tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Ei savua ilman tulta

Eilen töistä tultua olivat sähköt poikki koko kylältä. Kylä oli myös melko savuinen. Luulin jonkun polttelevan roskia, mutta hetken kuluttua soitteli kennelpoika naapurista ja kertoi heidän talonsa alapuolella olevan pellon olevan liekeissä.

Sitähän oli pakko ajella katsomaan kameran kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että naapureilla oli tuuria tuulensuunnan ja -voimakkuuden kanssa kanssa. Heidän ja palopaikan välissä oli hakkuuaukea, joka oli täynnä kuivia risuja ja kuivaa heinää. Tuskin olisi kauankaan kestänyt, kun palo olisi ollut pihassa, mikäli olisi tuullut kovempaa ja enemmän pohjoisesta.

Paloautoja tuli kylälle neljä kappaletta, mutta paikalle oli niin huono tie, eteivät ne päässeet perille, mutta jotain pumppuja palokunnalla oli ja he saivat vettä läheisestä ojasta.


Tuli oli saanut alkunsa katkenneesta sähköjohdosta, joka näkyykin tuossa toisessa kuvassa.



Kaunista, tavallaan, tuollainen tulipalo. Ja tapahtuihan kerrankin kylällä jotain, mistä kannatti kertoa ihan lehdessä. Tämän päivän Länsi-Uusimaa osasi kertoa, että taimikkoa paloi n. 3 ha.

Muuten vappuilta meni rauhallisesti. Sähkötkin saatiin aika pian sen jälkeen, kun tulimme tulipaloa ihmettelemästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.