Edestakaisin

Tämän viikonlopun teemana on eestaas-meneminen.  Kytäjällä on perjantaista sunnuntaihin islanninhevosyhdistyksen maajoukkuevalmennus ja olen enempi tai vähempi mukana auttamassa - urheiluvaliokunnan puheenjohtajana olen vastuussa tapahtumasta ja koska minusta ei paljon muuta iloa valmennuksessa ole, niin olen leiponut, tilannut fanipaitoja yms. sekalaista puuhaa. Ajatukseni on ajaa joka päivä tuonne Kytäjälle ja takaisin katsomaan valmennuksia ja auttamaan vaikka puffan pidossa.

Otin perjantaiksi talvilomapäivän ja ajelin aamupäivällä Kytäjälle ja sitten illalla takaisin. Kylätiet ovat määrättömän liukkaat ja alkumetreillä näytti ensin siltä, että ajaudun pihatiellä penkkaan, koska auto liukui vaan jäätä pitkin, mutta onneksi näin ei käynyt.

Lehmijärventiellä oli sitten seuraava ongelma.  Tiellä on syvät urat ja muuten se on aivan umpijäässä, joten jos pysyy niissä urissa niin ajo sujuu hyvin. Yhdessä kohtaa oli keskellä tietä peltopyyparvi ja keskittymiseni hieman hervahti ja auto nousi pois urasta ja alkoi heittelehtia edestakaisin. Siinä sitä kieli keskellä suuta ja sydän kurkussa heijailin auton kanssa puolelta toiselle melkoisen pitkän matkan peläten penkkoja ja vastaantulijoita.  No, siitäkin selvisin ja pääsin sydän pamppaillen sulille teille. Ihana kevätaurinko sai kyllä mielen hyväksi ja pikkumurheet unohtumaan.

Kytäjällä sitten tipahti pakoputki kannattimistaan, lounaalle mennessä ihmettelimme kovasti, mikä rohisee.  Onneksi sain apua Kytäjän maatilan ja golfin palvelualttiilta työntekijöiltä, jotka näppärästi kiinnittivät pakoputken takaisin kiinni. Kiinnityskumit olivat kuulemma hapertuneet poikki - ei mitään sellaista, mitä ei saisi nippusiteella kuntoon. Loistoporukkaa.

Sanoin tässä päivänä muutamana jollekulle, että pitäisi harjoitella peruuttamista.  Ei ole mahdotonta, että joutuu tilanteeseen, jossa joutuu peruuttamaan pitkän matkan ja on aika noloa, jos joutuu pyytämään apua.  Sellaista harjoittelutilannetta ei sitten tarvinnut kauan odotella, koska kotiin ajaessani oli tie edelleen niin liukas, että jäin 20 cm päähän pihasta - auto pysähtyi siihen ja lähti kelkkailemaan peilijäätä alas. Sain sitten peruuttaa auton melkein alas asti, että sain otetuksi uuden vauhdin päästäkseni pihaan.  No ei onnistunut tokallakaan kerralla ja taas sain kelkkailla ja peruuttaa takaisin. Tällä kertaa jätin auton suosiolla tallille, koska ei olisi mukavaa rikkoa autoaan kesken viikonlopun.

Nyt elellään lauantaiaamua - lunta sataa - kotitie on peilijäässä edelleen.  Pelkäsin aamulla koirien loukkaavan itsensä, etenkin Disa kaatuili melko pahan näköisesti, kun se säntäili omaan tapaansa edestakaisin. Oma menoni ei ollut mitenkään vauhdikasta - nastalenkkareillakaan ei oikein tahdo pysyä pystyssä, joten liikkumiseni näyttää vaippapöksyiseltä. Pehmoinen lumisade jaksaa edelleenkin ilahduttaa minua, vaikka lunta on tänä talvena todella riittänyt.  Tosin tässä vaiheessa jo sitä hokee itselleen, että "uusi lumi, vanhan surma".

Oma pieni hevoslaumani näytti taas niin sopuisata ja somalta, kun tulin tallilta takaisin. Félagi ja Romeo ropsuttelivat toisiaan ja ilahduttavasti molemmat kaviotoipilaat seisovat omilla jaloillaan ja askelet alkavat olla jo samanpituiset - tietämätön ei ehkä edes huomaisi pientä ontumista. Ihanaa, että nuo lopultakin alkavat kuntoutua.  Romeo on päivät isojen hevosten kanssa ja niillä on Félagin kanssa usein "omaa kivaa" - Jekkikin välillä rapsuttelee pikkuponia.  Yhtenä aamuna vanhusponi kosiskeli kovasti Ísingiä, joka hörähteli papparaiselle hyvinkin iloisena saamastaan huomiosta. Ei Romeota kyllä ihan heti uskoisi 32-vuotiaaksi.

Pikkulauma mahtuu kännykkäkuvaan hyvin.

Jaaha - ehkäpä olen kerännyt tässä jo sen verran voimia, että voisin aloittaa piirakan leipomisen ja Kytäjälle lähdön suunnittelun.