsukkeluksiin hyiseen veteen, mutta ei se hirveästi vauhtia haitannut.

Laiturin päässä on hyvä tarkkailla järvellä huutavia lintuja


Pikkuhiljaa se valmistuu
Tiistain, keskiviikon ja torstain tein itse palkkatöitä.  Ukkokulta kävi joka päivä tontilla.  Parina päivänä hän kärräsi tavaraa paikalle, sementtiä, lankkuja, valumuotteja, lapioita, kottikärryjä ja mitä kaikkea tarvitaankaan.  Yhden päivän hän vietti parin kaverinsa kanssa vaakittaen talon paikkaa.  Kyllä pienekin mökin rakentamisessa on paljon työvaiheita.

Perjantaina lähdimme taas kahdestaan, koirat mukana ja tällä kertaa hommana oli takanpohjan laudoitus ja valumuottien saaminen vaakaan. Kyllä oli illalla selkä kipeä, kun oli kumarreltu vatupassin kanssa koko päivä ja välillä lapioitu hiekkaa.  Ei tarvinnut paljon illalla unta odotella.

Nyt oli Disan vuoro innostua liikaa ja tipahtaa laiturilta veteen joutsenjahdissa.  Disa otti asian rauhallisemmin kuin Kleppa edellisellä kerralla. Kleppahan siis itki ja pyöri heinikossa varsin onnettomana oman pulahduksensa jälkeen.

Tässäpä työmaa aamulla

Takan ja piipun pohja saatiin laudoitettua
Eilen, lauantaina, oli sitten odotettu talkoopäivä.  Paikalle kerääntyi aamuyhdeksältä 5 reipasta miestä ja minä muonitusmestarin ominaisuudessa. Nopeasti oli sähköjohdot vedetty oikeisiin paikkoihin ja kärräystiet tehty ja päästiin valuhommiin.  30 vuotta vanha betonimylly, jonka hankimme oman talomme tekoa varten, pyörähti yskimättä käyntiin ja niin päästiin hommiin.

Siitä se lähtee: pojat miettivät myllyn sijoitusta ja sekoitussuhteita

Ensimmäinen satsi ensimmäiseen valumuottiin!

Sää suosi, oli varmaankin +15C lämmintä ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Aivan mahtava talkookeli!  Talkooväki oli reipasta ja henki oli mukava, kyllä oli hieno päivä!  Talkooruuaksi oli jälleen makkaraa, jota kyllä jo tämän viikon jälkeen alkaa itsellä tulla korvistakin.  Seuraavaksi pitää tehdä vaikka jotain folionyyttejä tjtn, ettei ihan muutu itsekin makkaraksi.

Aika tarkkana saa kärrykuski olla,
ettei lasti lipsahda lankulta.
Arskakin pääsi myllärinhommista välillä kärräämään

Iloiset myllärit

Mitä siellä tapahtuu?

Valmista tuli!
Minulla oli aikaa ihailla kaislojen heijastusta aurinkoisella järvellä
ja nauttia sinivuokkojen heleästä väristä
Seuraavaksi sitten kuivumisen jälkeen pilarien muuraus, joka ukkokulta hoitanee sillä aikaa, kun minä taas vietän pikkulomasen Levillä.

Olen niin iloinen, että talkoot menivät hyvin ja pääsemme taas jatkamaan hommia tontilla.  Vapun jälkeiselä viikolla tulevatkin sitten mökin hirret ja talotehtaan pystytysporukka.  Siitä lisää sitten!


torstaina, huhtikuuta 09, 2015

Muistoja

Isäni olisi täyttänyt eilen 85 vuotta.  Kun ajattelen, että hän kuoli 70-vuotispäivänään, ymmärrän entistä vahvemmin, että molemmat vanhempani lähtivät suhteellisen nuorina.  Äitini oli 63-vuotias, kun hän menehtyi pitkään sairastamaansa syöpään.  Isä ei kestänyt elämää ilman äitiä ja muuttui pian syvästi masentuneeksi ja alkoholisoituneeksi. Sitä oli surullista seurata, kun ei ollut oikein mitään, minkä avulla isän olisi saanut taas jaloilleen.

Kun olin lapsi, isän kanssa oli mukava tehdä kaikenlaista.  Hän opetti ja selitti mielellään asioita sillä lailla, että lapsen oli helppoa ymmärtää ja muistaa, mitä oli opetettu.  Iltakävelyllä hän näytti, millaisen kuvion Otava tekee taivaalle ja miten Otavan avulla löytää Pohjantähden. Isä oli iloinen ja keksi mukavia tapoja opettamiseen.  Esimerkiksi, kun olin 3-vuotias, hän piirsi joka päivä pieneen vihkoon jonkin esineen tai asian ja yhdessä opettelimme sen ruotsiksi. Kun sanoja oli tarpeeksi, opettelimme tekemään niistä lauseita. 

Isä oli kiltti ja karsivällinen.  En muista häen suuttuneen kovasti kuin kerran, silloin hän heitti kiukkuisena teekannun lattialle.  Se oli poikkeustilanne, sillä silloin ketjupolttaja-tupakoija isäni yritti tupakkalakkoa.  Nauroimme asialle kovasti jälkeenpäin ja tulimme siihen tulokseen, että ehkäpä tupakointi olisi syytä lopettaa varovaisemmin.

Isän ja äidin keskinäinen kiintymys ja rakkaus oli lapsuuteni kantavia voimia.  Isä rakastui äitiin muutaman päivän tutustumisen perusteella, kosi äitiä ja varsin nopeasti nämä alle 20-vuotiaat olivat naimisissa ja pienen pojan vanhempia. Ehkä hyvä niin, sillä ilman tuota salamarakkautta ei olisi minuaakaan eikä niitä vuosia, joita saimme viettää yhdessä.  Äitini oli tärkeimpiä ihmisiä elämässäni.  Aina, kun tapahtui jotain kivaa tai ikävää, soitin hänelle ja puimme asioita yhdessä. 

Tietenkin oli aikoja, jolloin piti repiä itsensä irti kodista ja vanhemmista, jolloin yhteyttä ei pidetty niin tiiviisti.  Kun olin perustanut oman perheen, yhteys tiivistyi ja soittelimme lähes päivittäin.  Välillä vieläkin iskee ikävä ja haluaisin kysyä jommankumman vanhempani mielipidettä.  Silloin on hetken varsin tyhjä olo.

Elämässä on tietenkin pakko oppia luopumaan tärkeistä ihmisistä ja asioista.  Onneksi kuitenkin on mahdollisuus muistella ja siten kokea uudelleen hyviä asioita.  Muistot ovat tietenkin kultaisempia kuin todellisuus, mutta hyvä niin.

----------

Kuvassa olevat pisarat ovat noin 1 cm kokoisessa hämähäkinverkossa.  Söpöä.


sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2015

Keikkuva kevääntulo

Viime viikonloppuna näytti siltä, että varhainen kevät on täällä.  Aurinko paistoi, lumet sulivat ja oli lämmintä kuin Vappuna ikään. Pyörähdettiin ukkokullan kanssa Halkjärvellä viikko sitten sunnuntaina mittailemassa saunamökin paikkaa ja otettiin Disa ja Kleppakin matkaan, kun keli oli niin hieno.

Olin ottanut nameja taskun täyteen, jotta saisin estettyä koiratypyköiden liiallisen innon lähteä vaikkapa jäälle viipottamaan ja olinkin tyytyväinen siihen, miten hienosti ne minua tottelivat.  Jään halki menevä railo näytti silmiini kovin uhkaavalta.

Mittailimme siinä kaikessa rauhassa rakennuksen paikkaa ja minä aina välillä viskoin nameja maahan ja koirat olivat niin kuulolla, niin kuulolla, että harvoin näkee. Minä olin ihan muikeana, kun ne niin nätisti...

Ja silloin se tapahtui: kaksi joutsenta tulla viipotti lentäen varsin matalalla toitottaen tontin yli suunnaten järven toiselle puolelle.  Siihen ne tipahtivat, molempien koirien korvat ja järki.  

Tässä vielä kuuliaisesti laiturin päässä
Molemmat lähtivät joutsenten perään suoraan järvelle innokkaasti haukkuen.  Siinä ei paljon namipalat kiinnostaneet, kun joutsenpaistit roikottivat siipiään vain noin 15 metrin korkeudella.  Kyllä taisi sydämeni läpsäyttää muutaman lisälyönnin, kun voimattomana katselin, miten koirat juoksivat vauhdilla jään yli.   Koko episodi kesti ehkä 5 min ja innoissaan tyypit tulivat takaisin luoksemme.  Yhdessä kohtaa näytti, että Disa juoksee suoraan sulaan, mutta onneksi se olikin vain jään päällä kimaltelevaa vettä.  Moittien, mutta varsin huojentuneena siirsin koiratytöt odottelemaan auton takaluukkuun. 

Tuolle oikella olevalle saarelle ast koirat kiisivät jään yli. Hui!

Kauniitahan nuo ovat, joutsenet, kun ne lipuvat lammella.

Kevään merkkejähän ne ovat: joutsenet suurina parvina pikkulammilla ja pelloilla.
Viime viikolla olin pitkästä aikaa yhden työpäivän Joensuussakin.  Ajomatka sinne ja takaisin on hirveän puuduttava, mutta tällä kertaa ihan loppumatkasta menomatkalla sain ihailla huikeita revontulia.  Juuri Lapissa valitin Maijalle, että on vuosia siitä, kun olen nähnyt hienoja revontulia.  Nämä olivat kyllä varsin näyttäviä ja upeita.  Valokuvia en niistä pysähtynyt ottamaan ja tuskinpa niistä ilman jalustaa mitään kovin upeita kuvia olisi saanutkaan. 

Viime perjantaina puolenpäivän maissa nähtiin Suomessa osittainen auringonpimennys.  Sellaistakaan en ole nänyt todella pitkään aikaan, joskus pikkutyttönä Kokkolassa sellaista tiirailtiin kahden valottuneen filmin läpi (joka nyt on niin vaarallista, että ei puhettakaan sellaisesta).  Nythän auringonpimennys oli niin vaarallista, että jotkin koulut jopa pakottivat lapset sisälle välitunniksi silmävaurioiden pelossa.  En pysty ymmärtämään, miten näin erikoinen tapahtuma nähdään vain vaarana, kun kouluissa olisi näin upea tilaisuus näyttää luonnon erikoisia tapahtumia ja katselua varten olisi voinut etukäteen varautua ja tehdä vaikkapa laatikosta ja foliosta katseluvälineen:

"Turvallinen tapa tarkkailla Aurinkoa on heijastaa sen kuva valkoiselle pahvinpalalle kiikarin tai kaukoputken avulla.Kiikarit tai kaukoputki suunnataan aurinkoon ja valon linjan eteen asetetaan valkoinen paperi, jolle aurinko heijastuu.Auringon kuva erottuu parhaiten himmeässä ympäristössä. Voit varjostaa kuvan ympäristöä pahvilevyllä. Jos kotoa ei löydy kiikareita tai kaukoputkea, pimennyksen seuraamiseen riittävät myös pahvilaatikko ja pala foliota."

Me katseltiin ukkokullan kanssa  pimennystä hitsausmaskin läpi.  (Varmaan sellaisiakin olisi saanut kouluille lainatuksi riittävän määrän, kun olisi ajoissa valmistautunut.)

Tässä upea Lumia-otos hitsausmaskin läpi kuvattuna.
Heh. "Did not happen if there is no foto."

Kevät tosiaan tulee keikkuen.  Tänä aamuna näytti lämpömittari -10C ja juuri nyt tiputtelee hiljalleen lumihiutaleita täysin paljaaseen maahan.  Viime viikolla lämpöä oli monena päivänä +10C. Mutta sellainen sen kuuluukin olla, kevään, juuri kuin oikullisen naisen: välillä auringonpaistetta, välillä jäätävää välinpitämättömyyttä.

Tulevan viikon olenkin ihan itsekseni, kun ukkokulta lähti vuorostaan Lappiin laskettelemaan.  Tai on minulla tässä neljä koiraa turvana ja seurana, Karmakin on nimittäin pitkästä aikaa minulla hoidossa. Kyllä kuuluu talosta melkoinen haukku ja ulvonta, jos jokin hiukankin rasahtaa ulkosalla.  Tänne ei varmaan oudompi tulla uskaltaisi.  Hyvä niin.

lauantaina, maaliskuuta 14, 2015

Leppoisa lomanen Levillä

Jo tammikuussa, hyvissä ajoin, ostin edulliset lentoliput Norwegianilta päästäkseni katsomaan Maijaa Leville.  Äidille tyypillistä huolehtimista taatusti vähentäisi, jos pääsisi näkemään tyttären uudessa elinpiirissään.  Näin olisi helppoa kuvitella, millaista elämä siellä on.  Lisäksi etelän kuran sijaan olisi ihanaa nähdä pikkupakkasta ja valkoista lunta.

Tietenkin vajaata viikkoa ennen reissua lentoyhtiön lentäjät Norjassa menivät lakkoon.  Se ei ensin alkuun vaikuttanut Suomessa yhtään mitään, mutta lentoa edeltävänä päivänä Suomen maapalvelun työntekijät ilmoittivat menevänsä myötätuntolakkoon.  Kääk.  Lento perutaan varmasti ja odotettu reissu jää tekemättä! Äkkiä nettiin ja onneksi löytyi sunnuntaille edullinen SAS:n lento, joka lähti puoli tuntia ennen aiemmin varaamaani lentoa. Yöllä neljän maissa alkuperäinen lento sitten peruttiinkin, joten oli viisasta hankkia uusi lentolippu.

Pilvien katselu ylhäältä päin on kiehtovaa
 Puolenpäivän maissa sunnuntaina olin sitten perillä, Maija oli minua vastassa.  Voi, miten iloinen olinkaan saadessani nähdä hänet taas kolmen kuukauden tauon jälkeen!  En voinut muutenkaan kuin ihastella ja ihmetellä metristä lumikerrosta kaikkialla.  Olinhan juuri lähtenyt räntäsateisesta, pilvisestä ja näinollen hyvin synkästä Helsingistä.

Sunnuntaipäivän ohjelma oli leppoisa: ensin syötiin lappilaisessa pitopöydässä salaatteja, suolakaloja, uunilohta ja poronkäristystä ja sitten nukuttiin parin tunnin päiväunet.  Unien jälkeen lähdettiin katsomaan auringonlaskua Levin huipun tuntumaan.

Aurinko laskee - tähän aikaan Lapinkaan päivä ei ole enää kauhean lyhyt. 
Aurinko nousee seitsemän maissa ja laskee illalla kuuden aikaan.

Pikaisesti käytiin kaupassa ja iltaa istuttiin Maijan viihtyisässä asunnossa korttia pelaten ja jutustellen.  Saunassakin käytiin.  Maijan asunnosta ei puutu kuin takka, muuten se on aivan ihana.  (Tietenkin oma talo ja piha olisi vielä mahtavampaa, mutta tuollainen luhtitalo on kyllä ihan mukava asumismuoto.)

Maanantaina olimme varanneet Lapin Saaga -issikkatallilta parin tunnin maastoretken. Talli onkin jatkossa Maijan työpaikka Levin postikonttorin lisäksi.  Maija aloittaa postissa ensi maanantaina ja koska posti ja talli ovat saman omistajan, niin välillä Maija on töissä myös tallilla.  Mukavaa, että hän pääsee vähän ulkoilmahommiinkin välillä, ettei kaikki työ ole sisällä istumista.

Hevoset odottivat valmiiksi satuloituina, meitä oli 6 hengen porukka lähdössä retkelle. (viisi meistä oli Lohjalta, kyllä on pieni tämä maailma.) Joku ei ollut koskaan ratsastanut ja selvästi tuleva retki jännitti aika lailla.  Minä sain ratsukseni Seljan, joka vaikutti melko rauhalliselta, kuten vaelusratsun tuleekin.  Selja ja viisi muuta issikkaa ovat talvella lainassa Pohjanmaalaiselta Powerparkilta ja kesäksi ne palaavat takaisin huvipuiston töihin.  Kun pääsin selkään, niin takistani räpsähti vetoketju rikki, mutta onneksi tallilla oli takkeja myös lainaksi. 

Sää oli mahtava, auriko paistoi täydeltä terältä ja lumi kimalsi. Tuuli oli aika navakka, mutta vaatteet pitivät hyvin tuulta, joten ei se haitannut. Hevoset kulkivat kuuliaisesti jonossa, mutta kuuntelivat kyllä apujakin ihan hyvin.  Vauhti ei päätä kyllä huimannut ja ikinä en ole ollut niin matala-askelisen laukan kyydissä, mutta ilmeisesti hevonen itse kuvitteli menevänsä kovinkin kovaa. Ihan hauska tapaus ja töltti oli kyllä puhdasta.  Talli oli muutenkin siisti ja hevoset vaikuttivat hyvin hoidetuilta.  Kiva kokemus, suosittelen.

Tuuli lakkasi juuri, kun ylitimme Sirkkajärven
ja alkoi uudelleen, kun pääsimme metsän reunaan.
Retken jälkeen menimme pizzalle ja taas otettiin reippaat päiväunet.  Illalla saunottiin ja pelattiin taas korttia ja katsottin jotain luontodokumenttia areenasta Maijan läppäriltä.  Maijallahan ei ole telkkaria, mutta en minä kyllä sitä kaivannutkaan, ihan mukava istuskella iltaa ilman ja netistä näkee kyllä kaikki tarvittavat ohjelmat.

Tiistai oli viimeinen kokonainen päivä, jonka vietin Levillä.  Aamupäivällä menimme kylpylään.  Se oli fiksu veto, sillä siellä oli suhteellisen vähän ihmisiä ja kaikkiin altaisiin mahtui hyvin ilman ruuhkaa.  Kun voitan suuremman määrän rahaa jostain, hankin varmasti ulkoporealtaan.  Se on niin ihana.

Kylpylän jälkeen käytiin Kittilässä "shoppailemassa" (lue: kylän ainoalla kirpputorilla ja jossain sekatavarakaupassa).  Sen jälkeen menimme tutustumaan Reidar Särestöniemen museoon.  Se oli hulppea paikka ja Reidar oli kyllä lahjakas ja erikoinen taiteilija.

Särestöniemen galleria oli hulppean iso kelorakennus.  Yläkerrassa oli jopa iso uima-allas.

Siveltimen ja värien käyttö on kyllä ollut hanskassa.  Tauluissa on ihan oma tunnelmansa.

Ateljee oli myös iso.  Lunta on noin metri. Ihmettelyn aihetta etelän lapselle.

Reidarin työpöytä oli ison ikkunan ääressä. Kadehdittava näkymä.
Museovisiitin jälkeen taas syömään.  Tällä kertaa liha-ateria panimon ravintolassa Levin torin kupeessa.  Hyvää!  Ja sen jälkeen, yllätys-yllätys, pienet päiväunet ja ilta korttia pelaten ja areenaa katsellen.

Keskiviikkona lensi taas halpalentoyhtiökin, joten Maija kuljetti minut Kittilän piskuiselle lentoasemalle, jossa ei edes lippua kysytty.  Nimen ilmoittamalla pääsi koneeseen ja kohti kotia.  Minulla oli taas ikkunapaikka ja koska sää oli aurinkoinen sain ihailla maata ylhäältä päin koko reissun. Niin kaunis tilkkutäkki!

Pilvilampaat
 Äkkiä oli nelipäiväinen, rentouttava ja kiireetön lomanen ohi.  Oli mukavaa viettää äiti-tytär -päiviä kaikessa rauhassa. Osaan nyt hahmottaa paremmin pikkupeikon elämää, kun olen käynyt paikan päällä.  Hyvältä ja tasapainoiseltahan tuo vaikuttaa.  (Salaa olen hiukan kateellinen, kun en itse koskaan tajunnut nuorena ja vapaana lähtea asumaan vaikkapa Lappiin.)