Viikkoraportti

Viikko on jo torstaissa ja minulla on edelleen ihan hieman maanantaimasennusta päällä. Ulkona on pimeää ja kylmää ja peikkolapsi on häijy, kun sen herättää. Pelottavaa. Onneksi kuitenkin on satanut lunta, se piristää maalaisakkaa, joka vaeltaa otsalampun valossa.

Pitänee piristää itseään kertomalla, että viime viikonloppu meni mukavasti. Lauantaina meillä oli treffit hevostelun merkeissä ja saimme peräti neljä ratsukkoa yhtäaikaa liikkeelle, kun naapurin Katjankin hevoset tulivat kanssamme lenkille.

Päivä oli lumoavan kaunis - aurinko paistoi ja kaikki kimalsi ympärillä. Kolme ruunaa olivat aivan innoissaan, kun joukossa porhaltelti meidän nuori tammamme. Félagi oli niin innoissaan, että laukkaili jonon hännilla paikallaan, kun muut menivät käyntiä. Minusta on mukavaa, kun hevosessa on energiaa. Etenkin, kun hevonen on tuttu kuin vanha lapanen ja tiedän jo sen korvien asennosta, mitä se seuraavaksi aikoo. Pukittelukin vain ilahduttaa, kun kysessä on oma Pappa-Félagi.

Sunnuntaikin meni osin hevostellessa. Yritimme yllyttää yhtä ystäväämme ostamaan mukavan ruunapojan itselleen ja sijoittamaan sen oman laumamme somistukseksi. Ai-van loistava suunnitelma, joka ei sitten ihan onnistunut, kun hän ei ihastunutkaan niin kovasti pieneen mustaan ruunaan kuin me. No, ei meitä haittaa, jos joku haluaa käyttää järkeään päätöksissään. Ehkä sitten ensi kerralla...

Oli kuitenkin kiva katsella, kun pikkupeikko fiilisteli reippaan ruunapojan kanssa kauniissa kylätiemaisemassa. Ei ollut vaikeaa nähdä, että molemmat nauttivat.

Hevoshulluus on ihan mukava tauti. Sitä saa fiiliksiä vain katselemalla hevosia, ajattelemalla niitä ja ihan huippua on, jos pääsee rauhassa niiden kanssa puuhaamaan.

Sunnuntai-iltapäivä meni Elma- ja kädentaitomessuilla. Mitään kauhean sykähdyttävää en siellä nähnyt, mutta tulipahan hieman liikuttua, koska sää oli poskettoman huono. Räntää satoi vaakasuoraan ja tuskin olisi tullut ulkona oltua. Sitä olisi varmaan sisällä sohvalla köllinyt koko päivän. Hyvä vaihtoehto sekin tosin kaiken kiireen keskellä on - ihan aliarvostettu harrastus.

Alkuviikko onkin mennyt töiden merkeissä. Hiukan on ollut agilityä ja kahvikekkereitä naapurissa piristeeksi ja eilen pääsin jopa ratsaillekin, kun pidin etäpäivää ja otin tauon keskellä päivää hommissa lähteäkseni Katjan kanssa ratsastamaan. Ihanteellista!

---

Kivaa, kun duuniajat on niinkuin oheisessa kuvassa:

Pelastakaa pieni poni!

Tämän ponin luoja (pikkupeikko) aikoo julmasti poistaa massan ja jättää jäljelle vain metalliverkon, jonka päälle tämä söpöliini on luotu. Pelastakaa pikku poni ja äänestäkää "EI"!

Muuttuva maisema

28.7.2007

23.9.2007

24.11.2007

Maisemaa muokkaavat vuodenajat ja ihminen. Kumpi muutos on radikaalimpi?

---

tämä on minun maailmani

minun kotini

minun pikkuruumiini

minä tahdon olla iloinen

hypähtää pari kertaa

ottaa pakkasilmaa keuhkot täyteen ja vakuuttua:

tämä, tämä on minun maailmani.

- Kaarina Valoaalto

Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen

Ärsyttää suunnattomasti, kun aamutoimet menevät pieleen siksi, että tarvitsemani tavarat eivät ole oikealla paikallaan. Nousen nimittäin väkisin ylös erittäin koomassa ja suoritan aamun tehtävät varsin konemaisesti, joten tavaroiden löytyminen on sujuvan toiminnan kannalta oleellista.

Koirien remmit ja turvaliivit kuuluvat koriin ulko-oven viereen, josta ne on helppo kaivaa esiin, kun on saanut kengät jalkaan ja otsalampun otsalle. Otsalamppu on aina taskussani ja mielelläni en sitä lainaa, koska se on katastrofi isolla K:lla, jos sitä ei aamulla löydy. Rönttökengät (ne hevonpaskaiset) ovat "paraatiovella" heti vasemmalla. Niitä ei saa lainata eikä siirtää.

Muu perhe ei oikein ymmärrä aina näitä tarpeita. Tavarat ovat milloin milläkin ovella ja missäkin paikassa. Karman remmiä ja kaulapantaa on etsitty ja löydetty aamuisin pikkupeikon sängystä antamilla vihjeillä mm. "metsän laidasta siitä, mihin kallio loppuu", "lipputangon juurelta", "kuistin kaiteella, kai" ja pahin "emmätiiä" on useimmiten vastauksena.

Kun päästän koirat ekalle pisulle, laitan aina Karmalle heijastinliivin päälle, vaikka se yleensä käy vain pikapisulla ja tulee heti sisään. Toisinaan se ryntää jonnekin enkä halua sen tietenkään jäävän auton alle. Tänä aamuna en löytänyt sitä liiviä mistään, en mistään - etiskelin joka ikiselta tuolinselukselta ja pyykkituvasta ja ihan kaikkialta. Karma juoksenteli ympärilläni kiireisenä, mutta auttavaisena ja yritti nokallaan osoittaa mm. omaa remmiään, joka oli paikallaan korissa, mutta siellä ei ollut turvaliiviä, vaikka katsoin ainakin kuudesti. Minua potutti aivan suunnattomasti ja olin jo valmis karjahtelemaan nukkuvalle tyttärelle vienolla äänellä aiheesta, kun onnekseni löysin sen liivin.

Vähän siinä sitten säästyi hukkaan mennyttä aikaa, kun sitä ei tarvinnut pukea otuksen päälle ollenkaan.

---

Onnellinen on ihminen joka nauraa itselleen, häneltä ei huvi lopu

Viikko kuin vuori

Viime viikolla perjantai tuli liian äkkiä. Tällä viikolla on sentään "normaalit" fiilikset. Tiistai-aamuna luulin, ettei loppuviikko tule koskaan. Viikko tuntui vuorelta, jonka päälle en olisi jaksanut kiivetä lainkaan.

Maanantaina olin töissä, 80-vuotispäivillä ja agilityharkoissa. Ehkä näin vanhalle kääkälle siinä oli aivan liikaa. Noinkohan itse olen 80-vuotiaana niin pirteä kuin tämä juhlakalu, joka alle kuukauden kuluttua lonkkamurtumaleikkauksestaan jo käveli. Siinä on tarvittu sisua ja halua kuntoutua.

Agiharkoissa meillä oli "ylipitkä rata". Istuin penkillä kentän laidalla katsomassa muiden suorituksia lähes pari tuntia ja kun oma vuoroni tuli, lähdin ihan kylmiltään liikkeelle. Jalat olivat aivan maitohapoilla ja jäykät kuin pari puukalikkaa, kun pääsin maaliin. Harmitti ihan vietävästi. Olen ennenkin sanonut, että olen rapakunnossa ja häpeän sitä. Muutapa en sitten ole asialle tehnytkään.

Tiistai-ilta meni jotenkin "edestään". Päivällä oli tärkeä kokous, johon olin valmistautunut usieta päiviä ja olin ai-van lopussa. Keskiviikkoiltana olin luvannut pitää Tupperware-kutsut ja talo oli kuin valtavan pyörremyrskyn jäljiltä. Onneksi työni on sellaista, että saatoin ilmoittaa, että teen keskiviikkona vain puolet työpäivästä ja lopun ajan siivoan kutsuja varten.

Nyt, kun on torstaiaamu ja eiliset kutsut on pidetty ja se alue, jossa kutsuja pidin, hohtelee vieläkin puhtauttaan, on hieno fiilis. Oli lisäksi mukavaa tavata juuri noita paikalle tulleita ihmisiä, joita näen aivan liian harvoin. - Vikuti-vilkuti, jos olit paikalla, tarkoitan Sinuakin! -

Ja mikä parasta: Huomenna on jo se odotettu perjantai!

---

Ellei ihminen voi katsoa jokaista mennyttä päivää päivänä, jona hänellä oli jotain hauskaa, jotain iloa, jotain todellista tyytyväisyyttä, päivä on menetetty. - Dwight D Eisenhower

Ei-niin-nappiin -päivä

Eilen kaikki meni ikäänkuin silmällä pieleen.

1. Aamulla kuskasin pikkupeikon Virkkalaan agihallille kursseille klo 8:30. Kurssi alkoikin sitten 9:30.
2. Mentiin väliajaksi kaffelle Essolle. Unohdin sinne käsilaukkuni.
3. Lähdin Hestbakkiin juontamaan 1-vuotisjuhlia. Lähes perillä hokasin, että muistipaperit olivat jääneet kotiin.
4. Ukko lähti hakemaan poikaa Lohjalta kotiin. Kun he pääsivät meille, ilmoitti pikkupeikko, että nyt hänetkin voisi hakea Lohjalta kotiin. Matkaa on runsas 12 km/siivu, joten turhaa ajoa tuli siis n. 25 km, kun peikkoa lähdettiin erikseen noutamaan.
5. Lähdin sitten noutamaan pikkupeikon. Kun pääsimme kotipihalle, soi puhelin ja lähdimme hakemaan pikkupeikon takkia, kun hän oli ottanut väärän takin matkaan.

Matkailu avartaa!

---

Mitä vähemmän nuorena oppii sitä vähemmän vanhana unohtaa. -Zarko Petan

Karma bilettää...

Karmakin pääsi perjantaina vähän biletyksen makuun. Eikö ole söpö? Niin älyllinen... *reps*

Perjantai tuli liian äkkiä!

Perjantai - se on tällä viikolla jotenkin aivan liian pian. Töiden tekemiseen olisin oikeastaan tarvinnut yhden lisäpäivän. Kummallista ajattelua, eikö? Varokaa te tulemasta vanhoiksi ja vakaviksi. Silloin saa päähänsä noin outoja mietteitä. Vastuuntunto ja tunnollisuus - ehkä ne eivät kuitenkaan ole vain aikuisten ja ikäloppujen ominaisuuksia?

Tänään menen Helsinkiin vain kolmeksi tunniksi (pakko, kun on palaveri) ja sitten kiiruhdan takaisin tänne kotiin tekemään töitä. Tämä siksi, että poika tulee silloin lämmittämään kylpytynnyriä synttärivierailleen. Ehkä tämä on toinen syy, miksi perjantai on hiukan liian äkkiä. Kuvitelkaa itse takapihallenne tusina kaksikymppisiä nuoria kylpemään... Täytyy kyllä sanoa, että viimeksi, kun pojan kaverit olivat täällä, se oli mukavaa vaihtelua elämään ja kaverit käyttäytyivät hyvin.

Yöllä on taas satanut ohuen lumikerroksen. Maailma näyttää heti paremmalta. Karmasta on hauskaa juosta lumella ja paiskoa sitä ilmaan ja välillä kieriäkin siinä. Suuresta koostaan huolimatta koiratyttönen on ihan pentu vielä. Täytyy yrittää viikonloppuna saada kuva siitä, että näette, kuinka kauniiksi se on kasvamassa.

Valokuvaaminen jää täähän aikaan vuodesta melko vähiin, kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla palatessa samoin. Ratsastuskin on jäänyt tauolle samasta syystä. Viikonloputkin ovat olleet ohjelmaa täyteen tungettuja. Tänä viikonloppuna onkin ohjelmassa vain Hestbakkin 1-vuotissynttärit. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos issikointi Uudellamaalla kiinnostaa, niin tulkaa ihmeessä katsomaan, millainen tallista on vuodessa tullut!

Muitakin ihmeitä tapahtuu tässä talossa kuin tuo odottamaton perjantain saapuminen. Peikko on kohta valmis lähtemään kouluun, joten siihen kiireeseen päättyy kohta tämän aamun löpinä.

---

Tämän päivän kiivaassa kilpajuoksussa liian monet nopeat ihmiset eivät tiedä missä suunnassa on maali. -Kurt Linderoos

Kenet otat mukaan töihin?

On pakkasaamu.

Pessimistinen minä valittaa, että tiet ovat liukkaat ja suomalaiset eivät osaa enää ajaa liukkailla. Se sanoo myös, että on kylmää ja pimeää eikä ole lunta valaisemassa. Varmasti tulee kolareita ja ruuhkaa, ei kannattaisi edes lähteä liikkeelle. Tuskin ehtii töihin, kun pitää jo kiiruhtaa takasin kotiin.

Optimisti-minä hyppelee pessimistiä ärsyttävästi ylös-alas ja riemuitsee pikkupakkasesta. Ei kuratassuja, ei kurakavioita, ei kurakenkiä! Valoa, raikasta ilmaa, ihanaa! Mennään - mennään.

Reaaliminä on väsynyt. Ei oikein jaksaisi lähteä liikkeelle, mutta optimistityyppi tuuppii eteenpäin aivan innoissaan ja hokee, kuinka kiva päivä on tulossa. Haastavia hommia ja kaikkea mukavaa. Niin sitä sitten tulee lähdettyä, yleensä optimistityyppi lähtee mukaan ja pessimisti jää kotiin. Ikävä kyllä kotona sitten usein näkyy se, että pessimisti jäi kotiin. Kotona se pessimisti nurisee ja vikisee ja on pahantuulinen kaikille. Tietty, koska pessimisti ei ole saanut mitään vaihtelua elämään, kun pidän sitä vain kotosalla.

Haluaisiko joku vähän käytetyn, irvileukaisen, mustaa huumoria erittäin hyvin hallitsevan teräväkielisen pessimistin ihan omaksi?

---

Minulle maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ystävällisiä palvelijoilleen, ja niitä, jotka eivät ole. - Argyllin herttua

Isänpäivää

Eilisen päivän merkittävin juttuhan unohtui aivan: poikani täytti 20 vuotta. Muistan hyvin hänen syntymänsä. Tietenkin - onhan se yksi elämäni isoimpia ilon päiviä.

Tämän viikonlopun poika on intissä, loma ei sattunut sopivasti. Ensi viikonloppuna kuulemma juhlii pihalla pöntössä kavereiden kanssa. Tervetuloa vaan.

Tämän päivän sankari - lasteni isä - tuhisee jo takaisin peiton alla. Äsken annoimme hänelle lahjan ja kohta syöksymme pikkupeikon taas kohti Vantaata ja PM-agikisoja.

Itse heräsin jo 5:15 - aikamoista kidutusta sunnuntaiaamuille, en minäkään nyt ihan niin pirtsakka tyyppi yleensä ole. Nyt odottelen, koska neito saa itsensä sopivaan kasaan, että voisimme lähteä. Melkoisella vauhdilla tuo liikkuu ottaen huomioon varhaisen ajankohdan ja sen, etteivät peikot yleensä aamun valjetessa ole parhaimmillaan.

---

... Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
kun menninkäinen yössä tallustaa,
hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa....

Kello löi jo kuusi, lapset herätkää...

On se kumma, että lauantaiaamunakin herätyskello alkaa jorista jo kuudelta. Tänäkin aamuna näin oli. Marilyn tunki aivan viereeni, laittoi silmänsä kiinni ja oli aivan hiljaa. Yleensä se nuolee ja hyppelee villinä aamun ja kohtaamisen riemusta. Ihmettelin. Sitten kuulin lakkaamatonta sateen kohinaa. Ehkäpä pikkukoira yritti elekielellään sanoa minulle, että oltaisiin aivan hiljaa peiton alla, kunnes sade loppuu... Viisas eläin, jos näin oli.

Ylös kumminkin oli taas itsensä kammettava. Koirille ruokaa, hevosille heinää, itselle kahvia ja kohta mennään.

Tänäkin aamuna auton nokka laitetaan kohti Tarvontietä, Vantaan Energia-Areena ja agilityn Pohjoismaiden mestaruuskisat odottavat. Tänään on kansainvälinen kisa ja huomenna varsinaiset mestikset. Kaikki mukaan kannustamaan!

----

Meidän kaikkien on aika ryhtyä hurraamaan sille, joka tekee, saavuttaa, tunnistaa haasteen ja tekee sille jotain. - Vince Lombardi

Aika liitää

En melkein usko, että on jo perjantai. Viikko on vilahtanut kummallisen kovaa vauhtia ohi. Vaikka välillä viikon aikana fiilikset ovat niin pysähtyneitä ihmettelemään maailman menoa ja raadollisuutta, niin silti aika on kulunut kuin siivillä.

Tuollainen ajan kiitäminen taitaa olla merkki siitä, että on tarpeeksi tekemistä. Täytyy myöntää, että välillä vähempikin riittäisi. Silti on mukavaa olla monessa mukana ja töissäkin tykkään siitä, että hommaa riittää eikä tarvitse peukkujaan pyöritellä tai surffailla netissä joutavilla blogisivuilla.

-Mitäs sinäkin täällä teet keskellä päivää?-

No, nyt on kumminkin aika liitää tuonne motarille, joten hauskaa päivää vaan piipahtajille. Uskokaa pois, jostain nurkan takaa voi tulla vastaan jotain positiivista. Ihan odottamatta.

---

Suomessa, ah, siellä on niin tervettä, raisua, reilua, välitöntä, yksinkertaista! Puoli litraa vain pirtua, ja illalla puukko kurkkuun. - Joel Lehtonen

Elämä satuttaa

Omat murheet tuntuvat jälleen kovin pieniltä, mitä ne ovat onneksi olleetkin koko ajan. Koko Suomen puheenaiheena ovat Jokelan koulusurmat ovat pysäyttäneet monet ajattelemaan. Elämä voi päättyä, se voi päättyä väkivaltaisesti ja ikäänkuin sattumalta.

Itseasiassa aika monien elämä päättyy odottamatta ja äkkinäisesti päivittäin. On hirvikolareita, muita auto-onnettomuuksia, joku tukehtuu oksennukseensa festareilla, joku saa nyrkistä, joku eksyy metsään, monet kuolevat nälkään, monet sairauksiin... Elämämme on hiuskarvan varassa joka päivä.

En kuitenkaan osaa enkä halua pelätä uutta, tulevaa päivää. Kehtaan nytkin irvistellä räntäsateelle, vaikka se onkin pieni murhe ajatellen elämän kirjoa ja moninaisuutta. Useimpien elämä koostuu päivittäin aivan pienistä vastoinkäymisistä ja iloista. Suuria murheita ja suuria riemuja osunee itse kunkin elämään vain kourallisen verran.

Tänään ajattelin aamulla räntäsateisessa ruuhkassa moottoritiellä muistella, mitä suuria riemunaiheita elämässäni on ollut.

---

Illalla sytytän kynttilän.

Hymyile itsellesi ja maailma nauraa sinulle

Nonni, se lumi oli sitten siinä tällä erää. Masentava sade ja pimeys on laskenut mustat lonkeronsa yllemme. On monta muutakin asiaa, jota voisin valittaa. Välillä on aikoja, joita ei varmasti tee mieli jälkeenpäin muistella. Jotenkin sellaisetkin päivät vain pitää jaksaa kohdata.

Eilen illalla oli taas agilitytreenit. Pikkupeikko oli estynyt ja menimme siis Marilynin kanssa kahden. Jonkinlainen totaaliväsymys oli päällä ja mietin jo mennessäni, miten jaksan motivoitua suorittamaan rataa. Jokseenkin lössähtäneenä katselin, kun edellinen ryhmä suoritti omia juttujaan. Kaikki vaikuttivat valtavan energisiltä ja innostuneilta. Hetken jo ajattelin, että lähden sittenkin kotiin.

Sitten huomasin nurkassa hahmon, joka oli varmasti väsyneempi kuin minä. Tai ainakin näytti siltä. Tyypillä oli vielä PALIKKA-pipokin päässä varmemmaksi vakuudeksi. Paras lääke surkeuteen on nauru. En ole kyllä varma, onko hysteerinen nauru hyvä juttu, mutta sellaistahan se joskus on, elämä. Hauskaa päivää vaan sinnekin, kunhan saat jotenkin palikat käteen, niin voit alkaa paiskoa niitä veteen uudelle koiranpennullesi työkaverin ohjeiden mukaan... *inside-huumoria, joka ei avautune kaikille, mutta so-what..*

Marilyn varmasti pärjäisi hyvin agilityssä, jos sillä olisi nopeampi ja taitavampi ohjaaja. Eilen taas tuli todistetuksi, miten tumpelo voinkaan olla. Jotkut asiat eivät vain mene vartalooni, eivät millään. Monen yrittämisen jälkeen onnistuin tekemään koulutusohjaajan ohjeen mukaan yhden radanpätkän, mutta sitten kuitenkin käännyin väärin päin - tai en kääntynyt. Plääh.

No, pienin murheeni tällä erää on agility, itseasiassa se kaikessa surkeudessaan on kuitenkin se valopilkku. On mukavaa, kun Marilyn on alkanut kuunnella ja meillä on yhteistyötä. Koira tekee lähinnä juuri sitä, mitä pyydänkin. Enää pitää vain oppia pyytämään oikein. Ehkä seuraavassa elämässä se jo onnistuu...

Jaa-a, on aika lähteä kohti Helsinkiä, toivon että se sujuu reippaammin kuin viime torstaina, jolloin aikaa paloi vaatimattomat 2,5 h.

Ja tosiaan: Kyllä päiviin aina ilonaiheita mahtuu, kun niitä haluaa löytää. Ensimmäinen ilonaihe tänä aamuna oli tyttären huoneesta riemukkaasti tervehtimään tullut keskenkasvuinen malinoistypykkä, jolla oli lumilautahousunriekaleet suussa ja omat alushousuni kaulan ympärillä. Repikää siitä...
---

Hymyile, huomenna on huonommin.

Päivä, jolloin lumi tuli

Toiveeni on kuultu! Ensi lumi tuli tänä aamuna. Ehkä pikkuisen liian märkänä, mutta maa alkaa kuitenkin peittyä valkoisuuteen. Talvi on tulossa. Ihanaa. Syksy alkaa olla ohi.

Eilen illalla ystävämme Johanna oli kylässä, lojuimme kolmisteen - pikkupeikko, Johanna ja minä - lämpimässä kylpytynnyrissä tähtien alla ja juttelimme niitä näitä, etupäässä tähdistä, hevosista ja Islannista. Leppoisaa ja mukavaa.

Sillä aikaa, kun ukko meni puolestaan tynnyriin, laitoimme ruuan uuniin - kanavartaita ihan kaupan valmiiksi maustamilla perusmausteilla, mutta silti hyvää. Peikkolapsi oli tehnyt fetasalaattia. Ainahan peikon tekemä fetasalaatti on hyvää, mutta tämä kyllä hakkasi kaikki ennätykset. Varmaan parasta eläessäni. Vielä lisukkeeksi uunilämmintä patonkia ja ateria oli valmis.

Telkkaohjelmia emme juuri katselleet, vaan katsoimme tämän syksyn videoita 5-vuotiaista issikkapulleroistamme. Ihanaa, kun joku muukin on kiinnostunut hevosista. Pikkupeikko kun ei jaksa kanssani joka päivä samaa jauhaa, niin on mukavaa, kun on joku muukin juttukaveri aiheesta...

Aamulla nousin taas kuuden jälkeen ja keräilin kaikki koirat kasaan ulkoilua ja ruokailua varten. Kaikki koirat nukkuivat eri huoneissa viime yönä. Marilyn, luopio, oli mennyt Johannan viereen nukkumaan.

Missä on uskollisuus, kysyn minä? Eikö ihmisen koira olekaan hänen paras ystävänsä? - No, Marilyn varmasti tiesi, että Johanna kaipasi petikaveria vieraassa paikassa ja meni siksi viekkuun. Ystävällinen ja empaattinen koira, aivan kuten emäntänsä. *Kröh, kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse?*

Oli tosiaan satanut lunta - pikkupakkanenkin oli -0,1C - voisiko pienempää enää ollakaan? Pojalta tuli tekstari Säkylästä, että siellä on jo 10 cm lunta.

Johannan mentyä lähsin ulos siivoamaan piahton edustasta vanhat heinät pois ja otin kameran mukaan, koska tietenkin jokavuotinen lumentulo pitää joka vuosi ikuistaa.







Alppiruusu
Auringonkukan parhaat päivät ovat ohi
Lammen pinta on kuin öljyä, kun vesi on vain melkein jäässä.





---
Kun huolehdit ja ärsyynnyt pikku huolista, katso tähtiä ja huomaat oman merkityksettömyytesi. - Maria Mitchell

Valkotornaado?

Just joo, odotettu marraskuu tuli tänään ja toi vesisateen tullessaan. Lämmintä on +9 C ja vettä lotisee taivaalta. Yäk.

Ylläoleva on niitä asioita, joista ei kannattaisi valittaa, kuten olen joskus viisaasti kirjoittanut ja usein ajatellut. Väistämättä sellainen kuitenkin harmittaa. Haluaisin niin kovasti, että tulisi tähtikirkkaita iltoja ja kuulaita pikkupakkasia. Kuivaa. Ei mutaa.

Yksi positiivinen juttu tuossa säässä on: en viitsi mennä ulos, koska olen selvästi jotain erikoislaatuista sokeria juuri tänä syksynä (olomuoto kehittyy ajan myötä, tiesittehän?). Tämän vuoksi olen muutamina päivinä innostunut siivoamaan. En tosin kovasti, mutta olen tehnyt (omituisen) päätöksen, että joka päivä yritän uhrata löhöilyajastani 30 min siivoamiseen. Yhtenä päivänä pesin jääkaapin alalistat ja sen alla olevan pölypesäkkeen, toisena tuli pesuhuoneen lian kyllästämästä kaakelista ja seinistä sitruunanraikkaat ja puhtoiset, kolmantena saunan lauteet saivat kyytiä.

Suosittelen muillekin, joiden koti ei aina ole putipuhdas ja siivous kyllästyttää. Ei väsytä kohtuuttomasti, mutta piristää, kun näkee kättensä tulokset. Jonain päivänä minusta tulee valkotornaado. Yäk.

---

Rakko laiskan kämmenessä, känsä työtä tekevän.