Keikkuva kevääntulo

Viime viikonloppuna näytti siltä, että varhainen kevät on täällä.  Aurinko paistoi, lumet sulivat ja oli lämmintä kuin Vappuna ikään. Pyörähdettiin ukkokullan kanssa Halkjärvellä viikko sitten sunnuntaina mittailemassa saunamökin paikkaa ja otettiin Disa ja Kleppakin matkaan, kun keli oli niin hieno.

Olin ottanut nameja taskun täyteen, jotta saisin estettyä koiratypyköiden liiallisen innon lähteä vaikkapa jäälle viipottamaan ja olinkin tyytyväinen siihen, miten hienosti ne minua tottelivat.  Jään halki menevä railo näytti silmiini kovin uhkaavalta.

Mittailimme siinä kaikessa rauhassa rakennuksen paikkaa ja minä aina välillä viskoin nameja maahan ja koirat olivat niin kuulolla, niin kuulolla, että harvoin näkee. Minä olin ihan muikeana, kun ne niin nätisti...

Ja silloin se tapahtui: kaksi joutsenta tulla viipotti lentäen varsin matalalla toitottaen tontin yli suunnaten järven toiselle puolelle.  Siihen ne tipahtivat, molempien koirien korvat ja järki.  

Tässä vielä kuuliaisesti laiturin päässä

Molemmat lähtivät joutsenten perään suoraan järvelle innokkaasti haukkuen.  Siinä ei paljon namipalat kiinnostaneet, kun joutsenpaistit roikottivat siipiään vain noin 15 metrin korkeudella.  Kyllä taisi sydämeni läpsäyttää muutaman lisälyönnin, kun voimattomana katselin, miten koirat juoksivat vauhdilla jään yli.   Koko episodi kesti ehkä 5 min ja innoissaan tyypit tulivat takaisin luoksemme.  Yhdessä kohtaa näytti, että Disa juoksee suoraan sulaan, mutta onneksi se olikin vain jään päällä kimaltelevaa vettä.  Moittien, mutta varsin huojentuneena siirsin koiratytöt odottelemaan auton takaluukkuun. 

Tuolle oikella olevalle saarelle ast koirat kiisivät jään yli. Hui!

Kauniitahan nuo ovat, joutsenet, kun ne lipuvat lammella.

Kevään merkkejähän ne ovat: joutsenet suurina parvina pikkulammilla ja pelloilla.

Viime viikolla olin pitkästä aikaa yhden työpäivän Joensuussakin.  Ajomatka sinne ja takaisin on hirveän puuduttava, mutta tällä kertaa ihan loppumatkasta menomatkalla sain ihailla huikeita revontulia.  Juuri Lapissa valitin Maijalle, että on vuosia siitä, kun olen nähnyt hienoja revontulia.  Nämä olivat kyllä varsin näyttäviä ja upeita.  Valokuvia en niistä pysähtynyt ottamaan ja tuskinpa niistä ilman jalustaa mitään kovin upeita kuvia olisi saanutkaan. 

Viime perjantaina puolenpäivän maissa nähtiin Suomessa osittainen auringonpimennys.  Sellaistakaan en ole nänyt todella pitkään aikaan, joskus pikkutyttönä Kokkolassa sellaista tiirailtiin kahden valottuneen filmin läpi (joka nyt on niin vaarallista, että ei puhettakaan sellaisesta).  Nythän auringonpimennys oli niin vaarallista, että jotkin koulut jopa pakottivat lapset sisälle välitunniksi silmävaurioiden pelossa.  En pysty ymmärtämään, miten näin erikoinen tapahtuma nähdään vain vaarana, kun kouluissa olisi näin upea tilaisuus näyttää luonnon erikoisia tapahtumia ja katselua varten olisi voinut etukäteen varautua ja tehdä vaikkapa laatikosta ja foliosta katseluvälineen:

"Turvallinen tapa tarkkailla Aurinkoa on heijastaa sen kuva valkoiselle pahvinpalalle kiikarin tai kaukoputken avulla.Kiikarit tai kaukoputki suunnataan aurinkoon ja valon linjan eteen asetetaan valkoinen paperi, jolle aurinko heijastuu.Auringon kuva erottuu parhaiten himmeässä ympäristössä. Voit varjostaa kuvan ympäristöä pahvilevyllä. Jos kotoa ei löydy kiikareita tai kaukoputkea, pimennyksen seuraamiseen riittävät myös pahvilaatikko ja pala foliota."

Me katseltiin ukkokullan kanssa  pimennystä hitsausmaskin läpi.  (Varmaan sellaisiakin olisi saanut kouluille lainatuksi riittävän määrän, kun olisi ajoissa valmistautunut.)

Tässä upea Lumia-otos hitsausmaskin läpi kuvattuna.
Heh. "Did not happen if there is no foto."

Kevät tosiaan tulee keikkuen.  Tänä aamuna näytti lämpömittari -10C ja juuri nyt tiputtelee hiljalleen lumihiutaleita täysin paljaaseen maahan.  Viime viikolla lämpöä oli monena päivänä +10C. Mutta sellainen sen kuuluukin olla, kevään, juuri kuin oikullisen naisen: välillä auringonpaistetta, välillä jäätävää välinpitämättömyyttä.

Tulevan viikon olenkin ihan itsekseni, kun ukkokulta lähti vuorostaan Lappiin laskettelemaan.  Tai on minulla tässä neljä koiraa turvana ja seurana, Karmakin on nimittäin pitkästä aikaa minulla hoidossa. Kyllä kuuluu talosta melkoinen haukku ja ulvonta, jos jokin hiukankin rasahtaa ulkosalla.  Tänne ei varmaan oudompi tulla uskaltaisi.  Hyvä niin.