Kisahuumaa

Syksy etenee kovaa vauhtia, ruska alkaa olla kauneimmillaan. Nyt ei muutamaan päivään kyllä paljon säät kiinnosta, kun istumme polvet koukussa Helsingin jäähallin katsomossa seuraamassa agilityn MM-kisoja. Onneksi siellä on pitkät tauot, jolloin tulee jaloteltua käytävillä, muuten muuttuisin varmaan linkkuveitseksi. Sen verran aina on jalat jäykkänä ja selkä kipeänä, kun nousemme ylös. Ja jostain syystä sitä on koko ajan nälkä tai jano, en minä kotona koko ajan halua sämpylöitä. Hassua.

Eilisen aikana ei nähty kyllä nappisuorituksia kuin muutama. Tosi monelle koirakolle joukkueradoilla tuntui tulevan jokin pieni kommunikaatiokatko tai muu härö (yleisö, matto, jännitys, mikälie) ja radalta tuli virhe tai hylly. Suomalaisittain olin iloinen Jaakko Suoknuutin ja Zenin hyppyradasta, joka oli aivan nappisuoritus ja Jouni Oreniuksen ja Yokon agilityradasta, joka myös oli sellainen. Sitä kyllä nousi ihan kisatunnelmaan mukaan kiekumaan, kun muukin yleisö huusi, tömisti, lauloi ja taputti radan loppuosalla aivan täysillä.

Kohta taas mennään, katsomossa pitää istua jo klo 8:00 - omat koirat pissitetty, ruokittu ja pussailtu kuononpäät märiksi. Eiköhän nuo muutaman päivän pärjää ihan ukkokullankin hoivissa. Ukkokin tosin golfaa ja käy sirkuksessa viikonlopun aikana, joten tuskin hänkään suuremmin kärsii poissaolostamme. Hyvä niin. Elämässä kannattaa kerätä nautintoja, että jaksaa puuduttavien arkihetkien ylitse.