Krissen jutut
lauantaina, joulukuuta 16, 2023
Näkemiin, Krakki
maanantaina, elokuuta 28, 2023
Elokuiset päivänsankarit
Myönnytyksiä itsellesi
Sinä saat tavoitella unelmaasi
Sinulla on lupa nauraa ja pitää hauskaa
Sinä saat pitää mistä pidät ja olla pitämättä mistä et pidä, siitä riippumatta, kuinka monta ihmistä on kanssasi eri mieltä
Sinä saat varata aikaa itsellesi, vaikka sinun olisi tehtävä kovastikin työtä sen vuoksi
Sinä saat olla luova
Sinulla saa olla huono päivä
Sinä saat, ja ehkä jopa pitääkin, tehdä virheitä
Sinä saat muuttaa mieltäsi
Sinä saat olla tietämättä kaikkia vastauksia
Sinä saat olla ottamatta tätä listaa huomioon
-M. Buckley
lauantaina, kesäkuuta 17, 2023
Huomentaa!
Autoakin yritän siinä sivussa kaupata, nettiautossa. Tuskin menee vanha, järeä Voorti kaupaksi, mut kokeillaan.
Disa oli välillä pötköllään ja välillä näin, ei uskoisi, kun vanha kääkkä se |
on
Tästä saa hiukan kuvaa tilanteesta, kuumina päivinä Disa vaan nukkuu ja nukkuu. Ihan kuin minä koko viime talven. 🤔 |
maanantaina, toukokuuta 23, 2022
Vanha?
Täytin eilen 65 vuotta. Minun on vaikea uskoa sitä. Milloin minusta tuli vanhus, eläkeläinen? Jos joutuisin onnettomuuteen, josta tulisi maininta lehteen siinä lukisi: "Vanha nainen loukkaantui/pelastui/kuoli ...".
Sain lahjaksi kukkia. Osan istutin itse etukuistin rappusille ruukkuihin. Tämän padan istutti tuore puutarhurityttäreni pihatien varrella olevaan kaivonrenkaaseen. |
sunnuntai, helmikuuta 07, 2021
Vissa frá Hvammi 1990-2.2.2021
Vissa on poissa
Yksi pitkä aikakausi päättyi yllättäen. Vissa on poissa. Ajattelin teräsmuorin elelevän vielä useita vuosia, vaikka sen askel olikin jo hiljentynyt. Toisin kävi.
Hevosen silmä on kuin metsälampi, se heijastaa oman kuvani ja on tyyni. |
Vissa aamu-unien jälkeen turpa törröllään: mitä tehtäis, saanko herkkupuuron vai rapsutuksen? |
Isíng varmaankin tuli Vissaa vastaan, kun Vissa jätti tämän maailman ja siirtyi tähdeksi taivaalle. |
Miten kaikki eteni:
Lauantai-iltana 30.1. vanha tamma oli pihatossa makuullaan ja hyvin apeana. Mahaäänet olivat hyvin vaimeat. Saimme päivystävän eläinlääkärin kiinni ja tamma sai kipulääkkeen ja sen vatsa letkutettiin parafiiniöljyllä ja vedellä.
Sunnuntaiaamuna hevonen oli jo pirteämpi ja söi vetisen viherpuuron ja joikin halukkaasti. Itapäivällä sen vointi taas heikkeni ja lääkäri tuli uusimaan toimenpiteet. Illalla se oli edellen kipuileva ja Maija ja Sarianna valvoivat potilaan luona koko yön. Vissa oli välillä pitkällään ja välillä pystyssä, sitä kävelytettiin ja se joikin jonkin verran.
Maanantaiaamuna tuli taas eläinlääkäri ja antoi kipulääkkeet ja taas letkutettiin ja tutkittiin. Otettiin verikokeet ja mittailtiin kuume. Kuumetta ei ollut. Vissa piristyi hoidon jälkeen kovasti, hörisi ja hirnuikin. Luulin jo, että tilanne meni ohi ja illalla pirteä hevonen pääsi tilannetta ihmettelevän Dugurin kanssa viettämään yön pihatossa.
Tiistaiaamuna tuli taas päivystävä eläinlääkäri ja nyt tammalla oli jo lievä kuumekin. Toistettiin kuitenkin vielä kerran samat kuviot: kipulääke ja letkutus. Potilas virkistyi taas hetkellisesti, mutta muuttui taas iltapäivällä apeaksi. Vatsa ei ollut toiminut neljään päivään ja tiesimme tilanteen olevan vakava. Iltapäivällä eläinlääkäri tuli uudelleen tarkistamaan hevosen voinnin ja koska sen vointi ei ollut kohentunut ja kaikesta pystyi päättelemään, että kivut olivat kovat ja rajut kaasuähkyn oireet vain jatkuivat, päätimme tehdä lopullisen ratkaisun. Vissa oli päästettävä tuskistaan.
Se halusi kovasti päästä pyöröpaalin ääreen ja silläaikaa kun lääkäri valmisteli lääkkeet, päästimme tamman narskuttamaan kuivaa heinää. Se söi halukkaasti eikä ymmärtänyt itkeviä ihmisiä ympärillään.
Maija talutti tamman ylös tarhaan, Vissalle annettin rauhoittavat lääkkeet ja kauniisti tamma laskeutui makuulleen ja painoi päänsä Maijan syliin. Lääkäri antoi lopullisen pistoksen ja kimaltavan lumen sataessa tamman päälle tuhansia timantteja se nukkui pois.
Tunsin sisälläni suuren mustan surun, möykyn. En osannut ikeä, olo oli tyhjä ja suru tyttärenkin kokeman menetyksen vuoksi puristi rintaa. Olin kuitenkin onnellinen, että rakas vanha tamma sai olla nimenomaan Maijan kanssa viimeiset hetkensä.
Kun tietää, että on tehnyt oikean ratkaisun, on kuitenkin helpompaa luopua.
Vissan elämä meillä
Vissa oli meille tärkeä. Kun se tuli meille 21 vuotta sitten, kymmenvuotiaana, se oli arka ja pelkäsi naruja ja miehiä eikä sitä voinut sitoa kiinni. Sen saaminen tarhasta kiinni oli hidas ja työläs prosessi. Luultavasti sitä ei oltu hakattu mitenkään hirveän paljon, mutta herkän hevosen elkeet oli ilmeisesti tulkittu niskuroinniksi, josta piti rangaista. Vissa hyppäsi herkästi pystyyn ja sen silmänvalkuaiset olivat usein näkyvissä. Kengittäminen oli hankalaa, kunnes löytyi lempeä, mutta määrätietoinen kengittäjä. Ratsastettaessa Vissa kuitenkin oli nöyrä ja mukava.
Vähitellen luottamus meihin kasvoi ja Vissa tuli jo ravilla luokse kutsuttaessa. Etenkin Maija, lähes samanikäinen Vissan kanssa, voitti sen luottamuksen. Se oli kuitenkin tulinen hevonen ja puhuimmekin pienestä punaisesta lohikäärmeestä. Se rakasti liikkumista ja oli todella mukava ratsu. Alkuaikoina sillä eivät ratsastaneet muut kuin minä ja Maija. Välillä omat ohjasotteeni suututtivat Vissan ja meidän oli vaihdettava Maijan kanssa ratsuja, koska Vissa vain pysähtyi enkä saanut sitä liikkumaan senttiäkään. Varsin opettavaista kyllä.
Kun Maija muutti pois opiskelemaan, sain ratsastuskaveriksi Kaisan, joka aloitti ensin herrasmies Félagilla, mutta sai sitten Félagin menehdyttyä omaksi luottoratsukseen Vissan ja meillä oli lukuisia ihania kopsotusretkiä ja leirejäkin yhdessä. Niitä aikoja on ikävä.
Vissa sai meillä yhden varsan, Isíng frá Gamlibærin. Se oli hieno äiti ja sillä oli tukenaan herrasmiessedät Félagi ja shettisruuna Romeo, jotka viihdyttivät pikkuvarsaa ja opettivat sille hyviä hevostapoja. Kun Isíng vierotettiin, näin muutaman kerran Félagin imemässä maitoa. Ehkä se auttoi ystävää paineen kertyessä, en muuten tuota ymmärrä. Jouduimme luopumaan Isíngistä kroonisen kaviokuumeen vuoksi pari vuotta sitten.
Viimeisinä vuosinaan Vissa sai ensin kaverikseen ruuna Hnökrin ja sen totuttelu- ja koulutusavuksi löysin Sariannan, joka ratsasti ja talutti usein Vissaa kaverinani. Hnökri ei kuitenkaan ollut minulle sopiva ratsu ja pari vuotta sitten möimme Hnökrin takaisin ja löysimme uuden ruunan, Dugurin. Dugur onkin ollut Vissalle loppuajan mahtava ystävä: sekä toyboy että omaishoitaja. Dugur jopa auttoi Vissaa liukkaassa alamäessä tulemalla lavan kohdalle ikäänkuin taluttamaan, ettei hieman jäykkäjalkainen tamma olisi liukastunut.
Vissa puolestaan lohdutti myrskyä ja heiluvia puita pelkäävää Duguria laittamalla päänsä rauhoittavasti isomman hevosen sään päälle.
Vissan viimeinen kesä oli upea. Maija teki sen kanssa sieniretkiä ja otti välillä käsihevoseksi Duguria ratsastaessaan. Laidunruohoa se sai lähes rajattomasti. Peräkylän pikkutytöt ratsastivat sitä vuorotellen ja minä ratsastin Duguria noilla pikkuretkillä, kun risteilimme hiljakseen eestaas kylässä. Välillä Vissa sai laukata niin kovaa kuin se vielä pystyi. Ja kyllähän se pystyi ja halusi, kun ratsastajana oli kevyt ja osaava pikkutyttö. Tytöt kävivät monta kertaa päivässä harjailemassa ja juttelemassa Vissan ja Dugurin kanssa.
Mitäpä muuta vanha tamma voisi kaivata. Hyvää hoitoa ja hellyyttä ja kohtuullisesti liikuntaa. Rakkautta, runsaasti rakkautta.
Yksi ajanjakso on nyt ohi. Rakkaus on kuitenkin unohtumaton. Olen kiitollinen, että sain elää 21 vuotta tämän viisaan ja rehellisen hevosen kanssa. Vissa on opettanut minulle paljon siitä, miten hevosen kanssa tulee elää.
Nuku rauhassa, pieni punainen lohikäärme. Muistoissamme olet aina tärkeä.
---
Eilen meille muutti tämän kuningattaren paikkaa täyttämään pikkuinen ja tomera shettistyttö Usvaniityn Taika, 5 vuotta. Se on ihka ensimmäinen Maijan oma hevonen, "mun poni". Eipä Taika Vissan paikkaa ota, mutta ottaa varmasti oman paikkansa elämässämme. Dugur ainakin on jo ihastunut pikkutyttöönsä, joka ensi tutustumisella tömäytti pontevasti molemmat kengättömät kavionsa Dugurin massuun: Olepa siististi, poika!
---
Viimeksi kirjoitin, että yritän jaksaa tätä hevoselämää niin kauan kuin Vissa elää. Nyt haluan kyllä jatkaa edelleen, onhan meillä molemmilla tyttären kanssa "mun poni", jota hoidella. Molempia saamme rakastaa kumpikin.
Pikkutaika taikoi takaisin minulle sen kuplivan ilon, joka nousee silmiin asti ja sulattaa sydämestäni pois sinne pesiytyneen mustan möhkäleen.
Pian tutustumisen jälkeen yhteisellä heinäkasalla. |
Onhan nää aika pari! ❤💙 |
"Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta uudelleen, eikä koskaan ole liian myöhäistä olla onnellinen." - Jane Fonda
keskiviikkona, joulukuuta 23, 2020
Olen ja elän
On jo joulu, vuoden pimein päivä on takanapäin. Tänä vuonna syksy ja "talvi" on ollut tähän asti poikkeuksellisen lämmin ja märkä. Monet ihmiset näyttävät nauttivan siitä. Minua se ei miellytä siksi, että tähän aikaan vuodesta pitäisi jo talven olla. Jos en asuisi maalla, kaukana katuvalojen loisteesta, se olisi varmaan ihan sama, mutta kaipaan pientä lumikerrosta, pikkupakkasta ja valoa.
Pelkkä maaseudulla asuminen ei selitä tätä lumen kaipuuta sillä tokihan sitä voisi sisällä istua, poltella vuorotellen kynttilöitä ja päreitään. Hevoset ja koirat ovat ehkä suurin syy tähän pikkupakkastoiveeseen. On harmillista, kun tarha on liejuinen ja kotiin kulkeutuu koko ajan lisää hiekkaa. Hevosiammehan sekään ei haittaa, sillä niillä on kuivia makuupaikkoja kyllä. Kotonakin ajelee robotti-imuri Puuha-Pete lähes joka päivä ja se on onni jos jokin.
Vissa-vanhus on aamulla selästäänkin aivan kuivikepurujen peitossa, kun se on piehtaroinut pihatossa. Dugur taitaa vieläkin vierastaa pihaton sisällä nukkumista, se on aina vahdissa pihaton ovensuussa enkä ole koskaan tavannut sitä siinäkään nukkumassa. Joskus se nukkuu pihaton edessä kuivalla hiekalla.
Dugur |
Vissa on tulossa pihatosta aurinkoon: valopää. |
Se on kyllä hyvä juttu, että pihaton edusta ei tänä vuonna ole ollut määrättömän liejuinen. Olen jaksanut siivota lähes päivittäin, jolloin urakka ei edes ole ollut kovin raskas. Kunhan hiukan lisää pellot kuivuvat, on kuulemma luvassa suodatinkangasta ja lisää hiekkaa - saapas näkee, onko tuo totta joskus. Kaikkea muutakin puuhaa riittää.
Hevosista en haluaisi luopua, ratsastaminen on mukavaa ja todella toivon, että Dugurista kasvaa minulle hyvä ratsu. Kovasti kyllä arveluttaa oma jaksamiseni, mutta ainakin niin kauan kun Vissa elää, yritän jaksaa. Vissa on pirteä ja hyväntuulinen kolmekymppinen mummeli, en voisi kuvitella sen muuttavan muualle enää, kun se on luonamme jo 20 vuotta ollut ja saanut hyvän elämän. Epäilen sen olevan jo hieman dementinen.
Välillä tuntuu tosin vaikelta jatkaa ja jaksaa, mutta kun hevosen puuroinen turpa hellästi tökkää käteen ja näkee vanhan hevosen luottamuksen, on helpompaa. Muutos pelokkaasta punaisesta lohikäärmeestä kaikkien rakastamaksi tempperamenttiseksi mummeliksi on hieno osa omaakin elämäntarinaani. Tiedän tehneeni jotain oikein.
Toki olen tehnyt paljon väärin, kaikkea en edes ymmärrä tehneeni päin honkia, mutta olen ainakin yrittänyt elää täyttä elämää ja olen yrittänyt tehdä oikein. Osaan myös pyytää anteeksi, jos huomaan loukanneeni, satuttaneeni tai olen tehnyt väärin. Kaikki eivät osaa pyytää anteeksi ja siitä olen pahoillani - luultavasti sellainen ylpeys rakentaa pysyviä muureja ihmisten välille. No, jokainen tekee omat valintansa.
---
Tämä vuosi - koronavuosi - on ollut minulle (ja varmaan monelle muullekin) erityisen raskas. Olen kokenut raastavaa yksinäisyyttä ja toivottomutta useammin kuin koskaan. Olen itkenyt ja kipuillut enemmän kuin koskaan. Olen tuntenut, ettei minua ymmärrä kukaan enkä itse ymmärrä ketään. Olen kokenut raskasta syyllisyttä siitä, millainen olen ja millainen en ole. Olen ymmärtänyt, että en voi itseäni kokonaan muuttaa, mutta voin yrittää ja erehtyä aina uudelleen. Voin olla itselleni yhtä armollinen kuin olen olllut monille muillekin. Voin myös yrittää unohtaa pahat kokemukset, painaa ne menneisyyden tiellä alas laaksoon, minne en enää näe, kun katson taakse. Haluan terävämmin muistaa hyvät hetket elämästäni ja huonoja yritän käyttää hyväkseni, kun haluan tulla paremmaksi ihmiseksi.
En ehkä aiemmin ole tuntenut itseäni vanhaksi, sairaaksi ja väsyneeksi yhtäaikaa. On raskasta katsoa peiliin ja nähdä, että on muuttunut, on nääntynyt, on toivoton... On muuttunut sellaiseksi, joka ei tahtoisi olla. Moniin asioihin on kuitenkin liian myöhäistä tarttua. Eletty elämä on eletty. Eteenpäin voi silti katsoa ja tuntea taas toivon ja voiman itsessään. Voi ajatella, että ei ole turha, vaikka on virheitä täynnä.
---
Syyskuu ja lokakuu tältä vuodelta puuttuvat taas tästä blogistani, ja toki ne ovat ohi elämästäkin. Pysähtyä ei voi vaikka tahtoisi. Kuten olen jo aiemminkin usein maininnut, se johtuu elämäntilanteestani, että en kirjoita. Välillä en kirjoita siksi, että on niin kiire ja välillä en kirjoita siksi, että ei ole kiire. Joskus en kirjoita siksi, ettei huvita ja joskus en kirjoita siksi, että haluaisin, mutta kynnys kirjoittaa on kovin korkealla.
Nyt kynnys on ollut taas kerran korkealla siksi, että vaikka kuvittelen olevani teflonpintainen palautteiden suhteen, en ole. Kun mietin kirjoittamista, ilkeät kommentit, joita olen saanut, alkavat pyöriä mielessäni. En haluaisi rajoittaa kirjoittamistani siksi, että joku ei ymmärrä minua tai siksi, että joku ajattelee toisin. Alitajuntani kuitenkin estää minua, suojelee minua pahalta mieleltä.
Jokainen älyllinen (ja älytön) ihminen saa ajatella omilla aivoillaan, mutta sitä en ymmärrä, miksi jonkun on pakko haukkua ja arvostella vain siksi, että jokin ajatus ei miellytä tai sitä ei ymmärrä. Jos ajatukseni vahingoittaisivat jotakuta, ymmärtäisin. Jos kiihottaisin kansanryhmiä vastaan, ymmärtäisin. Ilmeisesti joidenkin ihmisten pitää itseään pönkittääkseen päästä haukkumaan muita tai sitten he kokevat olevansa niin ylivertaisia, että on pakko päästä pätemään. Usein on tietenkin niin, etteivät ihmiset pysty kontrolloimaan itseään, koska heitäkin ajaa jokin sisäinen pakko tai ahdistus - luultavasti niillä, jotka arvostelevat ilkein sanoin on pahempi ahdistus kuin minulla.
En itsekään ole tässä suhteessa täydellinen, mutta olen yrttänyt oppia virheistäni. Saatan täräyttää jonkin kipakan kommentin silloin, kun tiedän, että toinen on väärässä. On joitakin ihmisiä, joiden somepäivityksiin en enää luultavasti ikinä kommentoi mitään, he voivat aivan rauhassa nolata itsensä ilman minun kommenttejani. Toivon, että jos huomaan itse olleeni väärässä ja saan oikeaa infoa muistan olla iloinen siitä ja osaan kiittää. Isä opetti, että jokainen päivä, jolloin ei opi jotain uutta, on pikkuisen turha.
---
No, nyt on jouluaaton aatto ja mieli on hyvä. En tempoile edes siivousten kanssa. Kun illalla vähentää valoja ja sytyttelee kynttilöitä on tunnelma kohdallaan. Kotoamme ei voi syödä lattialta jollei ole koira, mutta enpä voisi kuvitella, että joku muutenkaan niin tahtoisi tehdä.
Disa ja Kleppa fiilistelevät mökkirannan harmaudessa, nämä kaksi ilahduttavat joka ikinen päivä. Jokainen koiranomistaja tietää, miten ihanaa se on. |
Vielä on muutama jouluaskare tekemättä ja muutama jäänee tekemättäkin. Se ei haittaa, sillä tänäkin vuonna tärkeintä on läheisyys ja yhdessäolo, rauha ja rakkaus.
On minulla joululahjatoiveitakin, mutta mikään niistä ei ole sellainen, mikä olisi pakko saada. Ehkä se kaipaamani oranssi kissanpentu, mutta ehtii sellaisen riiviön varmaan saada myöhemminkin. Eniten toivon kaikille läheisille hyvää joulumieltä ja onnen, vaikka ihan pienen.
Hyvää Joulua ja Onnellista Vuotta 2021 niille jotka jaksavat tätä lukea. |
Tähän loppuun voin täräyttää aforismeja, joista voi valita itselleen sopivan mutusteltavaksi:
”Useimmat ihmiset eivät kuuntele tarkoituksenaan ymmärtää; he kuuntelevat tarkoituksenaan vastata.” —Stephen Covey
”Jokaisena päivänä pitäisi kuulla vähintään yksi kaunis laulu, lukea hyvä runo, nähdä jokin oivallinen maalaus ja jos mahdollista, puhua muutamia järkeviä sanoja." — Goethe
"Rohkeus antaa halun ottaa riskejä, vahvuuden olla myötätuntoinen ja viisauden olla nöyrä. Rohkeus on rehellisyyden perusta." — Keshawan Nair
"Olen elänyt juuri kyllin vanhaksi ymmärtääkseni, että minun kannattaa tutkia toisenkin kerran asioita, joista olen ollut ensimmäisellä kerralla vuorenvarma." – Josh Billings