keskiviikkona, tammikuuta 18, 2017

Kaksiviikkoiset pikkumörssärit

Pennut kasvavat silmissä.  Kaikki painavat jo yli kilon, poika ottaa selvästi tyttöjä kiinni.  Silmät ovat auenneet tai aukeamassa, mutta luulen, ettei näkö oikein vielä toimi.  Tänään madotin pennut ekan kerran.  Ne irvistelivät aidosti, kun tungin niiden suuhun väkisin 2 cm matolääkettä.



pvm aika 1 .tyttö 2. tyttö 3. poika
4.1.2017 21:00 380 380 320
5.1.2017 17:00 430 420 340
6.1.2017 16:30 466 450 364
7.1.2017 17:00 540 502 398
8.1.2017 17:30 590 560 454
9.1.2017 16:30 626 614 518
10.1.2027 16:00 680 670 582
11.1.2027 16:00 740 780 648
12.1.2017 18:00 820 850 730
13.1.2017 18:30 890 910 780
14.1.2017 17:00 944 945 838
15.1.2017 20:30 1005 1020 920
16.1.2017 17:00 1090 1090 990
17.1.2017 17:00 1160 1175 1100

Voisiko ajatella, että ao. videossa on ensimmäiset leikin elkeet?  Toinen ainakin puree sinnikkäästi korvasta eikä mielestäni yritä imeä.  Hassuja vaapottajia ovat.


Krakki-kissakin pääsi hiukan nuuskimaan pullavatia

Tyttö 1 -  silmät jo kokonaan auki

Tyttö 2 - silmät vielä hiukan aukeamassa

Poika - kohta silläkin silmät aukeaa

Pullavadille nukahtivat - nämä kyllä nukkuvat melkein aina
Nimiä en näille ole vielä osannut suunnitella, siihenhän toki tarvitaan perheemme eläintennimeäjä-Maijaakin  ennnekuin voi päättää, kuka kukin on.  Alkukirjain sentään on jo vahvistumassa.

---

Välillä voisi kissanpojistakin jotain mainita:  Ne kastroitiin joulun jälkeen, mutta ei se ainakaan vielä ole vauhtia vähentänyt.  Niiden reviiri on laajentunut, saalistavat paljon hevosten heinäpaalilla ja niiden jälkiä näkyy mummolan pihallakin.  Koti on kuitenkin aina koti ja kyllä ne viettävät paljon aikaa sohvilla tai korituoleilla lötköttemässä.  Mukavia herroja ovat kumpikin.

Sitä tosin hieman ihmettelen, että miksi Lokin pitää herättää minut nuolemalla joka yö klo 3:24 (+- 2 min)?  Pojat nukkuvat sängyssämme, mutta tosiaan tuohon aikaan iskee toiseen vastustamaton halu nuolla naamaani. 
Eilen tulin keramiikasta ja otin uunista lämmintä katkarapupiirakkaa, eikös oitis olleet kissapojat
ruokaa kaipaamassa.  Ne istuvat usein tuossa keittiönjakkaralla, kun puuhaan keittiössä.

perjantaina, tammikuuta 13, 2017

Paksut pötköttäjät



Disan pennut ovat nyt  9 päivän ikäiset.  Maitoa taitaa olla riittävästi, kun tyypit vetelevät lähinnä sikeitä vuoroin massullaan ja vuoroin selällään ja kasvavat melkein silmissä.  Disaa huolestuttaa vieläkin Klepan läsnäolo ja kissat ajetaan pari kertaa päivässä ulkosalle.  Välillä kuitenkin kissoja ja Kleppaa nuollaan ja hellitään, joten eiköhän pahin hormonimyrsky ala olla ohi.



Pennut painoivat eilen 820g, 850g ja 730 g.  Poika on edelleen pienin, tytöt kisaavat vuoropäivinä painavimman tittelistä.

Vasemmalla poika, keskellä tyttö 2, oikealla tyttö 1.
Kuten kuvasta näkyy, tyttöjen vaaleanpunaisiin nenuihin alkaa tulla mustaa pigmenttiä pilkkuina. Pojalla onkin musta nokka jo alkujaan.

Viikon päästä aukenevat silmät.  Sitä odotellessa.

torstaina, tammikuuta 05, 2017

Tilinpäätös

Olen yleensä tehnyt jonkinlaisen tilinpäätöksen kuluneesta vuodesta, niin nytkin ajattelin tehdä.  Se on hieman viipynyt,  koska en tiedä, mitä sanoisin.  Viime vuosi oli minulle erikoisen raskas.  Käytännössä koko vuosi meni sairastaessa.  Tammikuun lopulla minulla havaittiin kasvain rinnassa, kasvain leikattiin helmikuun alussa ja hoidot ja sairasloma kestivät syyskuun alkuun.

Opettavainen vuosi: minulle, joka en haluaisi koskaan olla muista riippuvainen tai avuton oli koko ajan juuri sitä.  Onneksi lähipiirissäni on ihmisiä, jotka välittävät ja ymmärtävät.  En olisi voinut etukäteen edes kuvitella, kuinka voimattomaksi hoidot minut saavat.  Kipu ei ollut pahinta, se oli pahinta, ettei jaksanut mitään vaikka yritti.  Sekin harmitti, että kevääksi suunniteltu Lapinmatka ja yhteinen 30-vuotishääpäivämatka jäivät tekemättä.

Tosin hienoa oli se, että ukkokulta sai saunamökin valmiiksi ja saimme viettää siellä loppukesästä ja alkutalvesta muutamia mukavia päiviä ja öitä.  Laineiden liplatusta ja kuutamon heijastusta järvestä ei voita melksein mikään.

Suomen julkista terveydenhoitoa moittivat eivät ole ilmeisesti kokeneet syöpähoitoja, täällä kyllä osataan, välitetään ja tehdään hyvää työtä.  Kun sain vakavan komplikaation sädehoidoista,  pääsin terveyskeskuksen kautta sänkyyn 8 minuutissa ja puolessa tunnissa minuun meni jo antibioottitippa.  Ilman nopeaa toimintaa tuskin olisin tässä.

Vuosi on nyt ohi, se oli yksi jakso elämässäni.  Se opetti minulle, että elämä on elämisen arvoista ja sen, että välillä se on hauskaa vaikeuksista huolimatta.  Nautitaan pienistä asioista!

Loppuvuodesta päätin, että voin toteuttaa muutamia unelmia.  Sain lopultakin hankituksi pari kissanpoikaa.  Olen aina toivonut keltaista kissaa ja nyt minulla on kaksi.  Marraskuussa Disa astutettiin ja tätä kirjoitan pentulaatikon vieressä ja odotan ensimmäistä pentua syntyväksi.

Yksi loppuvuoden huippuja oli ystäväpariskunnan kanssa tehty pitkä viikonloppumatka Lontooseen.  Kummityttömme, heidän tyttärensä, on siellä puoli vuotta tekemässä tutkimustyötä väitöskirjaansa varten.  Siitä saimme oivan tekosyyn reissuun.  Tarkoituksena oli olla 4 päivää, mutta lentokoneen rikkoutuminen vuoksi meni päivällä pitkäksi.  (Korvaukset viivästyksestä kattoivat matkakulut, ei hassumpaa.)  Tuo aika Lontoossa oli vain pintaraapaisu, mutta mukava sellainen.  Olin saanut kaupungista ihan erilaisen kuvan, nyt se avautui eteeni historiallisena, kauniina, lämminhenkisenä paikkana.  Suuri kiitos pojallemme,  joka hoiti poissaollessamme eläintarhan hienosti.  Disa olisi jäänyt vieläkin Mikon luokse köllimään,  jos siltä olisi kysytty.

Lontoon joulukadut olivat todella näkemisen arvoiset


Uuden Vuoden 2017 aattoa juhlimme perinteisesti taas saman ystäväpariskunnan kanssa jo kolmannenkymmenennen kerran.  Tarjolla oli kylpytynnyriä, poropataa, raketteja ja samppanjaa.   Ja mikä tärkeintä: mukavaa yhdessä oloa samanhenkisten ihmisten kanssa.

---

Nyt on jo uusi päivä, eilinen meni Disan pentulaatikon vieressä ihan tarkkaan:  tuloksena kaksi potraa tyttöä ja yksi reipas poika.  Toinen poika menehtyi, kun väsynyt äiti ei saanut sitä pullautettua kerralla ulos vaan pää jäi synnytyskanavaan.  Puhalsin ja hieroin, mutta ei sillekään mitään mahtanut.  Pitää olla onnellinen näistä, jotka ovat.

Vasemmalta: poika ja tytöt sekä ylpeä, mutta huolestunut Äiti-Disa

Onnellista, että saa elää ja olla.  Nauttia pienistä asioista ja kokea välillä jotain suurtakin.


sunnuntaina, lokakuuta 09, 2016

Nyt on lokakuu...

... ja minusta näkee sen, sepitteli Juice aikoinaan.  Lokakuu on minulle sellainen hieman haikea kuukausi ja olenkin usein lokakuussa hitaampi ja saamattomampi kuin yleensä.  Tämä vuosi ei tee poikkeusta asiaan, vaikka vuodet eivät olekaan ihan veljeksiä keskenään.

Ilonaiheita on toki joka päivä, suurimmat ilonaiheet ovat tuvassamme asuvat eläimet: islanninlammaskoiratytöt Disa ja Kleppa ja nuo viime kuussa iloksemme tupsahtaneet kissapojat Loki ja Krakki.

Hyvin nopeasti pikkukissat ovat keksineet missä on keittiö ja mitä siellä tehdään.
Meillä ei varsinaisesti kerjätä (koirat ainakaan), mutta mukana mm.
voileipien teossa tahtovat kaikki olla
Kissapojat ovat selvästi hieman eri luonteiset, Krakki on vilkkaampi ja usein näenkin sen repivän unessa olevaa velipoikaa korvasta leikkimään.  Se seikkailee myös kauemmaksi pihamaalla, mutta kun se joutuu eroon muista, kuuluu aika äkkiä tuskainen mouruna: "Miaauuu, missä te olette?".  Loki on rauhallisempi, mutta rohkeampi lähtemään myös kauemmaksi kiipeilemään ja seikkailemaan.  Se ei myöskään karju perään niin herkästi kuin Krakki.

Olen avannut pyykkituvan ikkunan aina aamupäiviksi, jos olen kotona ja kissapojat ovat saaneet seikkailla pari-kolme tuntia ulkosalla.  Usein olemme koirien kanssa myös ulkohommissa tai vaan katselemassa kissojen touhuja samaan aikaan.  Kun kissat ovat ulkoilleet riittävästi, ne tulevat itse sisälle nukkumaan tai sitten jos on ollut kovin kylmä, olen ne hakenut sisälle etteivät ne vilustu.


Melko korkealle kiipeää kissa, koirat ovat selvästi huolissaan
Pikkukissat pysyttelevät melko tiukasti pihapiirissä, mukavin leikkipaikka kaksisteen näyttää olevan kuistin alla, mutta heti kun tulemme koirien kanssa ulos, ryntää kaksikko peräämme ja koirien kanssa sitä uskaltaa jopa pellolle painimaan.

Suuri savannin saalistaja

Disa ja Krakki ihmettelevät kiven päällä alapuolella kahistelevaa Lokia

Kleppan pitää aina välillä tarkistaa, onko kaikki hyvin.

Kissapojat tarkkoina, ne maastoutuvat ruskaan aika hyvin, välillä en ehkä
edes löytäisi niitä ilman koiria.
Koirat ja kissat ovat nykyisin ihan kavereita.  Disa on äidillisenä tyyppinä ottanut huolekseen pikkupoikien kasvatuksen.  Kun pojat repivät sähköjohtoja tai kiipeilevät ikkunalaudalle, on Disan kuono heti vaativasti törkkäämässä pojat pois pahanteosta.  Alussa varsin usein tipahdelleet kukkapurkit ovat (kop-kop, koputtaa maalaamatonta puuta)  viime aikoina saaneet pysyä paikoillaan.

Yöt olen pääosin pitänyt pojat pyykkituvassa, koska ne saavat aamuyöstä jotain villiyskohtauksia - esim. viime yönä ne eivät olleet pyykkituvassa ja heräsin kolmen maissa sänkyni alta kuuluvaan hurjaan kehräykseen, joka päättyi siihen, että kissa loikkasi hiustupsuni kimppuun ja karkasi välittömästi sen tehtyään jonnekin olohuoneen pimeyteen.  Koirien aamupissatuksen jälkeen onkin tärkeä homma mennä päästämään pojat pois.  Kovasti kissat hierovat itseään koirien etujalkoihin ja kylkiin aamulla ja molemminpuolinen nuuskuttelu tuntuu olevan tärkeä homma.

Ja onhan maailmassa muitakin ilonaiheita kuin eläimet.  Ruska on ollut tänä vuonna kaunis ja säät kuivat ja kuulakkaat.  Tosin palelen tänä syksynä herkemmin kuin ennen (johtunee solumyrkyn jälkivaikutuksista, veri ei kierrä yhtä hyvin kuin ennen ja siksi viluttaa) ja siksi ei tule oltua niin paljon ulkona kuin normaalisti.  Olen tuohon verenkiertoon ja kipuihin saanut ison avun akupunktiosta, jota kokeilin kuukausi sitten ekan kerran.  Varmasti akupunktiota tulee otetuksi säännöllisesti tästä lähtien, niin merkittävä on sen vaikutus olooni.  En esimerkiksi ole tarvinnut ollenkaan kipulääkkeitä kuukauteen.  Sitä ennen kipu oli jatkuva vieras leikkaushaavan ja jalkojen turvotuksen vuoksi.

Hieman erikoisempi auringingonkukka navetan päädyssä
(näitä piti olla monta, mutta vain yksi kasvoi isoksi)

Eilisillan näkymä kotipihaltamme, tällainen näkymä
tuo voimaa itseenkin vaikka välillä onkin väsynyt ja onneton

Onneksi nyt syksyllä ovat alkaneet harrastukset, tänä vuonna käyn improvisaatiteatteriryhmässä maanantaisin ja tiistaisin keramiikassa.  Niin ja tottakai ihmissuhteista on iloa, ukkokulta on melkein aina läsnä ja ystäviä tulee nähtyä silloin tällöin.  Olen tosin näin lokakuussa enemmän introvertti kun yleensä olen se ekstrovertti.  Joten jos ihmettelet, miksi en ole ottanut yhteyttä, niin syy on varmaan syys ja se, että tuijottelen kynttilää, tietokonetta, tablettia tai telkkaria.  Laiskana. Onhan sekin kivaa joskus.

Harminaiheitani en viitsi luetella, niitä tulee kuitenkin todellisuudessa mietittyä liikaakin.  Olen tosin oppinut tässä elämässä sen, että kun fokusoi positiivisiin juttuihin, ne myös huomaa paremmin ja mieli on hyvä ja positiivinen paljon useammin ja ne harmit, surut ja kivut unohtuvat.

----
Rohkeus ei aina ole suurieleistä. Joskus rohkeutta on se hiljainen ääni, joka päivän päättyessä sanoo … huomenna yritän uudestaan. — Mary Anne Radmacher