Iskee se joskus kahdestikin, salama

Kirjoitan tätä Helsingissä, kirurgisen sairaalan sängyssä.  Se iski uudelleen: sain noin kuukausi sitten rintasyövän jälkitarkastuksesta tiedon, että rinnassa on 3 mm kasvain.  Eilen rinta leikattiin pois.  Olin aamulla ensimmäinen leikattava ja kaikki meni hyvin. Iltapäivällä ekalla vessareissulla sitten meinasi mennä taju ja dreenipussukkaan hulahti 750 mm verta eli jokin verisuoni oli alkanut vuotaa.  Kiireesti uudelleen leikkaussaliin ja näin sain olla myös viimeinenkin leikkaussalin asiakas eilen.

Nyt olen lepäillyt, täällä on yllättävän rauhallista. Viime yönä tässä 16 hengen makuusalissa meitä oli vain 2 ja oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

Hoito on hyvää ja hoitohenkilöt pätevän ja empaattisen oloisia.  Pääsen tänään kotiin.  Tulee varmasti rauhallinen pääsiäinen.  Tylsää viettää se tuon vastenmielisen dreenipussukan kanssa, mutta aina ei voi valita.

Mitä ajattelen tästä kaikesta? No, ensin tuli itku, tietenkin.  Heti sen jälkeen tuli toivo ja usko siihen, ettei tämä vielä ole tässä.  Kasvain oli vain 3 mm ja koko kroppakin on syynätty tietokonetomografiassa eikä muuta ole löytynyt.  Ennuste on hyvä.

Juuri nyt olen toki hurjan väsynyt, hemoglobiini painui karvan alle 100, mutta eiköhän se siitä nouse ruisleivän ja muun terveellisen avulla. Ihana kevätaurinko paistaa näistä sairaalan korkeista ikkunoista.

Kun kesä on kauneimmillaan, olen minäkin varmasti jo kunnossa.