Maanantait ne tulee ja menee

Sinänsä aina hyvä, että tulee uusi maanantai, etteivät ne vaan lopu - päivät - mutta kyllä ne jotenkin on aina niin uuvuttavia - siis maanantait.  Onkohan ihminen oikeasti tarkoitettu työntekoon säännöllisesti ja kokopäiväisesti?  (Vastaan itse: Tuskinpa lainkaan, mutta jostain tällainen tapa on vakiintunut ja nykymenossa on kyllä pakko minunkin mennä virran mukana.)

Olen aina paljon väsyneempi maanantaisin, sitä joutuu ihan pakottamaan itsensä nousemaan ylös.  Tietysti, jos en pakota itse, niin Disa ja Kleppa osaavat sen aika tehokkasti tehdä.  Tänään ajelin taas Olariin konttorille, oli kylläkin kaunis aamu, yöllä oli ollut pikkupakkanen ja maailma ympärilläni oli kirkas ja kaunis.

Iltatallille mennessä otin taas kameran mukaan ja mietin, että varmaan tämänkin blogin lukijat ovat aika kyllästyneitä näkemään näitä samoja maisemia joka päivä varustettuna hehkutuksilla "Kyllä on kaunista!" .   Kalansilmäobjektiivillä kuvattuna maisema muuntautuu sopivasti, joten nyt voin taas laittaa uuden kuvan samasta paikasta:

Kaunis alkuilta!

Muita havaintoja syksyn etenemisestä:

Ruska on haapojen kohdalla tippunut jo maahan.

Joku on kirjoittanut ison A:n taivaalle, miksi?

Ja nyt tätä kirjoittessani tuntia myöhemmin on jo ihan pimeää.  Kunhan tästä päästään taas normaaliaikaan, niin kuvaamisen voi klo 18 maissa unohtaa. Tyhmää.