maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Ohi on!

Tässä aamussa on aavistus surumielisestä syksystä. Viikonlopun MM-kisäjännitys on poissa ja jäljellä on maanantaiaamu ja normaalit arkiset haasteet. Työnihän on aina aika hektistä, tämäkään viikko tuskin tehnee poikkeusta. Työasiat olen kuitenkin yrittänyt jättää blogin ulkopuolelle, joten eipä siitä enempiä.

Viikonlopun jälkeen on tietenkin aina sopeuduttava uudelleen siihen, että talossa asustaa vain kaksi pikkuista koiraa ja kaksi harmaantuvaa vanhusta. Ukko kyllä harmaantuu aiemmin ja käyttäytyy vaarimaisemmin. Onhan sen pakko, koska se on jo isoisä. Minustahan ei taida mummoa ihan pikapuoleen tulla, jos ei satu jotain pikkuisia vahinkoja. Heh.

Palaan takaisin jäähalliin ja MM-kisatunnelmiin. Onnistuin pysymään tavoitteessani eli näin kaikki viikonlopun kisaradat. Ehkä silmä jossain kohtaa hieman räpsähti ja kaikkia yksityiskohtia ei muista, mutta se on ihan toinen tarina. Pikkupeikko nukkui katsomossa häpeämättömästi lauantaina yhden luokan, minien joukkueradan. Minikoirat on kuulemma tylsiä. Sheltit erityisesti. Minusta nekin ovat kaikki erilaisia. Välillä ihailin vain sitä, miten käpylehmän näköinen koira voi mennä niiiiin kovaa.

Sunnuntai päättyi pettymykseen. Olisin kovasti halunnut nähdä Jaakon ja Zenin kultamitalijuhlaa, mutta toisin kävi. Jokin pieni lipsahdus parin yhteistyössä kävi ja Zen menikin A:lle, kun olisi pitänyt mennä puomille. Jaakon dramatiantaju ja näyttelijänlahjat eivät menneet hukkaan, kun hän läpsähti mahalleen keskelle areenaa. Pettymyskin oli varmasti aivan aito. Aivan pienellä työllä tuolle tasolle ei olla päästy. Zen on onneksi nuori ja Jaakolla on voittajan asenne. Vielä se tapahtuu!

Jounille ja Yokollekin olisin antanut kultaa. Nyt he saivat pronssia. Juhlaa sekin! Kolmas maksimitali kautta aikojen Suomeen. Ei liene sattumaa, että kaksi mitaleista on mennyt samaan perheeseen. Työtä ja harjoitusta sekin on kysynyt. Paljon! Onnittelut!

Ilman Jaakkoa maksien kultamitalisuosikkini kyllä olisi ollut se koirakko, joka voittikin kisan. Marcus Topps & Juice tekivät koko kisojen ajan hienoa yhteistyötä. Koira oli tuulennopea ja innokas ja miehellä niin pitkät jalat ja upea ohjaustyyli, että harvoin näkee vastaavaa. Merkitsin omaan käsiohjemaani koirakon varteenotettavana voittajana jo ensimmäisen näkemäni radan jälkeen.

Minusta muuten kisat pitää tosiaan nähdä alusta loppuun. Jäimme vielä katsomaan päättäjäisjuhlat ja palkintojenjakoseremonian. Poistuimme vasta, kun kisalippu luovutettiin Itävallalle. Minusta on outoa, että yleisö poistuu kiireissään omiin hommiinsa, kun kisaajat saavat mitalit, joista he ovat haaveilleet mahdollisesti vuosia. Oli hienoa nähdä, kuinka kaikki joukkueet koirineen olivat paikalla hurraamassa voittajille.

Vasta loppuseremoinioiden jälkeen kisat ovat ohi ja järjestäjät ja osallistujat voivat huokaista helpotuksesta: ohi on.

---

Mutta jep, ohi on, nyt pitää repäistä itsensä liikkeelle ja lähteä etsimään luottamusta herättäviä vaatteita päivän töitä varten. Onneksi ei sada. Ruska on kauneimmillaan ja ajellessani töihin moottoritetä voin vielä hetken huokaista ja keskittyä miettimään päivän töitä ja viikon arkea.

---

Eivät ne edessä siintävät korkeat vuoret matkaa hidasta, vaan hiekanjyvä kengässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.