tiistaina, lokakuuta 08, 2013

Hiki läskin liikkuessa

Tänään on tiistai, joka tarkoittaa tietenkin sitä, että päivän istuin kiltisti töiden ääressä.  Herätys jo reilusti ennen seitsemää ja saman tien koneen ääreen, joten hetimiten kolmen jälkeen sainkin lopettaa ja lähteä ratsastamaan.

Tällä kertaa otin ratsukseni Vissan, jota tuntui ensin alkuun huolestuttavan kaikki.  Uusi puomi ei ole yhtään turvallinen, siinä pitää pyöriä ja pöristä.  Lisäksi ukkokultakin pyöri siinä pihapiirissä ja Vissa oli kuin ei olisi koskaan koko tyyppiä nähnyt.  No, Vissahan onkin ollut meillä vasta vuodesta 2001, joten voi olla, ettei ole tullut huomattua. Muutama harkiten annettu leivänpala sai kuitenkin Vissan asenteen ukkokultaa kohtaan muuttumaan ja pian se jo korvat höröllään seuraili miekkosen puuhia.

Vissan selkäänkin pääsee nykyisin ilman kepulikonsteja, vaikka jakkaran aina tarvitsenkin.  Se kyllä tuntui kovin erilaiselta Isíngin jälkeen, mutta pian taas totuin sen tasaiseen menoon.  Tienristeyksessä oli kaamea kirjastoauto ja nehän tunnetusti syövät pieniä islanninhevosia, joten siitä ei päässyt ohi, vaan piti kiertää pellon kautta ja pieni hevonen lohikäärmepuhisi koko ajan närkästyneesti.  Kukaan ei ollut vissiin siltä kysynyt lupaa moiseen holtittomaan parkkeeraukseen

Reitin varrella piti ottaa valokuva, kun syksyn värit ovat niin kauniit
Tänä vuonna on tosiaan Etelä-Suomessakin niin kaunis ruska, että tuskin on vuosiin moista nähty.  Ratsastuslenkillä olin niin fiiliksissä, kun hevonen tykkäsi liikkua ja maisemat ja etenkin värit olivat niin kauniit.  Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin Vissa on kyllä selvästi kyljistään melko jäykkä, täytyy joku kerta ottaa sen kanssa ympyrätyöskentelyä pellolla, josko se vähän notkistuisi.


Hiki tytsylle tuli lenkillä, josko nuo läskitkin siitä lähtisivät sulamaan.
Voi olla, että jos Vissa osaisi lukea, se saattaisi huomauttaa jotain minun läskeistäni, jotka ovat ehkä lisäsyy lämpimän kelin ja talvikarvan ohella tamman kovaan hikoiluun.  Onneksi se ei osaa, niin ei tarvitse lukea mitään ikäviä kommentteja. Ja toisaalta, kyllä siinä reissulla tuli itsellekin hiki, kun en tajunnut, miten lämmin ilma tänään on.  Ehkä olemme tasoissa tuon suhteen.

Huomenna taas töitä ja illalla agilityä.  Kivaa, kun on vähän ohjelmaa. Nyt normi-ilta: telkkarin ääreen ja saunaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.