Syysmuistoja

Joskus aina palaan lukemaan tämän blogini tekstejä aiemmilta vuosilta samoihin aikoihin. Tänä aamuna taas kertailin syksyn viestejäni ja mietin, kuinka kovasti oikeastaan nautin omasta elämästäni.

Omat blogitekstini ovat eittämättä valikoituneet niin, että en halua kirjoittaa riidoista ja huonoista hetkistä - ainakaan ilman jonkinlaista huumorinpilkettä. Huumorihan usein löytyy hieman jälkijunassa, mutta löytyy kuitenkin useimmiten.

Kaikille asioille ei kyllä voi eikä saa nauraa - onhan elämässä hetkiä, jolloin nauru ei ole oikea vaihtoehto, ei edes jälkeenpäin. Silloin, kun joku läheinen ihminen on kuollut, ei ole naurun paikka. Naurun ja onnen paikka kuoleman jälkeen löytynee siinä, että kaivelee päällimäisiksi muistoiksi niitä hyviä asioita, joita kyseisen ihmisen kanssa on kokenut.

Huomaan, että syksy tuo usein mieleeni kuoleman. Se johtunee kahdesta asiasta: äitini kuoli lokakuussa ja kesän luonto tekee omaa kaunista kuolemaansa ruskan muodossa. On ihanaa, että tänä vuonna on taas kaunis ruska. Ruska saa minut ajattelemaan myös viime vuotta ja päivää Vaijan (appiukkoni) kuoleman jälkeen, jolloin kuljimme pihalla itkeä tyrskimässä aika ajoin ja samalla ihailimme kuulasta ja kaunista syyspäivää. On vaikea uskoa, että siitä on jo vuosi. Haikeaa.

En edes uskalla ajatella syksyisenä ilmiönä vuoden takaista kouluampumista ja tätä Kauhajokea tänä vuonna... Luin muuten eilen jostain lehdestä mielipiteen, jossa ehdotettiin, että näiden tekijöiden nimiä ei saisi enää julkaista. Näin tekijän oma "hetki valokeilassa" jäisi saamatta ja tekijän salaiset ihailijat eivät mahdollisesti kopioisi tekoa uudelleen. Ehkä tuosta voisi tehdä lain?

---

Mutta nyt minun on repäistävä itseni liikkeelle. Palaverientäyteinen päivä on edessäni, joten on mentävä.

---

Älä valitse viikon tavoitteeksi sitä, jonka tiedät saavuttavasi, valitse se joka innostaa sinua kaikkein eniten. -Positiivarit