Olen yleensä tehnyt jonkinlaisen tilinpäätöksen kuluneesta vuodesta, niin nytkin ajattelin tehdä. Se on hieman viipynyt, koska en tiedä, mitä sanoisin. Viime vuosi oli minulle erikoisen raskas. Käytännössä koko vuosi meni sairastaessa. Tammikuun lopulla minulla havaittiin kasvain rinnassa, kasvain leikattiin helmikuun alussa ja hoidot ja sairasloma kestivät syyskuun alkuun.
Opettavainen vuosi: minulle, joka en haluaisi koskaan olla muista riippuvainen tai avuton oli koko ajan juuri sitä. Onneksi lähipiirissäni on ihmisiä, jotka välittävät ja ymmärtävät. En olisi voinut etukäteen edes kuvitella, kuinka voimattomaksi hoidot minut saavat. Kipu ei ollut pahinta, se oli pahinta, ettei jaksanut mitään vaikka yritti. Sekin harmitti, että kevääksi suunniteltu Lapinmatka ja yhteinen 30-vuotishääpäivämatka jäivät tekemättä.
Tosin hienoa oli se, että ukkokulta sai saunamökin valmiiksi ja saimme viettää siellä loppukesästä ja alkutalvesta muutamia mukavia päiviä ja öitä. Laineiden liplatusta ja kuutamon heijastusta järvestä ei voita melksein mikään.
Suomen julkista terveydenhoitoa moittivat eivät ole ilmeisesti kokeneet syöpähoitoja, täällä kyllä osataan, välitetään ja tehdään hyvää työtä. Kun sain vakavan komplikaation sädehoidoista, pääsin terveyskeskuksen kautta sänkyyn 8 minuutissa ja puolessa tunnissa minuun meni jo antibioottitippa. Ilman nopeaa toimintaa tuskin olisin tässä.
Vuosi on nyt ohi, se oli yksi jakso elämässäni. Se opetti minulle, että elämä on elämisen arvoista ja sen, että välillä se on hauskaa vaikeuksista huolimatta. Nautitaan pienistä asioista!
Loppuvuodesta päätin, että voin toteuttaa muutamia unelmia. Sain lopultakin hankituksi pari kissanpoikaa. Olen aina toivonut keltaista kissaa ja nyt minulla on kaksi. Marraskuussa Disa astutettiin ja tätä kirjoitan pentulaatikon vieressä ja odotan ensimmäistä pentua syntyväksi.
Yksi loppuvuoden huippuja oli ystäväpariskunnan kanssa tehty pitkä viikonloppumatka Lontooseen. Kummityttömme, heidän tyttärensä, on siellä puoli vuotta tekemässä tutkimustyötä väitöskirjaansa varten. Siitä saimme oivan tekosyyn reissuun. Tarkoituksena oli olla 4 päivää, mutta lentokoneen rikkoutuminen vuoksi meni päivällä pitkäksi. (Korvaukset viivästyksestä kattoivat matkakulut, ei hassumpaa.) Tuo aika Lontoossa oli vain pintaraapaisu, mutta mukava sellainen. Olin saanut kaupungista ihan erilaisen kuvan, nyt se avautui eteeni historiallisena, kauniina, lämminhenkisenä paikkana. Suuri kiitos pojallemme, joka hoiti poissaollessamme eläintarhan hienosti. Disa olisi jäänyt vieläkin Mikon luokse köllimään, jos siltä olisi kysytty.
 |
| Lontoon joulukadut olivat todella näkemisen arvoiset |
Uuden Vuoden 2017 aattoa juhlimme perinteisesti taas saman ystäväpariskunnan kanssa jo kolmannenkymmenennen kerran. Tarjolla oli kylpytynnyriä, poropataa, raketteja ja samppanjaa. Ja mikä tärkeintä: mukavaa yhdessä oloa samanhenkisten ihmisten kanssa.
---
Nyt on jo uusi päivä, eilinen meni Disan pentulaatikon vieressä ihan tarkkaan: tuloksena kaksi potraa tyttöä ja yksi reipas poika. Toinen poika menehtyi, kun väsynyt äiti ei saanut sitä pullautettua kerralla ulos vaan pää jäi synnytyskanavaan. Puhalsin ja hieroin, mutta ei sillekään mitään mahtanut. Pitää olla onnellinen näistä, jotka ovat.
 |
| Vasemmalta: poika ja tytöt sekä ylpeä, mutta huolestunut Äiti-Disa |
Onnellista, että saa elää ja olla. Nauttia pienistä asioista ja kokea välillä jotain suurtakin.
