torstaina, lokakuuta 10, 2013

Sadepäivät nuuduttaa

Eilen oli aika sateinen päivä.  Istuin tietenkin työpöytäni ääressä ahkerasti koko päivän.  Ei päästy edes minnekään ulos lounaalle, kun ukkokulta oli ojamaiden ajopuuhissa traktorilla koko päivän.  Tosin lohisoppa oli erinomaista ja sitä oli riittävästi, joten ei lounaassa mitään valittamista ollut.

Valokuvaus jäi aika vähäiseksi, kun tosiaan istuin sisällä käytännössä koko valoisan ajan.  Minulla on työpöydällä pikkuinen mutteriakvaario ja jossain vaiheess päivää siinä asuva omenakotilo alkoi elvistellä tuntosarvillaan aika näyttävästi, joten siitä piti kesken töiden näpsäistä kuva.  Omenakotiloita ei muuten saa enää EU:n alueella kaupata.  Sääli, ne ovat aika hauskoja.

Kotilo heiluttelee välillä aika näyttävästi sarviaan ja toisinaan se tekee benji-hyppyjä altaassa
Töiden jälkeen ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia ottaa päivätirsoja, sateinen sää tekee minut aina uniseksi.  Torkkujen jälkeen pikkuannos telkkaria ja sitten olikin taas vuorossa viikottaiset agilityharkat pikkuhallilla Muijalassa.

Kleppa on kyllä tosi reipas, sehän vasta harjoittelee esteitä, mutta pikkupöydän päälle nostettu puominpalanen oli sille ihan pala kakkua, yhtään se ei hämmästellyt, miksi sitä piti edestakaisin ravata.  Kivaahan se oli, kun sai nameja ja kaikki.

Seuraavaksi harjoittelimme sen kanssa rengasta ja pikkukoira kyllä yllätti minut täydellisesti.  Harjoitus tehtiin siten, että minä kutsuin sitä renkaan toiselta puolelta ja kouluttajamme Ritva aina vei kaulapannasta takaisin hyppypaikalle.  Ei siinä mitään, ihan mukavasti se hyppäsi, mutta ilmeisesti se ei pitänyt kaulapantakuljettelusta, koska kun Ritva antoi namin, niin Kleppa sylkäisi sen tuhisten lattialle.   Vasta, kun minä annoin namin, se kelpasi.  Hassu otus.

Disaa ujostuttaa vielä koko agilityn telkeminen ja se himmailee aika lailla eikä oikein irtaannu minusta, mutta paikoitellen se lähti jo ihan mukavasti.  Ihmekös tuo, kun takana on niin pitkä tauko.

Kotimatkalla sateesta kiiltävä tie, ruskaiset puut ja katulamppu pysäyttivät ottamaan kuvan.
Tänään onkin jo torstai, meikäläisen perjantai.  Siitä se viikonloppu kohta alkaa, kun yhden päivän vielä jaksaa puurtaa tietokoneensa kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.