Vuoden viimeinen päivä

Uuden Vuoden aatto. Riemullista! Sataa lunta! Lopultakin! Tulee talvi! Lopultakin! Alla oleva kuva on kuin lumisateinen televisio, mutta todistaa riemuni.


Kiiruhdin äsken valuttamaan vettä kylpytynnyriin, koska vesiletku makaa maassa ja on pikkupakkanen. Onneksi letku ei kuitenkaan ollut jäätynyt aivan tukkoon, vaan sen läpi lähti tulemaan pieni vesinoro, joka sitten aukaisi letkun kokonaan ja nyt vettä tulee reippaalla vauhdilla. Meille tulee tuttavapariskunta ottamaan vastaan Uutta Vuotta ja tietenkin pönttö on taas täytettävä ja lämmitettävä.

Nyt tietenkin pikkupakkanen kääntyi suojaksi ja lumisade loppui jo. Luontoäiti on kyllä melkoinen oikkupussi. Tai tänä "talvena" ei voi oikullisuudesta puhua, mamma on lasettanut vettä niskaan lähes ilman poikkeuksia joka päivä. Jos tuo vesimäärä olisi tullut lumena, olisimme jo aikaa sitten hukkuneet siihen.

Mutta nyt pois turha löpinä, paljon pitäisi vielä saada aikaan ennen iltaa.

---

Nuoruus on sitä, että sinun on lupa valvoa myöhään Uuden Vuoden aattona. Keski-ikä on sitä, että sinun on pakko. - Bill Vaughan

Tylsä kuin perunanuija!

Järkyttävää - lueskelin näitä vanhoja blogitekstejäni ja tein kauhean huomion: olen tylsä. Viime aikoina en ole nähnyt mitään huvittavaa tai naurettavaa missään. Tekstit ovat kuin jonkun 50-vuotiaan atk-alan konsultin kirjoittamia. Mistäköhän sekin johtuu?

*** Tiesittekö muuten, että olen 50-vuotias atk-alan konsultti! Itseasiassa olen seniorikonsultti. Kääk. Kirjoitettuna tuo näyttää vielä kammottavammalta kuin ajateltuna. Mutta ehkä se ei olekaan niin kauheaa, kuin tuntuu. Työ ei ole tylsää ja narisevan kuivakasta, se on vaihtelevaa ja hauskaakin välillä. Työkaverit ovat pääosin mukavia ja kaikki ovat omalla laillaan omituisia, kuten asiantuntijaorganisaatioissa usein on. Siitä saisi monta hassua juttua, mutta olen päättänyt jättää työasiat tämän blogin ulkopuolelle, joten ei niistä sen enempiä. ***

Mutta eittämättä olen viime aikoina ollut tylsä. Kun ajattelen asiaa, minua ei juurikaan ole naurattanutkaan mikään. Eikä huvittanut. Samperin kaamos.

No hei, päätin googlettaa "tylsä kuin", kun ei ollut muutakaan tekemistä ja löysin mm. seuraavat:

• tämä teksti
• venäläiset suuret kertojat
• Vanhasen virkaanaastujaispuhe
• mikä
• Kalevalan heksametri

Ja sitten törmäsin tähän: "Googletin “tylsää” kun en keksinyt muutakaan, ja on tylsää just ny!" Siis ei mitään uutta auringon alla, moni ihminen googlettaa tylsinä hetkinään "tylsää". Heh, aika tylsä havainto, että minäkin olen niin tavanomainen.

En ole kyllä koskaan uskonutkaan, että kaikki lumihiutaleet ovat erilaisia, kuka sen edes pystyisi todistamaan? Jotenkin uskon, että jossain on ihminen, joka on lähes täydellinen kopioni. Pienenä ajattelin, että jossain universumin tuolla puolen on planeetta, aivan samanlainen kuin maa, mutta peilikuvana. Siellä elelee tyttö, nyttemmin nainen, joka on muuten aivan samanlainen kuin minä, mutta vasenkätinen ja sen kutsumanimi on Essirk. Lapsena sen vanhemmat kutsuivat sitä nimellä Aniit. Ihan kiva tyyppi. Nyttemmin kyllä melko tylsä.

---

Muista ikivanha totuus: vain tyynessä vedessä voi taivas kuvastua. - Erkki Melartin

Lauantaihöpinää

Hohhoijaa, nukuin melkein kellon ympäri. Jokin väsyttää - tai oikeammin tylsistyttää. Taidan tietää syynkin: sää, pimeys ja sade. En edes muista, milloin olen nähnyt auringon.

Tänäänhän on taas se aamu, kun ei tarvitse mennä tallille aamulla, koska hevoset ovat nauttineet paalinjämää koko yön. Jostain syystä Kleokaan ei herättänyt aikaisin, vaan tosiaan sain nukkua yhdeksään. Ylellistä ja laiskaa. Juuri sitä, mitä olen kaivannut.

Nyt pitäisi laiskuus lopettaa ja alkaa puuhata, olen päättänyt taas leipoa sämpylöitä (valkosipuli-juustomallia), koska ne olivat ihan erikoisen hyviä. Slurps.

Lisäksi olen aloittanut urakalla pyykkivuoren kutistamisen - iso pyykkitupa on kyllä eräänlainen kirous - lakanoita ja pyyhkeitä ei tule pestyä ennekuin ne ovat aivan lopussa. Nyt ne alkavat olla. Luulen lisäksi, että pyykkikasojen alla on muutama pikkupeikon potkuhousukin odottamassa pesuun pääsyä. Olen ehkä ollut laiskana kauemmin kuin kehtaan myöntääkään...

Minulla on neljä päivää vapaata! Siitä on varaa käyttää muutama jo kaikenlaiseen sellaiseen puuhaan, jota on pitänyt tehdä, mutta ei ole ehtinyt tai jaksanut. Tosin en ole ajatellut paineistaa itseäni mitenkään, vaan ottaa käyttöön isäni vanhan kivan metodin: "Ain laulain työtäs tee..". Isä kyllä lopetti laulamisen vuosikausiksi, kun hän kerran antaumuksella lauleli jotain hommia tehdessään ja äiti erehtyi kysymään, mitä hän sanoi. Isä oli loukkaantunut, kun hänen laulunluritteluaan puheeksi luultiin ja siksi ei laulua tosiaan kuulunut vuosikausiin. Ei pelkästään naisten ymmärtäminen ole vaikeaa, kyllä miestenkin maailma on välillä aika outo.

Maanantaina pitäisi tännekin päin maailmaa tulla pikkupakkanen ja kirkkaammat ilmat.

Sitä odotellessa sisähommiin.

--

Laiskottelusta ei pysty nauttimaan täydellisesti, jollei ole paljon tekemistä. Jerome K. Jerome

Paluu arkeen

Nonni, Joulu on ohi - ihan mukavasti menivät pyhät. Se, mitä jäin kaipaamaan, oli kunnon ulkoilukelit. Minusta ei ole tarpomaan vesisateessa pihalla, ei nykyään. Kun kerran valita saa, niin tulee valituksi se helpompi vaihtoehto: sisällä peiton alla suklaata syömässä ja telkkaria tuijottamassa. (Tämä vaihtoehto näkyy jo päällekin päin... toivottvasti Uuden Vuoden lupaukset muuttavat tätä asiantilaa jotenkin...)

Eilen ukon vanhin tytär perheineen tuli kylään ja saimme ripauksen lastenkin joulutunnelmia. Pikku-Wilma on 2½v ja hirveä höpöttämään. Monta päivää pikkuinen oli odottanut pönttöön pääsyä ja se lämpeni niin hitaasti, että melkein meinasi typykältä pinna palaa. Onneksi ehti sinne ja kovasti tyttönen taisi nauttia, vaikka satoikin vettä ja tähtiäkään ei näkynyt.

Istun tuvan pöydän ääressä ja kaikista muista huoneista kuuluu vienoa kuorsausta. Olen ainoa, jonka pitää lähteä liikenteeseen: työ kutsuu. Ei kovin houkutteleva vaihtoehto. No tänään ja huomenna töihin ja sitten on taas 4 pv vapaata. Ei huono.

---
Minulla on kaikki hyvin. Sade ei tavoita minua, huoneeni on hyvin lämmitetty, mitä muuta voi pyytää? Eikä myöskään työstä ole puutetta... - Paul Klee

Jouluaamua

Jouluaamu. Aatto meni rattoisasti yhdessäolon merkeissä. Uutena joulupuuhana mukaan tuli luonnollisesti kylpytynnyrissä lötköttely. Se rentoutti mukavasti kiireen keskellä, itse köllöttelin siellä toista tuntia ja olo oli todella rento sen jälkeen.

Luulin Karman pelästyvän joulukuusen sisään tuontia, mutta sen mielestä se ilmeisesti oli varsin luonnollista. Yhtään koiratypykkä ei tuota hämmästellyt. Joululahjaksi se sai tuoretta luuta ja kuvittelemani tappelunnujakka luista jäi myös väliin, jokainen koira vetäytyi oman luunsa kanssa talon eri nurkkiin. Rauhaisaa Joulua siis silläkin saralla.

Jouluruuat maistuivat, kaikkea oli taas yllinkyllin. Kinkku paistui leivinuunissa liiankin kypsäksi, mutta oli maistuvaista silti.

En meinannut saada itseäni millään revityksi ylös sängystä tänä aamuna lähteäkseni ruokkimaan heposia, mutta lopulta Marilynin vaativa kieli korvassani ja Kleon läähätys saivat minut liikkeelle. Tosin palattuani tallilta löpsähdin rentona sohvalle ja heräsin aivan hetki sitten. On niin kovin harmaa päivä, etten toista moista joulupäivänä muista olleen.

Vetäydyn sohvalle uudelleen.

Ihanaa loppuvuotta teille kaikille!

---

Koko maailman pimeyskään ei voi nielaista yhden kynttilän loistoa. - Robert Altinger

Ovella...

Nonni, eilen tuli pestyä lattiat ja ukko vei kuin veikin matot ulos ja tamppasi ne. Mattojen ulos vienti ja tamppaaminen on varmaan jokin keskiaikainen jäänne, varsin outo tapa nykymaailman aikaan. Kieltämättä matot tuoksuvat paremmilta vietettyään ulkosalla reilun tovin. Etenkin koiraperheen matot saattavat tuoksahtaa hieman tunkkaisilta... mutta okei, en kerro enempää siitä.

Joulu on edelleen vasta ovella, paljon olisi vielä puuhattavaa... Ehkä juuri siksi lusmuilen tässä tietokoneella. Rauhaisat hetket koneella ovat kyllä tällä hetkellä utopiaa, sillä huoneen toisen puolen valloitti eilen aamulla poikani, joka tuli taas omin eväin kotiin Joulun viettoon. Eväinä hänellä on telkkari, tietsikka ja Xbox, kuten viime vuonnakin. Eilen illallakin nukahdin maailmansodan rauhoittaviin ääniin, tai mikä sota nyt lieneekään milloinkin noissa peleissä menossa... tuskin mitään erikoisen merkittävää - ehkä jokin jengien välinen taistelu - tiedä häntä.

---

Ulkona tihkuttaa niin jouluisasti vettä. Taidan lähteä käpöttelemään hetkeksi ulos ja vapauttamaan Romeon ulos. Se on taas ollut tallissa syömässä viherpellettejään.

Ei ihan vielä..

Ihan vielä en ole joulumielellä. Tänä aamuna on mielessä vain aggressiivi-ilmauksia tyyliin "Täällä mitään mattoja ulos viedä", "Mää mitään Joulua jaksa"...

Kalenteria katoessaan tietää, että asialle ei mahda mitään, Joulu tulee ja Joulu menee myös. Vielä ei olla tosiaan tässä talossa joulusiivoa aloitettu eikä yhtään jouluista koristetta otettu esille ulkovaloja lukuun ottamatta, mutta ehkä kolmannen kahvikupin jälkeen voisi jaksaa. Tai sitten istun tässä koneella niin kauan, että ukko hoitaa mattojen ulos kannon... (Loistava taktiikka, eikö?)

Eräs hieno juttu pyrkii kyllä mielen päälle ja ilahduttamaan: tänään on talvipäivän seisaus. Tänään on se päivä, jota olen odottanut. Päivät alkavat pidetä. Ihanaa. Toinen upea juttu on se, että edessä on viisi vapaapäivää. Ehkä tässä vielä ehtii lepäämäänkin.

Kävin eilen hakemassa poikani lomabussilta ja hänen hymynsä oli leveä kuin Hangon keksi: armeija-aamuja oli jäljellä 14 ja niistä 11 on vapaapäiviä. Torstaina päättyneessä loppusodassa oli tullut vielä kaksi kuntsaria lisää ja intiin täytyy mennä takaisin vasta 2.1.2008 klo 0:30. Mahtaa tuntua mukavalta, rankka vuosi on kohta kunnialla takana. En yhtään häpeile sitä, että olen pojasta ylpeä.

---

Jihaa - mattoja kannetaan ulos! Taidan vääntäytyä kohtapuolee olkkariin lukemaan aamun lehteä.

Kotitalousvinkkejä

Kun eilen tuli kiiteltyä Virveä agilitytreenien vedosta, niin nyt muistan lopultakin kiittää vinkistä, jonka sain kommenttiloodaan elokuussa valiteltuani sukkien eriparibiletystä taloudessamme. (Tämä ei nyt liity siihen positiiviseen vahvistukseen, jota pyytelit vuoden lopuksi, vaikka siltä saattaa vaikuttaakin...)

Kas tässä, katsokaa, mitkä häkkyrät komeilevat puhtaan sukkapyykin korissamme:

Supi-sukkapidikkeet todellakin pitävät sukat yhdessä likapyykkikorista puhtaan pyykin koriin asti. Kun saa ukkonsa motivoiduksi sukkien yhteen liittämiseen näillä vempeleillä heti, kun ne on jalasta otettu, ei tarvitse enää etsiskellä pareja sukkia kuivumaan tai säilöön laittaessaan. Säästää todellakin aikaa ja turhaumia!

Siis joskuhan sukat tottakai joutuvat koneessa erilleen, mutta kun löytää tyhjiä supeja kuivuristaan, niin tietää tasan tarkkaan, montako paria pitäisi löytää. Sekin on ajan säästöä, se.

Tästä on pikkuhiljaa tulossa kotitalousblogi, haluatteko vielä kuulla:

• kuinka hyviä tuli eilen leipomistani puolukkasämpylöistä?
• kuinka hienosti kerkisin siivota jauhohyllyn sillä aikaa, kun sämpylät kohosivat pellillä ja paistuivat uunissa?
• Miten alas ihminen voi vielä valahtaa joutilaisuudessa ja tekemisen puutteessa?
• Löydänkö itseni vielä joskus pesemässä lattialistoja käytöstä poistetulla hammasharjalla?

Pelottavaa.

Liitävä maanantai

Maanantaista huolimatta eilinen meni kuin siivillä. Ennen kuin huomasinkaan olin jo iltapäivätorkuilla töiden jälkeen. Olen ottanut sen ihan tavaksi maanantaisin, koska agilityharjoituksista kotiudutaan vasta klo 22 jälkeen. Eilen jopa reippaasti myöhemmin, koska ohjelmassa oli vuoden viimeinen rataharjoitus ja kouluttajamme otti jokaisen kanssa pulmakohdat varsin huolellisesti.

Täytyy kyllä ihailla Virveä, kouluttajaamme. Joka maanantai koko syksyn hän on kouluttanut kolmea ryhmää alkaen klo 18 ja päättyen klo 22. Yhtenäkään treenikertana en ole huomannut hänen herpaantuneen, oppia tulee ihan viimeiseen koirakkoon asti. Kärsivällisesti ja huolellisesti jokaisen ohjaajan ja koiran tarpeisiin. Luultavasti hän vielä kotona paneutuu miettimään koirakoiden erityistarpeita. Treenit suunnitellaan koko kausi kerrallaan ja niissä on selvä kehitysteema. Virve on oikea helmi kouluttajana.

Eilen paneuduttiin todella aivan alusta asti minun ja Marilynin treeniongelmiin: ihan ekaksi minut laitettiin verryttelemään, pyörittelemään käsiä ja juoksemaan rennosti. Eipähän tarvitse täällä blogissa valittaa maitohapoille jysähtäneitä lihaksiani. Teki muuten hyvää, juokseminen oli helpompaa kuin aiemmin, kun olen laiskana vain noussut ylös ja lähtenyt liikkeelle.

Marilyn kirvoitti meistä kyllä naurut tekemällä heti perään omat lämmittelyharjoituksensa, aivan kuin pikkukoira olisi katsonut, että noin emäntäkin teki - minä kanssa! Lähtöpaikalta se singahti välittömästi juoksemaan hallia ympäriinsä. Ensin se antoi yli-iloisen tervehdyksen Virvelle ja sitten vain ympäri hallia, rennosti ja letkeästi ja ilmeisen päämäärättömästi. Otus ei siis ollut selvästikään hiirimetsällä, vaan juoksenteli vain omaksi ilokseen ympäriinsä.

Marilyn on persoona isolla P:llä!

Varsinainen harjoitus ei kyllä sujunut sellaisella intensiteetillä, kuin olisin toivonut. Marilyn haahuili omiaan ja nuuski aina tilaisuuden tunnen nurkkia. Varmaan täytyy ensi vuodelle panostaa palkkaukseen (namien laatu eilen oli mallia kuiva ja mauton, mutta helppo pitää taskussa) ja siihen, että odotteluaikana ei palkkaa saa lainkaan, vaan se keskitetään radan suorittamisen palkkaukseen. Ehkä minun oikeasti pitäsi alkaa orientoitua siihenkin, että koiran kanssa leikkiminen on kivaa (huoh).

Varmaan moni lukija ja seurakaveri joskus ihmettelee, miksi tällainen viiskymppinen, ylipainoinen ja hidas edes yrittää harrastaa Marilynin kanssa, kun se on niin nopea ja sopisi paremmin nuorelle ja nopealle harrastajalle. Esimerkiksi pikkupeikko olisi ominaisuuksiltaa varmasti sopivampi tekemään rataa Marilynin kanssa. Moni varmaan ihmettelee sitäkin, miksi en lopeta koko juttua, kun tuloksiakaan ei tunnu tulevan.

Yksinkertainen selitys on tässä: agility on kivaa, koiran kanssa yhdessä tekeminen on kivaa. Saan agiltystä ja koiran kanssa yhdessäolosta uskomattoman paljon mielenvirkistystä arjen harmauteen. Se, että koira edes joskus toimii haluamallani tavalla ja tuntuu, että pelaamme yhteen on tyydyttävää. Huomattavasti enemmän saan kicksejä agilitystä kuin kutomisesta.

---

Rahalla saat melko hienon koiran, mutta et saa sitä heiluttamaan häntäänsä. - Josh Billings

Ahkeruus on ilomme

Harvinaista, että kirjoitan kaksi kertaa samana päivänä, mutta on ihan pakko tulla elvistelemään valkosipulijuustosämpylöillä. Onnistuivat loistavasti, katsokaa vaikka:

Raakana aika kivan näköinen jo

Kypsänä näyttää ehkä hiukan pullalle, mutta maku oli kyllä messevä.

Ja nyt ratsaille. Hauskaa päivän jatkoa teillekin!

---

Ei ahkera hätään joudu, kerkeeväinen kerjäämään.

Jalo joutilaisuus

Tällä olisi varmaan aika rauhallista tänä aamuna, mikäli Karma ei saisi aika ajoin jotain hepulihaukkukohtauksia ja ryntäisi läpi talon mytty mattoja raajoissaan killuen. Perässä painuu sitten kaksi pikkuista karvaista lakeijaa kimakammalla äänellä räkyttäen. Uudelleen ja uudelleen.

En ymmärrä, miten pikkupeikko voi nukkua omassa huoneessaan, vaikka meteli on kuin huskyfarmilla ruokinnan aikaan. Enkä oikein ymmärrä, mikä tuon hepulin aiheuttaa enkä viitsi lähteä edes katsomaan. Ehkä kissamme venyttelee raajojaan aika ajoin pyykkituvan pöydällä nukkuessaan.

Pikkupeikko halusi eilen hieman vaihtelua elämään ja kävi kokeilemassa naapuritallilla issikkaa, jolla ei ollut ennen ratsastanut. Aluksi otus kuulemma hiukan jännitti, mutta kun ottivat raviradalla letkeää laukkaa, hepo oli oikein rennon ja mukavan oloinen. Ja kaikkein rennoimmalla hetkellä se pelästyi jotain ja peikkolapsi singahti pään yli kaaressa selälleen. Ilmeisen kipeää tuo otti askelluksesta päätellen.

Tietenkään peikkolapsi ei lääkäriin suostunut, oli vain sitä mieltä, että jos pystyy kävelemään, niin se on vain tärähdysvamma, joka paranee ajan kanssa. Oli kuulemma kivaa vaihtelua, kun ei ole pitkään aikaan tippunutkaan. Luonteikas ja sisukas lapsihan tuo on aina ollut - ja jääräpäinen. - Ei omena kauas puusta putoa. - Toivottavasti kuitenkin älyää ajoissa lääkäriin, jos vamma ei ota parantuakseen.

Uskomatonta muuten, että eilenkin onnistuin karttelemaan imuria ihan päivän loppuun asti. Kovasti olisi houkutellut ottaa se käyttöön, mutta sitten pakottauduin vain löhöilemään sohvalla ja katsomaan elokuvaa, jonka lainasimme kirjastosta.

Pöntössäkin löhöttiin lämpimässä vedessä, se tuntui ihanalta omaan kipeään selkääni. Nautittavampaa on kyllä niinä iltoina, kun on tähtikirkas taivas, mutta oma viehätyksensä on siinäkin, kun höyry nousee pakkasilmaan kuumasta vedestä ja pöntön ympärillä on vain kynttilävalaistus. Maailma on jotenkin kovin pieni ja tiivis niinä hetkinä.

Olen yrittänyt tässä kehitellä jotain suunnitelmaa päivän aikatauluksi ja tehtäviksi, mutta olen juonut vasta kaksi kupillista kahvia, joten aivotoiminta ei ole vielä aivan huipussaan. Joka tapauksessa Siuntiossa päin lupasin kyläillä illalla ja hieman olen suunnitellut ratsastamistakin ja kauheasti himottaisi leipoa valkosipulisämpylöitä. Vanhemmiten himot muuttuvat näköjään aina vain oudommiksi.

Mielenkiintoista nähdä, saanko taaskaan mitään aikaiseksi.

---

Ajan haaskaus on kielteistä, mutta joutilaisuudessa on jotain positiivista. J. Russel Lynes

Pienet ilot

Ihmiset ovat aika lailla tapaholisteja. Ilmeisesti suurimmalla osalla meistä on turvallisempi olo, kun kangistumme kaavoihimme ja teemme asiat aina samaan aikaan ja samalla tavalla. Toisaalta sitä sitten jymähtää vähän henkisestikin, kun kaikki on aina samoin.

Miksi tuollaista ajattelen tänään? Siksi, että omiin rutiineihini on tullut yksi merkittävä muutos. Joka toinen lauantai minun ei tarvitsekaan herätä aamulla ihan kokonaan, vaan voin vain puoliksi nousta ylös, pikapissittää ja ruokkia koirat ja pissittää ne taas yöpukusillani ja kavuta takaisin omaan, lämpimään sänkyyni ja herätä vasta esim. kymmeneltä tai ihan milloin huvittaa. Tai oikeammin, nukun niin kauan, kun Kleoa huvittaa. Kleo on koiristamme se, jolta ekana pettää rakko. Marilynillä se taitaa olla aivan pettämätön.

Miksi joka toinen lauantai? Siksi, että säilöheinäpaali kestää kaksi viikkoa ja uusi tuodaan aina lauantai-iltapäivisin. Perjantai-iltana paalin keskustaa on niin paljon (tai vähän) jäljellä, että jaksan kierittää sen hevosille ja niille riittää siitä koko yöksi syötävää. Näin ollen minun ei tarvitse kävellä alas tallille noina aamuina. Ai että sellainen tuntuu ihanan laiskalta ja ylelliseltä.

On ihanaa, että on viikonloppu. Loppuvuotta kohden alkaa aina vähän takki tyhjetä ja jatkuva pimeys vaikuttaa mielialaan. Viikko enää, niin päivät alkavat pidetä. Odotan sitä enemmän kuin Joulua. Onhan Joulukin kiva omine traditioineen, mutta nyt kun omat lapset ovat aikuisia, se ei enää ole sellainen ylenpalttisen riemun juhla. Nautittava ja mukava kylläkin, tänä vuonna se osuu vielä ideaaliin kohtaan ja vapaasta tulee poikkeuksellisen pitkä.

Olen jopa edellä valmisteluissa, sillä olen ostanut jo yhden lahjankin. Minullahan se jää aina aivan viime tippaan, kuten kaikki muukin. Yleensä kuitenkin olen kaiken valmiiksi ajatellut ja siksi ostosten teko voikin jäädä yhdelle päivälle.

No, enpäs jorise tässä enempiä, kun ei tunnu mitään asiaakaan olevan. Kunhan yritän vätellä velvollisuuksiani. Imuri, pyykkikone ja tiskikone tuolla viekoittelevat työn tekoon. Olen onnistunut jo monta päivää välttämään niiden kiusaukset. Voin vakuuttaa ettei se ole ollut edes vaikeaa.

---
Tärkeimpiä eivät ole isot ilot, vaan se, että saa paljon irti pienistä. - Jean Webster

Ylellistä elämää

Mikä ylellisyys onkaan, että tuollainen näkymä aukeaa heti aamulla ensimmäiseksi, kun avaat oven? Monet ihmiset katsovat vain jalkoihinsa, kun liikkuvat, etteivät liukastusi tai kompastuisi. Ehkä joskus kannattaisi pysähtyä hetkeksi ja nostaa katseensa ylös?
---

Ihmiset taputtavat käsiään ilotulitukselle, mutta eivät auringonnousulle. - Hebbel

Saunakaveri

Eipä maailma sitten kirkastunutkaan. Etenkin aamuisin on pimeää on kuin peikon hanurissa. Tämä on sitä aikaa, kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla palatessa samoin. Ei auta valittaa, näin se vain on. Esi-isäni ovat valinneet asuinseuduksemme maailman pimeimmän kolkan.

Toisaalta vai 11 päivän kuluttua on talvipäivän seisaus ja päivät alkavat pidetä. Maailmassa on paikkoja, joissa vuodenajat eivät poikkea juurikaan toisistaan. Ehkä en haluaisi sitäkään.

Aamuisin on vain kovin vaikeaa päästä ylös. Tänä aamunakin näin unta, että nukuin linnunpesässä, pehmeässä lämpimässä. Tarvitaan paljon tahdonvoimaa sieltä ylös kaivautumiseksi.

Selkä kiusaa edelleen. Parina maanantaina olen antanut pikkupeikon ohjata Marilynia agilityssä, koska selkää juilii niin ilkeästi. Marilyniä ei haittaa, kuka sitä ohjaa, mutta minua joskus harmittaa, kun en itse pääse. Hallin lattia on vain niin kova, että juoksu sattuu jymähtäneisiin lihaksiini ja sen verran kylmä, että kipu aina odotellessa voimistuu.

Eilisten harkkojen jälkeen oli sauna lämpimänä ja kipusinkin sinne lievittämään jomotusta. Marilyn halusi mukaan. Iloisena se hyppeli alalauteelle ja kun lähdin pois, se jäi vielä sinne nukkumaan. Yli puoli tuntia pikkukoira lämmitteli luitaan saunassa ennenkuin tuli itse pois. Saunan oven alta mahtuu hyvin.

Ihan pikkuisena se kävi useinkin itsenäisesti saunan lauteilla lämmittelemässä ja tuli sitten hurjasti läähättäen välillä vilvoittelemaan. Ihmettelimme sen läähätystä, kunnes joku tajusi, että koko koira oli aivan kuuma saunan jälkeen.

Marilyn on kyllä kaikista omistamistani koirista ehdottomasti omintakeisin tyyppi.

---

Sauna on köyhän apteekki.

Kirkastuu?

Lopultakin näyttäisi siltä, että tulee kirkas päivä. Kyllä joutaisikin, hiukan jo olen tässä salaa miettinyt, että pitäisikö alkaa arkkia rakentaa, kun aina vaan sataa. Päivä on jo pitkällä, mutta vasta nyt käytännössä heräsin. Kävin kyllä aamulla hoitelemassa heposet ja ulkoiluttamassa koissut, mutta sitten löpsähdin vierashuoneen sohvalle normaaliin sunnuntaiaamun malliin.

Tänään olin enemmän väsynyt kuin tavallisesti, koska pojalla oli taas eilen lauma kavereita pönttöbileissä ja meteli taukosi vasta puolenyön maissa, kun taksin takavalot iloisesti vilkkuivat kohti kaupunkia. - Nehän ne joidenkin lähteiden mukaan ovat joulun parhaat valot, kun vieraiden taksin takavalot loistaa.-

Onneksi olimme ukon kanssa illalla Helsingissä glögijuhlissa, aina ei jaksa kuunnella niin kovaäänistä musiikkia, kun nuoriso kaipaa päästäkseen fiiliksiin. Karmakaan ei oikein pitänyt metelistä ja oli silminnähden onnellinen, kun linnottauduimme työhuoneeseen odottamaan kavereiden poistumista.

Karma-koira on kyllä melko herkkä, ilmeisesti illan jännitys ja meteli vaikuttivat vielä aamullakin ja se ei halunnut ollenkaan syödä. Olen aikaisemminkin sanonut, että paimenet ovat herkempiä tyyppejä kuin terrierit. Tässä päivänä muutamana Karma oli päättänyt hieman nuoleskella tiskipöydällä olevia astioita ja tökkäsi kuonollaan lasin rikki. Kun kuulin helähdyksen ja menin katsomaan, mitä oli tapahtunut, ei Karmaa näkynyt missään. Se kurkki minua huolestuneen näköisenä pukuhuoneen oven takaa, selvästi tiesi tehneensä jotain väärää.

Jos Marilyn olisi ylttänyt samanlaiseen suoritukseen ja onnistunut rikkomaan lasin, niin se olisi varmaan ollut paikalla häntää heiluttamassa ja kysymässä ilmeellään: "Aika kliffa meteli, eikö?"

No, turha höpinä sikseen ja liikenteeseen - nyt voisi lähteä katsomaan, onko Lohjan menneen ajan markkinoilla vielä tavaraa kaupan, kun on tällainen parempi ilmakin.

---

Ei auta suru markkinoilla, rahaa siellä pitää olla.

Hand made by myself

Jösses, nyt olen koukussa - vai pitäisko sanoa puikoissa. Kutominen on niiiiin mukavaa. Nyt syntyi kahdessa illassa pönttö-pipo. Siis pipo, jota voi käyttää viimaisina hetkinä kylpytynnyrissä istuessaan.

Minähän en yleensä halua käyttää mitään päähinettä, mutta kaipa tätä kehtaisi käyttää myös aamuvarhaisen ja illan hetkinä tallille mennessäkin.

Hauskaa asiassa on se, ettei ohjetta ole missään, vaan olen itse hahmotellut, miten tuollainen pitäisi kutoa. Kauniimpiakin kavennuskohtia olen nähnyt, mutta who cares, tämä kelpaa kyllä niihin tarkoituksiin, joita tuossa yllä luettelin.

Nyt on puikoilla hyvää vauhtia syntymässä kuviteltu huppari pikkupeikolle. Ilman ohjetta, taaskin - ehkäpä pitää jostain kaivella hieman ohjeita jossain vaiheessa, että saa hihat sun muut kohdilleen...

---

Olen vaihteeksi lähdössä ihan työpaikalle - pari päivää on mennyt etätöissä ja vajain työpäivin vielä. Selkä jytkähti niin jumiin, että oli pakko alistua lääkärille menoon. Sainkin 5 kertaa fysioterapiaa ja eka kerta oli jo eilen. Mahtava fiilis, kun ei koko ajan satu selkään...

Mutta, peikkolapsi yllätti ja on valmiina koulua kohden, joten hauskaa itsepäisyyspäivän aattoa kaikille!

Kutomisintoa

Nonni, nyt tästä varmaan tulee neuleblogi...

Innostuimme eilen pikkupeikon kanssa kutomaan (siis puikoilla, tässä on nyt näitä murre-eroja - pikkupeikko raukka luulee sen olevan neulomista, vaikka sillä ei ole yhtään neulaa mukana työssä). Kun kotoa ei löytynyt sopivia aineita, niin piipahdimme kaupassa ja valitsimme sopivia lankoja.

Peikko on aina narissut, että hänellä ei ole kunnon pipoa, jonka alle takut mahtuisivat. Eilisiltapäivän ahkeruus palkittiin ja sain aikaiseksi hänelle ihan mukavan pipon:

Kutominen oli niin kivaa, että seuraavakin pipo on jo työn alla.

Eilen aamulla näytti niin mukavalta, lunta oli satanut ja ajattelin, että päivästä tulee hieno ulkoilua varten. Enemmän en olisi voinut erehtyä - järkyttävä kaatosade vei mennessään kaiken lumen ja jätti tiukimpiin paikkoihin peilikirkkaan jään.

Tänä aamuna ei ollut tullut edes lehteä, varmaan lehdenjakaja on vilkaissut jäistä tietä ja päättänyt, ettei lähde ollenkaan sille liukastelemaan. Sellaista se joskus on täällä maalla. Joskus vuosia sitten, lehdenjakajamme oli päättänyt, ettei tuo lehtiä perille ja oli pannut ne muovikassiin ja jättänyt ne ojaan kylätiemme alkuun. Melko älytöntä!

Sunnuntaifiiliksiä

Sunnuntai - tuntuu vielä aamulta, vaikka kello on kohta 11. Ihanan rento fiilis. Hevoset saivat eilen pyöröpaalin keskustan eteensä ja siitä riitti vielä aamuksikin, joten ei tarvinnut lähteä löntystelemään tallille ennen sianpieremää.

Nousin ylös seitsemän aikaan, kun Marilynin kieli alkoi vihjailla korvassani hienovaraiseen tapaansa, että alkaisi olla aika herätä. Karmakin oli aivan unessa pikkupeikon takana sängyssä ja venytteli huolellisesti ennen pikapisulle menoaan.

Kun koirat oli ruokittu, laitoin vain takin ja kengät pyjaman päälle ja seisoin pihalla katselemassa, kun koirat tuhistivat ympäriinsä riemukkaasti. Yöllä oli satanut lunta ja etenkin Karmaa se ilahdutti aivan älyttömästi. Se juoksi ympäriinsä nessu lumen alla - leikki varmaan tuulennopeaa lumikolaa tai jotain. Välillä se ravisti kymmensenttisen kerroksen nenänsä päältä ja taas mentiin.

Kun tulin sisälle, heivasin Karman peikkolapsen huoneeseen ja menin takaisin omaan sänkyyn lumisten pikkukoirien kanssa. Hetken aikaa oli varpailla viileää, kun lumi suli, mutta siitä huolimatta nukahdin uudelleen syvään uneen.

Tänään ei ole kiire minnekään - mahtavaa. Jo toinen viikonloppu peräkkäin ilman mitään erityisohjelmaa. Kohta lähden ulos katsomaan, mitä hepoille ja kuuluu. Piipahdan varmaan mummolassakin.

Eilen oli muuten upeaa, mutta tuuli niin, että meinasi pää irrota. Lojuimme - ukko, pikkupeikko ja minä - illalla yhdessä kylpytynnyrissä ja ensimmäistä kertaa kaipasin pipoja päähämme. Pitäisiköhän kaivaa jostain pyöröpuikot ja villalankaa ja kokeilla, vieläkö osaan kutoa?

---
Talvi tulee, mutta ei tuo tullessaan niinkuin Keski-Euroopassa sumuja ja kolkkoja sateita, se tulee selkeänä, pirteänä, virkistävänä, ei vihollisena, pikemmin hyvänä liittolaisena.
... Niin rakas on meille talvi, sen komeat revontulet, sen valkeat hanget, sen kilisevät kulkuset, sen liukkaat sukset, sen hauska kotielämä, että jokainen Pohjolan lapsi etelässä mielellään vaihtaisi tuon ikuisen kesän yhteen kouralliseen lunta. - Sakari Topelius

Ei itketä lauantaina...

Ei itketä lauantaina, ei viitsitä murjottaa, ei lauantai hukkaan kulua saa....

"Älä ressaa" on usein kuultu lausuma pikkupeikon parhaalta kaverilta. Osuvasti usein kohtiin, joissa vastapuoli on jo ihan tolaltaan. Äänensävykin sanojalla on sellainen poikkeuksellisen veltto, joka saa kuulijan rennoksi. Naurusta. Hyvä muistaa vaikeina hetkinä.

Viime viikolla pukkasi muutaman kerran otsasuonia pullistamaan, kun kiirettä ja paineita tunki joka suunnasta, töissä ja harrastepuolella yhtaikaa. Harrastetoiminnan puolella on hankalaa, kun pitää tulla toimeen ihmisten kanssa, joiden itsetunto ei kestä lainkaan kritiikkiä, jolloin homma menee silkaksi pottuiluksi. Puhutaan "yhteen hiileen puhaltamisesta" ja unohdetaan että sehän ei yksin riitä, vaan olisi mukavaa, että oltaisiin samalla puolen tulta, ettei savu ja noki tunkisi vastapuolen silmille.

Nyt on kuitenkin lauantai. Sain nukkua pitkään - ensin seitsemään, jolloin kävin ruokkimassa hevoset ja hakemassa lehden. Sen jälkeen käperryin vierashuoneen sohvalle pienten koirien kanssa yhteen kasaan. - Karma sai mennä peikon kanssa keilaamaan - tai mitä ihmettä se paukuttikaan siellä huoneessa aamuaktiivisuuden puuskassaan...-

Heräsin uudelleen vasta kymmenen maissa kahvin tuoksuun ja siihen, että minua tuijotettiin. Karma, suussaan iso lelusimpanssi odotteli minua herääväksi, että pääsisi morjestamaan. Mikä ihme siinä muuten on, että noiden malien pitää koko ajan kantaa jotain suussaan? Jo ennestäänkin älyttömän näköinen ilme ei koiralla paljon parane, kun suussa on esimerkiksi vihreä karvainen isohampainen mötikkä. Otan joskus kuva ja laitan esille, niin muutkin saa nauraa...

Niin, lauantaina ei ole ressiä, ei harmeja. Kohtapuoleen kiskaisen lämpimimmät ratsastusvaatteeni päälle ja lähdemme taas neljän hevosen voimalla kopistelemaan kyläteitä. Ulkona on järjettömän kylmä. (Suom. huom. -2C, mutta tuntuu huomattavasti kylmemmältä, kun ei ole pakkaseen tottunut.)

Hiukan tässä suunnittelen siivousta ja imurointia, mutta en ota siitäkään paineita... - surprise?

Tämä kuva on viime lauantailta, jolloin koko maailma kimalsi auringossa - tänään ei ikävä kyllä ole ihan sellaista, mutta talvista kuitenkin ja se on parempi.

---

Kun huolehdit ja ärsyynnyt pikku huolista, katso tähtiä ja huomaat oman merkityksettömyytesi. - Maria Mitchell