Ai hurja!

Luulin oikeasti jo kevään tulevan - kevätpäiväntasaus oli viime lauantaina. Ja mitä me saadaan? Me saadaan lisää lunta! En muista yhtenäkään vuonna olleen näin paljon lunta. Nämä valokuvat näpsin kännykälläni tänä aamuna.

Tänään on upean näköinen päivä - pikkupakkanen ja aurinko paistaa aivan täydeltä terältä. Tosin olen varannut itselleni aika paljon sisähommia, joten kauheasti en pääse tuosta nauttimaan.

Taivas maan päällä?

Voiko mikään olla ihanampaa ahneelle poninpullerolle kuin työntää pää ihan kokonaan heinäpaaliin sisälle ja mussuttaa itsensä täyteen? Hassua on se, että vaikka paalin kylkiin on tehty aukot heinän syömiseksi, niin tähän ideaalikohtaan tehdään oma reikä omin hampain.

Ponit on olleet nyt täysin vapaalla heinällä helmikuun alusta asti. Félagi on aina ollut hyvin lihava ja nyt se itseasiassa on hoikin näistä kolmesta. Ihan totta, on sillä selvästi vyötärölinjakin, eikö?

Meillä ei kyllä olla koko ajan pää paalin sisällä, vaan ponit liikuskelevat ja leikkivät ja nukkuvat paljon muuallakin. Väittäisin, että paksuusaste on aivan sama kuin säännöstellyllä heinälläkin. Heinää myös kuluu aika lailla sama määrä, kun ottaa huomioon, että tällä menetelmällä väistämättä osa heinästä poljetaan ja pissitään piloille.

Laiskan kasvimaa

Keväällä minuun on aina iskenyt valtaisa halu istuttaa ja kylvää. Olen asunut täällä maalla jo kaksikymmentä vuotta ja tiedän hyvin kokemuksesta, että kasvimaani loppu on aina surullinen: kaikki katoaa juolavehnän sekaan.

Nyt olen löytänyt oivan tavan kanavoida tätä intoani: Pienet yrttiruukut keittiön ikkunalla. Aiemmin kuvittelin jopa, että saisin noissa kasvatettua oikeasti jotain yrttejä - vaan ei se ole koskaan onnistunut. Tänä keväänä keksin oikean jutun: ostin kaupasta soppaherneitä ja kylvin ne. Joka aamu ilahdun siitä riemukkaasta vihreästä, joka kasvaa kahvinkeittimeni vieressä.

Pienestä on ilo kiskaistava.

Kevättalvi kimaltaa

Aivan mahtavia kelejä! Aurinko paistaa ja huurre kimaltelee puiden oksissa ja lumessa. On niin kirkasta, että ilman tummenevia silmälasejani varmasti silmät vuotaisivat solkenaan.

Nappasin eilen aamulla kännykkäkuvan tallin pihalta, koska minusta kimaltelevat koivut olivat niin kauniita aamuauringossa.

Eipä tässä muuta - kevät keikkuen tulevi, tänään aamulla -16C. HRRR. Lomaa jäljellä vielä 3 viikkoa.

Lisää kuntoilua

Tänään teimme Félagin kanssa toisen yhteisen kävelylenkin. Poika oli selvästi reippaampi ja se ravasikin jo ihan mielellään. Tänään keskinopeutemmekin oli jo 4,3 km/h, kun eilen taaperrettiin 3,5 km/h, joten siitäkin voi päätellä, että askel oli liukkaampi.

Minulle tuli kyllä aika kuuma, kun vuorotellen hölkkäsimme ja kävelimme tietä pitkin. Aurinkoa ei näkynyt, oli pikkupakkanen ja hiljalleen sateli luntakin.

Tätä kun jatketaan jonkin aikaa, niin alkaa ehkä omassakin kunnossa ja askelpituudessa näkyä positiivista kehittymistä.

Lenkin aikana uunissa oli muhimassa tomaattinen lihaperunalaatikko ja kun sitä tempaisin kunnollisen annoksen massun pohjalle, niin nyt sohva tuolta kutsuvasti huutelee päiväunille.

Jäykkis

Keskiviikkona kiipesin Félagin selkään ja voi onnetonta, se oli ihan jäykkä ja kipeän oloinen. Teimme kuitenkin sen kanssa käyntilenkin, surkein lyhyin töpöttävin askelin. Katselin jo maanantaina sen likkumista tarhassa, se vaikutti silloinkin jäykältä ja onnettomalta.

Sain ystävältäni hevosia hoitavan osteopaatin puhelinnumeron ja onneksemme sain samalle päivälle ajan, kun joku asiakas oli peruuttanut. Normaalisti kuulemma ajat saa jonnekin noin kolmen viikon päähän.

Osteopaatti katseli ensin ponin liikkumista ja totesi ilmeiseksi sen, että jossain jäykkyyksiä oli. Vasemman etujalan lapa oli ihan jumissa, samoin selkä. Eleettömästi ja varsin pienin liikkein tehty hoito näytti vaikuttavan hevoseen paljon. Välillä se höpelsi suullaan hoitajaa ja välillä vaikutti siltä, että se nukahtaa kesken kaiken. Se huojui ja heilui hoidon tahdissa hassun näköisenä.

Hoidon lopputulos näkyi heti, askel piteni normaaliksi ja Félagi vaikutti siltä, että siihen ei satu enää. Se, mitä hepolle on tapahtunut, jää arvoitukseksi. Luultavimmin se on venäyttänyt selkänsä joko liukkaalla tai ehkä yksi jalka on humpsahtanut syvälle hankeen odottamatta. Félagi on muutenkin aika kömpelö otus, joten se ei ole varmasti ehtinyt moiseen reagoida.

Tänä aamuna tein Félagin kanssa yhteisen kävelylenkin peräkylään ja takaisin ja se vaikutti kävelevän aika lailla normaalisti. Täytyy tehdä nyt joka päivä sen kanssa lenkki ihan maasta käsin, että poika lähtee vetristymään. Itsellenikin kävely tekee varmasti ihan hyvää.

Kleon salainen ase

Näin lomalla jään mieluusti vielä nukkumaan ukkokullan mentyä töihin. Kleosta se ei ole mukava juttu. Koska sillä on ikää jo 12 vuotta, sen pidätyskyky ei ole yhtä hyvä kuin nuoremmilla koirilla.

Silloin, kun ukkokulta nukkuu, Marilyn ja Kleo hyppelevät hänen päällään ja Kleo myöskin varsin viehättävästi aivastelee päin näköä, jolloin on tietenkin pakko herätä. Minuun kumpikaan ei koske ennekuin silmäni ovat auki.

Kun olen yksin ja Kleo on oikeasti päättänyt herättää minut, se ottaa käyttööön salaisen aseensa: asettautuu kyljittäin ovea vasten ja alkaa heiluttaa häntää, niin että ovesta kuuluu melkoinen pauke. Tehokasta.

Aurinko!

Auringonpaiste kultaa taas tänä aamuna maiseman ja tuntui mahtavalta herätä uuteen päivään. Tänään päivällä ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa, yritän lopultakin saada itseni kampeamaan hevosen selkään ja aloittaa liikkumis- ja ulkoilukampanjani, jota mielessäni hehkutin, kun sain tämän yllättävän loman. Kevät on selvästi tulossa, mikäs sen mukavampaa.


Päivät ovat menneet nopeasti: lauantai meni Lempansissa pienissä tallikisoissa, sunnuntai meni Riihimäellä issikoiden talvikisoissa, maanantaina kävin hakemassa uuden puhelimeni uudelta työnantajaltani ja illalla oli kokous Kytäjällä, tiistaina käytiin porukalla syynäämässä Sadun uutta hevosta ja eilinen meni vanhan työpaikan loppuhaastattelussa ja vielä piipahdin uudessa paikassa hakemassa itselleni uuden tietokoneen. Nyt ollaan jo torstaissa, joten kyllä viikko on lyhyt!

Koirat ovat muuten joskus aika hassuja, pojan koirahan oli meillä viikon hoidossa ja aamuisin se aina nukkui eteisen sohvalla, kun heräsimme. Marilyn siinä ohimennessään aina heilutti sille iloisesti häntää. Tänä aamuna Marilyn kiisi sohvan ohi ja pysähtyi hetkeksi heiluttamaan häntää pikkupeikon mustalle takille. Kieltämättä hämärässä samannäköinen kuin Rami ja ihan yhtä aktiivinen.

Jaa-a. Romeo odottelee aamusapuskaa, joten lähdenpä ulos.

Elämän pyörteissä

Viimeksi totesin, että elämä on tasaista taapertamista töihin - kotiin - töihin jne. No, nyt on sitten alkanut tapahtua! Olen jo pitkään miettinyt, että nykyinen työ maistuu hieman puulle ja haasteita on liian vähän - töitäkin on aika ajoin ollut liian vähän.

Niinpä sitten tartuin toimeen ja hain uuttaa työpaikkaa. Samanlaista hommaa, mutta pienemmälle työnantajalle ja bonuksena hieman lyhyemmällä työmatkalla. Homma tärppäsi ja toissapäivänä sain tiedon pääsystäni uuteen paikkaan. Eilen aamulla ensi töikseni sitten törkkäsin esimieheni kouraan irtisanomislapun. Viiden tunnin kuluttua tapahtuneesta olin kadulla pahvilaatikon kanssa "työttömänä", ilman rakasta läppäriäni ja armosta sain lainaksi puhelimen viikoksi.

Vanhoja, todella mukavia työkavereita tulee varmasti ikävä. Odotan silti innolla tulevaa.

Olen sopinut uuden työnantajan kanssa aloitusajaksi huhtikuun alun, mutta saan toki puhelimen ja tietokoneen jo ensi viikolla. Tällä hetkellä näpyttelen tätä jollain aataminaikuisella, maailman hitaimmalla läppärillä, jonka näppäimistössä on vain hiipuva aavistus teksteistä. No, tämä toimii ja kasvattaa taas aavistuksen kärsivällisyyttäni.

Aion olla lomalla kuukauden: ratsastaa, kävelykuntoilla, siivoilla - nauttia elämästä. Wow.