perjantaina, tammikuuta 24, 2020

Kuulumisia pitkästä aikaa

Muutama ystävä on ohimennen kysäissyt, missä viipyvät uudet blogitekstit.  Tauko onkin ollut jo lähes puolen vuoden mittainen.  En tiedä miksi, ehkä aina ei vain huvita kirjoitella.  Pläjäytetään tähän nyt sitten menneen ajan kooste:

Elokuu 2019

Pääosassa ukkokullan tasakymppien juhlistamiseksi tehty Pohjois-Norjan lomamatka.  Kymmenen päivää automatkailimme upeissa maisemissa.  On niin hienoa lähteä, kun tietää, että lapset puolisoineen hoitavat hevoset, kanat, kissan ja koirat hyvin.
Menimme Ruotsiin rahtilaivalla Naantalista. Voin suositella:
Edullista, hyvät ruuat ja hytissä oli kiva ottaa päivätorkut.

Turve- tai ruohokatot ovat mielestäni kauniita.
Hauska myös tuollainen kivestä tehty lato.

Lisää ruohokattoja. 


Tämä kuva on Trondheimistä. Kaunis kaupunki.

Pieni koskimaisema. Virtaava vesi on tainnut aina kiehtoa ihmisiä.

Matkasta iso osa tehtiin lautoilla, joilla voi pomppia saaresta toiseen.

Havmannen-patsas seisoo keskellä vuonoa Mo i Ranassa. 

Edelleen Mo i Ranassa, kotiseutumuseon rakennuksia.
 Norjasta tulimme käsivarren kautta Suomeen.  Piipahdimme Levillä kahvittelemassa ja jatkoimme sieltä Rukalle yöpymään.

Hiljainen kansa on omanlaatuisensa nähtävyys vitostien varrella. 
Viimeisen illan ja yön vietimme serkkuni Maritan luona Jyväskylän lähellä hänen kesämökillään Pyhäsaaressa, saunottiin ja uitiin. Oli mukavaa.

Elokuussa Maija aloitti puutarhuriopinnot Rajamäellä  se on minusta hienoa ja ammatti varmaan sopii hänelle hyvin.

Syyskuu 2019

Harrasteet alkoivat taas syyskuussa. Improvisaatioteatterin vanha, luotettava ja iloinen joukko on vuorossa aina maanantai-iltaisin. Tiistaisin teen taas keramiikkaa 5 tuntia. Sielläkin on niin kivat porukat, juttua riittää ja on kiva seurata, miten hienoja ideoita toisilla on.
Mm. Tällaisia kukkapurkkeja sain aikaiseksi kaksikin.
Liikuntaharrasteena jatkoimme ystäväni Ailan kanssa torstaiaamuisin seniorivesijumpassa.  Uutena aktiviteettinä tuli mukaan kuntosalilla käyminen, myöskin Ailan kanssa. Valitsimme saliksi Terveys 50+ -salin, koska tuntui mukavammalta solahtaa vanhemman väen joukkoon.  Salilla on ihan monipuolisesti laitteita ja hyvin tilaa, harvoin on yli 4 henkeä yhtäaikaa. Salilla käymme 2, joskus jopa 3 kertaa viikossa.  Mielestäni kuntoni on parantunut ja vyötarökin on kaventunut vaikkakin mahareppu on vieläkin liian kookas. Uskon kyllä, että sen trendi on laskevaan suuntaan. Hiljaa hyvää tulee.

Lokakuu 2019


Lokakuinen kylänraitti

Lokakuussa ei itselle tapahtunut mitään ihmeempiä, mutta lokakuun alussa Maija oli ratsastamassa Dugurilla, kun se yhtäkkiä pelästyi jostakin ja hän päätti hypätä alas selästä.  Muhkuraisella pellolla polvi pyörähti ja ristiside meni poikki.  Harmillinen tapaturma, onneksi meillä on kummallakin SRL: n vakuutus ja näinollen hän pääsi joustavasti yksityiselle puolelle hoitoon.

Minä porskutin arkea läpi, onneksi on joka viikko jotain puuhaa niin ei ihan tylsisty.

Marraskuu 2019

Marraskuun alussa tytärpuoleni Katariina täytti 50 vuotta. Merkittävä rajapyykki elämässä.  Onnea vielä!

Juhlistimme myös marraskuun alussa Lemillä ukkokullan isän serkun, Mikon,  90-vuotissyntymäpäiviä.  Juhlakalu oli ihanan virkeä ja hän oli edelleen vilkas ja iloinen luonteeltaan vaikkei jalka nousekaan enää ihan reippaasti. Juhla oli mukavan lämminhenkin ja kodikas.

Juhlatalon nurkka Lemillä.
Ihanat vanhat hirret. 
Marraskuussa taisivat alkaa ne pimeät ja sateiset kelit, jotka tätä kirjoitettaessa - tammikuun lopulla - tuntuvat jatkuvan edelleen.

Joulukuu 2019

Ihan joulukuun alussa oli hetken lupaus kauniista pakkaspäivistä.

Pari lintujen kylpyaltaaksi suunniteltua keramiikkatyötä.
Nämä tosin vuotavat kumpikin, joten vaativat pientä tuunausta. 

Vissa eräänä aa una, kun pihattoon oli lisätty hamppukuiviketta.
Muori oli nauttinut tosissaan. 

Jouluherkkuja: kanamunia mädillä ja lohitahnalla sekä
lämminsavulohirullia tuorejuustolla.
 Joulua vietettiin perheen kesken. Kaikki Markun lapset ja lapsenlapsi yhteisessä joulupöydässä. Meillä oli mukava tunnelma ja jouluiset fiilikset sateesta huolimatta.

Uuden vuoden aattoa juhlistettiin peurapadalla.
Mikko on aloittanut metsästyksen ja mekin saimme lihaa. 
Vuosi vaihtui perinteisesti ystäväpariskunnan kanssa - olikohan jo 33s. kerta, kun otimme uuden vuoden vastaan yhdessä.  Ohjelmassa perinteisesti palju, ruokaa ja yhdessäoloa.

Nyt on jo uusi vuosikymmen hyvää vauhtia menossa.  Yritän pysyä matkassa.

__________

Uure vuore ohjei:
Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.
– Heli Laaksonen –

Ei kommentteja: