torstaina, kesäkuuta 25, 2020

Eloonherääminen

Niin, kun on tämmöinen vähän päälle kuuskymppinen nuori nainen, niin saattaa talviunet venähtää pitkiksi... Aiemminkin olen täällä (muistaakseni) pohdiskellut maalaiselämän kausivaihteluita, mutta tilanne saattaa olla hieman muuttunut, joten vaatinee päivityksen.

Ennen, silloin kun pulutkin oli lihavampia, oli kevät, kesä, syksy ja talvi.  Se on helppoa ja yksinkertaista.  Koska olen keväällä, toukokuussa, syntynyt on vuodenaikojen järjestyskin naulattu kuin itsestään.  (Muut saa naulata omiaan miten tahtoo, en puutu siihen.)

1. Kevät:
  • luonto herää henkiin,
  • lumi sulaa,
  • leskenlehdet, sinivuokot ja muut pörriäiset puhkeaa kukkaan (sur-rur vaan),
  • hevosille pannaan kesäkengät (jos saa kengittäjän jo keväällä kiinni, kaikilla ei ole tätä onnea, että on  kengittäjä, jonka saa heti tarvittaessa töihin - mutta se on toinen tarina, siihen on omat konstinsa... ) 
  • Ja mitä näitä nyt onkaan, kevään merkkejä 
2Kesä, vähän hankalampi määrittää, mutta:
  • Ennenvanhaan (ja siitä nyt puhutaan) kesä alkoi juhannuksesta, juhannusruusut ja lempi kukkivat
  • Heinäpoudat alkoivat - tosin joskus myös satoi niin, että osa heinistä piti mättää suoraan märkänä metsään, mutta ei semmoisia vuosia kannata muistella 
  • Isännät ottivat kontiosaappaista toiset villasukat pois
3. Syksy:
  • Syyssateet alkoivat
  • Pimeys alkaa laskeutua ja täällä etelässä voi tehdä sen verran ulkohommia, mihin valo riittää, jos kynttilä/öljylamppu/otsalamppu palaa niin hieman kauemmin kuin auringon näkymän verran  (Mielestäni sähkön ja etenkin akkujen keksiminen on pilannut maailmaa enemmän kuin moni muu asia.  Jos ei olisi akkuja ja akulla toimivia valoja, järkevät ihmiset laittaisivat hevoset sisälle talliin ja antaisivat niiden nukkua pitempää yötä, kun kesällä kumminkin on enempi työtä. Tämä työjuttuhan ei tietenkään koske tukinajoa. Ei nyt avata tätäkään enempää, ei tämä mikään hevosblogi pelkästään ole. Maailmassa on muutakin juttuja, kuten kaikki ei-hevosihmiset tietävät.) Valitettavasti sähkölamput oli jo silloin keksitty, kun muutin maalle. Olisi luultavasti ollut rattoisaa turata öljylamppujen kanssa. 
  • Kunnon ihmiset pysyvät kotona pimeän aikaan (minäkään en ole näin vanha, katulamput oli keksitty ja kaupungille mentiin ja välillä oltiin kilttejäkin - tosin täällä Vanhassakylässä ja lähimailla ei ole katulamppuja - mikä on poliitikkojen syy - ja siksi sen yhden vanhakyläläisen viherpoliitikon ainoa valopilkku häikäisee kaikkien autoilijoiden silmät, vaikka he vaan haluavat näyttää, että maallakin voi olla älyllistä, kirkasta elämää - tähän kuuluisi naurava hymiö, mutta niitä ei käytetä tässä blogissa, koska -hmmm- en tiiä)
  • Syksyllä alkaa myös ilmat kylmetä ja ensimmäiset liukkaat tulevat (talvirenkaat puhkeavat kukkaan, kengittäjät rehkivät yötäpäivää, koska kaikki asiakkaat keksivät samana päivänä, että kohta tulee liukasta ja tarvitaan hokit jne.)
4. Talvi:
  • Tulee paljon lunta, on pakkasta ja on pimeää, mutta ulkona voi liikkua hyvillä mielin jonkin aikaa, koska lumi valaisee
Sitten kaikki alkaa taas alusta, katso kohta 1.

Viime vuonna (suom. huom. 2019) vuodenkierto meni seuraavasti:
  1. Kevät
  2. Kesä
  3. Syksy
  4. Syksy
2020 on alkanut lupaavasti:

4. Syksy
1. Kevät
2. Kesä (ja ihan kohdallaan, juhannusruusutkin kukkivat oikeaan aikaan eikä keväällä, kuten vuonna 2019)

---

Ja nyt, juhannuksena 2020, luulen heränneeni talviunilta.  Syytän toki koronaa ja kunnallispoliitikkoja, poliitikkoja ja etenkin sitä tahoa, joka pitää tiet kunnossa (ei pääse lujaa kaupunkiin, siis Lohjalle, koska tie on huono) tästä omasta pitkästä talviunestani.  

Se on  kuulemma optimistien humpuukia tulla sanomaan, että 
  • Asenne ratkaisee aina
  • Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla
  • Ilo pintaan, vaik syän märkänis
  • ja mitä näitä nyt onkaan... 
Taas tarvittaisiin hymiöitä ja lisäselvityksiä, mutta sen sijaan annan jokaiselle lukijalle vapauden ajatella itse, miten tahtoo.  Minulla luultavasti toimii parhaiten tuo ensimmäinen, koska se langettaa vastuun minulle, ei hakaneulalle eikä myöskään jätä - toivottavasti - mitään hampaankoloon, kuten tuo kolmas tulkintani mukaan voi tehdä.

Tähän loppuun sopii mielestäni hyvin kuva minulle (ja monelle muulle) rakkaista hevosistani: 

Oikealla vanha tammamme Vissa (30 v), joka ei vielä ole malttanut luopua kokonaan talviturkistaan - vasemmalla nuori ruunapoikamme Dugur (8 v), jolla on vielä identiteettikriisi - se ei tiedä, onko se omaishoitaja, toy-boy vai uljas musta vai ehkä luotettava tädinkuljetin vai jopa sitä kaikkea
 - issikasta on moneksi.

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.
— Mike Dooley

PS. Mahdolliset omistusliitteiden muutokset (esim. tammamme, hevoseni) antavat lukijan itse päättää, tuntuuko omalta vai ei, aina se ei ole finanssikysymys, joskus tunne ratkaisee tällaisetkin asiat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.