Juokse sinä humma, ...

Juu, taivas oli kovinkin tumma, kun huomasin muutama viikko sitten, että Isíng oireilee taas.  Sen liikkuminen oli jäykkää ja "omituista".  En osannut sanoa, näyttikö se siltä, että taas olisi kaviokuume puhjennut.  Enemmänkin silmiini näytti siltä, että hevonen oli koko kropaltaan aivan jumissa.

Pyysin Marjutin antamaan Isíngille kraniosakraali- ja akupunktiohoitoa ja Marjut ihmetteli hevosen ongelmia etenkin peruutusta pyydettäessä: Isíng ikäänkuin mielummin istui, kun otti askeleita taakse.  Kyllähän se lopultakin oli varattava aika klinikalle, jotta saadaan selville, mikä kullanmurussa on ja kuinka pahasti kaviokuumeet ovat muuttaneet kavioluiden kulmia.

Olen liian pitkään vältellyt klinikalle lähtöä, koska olen pelännyt, mitä kuvissa löytyy, mutta sehän ei ole hevosen kannalta kovin reilua, joten tutkailin kalenteria löytääkseni sopivan päivän.  Työkiireet ajoivat varaamaan ajan noin kahden viikon päähän, 31.1 perjantaille.   Onneksi on oma luottokuski Satu, jolle sopi sama aika ja kaavailemani päivä sopi myös klinikalle.

Edeltävä viikko oli ukkokullan jokavuotinen lomaviikko Alpeilla, joten luvassa olisi totuttuun tapaan ohjelmaa, joka veisi ajatukset pois Isíngin kunnosta.  Yleensä nimittäin aina jotain hajoaa tms., kun monitoimimies ei ole kotosalla.

Näin myös tänä vuonna, tuskin oli ukkokullan lentokone ollut kahtakaan minuuttia ilmassa, kun mummolassa (lue: anoppilassa) käyvä kodinhoitaja soitti, ettei sinne tule vettä.  Meillä on yhteinen kaivo ja meille vesi virtasi ilman ongelmia, joten nopea diagnoosi oli putkien jäätyminen.  Parisen tuntia siinä sulattelin kuumailmapuhaltimella lauantai-iltapäivän ratoksi putkia ja sain kun sainkin ne aukeamaan.  (Juuri samalla hetkellä kuin apuun hätyytetty "puolivävy"  Arska saapui tontille. Kiitos vaan, kun ajelit auttamaan!)

Lauantai-ilta sujui mukavasti naisten pönttöillan ja hyvän ruuan merkeissä.  Pönttö kylläkin oli ensin alkuun aika lailla liiankin kuuma, mutta siitä selvittiin.  (Ja selvittiin jo sunnuntaina muutenkin.)

Sunnuntaina aamupäivällä sitten tajusin, että kaivon pumppu käy koko ajan - se ei ole hyvä juttu.  Sain puolestaan avuksi tuttavapariskunnan Eeron, joka muutaman tunnin tuumailun ja tekemisen jälkeen sai pumpun sellaiseen kuosiin, että se ei enää käy koko aikaa, mutta ei kyllä enää käynnistykään muuten kuin käsipelillä. Kahden talon yhteinen painesäiliö riittää muutamaan vessanvetoon ja kahvnkeittoon, mutta suihkusta tms. oli turha haaveilla.  Silti on parempi, ettei pumppu huuda itseään rikki ympärivuorokautisella käymisellä, joten kyllä kiitokset tästä työstä kuuluvat Eerolle!

Sain huoltomiehen maanantaiksi asentamaan uuden painekytkimen.  Tämän jälkeen jouduimme toteamaan, että se ei ollut ainut vika, joten seuraava operaatio oli kaivon tyhjennys ja vian kartoitus siellä.  Sen teki ripeästi poikani Mikko yhdessä avuliaan työkaverinsa kanssa.  Nelisen tuntia pojat kaivossa hääräsivät ja korjasivat auenneen putkiliitoksen ja hiukan väärin asennetun painekytkimen (pumppu kävi väärin päin) ja niin me mummon kanssa saimme vettä illalla klo 20 maanantaina.  Kyllä maalla on mukavaa!  Ikävämpää olisi, jos apua ei olisi saatavilla, taas on kiitoksen paikka!

Putkiongelmat aiheuttivat sen, että en huomannut ottaa yhtään valokuvaa viikonlopun vieraistani, Kossista ja Maritasta.  Kyllä jälkeenpäin harmitti, Kossista on kasvanut komea koiranalku.

Loppuviikko sujuikin sitten ilman ongelmia, jos ei tiistai-illan karmaisevaa päänsärkyä lasketa.  Yöt näin kauheita painajaisunia, milloin teemalla "kymmenen pientä neekeripoikaa" (suom. huom. Hevoseni ovat vähenneet yksi kerrallaan, kuin Agathan kirjassa...), milloin vain kuopan vierellä satuhevostani silmiin katsellen.  Päivät sain kyllä hyvin sujumaan, kun töitä on riittävästi ja muutakin puuhaa koirien ja hevosten kera iltaisin.  Monena pävänä Isíng sai Marjutilta akupunktiohoitoa, koska se antaa myös kivunlievitysta ja parantaa tulehdusoireita.

Klinikkapäivä olikin sitten pian edessä.  Maija ehti Turusta mukaan matkaan ja laittelin pikkuhevosen kuljetuskuntoon,  suojat ja toppaloimi päälle ja menoksi.

Me ollaan valmiina ja tyylikkäinä menossa! Tuli mitä tuli!

 Isíng saatiin melko vaivattomasti traileriin ja kiltisti se matkusti koko matkan.  Siitä on kasvanut järkevän tuntuinen ja aikuinen hevonen.  Kyllä sydäntäni kouristi muutamankin kerran matkan aikana, kun mietin, saako se sellaisen tuomion, ettei yhteistä matkaa enää jatketa.  Jollain lailla olin lopputuloksesta jopa 99% varma ja Satu oli selvittänytkin, mitä sitten tehdään, jos lopetustuomio tulee.  Vermon klinikalla ei nimittäin lopetuksia tehdä ja sinne olimme matkalla.

Klinikalla sisällä Isíngiä hermostutti kovin ja voi valtava sitä karvanlähdön määrää, kevät vai jännitys vai molemmat?

Pikkuhevosen mielestä pelottavinta klinikalla olivat hopeanväriset kynnykset.  Niiden yli oli pakko pompata melkoisella vauhdilla, vaikkeivat jalat ihan notkeat olleetkaan.  Onhan se jo 12-vuotias ja taisi olla 5:ttä kertaa trailerin kyydissä eli elämänkokemusta ei kuitenkaan hurjasti ole kertynyt.

Eläinlääkäri tunnusteli ja teki taivutuskokeet ja otti röntgenkuvat kavioista ja polvista.  Polvet ja kintereet olivat turvoksissa ja siksi pikkuhevonen ei ollut mennyt maate lepäämään.  Ilmeisesti polvet olivat niin kipeät, etti se voinut mennä maate.  Voi raukkaa!  Lisäksi otettiin verikokeet, joiden perusteella saame ensi viikolla lisälääkityksen, mikäli kokeet osoittavat sen tarvetta.

Joka tapauksessa lääkärin tuomio oli se, että vielä kannattaa hoitaa.  Tämä uutinen kyllä kirvoitti itkun esille.  Lääkäri antoi kipupiikin Isíngille ja siirtyi tekemään hoito-ohjeet meille.  Sillä aikaa kun odottelin paperihommien valmistumista, seurailin ikkunasta, kuinka pieni hevonen ei enää ollut köyhä eika kipeä, vaan riekkui ja hirnui ja oikutteli eikä olisi millään enää mennyt traileriin.  Sadun narunpyöritystaidot (kirjaimellisesti!) saivat sen kuitenkin siirtymään traikkuun ja pääsimme kotimatkalle.

Tässä malliksi yksi kaviokuva.  Kavioluut käntyneet kohtalaisesti, joten toivoa kuitenkin on! 
Eivät nämä kuitenkaan valtavan hyviltä näytä, seinämät ovat paksut jne.

Liukas ja ruuhkainen matka on takana ja Isíng pääsi turvallisesti kotiin!

Illalla Satu vielä hommasi meille kengittäjän, joka teki Isíngille sairaskengityksen ja koputteli Vissan puuttuvan etukengän paikalleen.  Toipuminen voi alkaa!

Tässä äiti ja tytär kotioloissa: "Tuleeko sitä läkettä ja prixia ja tuleeko pian?"

Peukut pystyyn, että Isíng kuntoutuu ja yhteiset retkemme ja kokemuksemme voivat jatkua.  Olen niin kovin kiintynyt tähän hevoseen.