perjantaina, toukokuuta 09, 2014

Tie vie!

Pitkään ukkokullan kanssa mietimme, mitä tehdä talvilomalla.  Lähteäkö etelään loikoilemaan rannalle vai kaupunkilomalle jonnekin uuteen paikkaan.  Lopulta päädyimme siihen, että lähdemme huhtikuussa autoilemaan Eurooppaan. Varasimme lennon Müncheniin ja sieltä vuokra-auton käyttöömme viideksi päiväksi. Päätarkoituksena lähinna ihailla kauniita maisemia ja syödä ja nukkua hyvin.

Noihin aikoihin on Alppien tienoilla low season, joten hienoja 4- ja 5-tähden hotelleja sai varatuksi aivan pilkkahintaan.  Teimme pari hotellivarausta etukäteen ja päätimme varata loput hotellit matkan aikana.

Ensimmäinen päivämatka: München, Saksa - Villah, Itävalta

Kyllä Alpit ovat kiehtovat ja vihreät alppilaaksot kovin kauniita

Ensimmäinen lounasravintola, ihanaa parsaa ja pihviä.  Ravintolan sisällä oli navetta
ja lehmät katselivat ruokailijoita rauhallisina märehtien.

Jyrkät serpentiinitiet ja ihana, keväinen vihreys

Ja aivan hetken kuluttua täysi talvi ja pieni lumisade
 Tuo jatkuvasti vaihtuva kevät ja talvi on yksi hieno juttu keväisessä alppimatkailussa.  Riippuen siitä, kuinka korkealla ajelet, vaihtuu vuodenaikakin sujuvasti ihan pienessä hetkessä.  Ensin kukkivat kirsikkapuut ja sitten oletkin keskellä talvea katselemassa lasketteljioita.

Poikettiin matkalla Flachaussa katsomassa ukkokullan keväisiä laskettelurinteitä. Muutama rinne oli sielläkin vielä auki ja reippaat lumilautailijat olivat laskettelemassa.

Flachau


Tie luikertelee jylhissä maisemissa

Ensimmäisen hotellin (Romantic Hotel Post, Villah) sisäpiha oli vaaleanvihreän ihana

Villahissa kukkivat tulppaanit

Rannalla jokea ja vuoria ihasteli narri
Itävallassa pääsiäisen kanamunat ovat kivasti värjättyjä
Toisen päivän reitti: Itävällan Villahista, Italian Riminille
Vuoret kohoavat pilvien keskelle

Suomalaiset huoltoasemat voisivat myös tarjota tämännäköistä välipalaa

Italiassa on muitakin vinoja torneja kuin Pisa
 Tuon ylläolevan tornin juurella söimme lounaaksi makoisaa lammasta uuniperunoilla. Kyllä oli maistuvaa ja edullista, 16€.

Riminin hotelli oli aivan rannalla, loppumattomat hiekkarannat aukenivat parvekkeemme edessä
Riminissä satoi illalla kaatamalla, ostimme 2 halpaa sateenvarjoa ja syöksyimme lähimpään pizzeriaan illalliselle.  Ukkokulta söi alkupalaksi kalakeittoa simpukoilla ja molemmat otimme pääruuaksi grillivartaita.  Olipa mukavaa kellahtaa hotellin king size -pedille mahansa viereen yöunille,

Kolmannen päivän reitti kulki Pisan tornin kautta Finale Ligureen

Riminin rantahiekat ovat hävinneet sumuun, on tulossa lämmin päivä sateen jälkeen.

Tässä paikallisen huoltoaseman kaupan tarjontaa,
eipä juuri näy meikäläisten huoltsikoilla moista asettelua tai valikoimaa

Kyllä se ihan kallellaan oli!

Ihanat vihreät
Finale Liguren hiekkarantaa
 Finale Ligure oli määränpäämme, koska vanha opiskelukaverini pitää siellä hotellia ja onneksi yksi huone oli vielä vapaana haluamani ajankohtana.

Finale Liguressa yövyttiin vanhan opiskelukaverini Aijan hotellissa, Hotel Rio (voin suositella!)
Tässä hotellin nimikkopaukku.
Oli hienoa tavata Aija monen vuoden jälkeen.  Hän on ollut Italiassa hotellinpitäjänä italialaisen aviomiehensä kanssa jo 26 vuotta emmekä ole sinä aikana tavanneet kertaakaan.  Kuvittelin mielessäni, kuinka Aijasta on vuosien myötä kasvanut leveälanteinen italialaismamma - vaan väärässä olin, niin oli Aija hoikka ja hyväkuntoinen kuin opiskeluaikoinakin.

Kun olimme nauttineet hotellin tarjoaman hyvän illallisen, vietimme yhdessä mukavan illan vannhoja muistellen. Kyllä pitää yrittää olla tiheämmin yhteydessä.  Sitä mietimme, miksi joku jää niin hyvin mieleen, vaikka vuosia on runsaasti välissä.  Varmaan meille Aijan kanssa yhteistä on tekemisen meininki, olimme yhdessä ainejärjestömme Asteriskin aktiiveja ja mukana menossa opiskeluistakin huolimatta.  Kummallakaan ei ole tapana jäädä odottamaa, että joku tekisi ja saisimme sitten arvostella, vaan olemme niitä, jotka tekevät.  (Koirat haukkuu, karavaani kulkee.)

Taas jatkui aamulla matka, Aija oli kiireinen omissa menoissaan, joten emme tavanneet enää häntä aamulla, välitimme vain kiitokset illallisesta ja juomista hänen miehelleen, joka oli jo aamusta reippaana respassa töissä.

4. päivä: Finale Ligure - Sesto San Giovanni
Kyllä kaupunkiparvekin voi olla kaunis

Matka jatkui kaunista rantatietä

Italialaiset ovat varmaan osaksi myyriä, niin valtavasti ne ovat kaivaneet pitkiä tunneleita.

Taas mennään pitkin serpentiiniä

Alpit 

Tie menee kapealla kielekkeellä
Tämä vuoren kupeessa nököttävä, tiheään asuttu kylä (kaupunki) oli varmaan aika vanha
Viimeinen kokonainen päivä, Comojärven rantaa ja sitten Innsbrukiin yöksi
Como-järvi. Täältä voisi olal kiva hankkia rannalta edullinen kesämökki.

Kyllä nämä rantatieto ovat kauniita.

Tätä Como-järven rantaa saatiinkin ihailla 3 tuntia,
koska näillä kapeilla kaduilla oli todelliset ruuhkat
 Ajattelimme, että viimeinen matkapäivä on ihanan löysä, mutta jouduimmekin melkoiseen ruuhkaa, kun valtavat rekat ja muut autot tukkivat kokonaisen kaistan.  Onneksi meillä ei ollut minnekään kiire,

Viime Euroopan automatkalla ajoimme näiden "pussaavien" kallioiden ali toiselta puolelta
Taas yksi pieni alkppikylä ja vuoret sen reunamilla
Tätä rinnettä kiipeää todellinen serpentiinitie
Alppijärvi, vesi on kirkasta ja kylmää
 Kävimme illallisella Innsbruckin vanhassa kaupungissa, jonne oli hotelliltamme non 10 minuutin kävelymatka.  Nämä eurooppalaiset vanhat kaupungit ovat kiehtovia.

Innsbruckin vanhaa kaupunkia

Tällaisia lihakaupan ikkunoita ei näe Suomessa

Pikkukujia

Kauppoja ja ravintoloita kauniiden käytävien päässä
Viimeinen hotelli oli myös 4-tähden tasoa, valtava king size -vuode ja vuoteen vieressä mm. napit, joilla sai verhot auki ja kiinni sekä kytkin, jolla sai kaikki valot kerralla pois.  Sellaisen kun saisi kotiin oman sängyn viereen, niin ei tarvitsisi iltaisin juoksennella sammuttelemassa valoja ympäriinsä.

Viimeisen päivän ajelu - lentokentälle ja kotiin
 Lento lähti onneksi vasta 18:40, joten mitään kiirettä ei viimeisenäkään päivänä ollut.  Olimme kuitenkin suunnitelleet varman päälle, jotta varmasti ehdimme koneeseen.
Täällä päin on tapana maalata kauniita kuvia talojen seiniin.



Päätimme mennä kabiinihissillä Saksan korkeimman vuoren, Zugspitzen,
huipulle 2962 m korkeuteen
Menimme ylös huipulle kabiinihissillä ja takaisin tulimme toidella hissillä ja junalla, joka meni ison osan matkasta tunnelissa. Oli hurjaa ajella junalla alamäkeä, jonka kulma oli varmaan yli 10%. Juna toimi keskellä kiskoja olevalla hammasrattaalla, sellaista en ole ennen nähnyt.

Mitkä mahtavat maisemat vuorten yli avautuivatkaan!

Tällaista ei voi kuin sanattomana ihailla!

Alhaalla oleva Eibsee-järvi oli kauniin värinen

Ylhäällä oleva talo oli kunnolla ankkuroitu, täällä varmaan voi ajoittain tuulla aika lailla

Vielä viimeiset tunnelit ja melkoiset liikenneruuhkat ja
olemme lentokentällä ja pian matkalla kotiin
Oli hieno viikko, ajokkinamme ollut alle 4000 km ajettu Farkku-Passat kaikilla herkuilla palveli meitä hyvin koko runsaan 2000 km matkan, jonka ajoimme.  Saimme nähdä hienoja maisemia, nukuimme hyvin ja nautimme joka paikassa hyvää, ellemme loistavaa ruokaa sekä aamiaisilla, lounailla ja illallisilla.

Juuri ennen matkaamme minun ja ukkokullan avioliitto ohitti 28-vuoden rajapyykin ja nykyisin reissaamme aika lailla seesteisissä tunnelmissa. Tälläkään reissulla emme tainneet saada aikaan kuin pari aivan pientä riidanpoikasta, vaikka olimmekin yhdessä koko ajan.  Nekin aiheutti lähinnä tympäännys ruuhkiin ja yksi suljettu tie, jonka korvaavn reitin löytäminen ei ollutkaan italiaa osaamattomalle aivan yksinkertaista.

Kyllä lomailu on mukavaa!

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2014

Minut haastettiin ja pääsin linnaan

Kaisalta tuli minulle haaste. Toimintatapa on:
1) Vastaa viiteen kysymykseen.
2) Keksi viisi kysymystä lisää.
3) Haasta viisi uutta bloggaajaa mukaan.

Kysymykset, joihin toivottiin vastausta ja vastaukset:

1) Mikä on avaimesi onneen?
Think big. Begin small.  Eli suomeksi tätä voisi kuvailla jotenkin niin, että haaveile vaikka mistä isosta ja astele haaveitasi kohden sellaisilla askelilla, joihin kykenet.  Säilytä kuitenkin suunta, jos sellaisen olet valinnut.
Toinen juttu on se, että pitää oppia nauttimaan pienistä asioista ja oppia näkemään se hienous, mitä omassa elämässä on. 
  2) Mistä ilostutti sinua eniten lapsena? Entä aikuisena?
Lapsena varmaan kivointa oli uiminen ja maalla mummollassa oleminen.  
Aikuisen iloja voi katsella vaikka tuosta edellisesta vastauksesta. 
  3) Mikä on mottosi tai muu elämänohjeesi? Lempisanontasi? 
Hymyile, huomenna on huonommin. (eli elä tässä päivässä)
  4) Mikä on rakkain ruokareseptisi? (Ja resepti jakoon luonnollisesti.)
Tykkään kovasti ruuanlaitosta, joten rakkainta reseptiä on vaikea sanoa.  Kaikenkaikkiaan pataruuat on ihania.  Valitaan tähän hirvipata (n.2 annosta):
- 400 g hirvenlihaa paloina
- 200 g pekonikuutioita
- oliiviöljyä/voita

-  2-3 silputtua sipulia
- mustapippuria
- ½ pl riistafondia 
- 300 g ruusukaalia
- purkki/pullo olutta  
Voit ruskistaa lihat ja sipulit ensin ja sitten sekoita kaikki yhteen kannelliseen uunipannuun.  
Paista uunissa 175C tunnista kolmeen, pienennä lämpöä lopussa.

Nautitaan perunamuusin, keitettyjen perunoiden tai riisin ja raikkaan salaatin kera.

 5) Mikä "eläimellisessä elämässä" on suurinta ja kauneinta? Lemmikkieläimet ja vähän isommat lemmikit kuten hevoset lasketaan mukaan. :)
Yhteenkuuluvuus eläimen kanssa. Se, että voidaan toimia yhdessä ilman isoja komentoääniä ja ylenmääräisiä maneereja, pienillä liikkeillä, käskyillä ja avuilla.  Sillä ei ole merkitystä, onko se eläin koira vai hevonen.

Ja ne kysymykset, joihin minun haastettavani voivat vastata, ovat:

1. Miksi kirjoitat blogiisi?
2. Ketä julkisuuden henkilöä ihailet eniten ja miksi?

3. Mitä samoja piirteitä sinulla itselläsi on?
4. Milloin ja mikä oli ensimmäinen lemmikkisi?
5. Mitä haluaisit tehdä, jos voisit valita mitä vain?

Haastan
Maritan http://kossinkanssa.blogspot.com/

Hannan http://otuksen.blogspot.com/
Sariannan http://oliivit.blogspot.com/
Riikan http://imirjaakarhu.blogspot.com/
sekä Tuijan http://tuijankameralaulaa.blogspot.com/

---

Ja miten niin jouduin linnaan?  Ukkokullan kanssa perjantairetkeillessä osuimme lounastamaan Mustion linnaan.  Siellä oli maittavaa ruokaa ja miljöö oli hieno.  Sattumalta paikalle oli osunut vanhoja työkavereita juhlistamaan jonkun syntymäpäiviä, joten iloinen tunnelma ja laulutkin olivat luomassa mukavaa ilmapiiriä.

Ehkä tämmöinen patsas sopisi medänkin pihapiiriin?

Näitä sinisiä liljoja on meidänkin pihassa: kevät!








sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2014

Kevät on vallaton - tipi-tii

Lauantaina oli ihanan keväistä, aurinko paistoi ja joutsenet toitottelivat taivaalla lentäessään.  Heti aamusta ne saivat koukutettua Disan ja Kleppan matkaansa.  Vein koirat normaaliin tapaan pellolle ulkoilemaan ja yhtäkkiä metsän takaa vain muutaman metrin korkeudessa lensi kaksi joutsenta.  Ne lentää roikottivat aivan ylitsemme ja eiväthän koirat pystyneet vastustamaan kiusausta.  En voinut muuta kuin seurata katseella, kun ne ryntäsivät pellon ja tien yli horisonttiin.  Hetken huutelin niitä, mutta sitten totesin, ettei toimita ja ajelin autolla perässä.  Onneksi maa oli jonkin verran jäässä ja saatoin ajella autolla "lintukoskelle", jonne koirat näyttivät menneen.

Siellä ei näkynyt ristin sielua ja oli aivan hiljaistakin, joutsenten toitotuskin oli loppunut.  Hetken huutelin (ja mietin samalla, että Kleppalla on juoksu, joten olisi kiva, jos se tulisi nopeaan takaisin) ja eipä aikaakaan, kun pieni iloinen koira juoksi jään yli luokseni: Kleppa.  Kymmenisen minuuttia, kun viheltelin ja huutelin, tuli Disakin ja saatoimme palata kotiin.  Pientä mykkäkoulua olisi luvassa karkulaisille ja Disaa se ainakin tuntui kovasti painostavan.  (Tosin iltalenkillä valopannat vilkkuivat tien toisella puolen olevalla mäellä ja hevosetkin käytiin haukkumassa, joten korvat ovat koirilla kyllä keväisen tukossa.)

"Lintukoskelle" on viime talvena kaivettu kosteikkoalue lintujen pesimäalueeksi ja puhdistamaan vesistöjä valumavesiltä.  Sinne on jätetty pieni saarikin, mukavaa nähdä, tuleeko sinne vesilintuja pesimään jo tänä keväänä.

Päivällä kävin pitkästä aikaa Vissalla tunnin ratsastuslenkin.  Sää oli todellakin ihana ja pongasin ensimmäiset leskenlehdetkin.  Kevät tosiaan on tuloillaan varsin aikaisin.  Vissa oli kovin halukas liikkumaan, mutta kova hiki sille tuli, koska talvikarvaa on vielä aika lailla jäljellä.  Kauas kuului sekä lähtiessä ja palatessa Isíngin hirnunta - se ei mielellään jää yksin. 

Ratsastuslenkin jälkeen Suvi soitteli ja oli sitä mieltä, että Vissa ontui oikeaa takajalkaansa.  Kävin illemmalla tarkistamassa tamman liikkumisen ja itse olen sitä mieltä, että oikea takanen on hieman "könkkä", mikä johtunee vanhoista kinnerpateista ja siitä, että Vissa on seissyt tarhassa eikä ole paljonkaan itsekseen liikkunut.  Ehkäpä tässä kevään ja valon myötä tulee enemmän ratsastettua ja sitten tilanteen näkee paremmin.

Tänään sunnuntaina ei sitten ollutkaan niin kaunis ilma, luvattiin sadettakin, mutta sitä ei kyllä tullut.  Päätin käydä kokeilemassa Isíngin liikkumista, se on jo parisen viikkoa liikkunut tarhassa halukkaasti eikä ole ontunut, joten sille ja sen kavioille tekisi varmasti liikunta hyvää.  Kavioissa verenkierto paranee, kun kävelee ja sen pitäisi edistää kavioiden kuntoutumista.

Melko lailla tuota talvikarvaa lähtee, kun hiukan harjaa ennen lähtöä.
 Isíng oli alkumatkasta aika jäykkä, mutta liikkui kyllä korvat tötteröllä ja mielellään koko ajan.  Parissa paikassa se näytti kunnon pikkupukit, kun vesilätäkköön meno ei kiinnostanut.  Se olisi halunnut kovasti ravata, mutta päätin, että tämä ensimmäinen lenkki puoleentoista kuukauteen tehdään ihan käynnissä.

Vähän on vielä luntakin maastossa, mutta kesäkengillä pärjäsi hyvin.

Kun pääsimme tallin pihaan toitottajat ilmestyivät taas - nyt ei ollut koiria narrattavaksi.

Hikinen, mutta tyytyväinen.
Ihan mukava viikonloppu takana.  Huippua, jos pääsee taas Isíngilläkin ratsastelemaan. Ja oikeastaan mukavaa, että tulee kevät, kun talvi jäikin jokseenkin naurettavaksi.

lauantaina, maaliskuuta 15, 2014

Oi ihana valo, ihana - sinä olet aurinko

Kevät keikkuen tulevi. Eilen oli maa vihreänä, tänään on tullut aikamoinen määrä lunta.  Valon määrä kuitenkin on lisääntynyt upeasti. Enää ei aamulla ennen seitsemää tarvitse otsalamppua eikä koirille tarvitse laittaa valopantoja aamu-ulkoiluun.  Ihanaa, kevät tosiaan on matkalla tänne Pohjolaankin.

Kuva otettu 2.3.14, yöllä oli tullut muutama milli lunta

Kuva tältä aamulta, ihana luminen satumaa aukeni aamulla eteemme
Maaliskuu on jo puolessa välissä ja viime bloggauksesta on puolisentoista kuukautta aikaa.  Isíng oli ainakin kuukauden edelleen hyvin kipeä ja apea.  Se liikkui pienin, varovaisin askeilin, kuin lasinsirpaleiden päällä, sitä oli ikävä katsella.  Se ei liikkunut muualla kuin nukkumassa pihatossa, juomassa ja syömässä - eli pisimmillään noin 5 metrin pituisia pätkiä.

Kengittäjä on käynyt jo pari kertaa ja selvästi pikkuhevonen alkaa olla paranemaan päin.  Torstaina se oli jo häipynyt tarhasta maistelemaan kuivia ruohonkorsia, jotka olivat paljastuneet lumen alta.  Kun menin sitä paluttamaan tarhaan, se karautti muutaman sadan metrin pätkän komeaa laukkaa häntä keväisesti tötteröllä.  Ette voi arvatakaan, kuinka kovasti sydämeni lauloi ilosta sen nähtyäni.  Tänään olenkin viettänyt pari tuntia vaihtaen uutta sähkölankaa aitoihin, jotta ensi vihreiden tultua Isíng pysyisi tallessa eikä tulisi heti tas kipeäksi.

En ole raatsinut käydä Vissalla ratsastamassa kuin muutaman kerran, koska aina yksin jäätyään, Isíng hirnuu kovasti meidän peräämme ja on kovin hätääntynyt.  Olen kuitenkin muutaman kerran ratsastellut ja aina Vissa on ollut mukavan vireä ja kiva ratsastettava.  Sellainen ongelma sen kanssa on, kun sitä ei olla pitkään aikaan käsitelty, että selkään pääseminen on hieman hankalaa.  Tamma pyrkii pomppimaan pystyyn ja pyörimään selkään nousun yhteydessä.  Olen ratkaissut asian nololla tavalla: laitan sen eteen ruokavadin ja kun se rauhoittuu syömään, pääsen selkään.  Melko mummomaista, mutta mitäpä siitä.

Viime lauantaina olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa telinevoimisteukilpailuja, ukkokullan lapsenlapsi Wilma aloitti kevään kisakauden kotikisoista ja menimme katsomaan, miten hän osaa ja pärjää.  Wilma saikin yllättäen elämänsä ensimmäisen mitalin, pokkasi itselleen hopeaa, joten päivä oli hyvinkin onnistunut.  Minä otin kaikki jännittävät hetket videolle ja koostin niistä alla olevan lyhytfilmin:


Sunnuntaina kävimme katsomassa Maijan uutta kotia Turun Port Arthurissa.  Se oli soma ja hyvin maijamainen. 
Vinkki: Maijalle ja Juusolle kannattaa viedä halkoja tuliaisiksi

Omilla portailla

Tämä piha on varmaan ihana kesällä, kun se jo nytkin on hyvin tunnelmallinen.
Pitänee siirtyä päivän muihin askareisiin, koirien lenkittämiseen ja siivoiluun.  Jännittävää muuten nähdä, minkä värinen huomenna on pihamaa, kääntyykö se heti takaisin valkoiseksi.

maanantaina, helmikuuta 03, 2014

Juokse sinä humma, ...

Juu, taivas oli kovinkin tumma, kun huomasin muutama viikko sitten, että Isíng oireilee taas.  Sen liikkuminen oli jäykkää ja "omituista".  En osannut sanoa, näyttikö se siltä, että taas olisi kaviokuume puhjennut.  Enemmänkin silmiini näytti siltä, että hevonen oli koko kropaltaan aivan jumissa.

Pyysin Marjutin antamaan Isíngille kraniosakraali- ja akupunktiohoitoa ja Marjut ihmetteli hevosen ongelmia etenkin peruutusta pyydettäessä: Isíng ikäänkuin mielummin istui, kun otti askeleita taakse.  Kyllähän se lopultakin oli varattava aika klinikalle, jotta saadaan selville, mikä kullanmurussa on ja kuinka pahasti kaviokuumeet ovat muuttaneet kavioluiden kulmia.

Olen liian pitkään vältellyt klinikalle lähtöä, koska olen pelännyt, mitä kuvissa löytyy, mutta sehän ei ole hevosen kannalta kovin reilua, joten tutkailin kalenteria löytääkseni sopivan päivän.  Työkiireet ajoivat varaamaan ajan noin kahden viikon päähän, 31.1 perjantaille.   Onneksi on oma luottokuski Satu, jolle sopi sama aika ja kaavailemani päivä sopi myös klinikalle.

Edeltävä viikko oli ukkokullan jokavuotinen lomaviikko Alpeilla, joten luvassa olisi totuttuun tapaan ohjelmaa, joka veisi ajatukset pois Isíngin kunnosta.  Yleensä nimittäin aina jotain hajoaa tms., kun monitoimimies ei ole kotosalla.

Näin myös tänä vuonna, tuskin oli ukkokullan lentokone ollut kahtakaan minuuttia ilmassa, kun mummolassa (lue: anoppilassa) käyvä kodinhoitaja soitti, ettei sinne tule vettä.  Meillä on yhteinen kaivo ja meille vesi virtasi ilman ongelmia, joten nopea diagnoosi oli putkien jäätyminen.  Parisen tuntia siinä sulattelin kuumailmapuhaltimella lauantai-iltapäivän ratoksi putkia ja sain kun sainkin ne aukeamaan.  (Juuri samalla hetkellä kuin apuun hätyytetty "puolivävy"  Arska saapui tontille. Kiitos vaan, kun ajelit auttamaan!)

Lauantai-ilta sujui mukavasti naisten pönttöillan ja hyvän ruuan merkeissä.  Pönttö kylläkin oli ensin alkuun aika lailla liiankin kuuma, mutta siitä selvittiin.  (Ja selvittiin jo sunnuntaina muutenkin.)

Sunnuntaina aamupäivällä sitten tajusin, että kaivon pumppu käy koko ajan - se ei ole hyvä juttu.  Sain puolestaan avuksi tuttavapariskunnan Eeron, joka muutaman tunnin tuumailun ja tekemisen jälkeen sai pumpun sellaiseen kuosiin, että se ei enää käy koko aikaa, mutta ei kyllä enää käynnistykään muuten kuin käsipelillä. Kahden talon yhteinen painesäiliö riittää muutamaan vessanvetoon ja kahvnkeittoon, mutta suihkusta tms. oli turha haaveilla.  Silti on parempi, ettei pumppu huuda itseään rikki ympärivuorokautisella käymisellä, joten kyllä kiitokset tästä työstä kuuluvat Eerolle!

Sain huoltomiehen maanantaiksi asentamaan uuden painekytkimen.  Tämän jälkeen jouduimme toteamaan, että se ei ollut ainut vika, joten seuraava operaatio oli kaivon tyhjennys ja vian kartoitus siellä.  Sen teki ripeästi poikani Mikko yhdessä avuliaan työkaverinsa kanssa.  Nelisen tuntia pojat kaivossa hääräsivät ja korjasivat auenneen putkiliitoksen ja hiukan väärin asennetun painekytkimen (pumppu kävi väärin päin) ja niin me mummon kanssa saimme vettä illalla klo 20 maanantaina.  Kyllä maalla on mukavaa!  Ikävämpää olisi, jos apua ei olisi saatavilla, taas on kiitoksen paikka!

Putkiongelmat aiheuttivat sen, että en huomannut ottaa yhtään valokuvaa viikonlopun vieraistani, Kossista ja Maritasta.  Kyllä jälkeenpäin harmitti, Kossista on kasvanut komea koiranalku.

Loppuviikko sujuikin sitten ilman ongelmia, jos ei tiistai-illan karmaisevaa päänsärkyä lasketa.  Yöt näin kauheita painajaisunia, milloin teemalla "kymmenen pientä neekeripoikaa" (suom. huom. Hevoseni ovat vähenneet yksi kerrallaan, kuin Agathan kirjassa...), milloin vain kuopan vierellä satuhevostani silmiin katsellen.  Päivät sain kyllä hyvin sujumaan, kun töitä on riittävästi ja muutakin puuhaa koirien ja hevosten kera iltaisin.  Monena pävänä Isíng sai Marjutilta akupunktiohoitoa, koska se antaa myös kivunlievitysta ja parantaa tulehdusoireita.

Klinikkapäivä olikin sitten pian edessä.  Maija ehti Turusta mukaan matkaan ja laittelin pikkuhevosen kuljetuskuntoon,  suojat ja toppaloimi päälle ja menoksi.

Me ollaan valmiina ja tyylikkäinä menossa! Tuli mitä tuli!
 Isíng saatiin melko vaivattomasti traileriin ja kiltisti se matkusti koko matkan.  Siitä on kasvanut järkevän tuntuinen ja aikuinen hevonen.  Kyllä sydäntäni kouristi muutamankin kerran matkan aikana, kun mietin, saako se sellaisen tuomion, ettei yhteistä matkaa enää jatketa.  Jollain lailla olin lopputuloksesta jopa 99% varma ja Satu oli selvittänytkin, mitä sitten tehdään, jos lopetustuomio tulee.  Vermon klinikalla ei nimittäin lopetuksia tehdä ja sinne olimme matkalla.

Klinikalla sisällä Isíngiä hermostutti kovin ja voi valtava sitä karvanlähdön määrää, kevät vai jännitys vai molemmat?

Pikkuhevosen mielestä pelottavinta klinikalla olivat hopeanväriset kynnykset.  Niiden yli oli pakko pompata melkoisella vauhdilla, vaikkeivat jalat ihan notkeat olleetkaan.  Onhan se jo 12-vuotias ja taisi olla 5:ttä kertaa trailerin kyydissä eli elämänkokemusta ei kuitenkaan hurjasti ole kertynyt.

Eläinlääkäri tunnusteli ja teki taivutuskokeet ja otti röntgenkuvat kavioista ja polvista.  Polvet ja kintereet olivat turvoksissa ja siksi pikkuhevonen ei ollut mennyt maate lepäämään.  Ilmeisesti polvet olivat niin kipeät, etti se voinut mennä maate.  Voi raukkaa!  Lisäksi otettiin verikokeet, joiden perusteella saame ensi viikolla lisälääkityksen, mikäli kokeet osoittavat sen tarvetta.

Joka tapauksessa lääkärin tuomio oli se, että vielä kannattaa hoitaa.  Tämä uutinen kyllä kirvoitti itkun esille.  Lääkäri antoi kipupiikin Isíngille ja siirtyi tekemään hoito-ohjeet meille.  Sillä aikaa kun odottelin paperihommien valmistumista, seurailin ikkunasta, kuinka pieni hevonen ei enää ollut köyhä eika kipeä, vaan riekkui ja hirnui ja oikutteli eikä olisi millään enää mennyt traileriin.  Sadun narunpyöritystaidot (kirjaimellisesti!) saivat sen kuitenkin siirtymään traikkuun ja pääsimme kotimatkalle.

Tässä malliksi yksi kaviokuva.  Kavioluut käntyneet kohtalaisesti, joten toivoa kuitenkin on! 
Eivät nämä kuitenkaan valtavan hyviltä näytä, seinämät ovat paksut jne.


Liukas ja ruuhkainen matka on takana ja Isíng pääsi turvallisesti kotiin!
Illalla Satu vielä hommasi meille kengittäjän, joka teki Isíngille sairaskengityksen ja koputteli Vissan puuttuvan etukengän paikalleen.  Toipuminen voi alkaa!


Tässä äiti ja tytär kotioloissa: "Tuleeko sitä läkettä ja prixia ja tuleeko pian?"
Peukut pystyyn, että Isíng kuntoutuu ja yhteiset retkemme ja kokemuksemme voivat jatkua.  Olen niin kovin kiintynyt tähän hevoseen.