Muistoja

Isäni olisi täyttänyt eilen 85 vuotta.  Kun ajattelen, että hän kuoli 70-vuotispäivänään, ymmärrän entistä vahvemmin, että molemmat vanhempani lähtivät suhteellisen nuorina.  Äitini oli 63-vuotias, kun hän menehtyi pitkään sairastamaansa syöpään.  Isä ei kestänyt elämää ilman äitiä ja muuttui pian syvästi masentuneeksi ja alkoholisoituneeksi. Sitä oli surullista seurata, kun ei ollut oikein mitään, minkä avulla isän olisi saanut taas jaloilleen.

Kun olin lapsi, isän kanssa oli mukava tehdä kaikenlaista.  Hän opetti ja selitti mielellään asioita sillä lailla, että lapsen oli helppoa ymmärtää ja muistaa, mitä oli opetettu.  Iltakävelyllä hän näytti, millaisen kuvion Otava tekee taivaalle ja miten Otavan avulla löytää Pohjantähden. Isä oli iloinen ja keksi mukavia tapoja opettamiseen.  Esimerkiksi, kun olin 3-vuotias, hän piirsi joka päivä pieneen vihkoon jonkin esineen tai asian ja yhdessä opettelimme sen ruotsiksi. Kun sanoja oli tarpeeksi, opettelimme tekemään niistä lauseita. 

Isä oli kiltti ja karsivällinen.  En muista häen suuttuneen kovasti kuin kerran, silloin hän heitti kiukkuisena teekannun lattialle.  Se oli poikkeustilanne, sillä silloin ketjupolttaja-tupakoija isäni yritti tupakkalakkoa.  Nauroimme asialle kovasti jälkeenpäin ja tulimme siihen tulokseen, että ehkäpä tupakointi olisi syytä lopettaa varovaisemmin.

Isän ja äidin keskinäinen kiintymys ja rakkaus oli lapsuuteni kantavia voimia.  Isä rakastui äitiin muutaman päivän tutustumisen perusteella, kosi äitiä ja varsin nopeasti nämä alle 20-vuotiaat olivat naimisissa ja pienen pojan vanhempia. Ehkä hyvä niin, sillä ilman tuota salamarakkautta ei olisi minuaakaan eikä niitä vuosia, joita saimme viettää yhdessä.  Äitini oli tärkeimpiä ihmisiä elämässäni.  Aina, kun tapahtui jotain kivaa tai ikävää, soitin hänelle ja puimme asioita yhdessä. 

Tietenkin oli aikoja, jolloin piti repiä itsensä irti kodista ja vanhemmista, jolloin yhteyttä ei pidetty niin tiiviisti.  Kun olin perustanut oman perheen, yhteys tiivistyi ja soittelimme lähes päivittäin.  Välillä vieläkin iskee ikävä ja haluaisin kysyä jommankumman vanhempani mielipidettä.  Silloin on hetken varsin tyhjä olo.

Elämässä on tietenkin pakko oppia luopumaan tärkeistä ihmisistä ja asioista.  Onneksi kuitenkin on mahdollisuus muistella ja siten kokea uudelleen hyviä asioita.  Muistot ovat tietenkin kultaisempia kuin todellisuus, mutta hyvä niin.

----------

Kuvassa olevat pisarat ovat noin 1 cm kokoisessa hämähäkinverkossa.  Söpöä.