keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Äiti ja äitiys

Tänään äitini täyttäisi 76 vuotta. Hän on ollut poissa elämästäni jo 13 vuotta. Kun hän eli, pidimme yhteyttä usein. Kun minulle tapahtui jotain hyvää tai pahaa, soitin äidilleni ja jaoin iloni tai pettymykseni hänen kanssaan. Meillä oli hyviä, pitkiä keskusteluja, kun tuumailimme, miten asioiden pitäisi olla. Äidin kuoltua löysin usein itseni puhelin kädessä soittamassa hänelle. Oli karua, kun ei ollut enää ketään.

Usein vieläkin pysähdyn miettimään, miten hän suhtautuisi johonkin asiaan. Etenkin lasten kanssa tulee tilanteita, jolloin sitä saa miettiä, miten äitini ja idolini kasvatusasioissa tämän hoitaisi. Tilanteet tosin vähenevät, kun lapset ovat molemmat jo ylittäneet 20 vuoden rajapyykin, mutta asiat tulevat vaikeammiksi. Myös aika on toinen, nykyisin sitä kohtaa asioita, joihin äitini ei olisi koskaan törmännyt. Onnekseen.

Olen kuitenkin iloinen, että olen saanut pidetyksi lapsiini samanlaiset välit kuin äitini minuun. He kertovat rehellisesti asioitaan ja voimme puhua useimmista jutuista suoraan ja kiertelemättä. Välillä ajattelen, että olen kasvattanut tyypit vinoon, mutta aika usein saan olla ylpeäkin siitä, mitä maailmassa jäljiltämme tallustelee. On asioita ja juttuja, joiden vuoksi tuntee suunnatonta huolta ja joskus tekisi mieleni napata jompaakumpaa niskasta kiinni ja ravistaa oikein kunnolla.

No, aikuisille ei voi niin tehdä. Sitä voi vain antaa tukensa, neuvonsa, moitteensa ja kehunsa ja katsoa, millaiseen maaperään ne uppoavat. Kaikki siemenet eivät idä. Jotkin itävät, mutta vasta pitkän kylmän kauden jälkeen.

---
Sophia kysyi, minkänäköistä on taivaassa, ja hänen isoäitinsä vastasi, että ehkä taivas on sellainen kuin tuo niitty ...

Ihminenhän kantaa mukanaan niitä joita rakastaa, he ovat aina läsnä ja maailma on täynnä helppoja tilaisuuksia hellyydenosoituksiin, se maksaa niin tuiki vähän ja saa niin paljon aikaan.

Hän on syntymälaiska, Fredrikson selitti. - Jos häntä kieltää auttamasta, silloin hän auttaa. Ehkä.

On tämäkin yhteiskunta, jossa möröt saavat syödä kenet haluavat!

Siis Nyyti riisui kenkänsä ja huokasi: hohoi, on kaikki hyvin, miksi iloinen en olla voi? Vaan kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois: yksinään ei kukaan nauti edes näkinkengästään.

Niiskuneiti oli löytänyt kevään ensimmäisen krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä. - Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä. - Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.

-Mietelmät koottu Tove Janssonin muumitarinoista. -

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Harmaa villasukka päässä

No ei, en oikeasti ole harmaa villasukka päässä, mutta marraskuuta voisin kuvailla parhaiten niin. Kun aamulla lähden töihin, on ulkona pimeää ja kosteaa ja kun illalla palaan töistä on pimeämpää - jos mahdollista - ja edelleen kosteaa. Ulkoiltua tai etenkään ratsastettua ei tule oikeastaan ollenkaan, koska viikonloppuisin on ollut joko rankkasateita tai muita kiireitä. Hepoille tulee säännöliisesti heitettyä kolmasti päivässä heinät eteen ja tarkistettua, ettei otuksissa ole isompia vammoja, kuten pää irti tms.

Illat kuluvat tietokoneen tai telkkarin edessä. Olen tosin saanut hiukkasen aloitettua uudelleen vanhaa lempipuuhaani ja lukenut pari kirjaa. Aloitin suositun dekkaristin Stieg Larssonin trilogiasta ja kaksi ekaa kirjaa meni vauhdilla, mutta nyt kolmas on ollut puolivälissä jo pari viikkoa. Ostin koko sarjan pokkareina, kun ajattelin, että kirjaston laina-ajat eivät tule riittämään ja näinhän se olisi ollutkin. Riittää, kun yksi perheenjäsen on hankkinut itselleen kirjastosta kirjeenvaihtokaverin. Kirjasto hankkii sitten erityisen kivoille viellä perintätoimiston kirjekamuksi enkä oikein tykkäisi siitäkään.

Mutta takaisin asian ytimeen: Voi, miten paljon kaipaankaan lunta ja valoa!

lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Yöperhosten aikaa

Olen muutamana iltana ollut autolla liikkeellä pimeän aikaan ja erehtynyt luulemaan, että sataa lunta. Syynä on ollut lukuisien lentävien yöperhosten joukko.

En muista minään syksynä niitä olleen niin valtavasti. Tänä aamuna niitä tungeksi kuistimme ulkolamppujen ääressä ja etukuistin ikkunalla. Yritin ikuistaa tämän kiehtovan näyn, mutta jotenkin valokuva latistaa koko jutun.

sunnuntaina, lokakuuta 18, 2009

Marilyn luonnetestissä

Olipa ratkiriemukasta olla Marilynin kanssa luonnetestissä, myös katsojien mielestä. Tyyppi ei kyllä vähästä hätkähdä.

Kun kelkkaukkoa vedettiin meitä kohti, niin otus tutki innokkaana lehtikasaa, kaivelikin sitä vähän ja katseli vain sivusilmällä koko juttua.

Kun kimppuumme yritettiin hyökätä raivokkaasti huutaen, Marilyn yritti päästä pusimaan hyökkääjää.

Kun tynnyri, jossa oli kiviä sisällä päristettiin meidän vierestä alas mäkeä, Marilyn meni tutkimaan tynnyristä singahtaneita kiviä.

Kun polun vierestä singahti haalari pystyyn, se ei taaskaan paljon hätkähtänyt ja palatessamme paikalle, se käveli haalarin yli aika muina miehinä ja nuuskuttaen siitä mahdollisesti löytyviä tuoksuja.

Pimeässä huoneessa se ei yhtään hätkähtänyt sen viereen heiteltyjä kolisevia ämpäreitä - kunhan jatkoi nurkkien tutkimista ruuan tai jyrsijoiden toivossa.

Laukausten kajahdettua se katseli tarkkana puihin, josko sieltä tipahtaisi lintu syliin ja haukahtelikin vähän. Tulos +156.

Testaajat kuulemma epäilivät, että on aika haastellinen otus koulutettavksi.

Koko stoori kuvineen löytyy kenneltyttö Kaisan blogista. Homma on myös videona, mutta se purkamiseksi täällä näkyvään muotoon tarvitsisin hiukan apua. Vapaaehtoisia?

lauantaina, lokakuuta 17, 2009

Päivät kiitää

Tuntuu välillä, että päivät menevät aivan hirveällä vauhdilla, mutta jotenkin en itse ehdi mukaan menoon ollenkaan. Aamut ovat pimeitä ja nyt sen taas havaitsee, koska viime sunnuntaina aloitimme taas hevosten säilöheinäruokinnan. Sunnuntaihin asti ne söivät vain tuoretta heinää maasta.
Tosin kun avasin ensimmäisen säilöpaalin, olivat linnut kerinneet ensin ja paalin päällä kasvoi mielenkiintoinen homekasvusto (kuvassa). Seuraava paali olikin sitten aivan priimaa ja ilolla hepot sen ottivat ruokavalioonsa.


Nyt on siis taas joka aamu, kerran päivällä ja kerran illalla rutiineissa hevosten ruokkiminen. Omalla tavallaan se on mukavaa, etenkin aamuisin jään hetkeksi aina kuuntelemaan rouskutusta, kun hevoset syövät. Se on varmasti maailman rauhoittavin ääni. Päivä alkaa jotenkin leppoisasti, kun sitä seisahtuu kuuntelemaan ennenkuin kiiruhtaa taas päivän touhuihin.

Sitä tulee enemmän vietettyä aikaa sisällä, kun työpäivän jälkeen on pimeää ja päivät tuntuvat lyhyemmiltä. Jotenkin olen myös väsyneempi, kun pimeys laskeutuu niin aikaisin.

Joka syksy hankin jonkin uuden yrttikasvatushärpäkkeen keittiön pöydälle ikäänkuin kesän jatkeeksi. Ukkokultaa moinen aina huvittaa, koska yleensä lopputulos ei ole kovin kaunis, vaan aina jotain kitukasvuisia yrttejä tai sitten liian pitkäksi venähtäneitä rumia roikkuvia juttuja. Tänä vuonna vuorossa olivat tarjoustiskiltä tuollaset korkeat neliönmuotoiset purkit ja siemenet ovat hieman jo itäneetkin.


Mikäköhän siinäkin on, että on mukava seurata, kun jokin kasvaa?

lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Ylellistä

Kerrassaan UPEA aamu! Pikkupakkasen jälkeen aurinko paistaa täydeltä terältä ja ilma lämpenee kovaa vauhtia. En ole vielä ulos ehtinyt, mutta näyttää siltä, että on myös aivan tyyntä.

Toistaiseksi voi vielä hetken nauttia siitä ylellisyydestä, että viikonloppuisin aamulla voi nukkua pitkään, mennä suihkuun ja vasta sitten lähteä ulos, koska hevoset elelevät edelleen laidunruoholla. Mikäli ukkokulta saa tänä viikonloppuna kasattua ruokintatason heposille, aloitan nyt kuivaheinän syötön, koska kovat sateet ovat pehmentäneet laitumet niin, että kengälliset kaviot tekevät pahaa jälkeä laitumelle.

Viherpellettisäkkikin pitää käydä tänään ostamassa, jotta sen voi lisätä Romeon ruokavalioon. Olen todella tyytyväinen Romeon syksykuntoon, se on jo kasvattanut itselleen paksun talvikarvan ja saanut melkoisen paljon lihaa luiden päälle. Toivon kovasti sen jaksavan vielä yhden talven. Aamuissani parasta on Romeon innokas hörina, kun menen sitä ruokkimaan.

Muutkin hevosemme, etenkin Félagi, ovat kovia hörisemään ja juttelemaan. Kun olen ollut viikonlopun poissa, ne höpöttävät matalalla hörinällä tervetulotoivotuksensa, kun kävelen polkua alas hakemaan lehteä, vaikka ei olisi edes ruoka-aika. Monet tuntemani hevoset eivät juttele niin kovasti. Ehkä se vaan on niin, että talossa talon tavalla.

Jahas, ehkäpä sitä voisi etsiä vaatteita päälleen, käväistä kaupungilla ja sitten siirtyä vaikkapa hevosen selkään. Sekin tuntuu tänään ylellisyydeltä, koska kiireiden ja kipeän jalkani vuoksi en ole pitkään aikaan moiseen pystynyt.

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

Ei valoa

Tarkennuksena otsikkoon - ei luuvaloa eli kihtiä. Onneksi! Netistä lukemani perusteella tämä elintasovaiva ei olisi mitenkään tervetullut. Valoa ei paljon ole luonnossakaan, ulkona raivoaa syksyinen sade ja on aika pimeää.

Minulla on menossa viimeinen sairaslomapäivä, huomenna pitäisi päästä töihin. Jalka ei kyllä ole kunnossa, edelleen onnahtelen paikasta toiseen, mutta on se toki parempi kuin lauantaisen kisaurakan jälkeen, koska olen levännyt ja pitänyt koipea ylhäällä.

Eipä kuulu muuta uutta. Täällä neljän seinän sisällä ei paljon tapahdu.

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Tyhmästä päästä kärsii vasen jalka

Kuten aiemmin kerroin, olin torstaina agilityharkoissa ja jalka tuli kipeäksi. Kävin perjantaina ostamassa siihen tukisiteen, jotta voisin osallistua agilitykisoihin lauantaina. Olin ilmoittanut Marilynin 3 kilpailuun Riihimäelle, jossa olimme tammikuussa aloittamassa kisauraa kahden hyllyn verran.

Jalka oli niin kipeä, että olisi ehkä kannattanut jättää starttaamatta, mutta koska olin taas lopultakin saanut kisarimakauhun selätettyä, en malttanut olla menemättä. Ekalle radalle Marilyn karkasi, kävi moikkaamassa tuomaria ja lähti sitten mukaani melko mallikkaasti. Onnistuimme kuitenkin haalimaan radalta 3 kieltoa, joten tulos oli hylätty. Se ei kuitenkaan harmittanut, koska otus tosiaan teki rataa kanssani paikoitellen varsin hyvin.

Jalka kylläkin oli pahuksen harmissaan ja nostinkin se penkille tunnin tauon ajaksi. Tokalle radalle Marilyn karkasi taas ja onnistuimme totutusti taas keräämään kolme kieltoa, joten lopputulos oli hylätty. Jalka oli vielä kipeämpi ja nostin sen taas penkille, jotta se ei turpoaisi aivan muodottomaksi.

Kolmas startti: tällä kertaa pikkukoiruuden mielenkiinto agilityyn vaikutti jokseenkin herpaantuneelta, kun se lähtölinjalla haukotteli ja katseli samalla sillä silmällä ympärilleen selvästi etsien jotain viihdykettä. Nyt se ei siis karannut lähdöstä, mutta kun olisi pitänyt kääntyä 90 asteen kulma kolmannelle esteelle, tyyppi menikin nenä maassa suoraan eteenpäin. Sain se kuitenkin runsaasti kehumalla ja innostamalla jatkamaan ja intokin löytyi uudelleen. Oma liikkuminen oli vain jo aika vaivalloista ja radan puolivälin paikkeilla otus töräytti itsensä väärään päähän putkea. Näin oli päivän kolmas hylly saavutettu. Onnuin maaliin, koska enää ei ollut taistelumieltä jäljellä juoksemiseen.

Positiivista on se, että kenneltytöksi mukaan houkuteltu Kaisa ei kertaakaan joutunut maalissa ottamaan koppia, vaan sain eläimen ihan itse kiinni. Toinen hyvä juttu oli kisapaikan maittavat tarjoamiset: aamupalaksi kahvia ja pizzaa ja ennen kotiinlähtöä muurinpohjaletut hillolla, namm.

Sunnuntai menikin sitten melkein levossa, kävin kyllä vetämässä yhdet agilitytreenit illalla, mutta siellä ei onneksi juurikaan tarvinnut liikkua. Meillä oli muuten varsinaiset invatreenit, koska yksi treenaajista oli paikalla polvikierukka hajonneena ja ohjasi koiraansa onnahdellen. Meikäläinen onnahdellen ohjasi sitten ohjaajaa. Para-agilityä parhaimmillaan.

Eilen tie veikin sitten lääkäritädin luokse. Kolme päivää sairaslomaa, tulehduskipulääkkeet ja verikokeet. Suurimpana epäilynä lääkäri piti vaivaan kihtiä. Hitsinpitsi, pitää jättää pihvit ja punaviinit vähemmälle. Voivoi, miten sitä kestää...

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Lokakuu toi pakkasaamut

Kuukausi vaihtui lokakuuksi eilen ja ilokseni se toi samalla pikkupakkaset öihin ja aamuihin. Joku varmaan ihmettelee, mitä ihanaa siinä on ja selitys on siinä, että oikea talvi saisi tulla nopeammin ilman tyhmää vesisadetta ja loska-aikaa.

Erityisen kiehtovia ovat sumuiset aamut. Kun maa on kylmänkosteaa ja ilma lämpenee, nousee todella paksu sumu, joka kietoo kaiken pehmeään vaippaan. Kun kulkee sumun läpi, iho saa ihanan pisaramaisen raikastuksen.

Syksy on aina hyvien päätösten aikaa ja olenkin jo jonkin aikaa yrittänyt saada itseäni kevenemään, tosin ilman lopputuloksia. Aina on jokin hyvä syy syödä jotain hyvää... Ehkä se tästä huonon omatunnon myötä alkaa kohenemaan.

Toinen hyvä päätös on aloittaa kunnolla tavoitteellinen agilityharrastus. Eilen olin pitkästä aikaa treeneissä ja Marilyn oli asiasta todella innoissaan. Pari korttelia ennen hallia en enää kuullut autoradiota, kun tyyppi ulvoi innoissaan. Marilyn olikin todella mukava, etenkin ekalla radalla se painalsi menemeään hirmuisella vauhdilla ja tiukoin käännöksin. Ilahduttavaa on se, että se toimii jokseenkin käskyjeni mukaan. Harmillista taas on se, että käskytys on mitä on...

No, joka tapauksessa jokin aivotoiminnan häiriö sai minut ilmoittamaan meidät huomiseksi kolmeen kisaan Riihimäelle. Ensimmäisella radalla se on luultavasti aivan sekaisin riemusta, koska on päässyt uuteen paikkaan ja siellä on ihan uusia rimannostajia moikattavaksi ja pussattavaksi. Toka rata saattaa mennä melko hyvin ja kolmannella sen keskittymiskyky on jo herpaantunut, joten se tekee ihan mitä se lystää... Tai sitten ei. Yritän keskittyä ajattelemaan positiivisesti ja miettiä, miksi kaikki menisi todella hyvin.

Yksi ongelma minulla on: nilkka kipeytyy pahasti juoksemisesta. Päätin jäädä täksi päiväksi etätöihin, koska joudun nilkuttamaan kipeän nilkan vuoksi. Pitää pitää peukkuja, että huomenna on tuo kipu poissa. Lääkäriinhan ei pikkuvaivoissa voi mennä...

lauantaina, syyskuuta 26, 2009

MM-kisamatka Itävaltaan

Viime viikonloppu meni huikeissa maisemissa ja huikeissa tunnelmissa Itävällassa, Dornbirn-nimisessä kaupungissa agilityn MM-kisakatsomossa. Maisemat hallissa toki eivät olleet hienot, mutta matkat sinne ja takaisin majapaikastamme olivat upeat.


Suomi sai kisoissa kaksi kultaa, joten kisakatsomossa oli syytäkin riemuita. Eräät matkalaiset olivatkin kotiinpalatessa lähes ilman ääntä, kurkusta tuli vain käheää röhinää.



Torstaina teimme pienimuotoisen ennätyksen maiden lukumäärän suhteen: lähdimme Suomesta, meillä oli välilasku Riikassa, Latviassa. Latviasta jatkoimme Sveitsiin Zürichiin ja sieltä Itävallaan puolelle. Kun olimme majoittuneet, päätimme lähteä Lichtensteiniin olusille ja vielä piipahdimme myös Saksan puolella samoissa merkeissä. Näin tulimme käyneeksi kuudessa maassa samana päivänä. Minulle ainakin tuo lienee henkilökohtainen ennätys yhden päivän aikana.


Olimme pikkupeikon kanssa matkalla 11 hengen ryhmässä ja porukka oli tosi mukavaa ja saimmekin runsaasti ikää lisää nauraessamme omituisille vitseillemme ja kaikenlaisille puolivillaisille jutuille. Samalla saimme muutaman uuden agilityhenkisen ystävyyssuhteen, joten kisoissa ja muissa tapahtumissa on taas uusia ihmisä moikattavaksi.


Itse kisoissa näki kyllä hyvin, millä tasolla agility maailman huipulla on. Koirat menevät todella kovaa, suorilla mennään aivan koiran maksimijuoksunopeutta. Huipuillakin oli taatusti tekemistä ja virheetön suoritus vaati todella hyviä hermoja ja teknistä osaamista.

Itse halli oli valokuvauksen kannalta varsin pimeä, joten kuvia sieltä ei ole oikeastaan ollenkaan. Alle oleva kuva rataantutustumisesta lienee ainoa kamerassani oleva, joka ei ole ihan hämärä.





Sen viiden päivän aikana, jonka olimme poissa, oli syksy Suomessa edennyt jo ruskavaiheeseen ja olemme saaneet nauttia kauniistä päivistä.

---

Tänään saan alkaa nauttia lempipuuhastani, siivouksesta - talo on kuin poltergeistin jäljiltä.

Ukkokulta on golfkisoissa ja pikkupeikko on agilitytreeneissä ja kilpailuissa tänään. Onnea molemmille!

torstaina, syyskuuta 10, 2009

Hajanaisia syyshavaintoja

Tänä vuonna on poikkeuksellisen lämmin syksy. Eilen pidin etäpäivää ja hyppäsin puoli neljän aikoihin ponin selkään ja teimme kolmen vartin vauhdikkaan lenkin Félagin kanssa ja palattuamme se oli monesta kohtaa aivan valkoisen vaahdon peitossa. Talvikarva on lyhyttä, mutta tuuheaa, joten lähes 20 asteen lämmössä ponilla on varmasti kuuma. Halukkaasti se silti liikkui eteenpäin.

Syksy etenee hyvää vauhtia. Nyt luonto on sellaisessa tummanvihreässä vaiheessa. Hyvin harvat puut ovat vaihtaneet värinsä jo punaiseen tai kellastumaan päin, suurin osa luonnosta on aivan tummaa, upeaa vihreää. Kevät on vaaleanvihreä ja syksy upean tummanvihreä. En osaa sanoa, kummasta pidän enemmän.

Äsken, kun kävin postilaatikolla, tupsahti painomusteen tuoksun myötä mieleen vanha muisto niiltä ajoilta, kun mummolassa haettiin yhteislaatikolta sanomalehti ja muukin posti ja ne piti kaikki plärätä läpi, jotta löysi omat postinsa. Mitenkähän nykyisin suhtauduttaisiin siihen, että naapuri voi käpälöidä (ja lukea) kaikki taloon tulevat postikortit ja katsoa lähettäjät kirjeistä?

On hieman masentavaa, kuinka vähän olen viime aikoina harrastanut yhtään mitään. Ratsastusta sentään tulee jonkin verran tehtyä, mutta usein olen töiden jälkeen löpsähtänyt sohvalle nukkumaan ja herättyä on jo ollut sen verran pimeää, etten ole viitsinyt lähteä minnekään. Loppukesästä en myöskään ole käynyt lainkaan agilitytreeneissä ja syksyn kaksi ekaakin vuoroa jäävät väliin. Toinen tosin sentään agilityn vuoksi, sillä lähdemme pikkupeikon kanssa katsomaan MM-kisoja Itävältaan.

Pikkupeikko täytti viime perjantaina 20-vuotta. Uskomaton lukema. On vaikeaa uskoa, että siitä on niin kauan, kun pieni, ryppyinen nunnannäköinen olento putkahti maailmaan. (Ihan totta, sairaalan kuvissa pimu näyttää ihan pieneltä nunnalta.) Peikkolapsi harjoitteli syntymäpäivänään lentokoneeseen ehtimistä. Keflavikissä pääsee koneeseen, vaikka tulisi kentälle vain 5 min ennen koneen lähtöä - se on nyt kokeiltu.

---

Luonto on ennen kaikkea tuhlaavainen. Älä usko niitä, jotka kertovat kuinka taloudellinen ja säästäväinen luonto on. Eikö olisi halvempaa jättää lehdet puihin? - Annie Dillard

tiistaina, elokuuta 25, 2009

Syksy saa...

On se vaan pakko myöntää, että syksy on tulossa. Aamulla maan peittää todella runsas kaste ja lämpötila on vain 7,5 C. Illat ovat jo säkkipimeitä. Syksyn kirpeys tuntuu kyllä mukavalta, koska kesällä saimme kunnon helteitäkin.

Eilen sain uutisia kahdeltakin serkkutytöltä: toisesta oli tullut mummo toisen kerran ja toisen lapsi oli juuri Jorvissa odottelemassa synnytyksen käyntiinlaittoa, jotta serkkutytöstä saisi kolminkertaisen mummelin. Pieniä tyttöjä putkahtaa sukuun, mukavaa. Hämmästyttävää minusta on se, että nämä molemmat monikertaiset mummelit ovat minusta ihan pikkutyttösiä vielä iältään, toinen ei ole vielä edes viittäkymmentä.

Tässä maatilan, koirien ja hevosten keskellä elämisessä on se varjopuoli, että tuntuu olevan kovin vaikeaa irtautua omista ympyröistään ja matkustaa tapaamaan kauempana (tai edes lähempänä) asuvia sukulaisiaan. Muutenkin yhteydenpito ihmisiin on kovasti vähentynyt. Minun ei ole vaikeaa kuvitella itseäni vanhana mummelina täysin erakoituneena tänne metsään... Kaiken voi hoitaa netin kautta, eikö?

Meidän ikäluokkamme ja etenkin meidän lapsemme tarvitsevat vanhainkotiin kunnon laajakaistayhteydet, että voivat irccailla naapurihuoneeseen ja kertoa Facebook-statukseen, toimiiko vatsa tänä aamuna vai ei. Varmaan tälle syntyy jokin upea lyhenne asian lyhyeen ilmaisuun, kuten on syntynyt muillekin usein tarvittaville fraaseille. Shit comes well = scw, problems with shitting = pws, have to piss 10 times in a night = P10. Ken elää, se näkee...

No, ehkäpä alan etsiä jotain jokseenkin säällistä päälle puettavaa, jotta pääsisin töihin. Tarvontiellä on kuulemma hirveä ruuhka, joten voipi olla, että lähdenkin Vihdintien kautta. Valtaisaa vaihtelua elämään.

torstaina, elokuuta 20, 2009

Paluu arkeen

Eilen alkoivat sitten taas työt. Vaikealta tuntui nousta kuuden jälkeen ylös normaalin yhdeksän sijaan. Aamusumuinen, loppukesän kirpakka ilma herätti kuitenkin yllättävän pehmeästi. Tänä aamunakin on samanlaista: aurinko paistaa, mutta lämpöä on vain n. 7 astetta, sumu leijuu maiseman yllä ja voi aavistaa, että päivästä tulee kaunis.

Kun kuulee Romeon hörinän oven takaa mennessään antamaan sille aamumysliä, ei voi olla hymyilemättä. Vanhan hevosen into ja elämänhalu näkyy kirkkaista silmistä ja tuntuu ruokakauhassa, kun se malttamattomana tönii kättä saadakseen ruuan nopeammin. Kissakin pyörii jaloissa tyytyväisen oloisena. Nämä ovat mukavia aamuja verrattuna niihin sateisiin ja säkkipimeisiin, joita vielä on edessä.

Onneksi tämä työviikko on vain kolmipäiväinen! On pakko myöntää, että päiväunille oli kiire, kun pääsin eilen töistä. Ihminen lienee luonnostaan aika laiska eläin, kun sitä niin nopeasti tottuu myöhäisiin aamuherätyksiin ja päiväuniin. Vai lienenkö minä tällä hetkellä vain erityisen raukea yksilö?

----
Pysyvä viisauden merkki on se, että näkee ihmeellisen tavallisessa. - Ralph Waldo Emerson

perjantaina, elokuuta 14, 2009

Kesälomasta sairaslomaan

Onpas aika kulunut nopiaan, kun on ollut mukavaa! Kesäloma on ohi. Tai kesäloma vaihtui eilen sairaslomaksi, kun puhelindiagnoosin perusteella sain H1N1-epäilydiagnoosin ja 6 pv sairaslomaa. Lomaa ja eristystä jatkuu siis ainakin tiistaihin asti.

En ole hirveän kipeä, pieni kuume on päällä, kurkku on kipeä, nuha on alkamassa. Ekana yönä sairastin rajusti vatsaa, mutta onneksi se on ohi. Kovasti nukuttaa koko ajan, joten en ole tosiaan ihan tervekään.

Kesäloma meni oikeastaan kuin siivillä. Viime viikon olimme ukkokullan kanssa Rodoksella. Kreikka oli minulle kokonaan uusi maa, joten mielenkiintoista nähtävää riitti kyllä viikoksi. Upeinta oli ehkä meri - häikäisevän turkoosinsininen ja suhteellisen puhdas. Ukkokulta snorklaili joka päivä varmaan parisen tuntia. Söimme hyvää ruokaa ja joimme maittavia viinejä joka päivä. Mitäpä sitä muuta lomalta kaipaisi?

Toissapäivänä oli pikkupeikon vuoro lähteä. Hän lähti kolmeksi viikoksi Islantiin, tutulle maatilalle töihin. Hiukan tuntuu talo tyhjältä, kun peikko ei ole täällä. Siihen on taas tottuminen, koska samantien, kun hän palaa Islannista, hän muuttaa taas Muurlaan. Tosin Karmaa ei kyllä voi olla huomaamatta, se vie leijonanosan minulle tarkoitetusta sängynpuoliskosta ja murisee kovasti, kun sitä välillä joudun siirtelemään. Karman murina ei kylläkään ole mitenkään uskottavaa.

Tänä aamuna yritin nukkua pitkään, koska yksinäiset päivät kotona ovat niin tylsiä. Yhdeksän maissa Marilyn päätti tehdä siitä lopun: heräsin siihen, että pienen koiran molemmat etutassut pitelivät tukevasti korvaani, jota samalla tehokkaasti nuoltiin. Ylöshän se oli sitten noustava.

---

Mutta nyt lounaan valmistukseen.

torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Nynny-Félagi

Romeo-shettiksellä on oma laidun. Olen pitänyt ylintä aitalankaa kiinni, jotta issikat eivät pääsisi päivisin sinne, mutta Romeo voisi kulkea vapaasti. Tässä päivänä muutamana olivat kuitenkin Vissa ja Félagi karanneet aitalangan alitse syömään ennen aikojaan.

Ilmeisesti langasta oli tullut Félagille ohimennessä sähköisku, koska toissapäivän iltana, kun päästin issikoita yöksi laitumelle ei Félagi mennytkään muiden mukana portista, vaan jäi aidan toiselle puolelle epäluuloisena nököttämään. Ajattelin, että hetken harkittuaan se menee syömään.

Aamulla, kun tulin siirtämään ponit päiväksi pois laitumelta, oli Félagi edelleen portin pielessä eikä ollut uskaltanut mennä ollenkaan syömään. Se hirnui sydäntäsärkevän kovaa: "Mami, mä en oo syönyt yhtään, en yhtään!" Se piti riimulla kuljettaa portin ohi, jotta se uskalsi mennä syömään.

Todellinen iso nössö!

tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Loma-aamu

Kesälomani pääjakson toinen päivä on aluillaan. Eilinen päivä meni pääosin viikonlopusta toipuessa, nukuin pitkään, kävin ratsastamassa, nukuin lisää ja kävin vetämässä illansuussa agilitytreenit.

Olin viikonlopun Turussa Suomen agilitymaajoukkueen karsintakilpailuissa kuuluttajana. Päivät kävivät kyllä työstä: ekana päivänä kisat kestivät klo 8-23 ja tokanakin klo 8-19. Onneksi oli toinenkin kuuluttaja koko ajan, että saimme vuorotella. Tunnelma kisoissa oli mahtava. Etenkin finaalipäivänä halliyleisö eli täysillä mukana joka radassa ja huutomyrsky ratojen jälkeen oli hirmuinen. Täytyy myöntää, että itsekin huusin mikrofoniin pelkkää öööö'tä, kun jokin huikea suoritus oli takana.

Pari koirakkoa jäi erityisesti mieleen: maksien Elina Jänesniemi & bordercollie Omie, jolla kisaikäkin on täyttynyt vasta runsas vuosi sitten sekä Carolina Pellikka & shetlanninlammaskoira Kerttu, joka oli varma lähtijä jo neljännen radan jälkeen ja teki koko karsintojen ajan varmoja ja tuulennopeita ratoja. Tulee olemaan jännittävää nähdä itse kisapaikalla Itävällassa, miten näillä koirakoilla menee.

Täällä kotona on tänään hyvin rauhallista: pikkupeikko on kesätöissä poimimassa saskatooneja ja ukkokulta lähti työmatkalle Turkuun, joten voin tämän päivän puuhastella ihan omiani omaan tahtiin. En ole tehnyt mitään suuria suunnitelmia: pyykinpesua, ratsastusta ja kauppareissu pitää tehdä, koska jääkaapissa on aika tyhjää. Toisessa kaapissa ei ole enää edes valoa.

Meillähän on kaksi jääkaappia: toisessa on vain avaamattomia tuotteita ja toiseen siirretään, kun tuote avataan. Se on varsin näppärää, koska avaamattomien jääkaappia ei usinkaan tarvitse pestä ja kertavilkaisulla näkee, mitä sinne pitää täydentää.

Taidanpa ottaa kolmannen kupposen kahvia...

---

Olkoon elämäsi keveässä veneessä vain tarvitsemasi: kodikas koti ja yksinkertaiset ilot, yksi tai kaksi mainitsemisen arvoista ystävää, joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua, kissa, koira, piippu tai pari, tarpeeksi syötävää ja päälle pantavaa, ja hiukan enemmän kuin tarpeeksi juotavaa, sillä jano on vaarallinen asia. - Jerome K. Jerome

keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2009

Vesihevosia

Hevosten uittaminen järvessä on yksi kesän kohokohtia, varmaan myös hevosten mielestä.

Viime kesä oli jotenkin niin kolea, ettei sellaista tullut ollenkaan tehtyä, mutta viime viikolla oli sopivan lämmintä ja pikkupeikko halusi lähteä homman hoitamaan.

Kuvista voi päätellä, että hepot nauttivat kovasti - varmaan paarmanpuremat ovat kutisevia ja ikäviä ja vesi viilentää mukavasti.

Toivottavasti tätä tulee useamminkin tehtyä.


















tiistaina, heinäkuuta 07, 2009

Ei enää heinästressiä

Kaikki heinät on saatu taas tänä vuonna korjattua. Eilen illalla ajeli heinäurakoija suurimman osan pakettiin. Laatu vaikutti ihan hyvältä, mutta tietenkin jännittää, mitä paketista löytyy, kun ensimmäinen lokakuun alussa hevosille tarjoillaan.

Laiskuri-minulle sopii tämä urakoijan toimesta tehty heinätyö mukavasti, kun ei tarvitse kun puhelimella soittaa ja laskunsa maksaa.

Laiskurista puheenollen, hiukan hävettää, kun eiliset agilitytreenit jäivät väliin pelkästään siksi, että olin niin julmetun väsynyt. Aika turhaahan tosin on treenata, jos oma vire on surkea. Nyt pian jostain energiaa tännepäin!

maanantaina, heinäkuuta 06, 2009

Yliannos Ypäjää

Kesän isot issikkatapahtumat ovat osaltani ohi. Mestaruuskisoissa ja ennen niitä urakoin apulaiskilpailunjohtajana ja jalostusnäyttelyssä johtajana. Tapahtumat osuivat peräkkäisille viikonlopuille. Edellisviikolla olin torstaista sunnuntaihin Ypäjällä ja viime viikonloppuna perjantaista lauantaihin. Minua alkaa välittömästi väsyttää, kun joku mainitsee Ypäjän nimen.

Huomaan kyllä olevani tavallista väsyneempi, kun viikonloputkin ovat menneet työn touhussa. Jonkin verran tulee valvottuakin, kun samanhenkisiä ihmisiä kokoontuu yhteen järjestämään näitä tapahtumia. Sehän on yksi syy olla mukana, että tapaa kivoja, samoista asioista kiinnostuneita tyyppejä.

Nyt seuraava viikonloppu on varattu ihan vain itselle (lue: kodinsiivousta) ja sitten on agilityn MM-karsinnat Turussa, jonne olen luvannut mennä kuuluttajaksi. Samantien alkaa lomakin eli vielä kaksi viikkoa vietän töissä ja sitten luultavasti lomani myötä alkavat upeat kesäsäät uudelleen.

Tosin eilen kävi urakoija kaatamassa meillä heinää nurin, joten parin päivän pouta olisi taas toivottava ilmiö, jotta saisimme pakettiin hyvälaatuista heinää talven varalle. Pitäkäähän peukkuja sille.

keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009

Heinänkorsia ja hellettä

Heinää on housuissa ja lattialla ja kaadettuna pellolla. Heinähommat saa tänä vuonna tehdä aivan unelmaolosuhteissa - heinäpoudilla. Ainoastaan loma puuttuu eli heinähommiin pitää joutua vielä oman työpäivän lisäksi.

Eilen tehtiin parin tunnin rupeama naapurin Katjan avustamana ja selkälihakseni kyllä tietävät, että hommissa on oltu. Kivulias jomotus tuntuu aivan joka lihaksessa. No, ehkäpä tänään helpottaa, kun työpäivän jälkeen taas jatketaan.

Vielä vajaat kolme viikkoa lomaan...