Hyggeillään

Muutaman kuukauden luulin, että elämäni on tylsääkin tylsempää, mutta nyt olenkin oivaltanut, että olen trendien jälkiaallokossa: hyggeillään. Jos termi ei ole vielä tuttu, niin jo vuonna 2014 Me Naiset kirjoitti aiheesta näin.

Olen nyt joulun aikaan kaikki illat kotona, kun harrastusjututkin ovat joulutauolla ja jatkuva tuuli, sade tai loska tai ne kaikki eivät houkuttele hevostelemaan. Hevosetkin saavat siis joululoman, kuten joka vuosi.  Hevoset saavat siksikin lomaa, että Hnökriä kouluttamassa käyvä Sarianna on muutaman viikon sairaslomalla, kun mursi pikkusormensa.  (Pikaista paranemista, että pääset taas potkimaan minutkin liikkeelle.)

Isíng on muuten pari kertaa "ilahduttanut" meitä rikkoen aidan ja lähtien peräämme, kun olemme Nökön, Sariannan ja Vissan kanssa olleet lenkillä.  Onneksi se pysyy ihan hyvin matkassa ja osaa kulkea nätisti kylätien viertä, kun on lopulta meidät löytänyt.  Varsinainen vainuhevonen.  Viimeksi kokeilin ensiavuksi sitä, että kävin Isíngin kanssa ennen yhteislenkkiä yksin ja silloin typykkä jäi melko rauhassa tarhaan.  Sitä konstia pitää jatkossa käyttää, jos ei voi ottaa Isíngiä käsihevoseksi.

Sieltä Isíng tulee kaikessa rauhassa vastaan, kun palaamme lenkiltä.

Noin kerran viikossa käymme ukkokullan kanssa mökillä saunomassa ja nauttimassa takkatulesta ja hyvästä ruuasta.  Kaipa sekin käy hyggeilystä. Mökillä on vieläkin rauhallisempaa kuin täällä kotona, juuri koskaan ei kuulu mitään muita ääniä kuin omien koirien haukku ja lintujen huutelut.  Hiukan minua juuri nyt arveluttaa koirien kanssa siellä, kun jäät ovat niin ohuet ja ne tuppaavat sinne juoksentelemaan vailla pelkoa.

Lunta ei ole nimeksikään (ja tätä kirjoittaessani on loppukin melkein sulanut)

 Piipahdettiin me tosin viime viikolla vuotuisella reissulla  Tallinnan joulutorilla ystäväpariskunnan kanssa, se oli ihan mukavaa ja sääkin suosi. Kahvila Majassa maistuivat kahvi, leivokset ja Vana Tallinna ihan yhtä hyviltä kuin aina ennenkin.

Joulutorin kuusi oli kaunis, kuten aina

Meripihkakorvikset piti taas ostaa ja samalla ihailin näitä pikkuisia somia meripihkaotuksia.

Paluumatkalla laivalla meillä kävi hyvä tuuri, kun ainoat vapaat istumapaikat olivat karaokepaikan vieressä ja karaokelaitteet olivat rikki melkein koko matkan.  Sen verran saimme laulajien tasosta esimakua, että oli kiva päästä satamaan.  Ei minulla karaokea vastaan mitään ole, mutta kyllä joillakin ihmisillä soisi olevan hieman itsekritiikkiä. Tai voihan se olla, että sitä ei innoissaan tiedä eikä kukaan ole kertonut, että edes joku nuotti voisi laulaessa oikeinkin mennä.  No, saihan siitäkin eräänlaista iloa.

Joulu on muutaman päivän päästä, mutta tänään on kyllä se päivä, jota eniten talvisin odotan: talvipäivänseisaus.  Tänään on vuoden pimein päivä ja huomisesta alkaen alkaa päivä pitenemään.  Luultavasti ennen kuin huomaankaan, on taas kevät. 

On kolmas joulu, jota pikkupeikko-tyttäremme ei vietä kanssamme.  Se on ikävää, mutta saimmehan nauttia koko kesän siitä, että Maija ja Hannu asuivat ihan naapurissa.  Luultavasti näin on myös ensi kesänä ja se vähän lohduttaa.  Ja voihan olla, että pääsen ensi keväänä taas vierailemaan siellä Levilläkin.  Iloa puolestaan tuottaa jo etukäteen se, että poikamme Mikko avopuolisonsa Alisan kanssa tulee aatonviettoon sekä se, että tytärpuoleni Katariina perheineen on myös luvannut viettää aaton meillä.  Aivan ihanaa, että väkeä on enemmän joulupöydässä ja iltaa viettämässä.  Yhdessäolo ja hyvä ruoka kuuluvat jouluun.

Jos haluat itsellesi luotettavan ystävän, hanki hevonen

Marraskuu.  Maa on taas aika lailla musta.  Hetken saimme nauttia ihanasta, valkoisesta lumikerroksesta ja pikkupakkasesta.

Koirat nauttivat ja kuraakaan ei kertynyt sisälle

No, nyt ei näytä ihan talvelta, mutta minkäs sille voi.  Talvi tulee, kun talvi tulee, odottelen rauhassa.

Lokakuun lopulla tein sitten lopultakin päätöksen, joka taisi kyllä olla varma jo aiemmin.  Hnökrille tehtiin ostotarkastus ja se osoittautui terveeksi - kuten oletinkin - ja teimme siitä kauppakirjat.   Ostotarkastusta varten harjoiteltiin juoksuttamista, mikä kyllä olikin tarpeen, pikkumies oli tosi hämillään ensin, kun se ei lainkaan ymmärtänyt, mitä siltä odotettiin.

Tässä harjoitellaan juoksutusta.

Varsinaisessa ostotarkastuksessa taivutuskokeet meinivät mallikkaasti, mutta liinassa ympyrällä Hnökri sai jonkin kauhukohtauksen ja poistui laukaten paikalta.  Kestikin jonkin aikaa, ennekuin saimme pelästyneen pikkuhevosen takaisin kiinni ja pääsimme jatkamaan. Mitähän sille lienee tapahtunut joskus aiemmin, poika on juntti, mutta herkkä sellainen - sellaisiahan suomalaispojat tuppaavat olemaan. Ovat olevinaan kovia poikia, mutta kuoren alla sykkii herkkä sydän.

Ympyrällä juoksutus ei mennyt ihan kuin elokuvissa -
hetkeä myöhemmin Hnökri laukkasi pitkin kylänraittia

Hnökri nöpönen nojaa Sariannaan - taivutuskoe meneillään

Siinä se, oma pieni ruuhkatukkani. Vielä on työtä, ennen kuin siitä
tulee luottoratsu, mutta onhan meillä aikaa.

Minähän ihastuin Hnökriin jo viime vuoden myyntinäyttelyssä Nurmijärvellä.  Pikkumies puksutti tölttiä baanalla toisten perässä ja näytti niin lapselta ja mukavalta.  Mielestäni se kyllä oli minulle liian pieni, mutta kyllä se on vankka hevonen, joten uskoisin sen jaksavan minut kyllä kantaa.  Lisäksi tyyppi sopii hyvin pikkulaumaani ja elelee sopuistasti tammojen kanssa.  Se on kyllä saanut tammat liikkumaan enemmän ja ne ovatkin viimeisen puolen vuoden aikana kumpikin laihtuneet satakunta kiloa. Hyvä niin.

 Sehän toki on totta ettei kukaan varsinaisesti tarvitse kolmea hevosta mihinkään, mutta keräähän jotkut harvinaisia ja kalliita postimerkkejäkin tai muumimukeja, joita ei voi edes käyttää, ettei tarrat irtoa.

---

"Poni on lapsuuden unelma - hevonen aikuisuuden aarre." - Rebecca Carrol.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tekemättä

Olen suunnitelmallinen tyyppi, vaikken aina vaikuta siltä.  Joka päivä teen itselleni jonkinlaisen karkean suunnitelman, mitä teen kunakin päivänä.  Aina se ei tokikaan onnistu, joskus laiskottaa, joskus huvittaakin tehdä jotain muuta ja joskus on pakko ottaa käyttöön Plan B tai jopa C, jos hassusti sattuu.

Jokasyksyinen tehtävä on kanojen muutto lämmittämättömästä, sähkövalottomasta kesäkanalasta talvikanalan puolelle.  Talvikanalassamme ei ole ulkoilumahdollisuutta ja kanat ovat kestävää tyrnäväläistä maatiaisrotua, joten yleensä pitkitän muuttoa niin pitkälle kuin säät sallivat, jotta tyypit saisivat kuopsutella ulkosalla ja nauttia elämästä.  Vapaaksi en ole kanoja uskaltanut laskea, koska kanala on ihan tien vieressä ja täällä maalla on kyllä kettuja ja supeja sekä petolintujakin kiitettävästi.

Sunnuntaina katselin säätiedotusta ja totesin, että kanojen muutto saa olla tällä viikolla maanantai, koska loppuviikon sataa, tuulee ja on kylmää.  Aina ei tosiaan mene niinkuin suunnittelee ja tulee yllätystekijöitä mukaan.  Etenkin jos on tekemisissä eläinten (tai ihmisten) kanssa.

Olen jo pikkuhiljaa putsannut talvikanalaa ja maanantaiaamuna tein viimeisen parituntisen rytkäyksen ja kärräsin vanhaa turvepehkua pois muutamia kottikärryllisiä ja toin pari hamppupaalia tilalle.  Iltapäivällä sitten sain Hannun  avukseni kärräämään painavia ruuansäilytysastioita ja munituspesiä talvikanalan puolelle.  Sitten hain kissankuljetuslaatikon valmiiksi ja telkesin kukot ja kanat sisätiloihin ja aloitin pyydystyksen.  Yritin napata ensimmäisen siipiniekan orrelta ja se pääsi kaakattaen livahtamaan, jolloin tuli se hetki, kun tarvittiin suunnitelmaa B.  Tuskin olin ehtinyt kanaakaan sanoa, kun kukko pelästyi ja lennähti mätkähtäen päin kanalan ikkunaa, joka yllätyksekseni ei ollutkaan haassa ja aukesi ja kukko perässään yksi kaakattava kana lennähti niitylle.

Yhtään ei tullut heti mieleen laulu "Mummo kanasensa niitylle ajoi", vaan jotain ihan muuta.  Hälytin apujoukoiksi Hannun lisäksi Maijan ja ukkokullan ja kuvittelin, että kohta ne kaksi karkulaista tulevat potpottaen vastaan.  Mutta ei, mistään ei kuulunut mitään eikä myöskään näkynyt mitään.  Lähes tunnin samoilun jälkeen Maija näki heinikossa pienenä nypykkänä lymyilevän kanan.  Se saatiin kiinni haravan avulla ja samalla etsijät ymmärsivät, että tyypit voivat olla tosiaan lymyämässä minkä vaan pikkupuskan tai heinänkorren alla.   Kun palautin kanan kanalaan ja tein tarkistuslaskennan, tajusin vielä senkin, että avoimesta ikkunasta olikin lentänyt tiehensä kaksi kanaa, ei yksi.

Kun ongelman ratkaisun ydin oli selvinnyt, etsintäjoukot alkoivat etsiä haravalla mahdollisia piiloutujia ja pian löytyikin kukko, joka hurjasti jotain selittäen saatiin menemään omin jaloin verkotettuun ulkotarhaan.  Pikkuisen joutui ukkokulta sitä haravalla ohjailemaan, mutta suunta oli molemmilla selvillä: takaisin kotiin.

Tästä kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen, millaiselta alueelta siipikarjaa haravoitiin.
Keskimmäisen hahmon edessä potpottaa kukko, jos kuvaa suurentaa.

Kolmas tyyppi olikin lähempänä kanalaa ja kun se löytyi se singahti hurjasti kaakattaen hevostarhan läpi kotitiellemme.  Hnökri innostui tästä kovin ja kaahotti pukkilaukkaa sinne tänne hurjasti hirnahdellen. Tuskin tämä yksinkertainen ruuna tajusi yhtään, mitä oli menossa, mutta kun jännää oli, niin piti hihkua.

Niin saatiin noin puolentoista tunnin ulkoilun jälkeen - kiitos Maijan, Hannun ja ukkokullan - kanaset ja kukko kesäkanalaan takaisin.

Tämän hyvin suunnitellun muuton tein sitten tiistaiaamuna rankkasateessa ilman suurempia kommelluksia.  Onneksi on hetivalmis -sauna, jonne voi nopeasti mennä lämmittelemään, kun on kastunut kokonaan.  Palkintona tehdylle työlle ovat tyytyväisenä potpottava kanalauma, joka näyttää hyvin viihtyvän sisälläkin.

Porukka tutkii udessa paikassa innokaana pohjaa.

Toivottavasti tämä ikkuna on haassa, ettei talvella tule tarve etsiskellä porukkaa.

Hupsistakeikkaa, kesä meni jo!

Parin viime viikon aikana tupsahti syksy kuin arvaamatta.  Tämä syksy on kaunis.  Kun ajelen autolla paikasta toiseen, tulee väistämättä pientä viipymää, kun pitää ihailla ruskan värejä.

Toissapäiväinen näkymä kanalalle mennessä.

Ja mitä tästä kesästä jäi mieleen?  Viimeksi olen kirjoittanut heinäkuun puolessa välissä tähän blogiin, joten siitä voisi alkaa muistella/miettiä.

Heinäkuun loppu meni aika lailla kesäteatterin merkeissä.  Tosin nyt aikaa jäi muuhunkin, koska 20.7. alkoivat esitykset (Pusulan maamiesseuran kesäteatteri/Jäniksen Vuosi/ohjaajana Markku Ihamäki), joita oli torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin, viimeinen esitys oli 6.8.17.

Itselleni tällä kertaa ensin alkuun oli vaikeinta vuorosanojen muistaminen, mikä oli kammottavaa, koska kun olin kaksi vuotta sitten mukana, muistin kaikkien muidenkin vuorosanat ulkoa jo parin harjoittelukerran jälkeen. Syytä tähän voin vain arvella, joko olen tullut vanhaksi tai viimekesäiset solumyrkyt kummittelevat vielä elimistössä. Toivon, että solumyrkyt, koska sitten olisi toivoa vielä saada muistinsa takaisin.

Meillähän oli jokaisella monta roolia, koska näyttelijöitä oli niin vähän.  Itse olin näyttämöllä juopahtavana ylimeikattuna naisena karaokebaarissa, kylän ämmänä metsäpaloaueella, hippinä bussissa, poromiehenä sekä poliisi Heikkisenä Nilsiästä. Parhaani yritin joka roolissa ja toisinaan rollihahmot kirvoittivatkin kesäteatteriyleisössä toivotun naurureaktion.

Oli hauska havaita, miten erilaisia eri esitysten yleisöt ovat. Jotkut ovat hyvinkin hiljaa ja jotkut räjähtävät nauramaan ja taputtamaan kovastikin kesken esitysten. Jänis ja Vatanen ja koko "näyttelijäperheeni" onnistuivat rooleissaan mielestäni joka kerta loistavasti.

Takahuoneessa kyllä harmittaa välillä kovin, ettei esityksiä näe ollenkaan. Pääosin saimme erittäin positiivisen vastaanoton paikallislehdissä, mistä ei voi olla kuin mielissään.  Se, että Vatasen roolissa oli nainen, antoi erilaista kulmaa ja särmää esitykseen ja ravisteli varmaankin melko konservatiivisen yleisön ajatusmaailmaa jonkin verran.

Alla roolihahmokuviani, näitä voi sitten joskus naureskella, nyt kyllä tunnen hieman myötähäpeää itseäni kohtaan, mutta väliäkö sillä. 

 

Mahtuihan kesään muutakin kuin teatteria.  Elokuussa alkoi reippaampi hevostelusessio. Hnökrin (nimi muuten tarkoittaa kuulemma 'kuhmu' - mikä ei tarkoita ilmeisesti takapuoleni kuhmuja vaan Hnökrin ulkomuotoa) ratsastelu jäi heinäkuussa vähemmälle teatterin vuoksi ja heinäkuun lopulla onnistuimme erkaantumaan toisistamme melko rajusti, kun Nökö pelästyi naapurin oven pauketta ja lasten ääniä.  Itselleni tuli tämän vuoksi hetkeksi pieni tauko Nököllä ratsasteluun, kun en halunnut koko kesäteatteriporukkaa pettää joutumalla pois pelistä vielä enemmän ja hiukan yksinään maastoilu alkoi hirvittääkin.

Tähän avuksi tuli ihana Sarianna, joka on elokuun puolen välin jälkeen käynyt säännöllisesti totuttamassa poikaa kylän maastoihin ja lenkkeihin.  Välillä olemme menneet yhdessä ja välillä Sakke on mennyt yksin.  Yhteiset ratsastuslenkit (Maijakin on ollut mukana jonkun kerran) ja hevosten käsittely ovatkin olleet kesäni yksi kohokohta. Ne ovat myös ilmeisesti tuottamassa toivotun tuloksen, pikkuhevonen on lenkeillä ollut jo paljon varmempi ja rauhallisempi.

Vielä en kuitenkaan ole sillä yksin maastoon uskaltanut, mutta eikähän sekin hetki pikapuoleen koeta.  Kohtapuoleen pitänee pystyä tekemään päätös siitä, jääkö tämä hupsu pikkupoika meille lopullisesti vai ei. Ystäväni Kaisakin on päässyt pari kertaa ratsaille ja toivon, että tästä tulee lähes jokaviikkoinen juttu. Sitäkin olen kovasti kaivannut.

Maija on melko ahkerasti liikutellut tammoja ja välillä Nököäkin ja Isíng on taas melko hyvässä kunnossa, kun saa liikkua viikottain useamman kerran.  Nökö on sen verran virkeä, että liikuttaa tammoja tarhassakin melko lailla, mikä on myös kiva juttu.

Yhdelle lenkille otin Vissalle käsihevoseksi Isingin. Loppumatkasta tehtin vaihto,
jotta sain yli-innokasta Vissamammaa vähän laukkuuttaakin.

Tässä Kaisan ottama selfie viime viikon lenkiltä. Oli kyllä niin mukava metsälenkki,
emmekä tokikaan selvinneet ilman kommelluksia alussa, mutta eipä julkisteta kaikkea.

Tietenkin muutaman kerran piti ehtiä katsomaan Leilan kasvattamia Disan lapsen Kleiman lapsia. Ofeigur-tallille kun menee sopivaan aikaan ja aurinkoisella säällä, saa aina ystävällisen kohtelun, kahvia ja maailmanparannushetken. Sellaisia hetkiä osaa arvostaa, kun on paljon yksin ja parantaa maailmaa vain itsekseen ajatellen.

Pennut saivat nimikseen BALDUR, BRAGI, BERTA, BRANA ja BRUDA. (Linkin takaa löytyvät Kleiman ja samalla myös pentujen tiedot Koiranetistä.)  Kaksi niistä pääsi islanninhevostuomareiden kotiin ja yksi jäi Leilalle itselleen, joten näitä tullaan ehkä välillä näkemään islanninhevoskilpailuissa yleisönä ja muutenkin. Kaikki pennut olivat todella ihania ja väritykseltään kauniita.  Kovasti mietin Kleppan astutusta, mutta ratkaisu uroksesta pitäisi tehdä pian.

Kleima, pennut ja Morgunstjarna. Kleiman ilme kertoo:
"Apua, päästäkää mut pois, joko nuo lapset kohta lähtee maailmalle?"

Ikäviäkin juttuja mahtui kesääni, eiköhän kaikille sellaistakin tapahdu. Yhtenä kurjimmista se, että sairastuin borrelioosiin.  Elimistöni ilmeisesti on melko herkkä nykyisin ja olinkin viikon verran todella kipeä ja voimaton, kunnes sain antibioottilääkityksen.  Vaikka minulla oli selvä borrelioosirengas jalassani, ei lääkäri suostunut antamaan lääkitystä, koska erehdyin kertomaan, että kyseiseen kohtaan oli purrut paarma eikä punkki.  Punkinpuremaa puolestani en muistanut.

Lääkäri kaikessa viisaudessaan väitti, ettei paarma voi levittää borrelioosia ja siksi sain odottaa yli viikon, että sain lääkkeet, kun asia piti varmistaa vasta-ainetestillä (jonka tulos oli muuten negatiivinen).  Tiedoksi: paarmat ja hyttysetkin voivat tätä tautia levittää. Tuo väsymys ja voimattomuus kesti sitten kolmisen viikkoa, koska antibiootitkin väsyttivät ja laittoivat aika-ajoin vatsan sekaisin. (Tästä ei ole kuvaa, eikö ole hyvä juttu?)  Harmitti erityisesti se, että en Halkjärvelle viitsinyt lähteä puolikuntoisena ja mökkikesästä meni näin kolmisen viikkoa "hukkaan".


Mutta palataan mukaviin juttuihin tästä kesästä.  Ikäviä voin muistella itsekseni, jos viitsin.

Kesä on myös ollut kaiken kaikkiaan aika sateinen ja siksi esimerkiksi kurkkusato jäi tosi pieneksi. Sitruunakurkkuja tosin on tullut jonkin verran.  Kasvihuoneesta on silti ollut ihan päivittäistä iloa, se on minulle sellainen oma, vihreä keidas, lempipaikkani.

Ensimmäiset sitruunakurkut

Loki ja Krakki ovat aina mukana kasvihuonehommissa ja
kun on lämmin päivä ne usein lötköttelevät siellä. 
Pojat ovat olleet ilonamme jo vuoden.

Lähes viimeiset tomaatit. Vielä niitä on kypsymässä, mutta kohta pitää
kaikki kerätä pois homehtumasta.

Työkaveri Tiinan kanssa vietettiin pari päivää Lohjalla ja Halkjärven mökillä. Kyllä riitti naurua ja ikä piteni.  Samaan aikaan toisaalla saatiin Maijan avomiehen Hannun rapsuttama mummola maalatuksi uudelleen ja siitä tuli tosi hieno. 
Maija ja Hannu ovat viipyneet täällä etelässä vapunaatosta alkaen ja molemmat ovat olleet Kasvihuoneilmiön kahvilassa viime aikoina töissä ja viihtyneet hyvin, vaikka työpäivät ovat olleet pitkiä.  Noin viikon kuluttua he, Louhi ja auto lastautuvat junaan ja matkaavat talveksi takaisin pohjoiseen, Leville.  Olo on nyt jo valmiiksi haikea, kun tyhjä talo jää odottamaan mahdollisia ensi kesän asukkaita.  Iltaisin koiria ulkoiluttaessani on aina niin hyvä mieli, kun näen mummolan valot keittiön ikkunasta.

Liisa ja Fernando matkasivat jos syyskuun puolenvälin paikkeilla takaisin Espanjaan ja näin jäi ylämökkikin tyhjäksi taas odottamaan heitä ensi kesänä palaaviksi.

Syksyn tullen olemme taas viettäneet ukkokullan kanssa viikottain aikaa myös mökillä yhdessä.  Koirat tykkäävät kovasti ja välillä niitä saa pestä mustasta naapuritontin suomudasta ja välillä ne tipahtavat ihan itse järveen.

Illan valot: lyhty ja iltarusko.

Sumu varasti taas järven vastarannan.

Pelakuut on tykänneet sadekesästä.

Ensi viikolla pitää ahkeroida ja siivota talvikanala loppuun (kesällä sain tallin jo hienosti siivotuksi) ja siirtää kanarouvat ja kukko lämpimämpiin tiloihin.  Nyt siellä on muutama kana melko hassun näköinen, kun pyrstö ja osa höyhenistä on sulkasadon myötä kokonaan kadonnut.

Erityiskivaa syksyssä on se, että Hiiden opiston kurssit ovat taas alkaneet.  Mitään uutta en aloittanut, mutta maanantai-illat menevät improteatterporukassa ja tiistaisin saan taas sotkea kädet ja essun (ja muutkin vaatteet) saveen.  Savitöistä ehkä kuvia, kun olen saanut niitä valmiiksi asti.

Syksy on lempivuodenaikani. Pienet asiat ilahduttavat.

Nämä sienet ovat pikkuriikkisiä ja niin räiskyvän värisiä.

Ajattele positiivisesti siitä syystä, että ajatuksesi ovat luovia voimia. Kaikki mikä on ilmestynyt, aineellistunut tai toteutunut, on ensin ollut ajatuksena mielessä. Kaikki saa alkunsa ajatuksesta. Ajatus on luova. Jos se on myönteinen, voit saada ihmeitä aikaan. Jos se taas on kielteinen, saat aikaan ongelmia, sairauksia ja elämänkriisejä.
— Kirjailija Axel Fredenholm (1881-1962)

Kesällä kaikilla on kiire...

... jopa minulla.  Toki tahdonkin, että on tekemistä. Sehän olisi hirveää, jos ei olisi mitään puuhaa, mutta jotenkin kesällä tuntuu, että jokainen yrittää käyttää jokikisen  valveillaolosekunnin perinpohjin. Stressiähän siitä tulee. Stressihän on hyvä tai paha juttu, riippuu olosuhteista ja stressin määrästä.

Toukokuussa

oma aikani kului mm. kesäteatteriharjoituksissa. Olen taas mukana piskuisen Pusulan maamiesseuran kesäteatteriryhmässä.  Viime vuonna ei ollut tätä juttua, koska ohjaajamme Make - Ihamäen Markku - ohjasi Seitsemän veljestä. Se olikin hieno esitys ja taitavat miehet näyttelemässä. Minullahan oli viime kesänä kuin sattumalta muuta puuhaa.  Tuskin olisin mukaan teatterihommiin jaksanutkaan.

Tänä vuonna meillä on näytelmänä Paasilinnan Jäniksen vuosi.  Luulin, että se on komedia, mutta ei se kyllä ole.  (Onko mikään?) Se on eräänlainen road-movie suomalaisuuteen ja ihmistyyppeihin ja siihen, miten arjesta voisi päästä irti ja mitä sitten tapahtuu.  Monikerroksinen kuin elämä. Paasilinna ei ole tyhmä tyyppi, ei.  Tätä kirjoittaessani ensi-iltaan on 5 päivää. Hirvittää hiukan, mutta hyvä siitä tulee.

Tietenkin yritin toukokuussa käyttää aikaani myös siihen, että tutustuisin paremmin Hnökriin ja saisimme aikaan yhteisen luottamuksen. Jonkin verran ratsastelinkin, mutta kurjat kelit ja oma kermaperseilyni haittasi harrastusta.  Silti tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen onnistui melko hyvin, mutta ehkä kuitenkin vasta kesäkuussa. Olen kovin mieltynyt tähän poikaan, toivottavasti se voi jäädä porukkaan.

Lisäksi täytin tasakymppejä kammottavan määrän, 60 vuotta tuntuu ihan uskomattomalta. Välillä tosin hetkisen luulin, etten pääse niinkään pitkälle, mutta nyt tuntuu taas vahvemmalta. En usko aina silti itsekään, että olen niin vanha, mutta tokihan se näkyy ja etenkin tuntuu.  Juhlistin syntymäpäiviäni yhdessä minulle tärkeiden ihmisten kanssa ja arvostan sitä, että lähes kaikki kutsumani ihmiset pääsivät mukaan.

Toki tein muutakin toukokuussa. Vietin aikaa mm. ystävien, kasvihuoneen,  koirien, kissojen, sukulaisten, hevosten, pölynimurin, tiskikoneen, tietokoneen, ukkokullan, islanninhevoskerhon ja sen kilpailujärjestelyjen kanssa.  Niin ja nukuin ja lojuin sohvalla tai muualla.  Laiska töitään luettelee, kuten juuri tein.

11.5.17 satoi aikuisten oikeasti vielä luntakin! 
Kyllä maailma ja luonto tosiaan on sekaisin.

Nökö tarkastelee auringonlaskua

Auringonlasku Halkjärvellä - serkkutyttökin tätä valokuvaili,
oli ihana ilta yhdessä

Tomaattien ensimmäiset hetket kasvihuoneessa. Kiitos taimista Ailalle.

Kurkut, sitruunakurkut ja viiniköynnös alkutaipaleella. (22.5.17)

Jo vain kirsikkakin kukki toukokuussa, mutta tulleeko kirsikoita?

Kesäkuussa

Kesäkuussa oli kesälomaa kesäteatterista. Hyvä niin. Sen sijaan puuhasin kasvihuonehommia, ratsastusta, mökkeilyä, arjen askareita, Juhannuksen juhlintaa.

Erikoismainintana mukava viikonloppu Valkeakoskella islanninkoirien erikoisnäyttelyssä ja rallytokokilpailuissa. Hotelliviikonloppu ystävän ja 4 koiran kanssa, paljon naurua ja hyviä hetkiä. Pääsin rapsuttamaan lähes vastasyntynyttä varsaakin sinä viikonloppuna, sen voi kuvitella jälkeenpäin sormissaan pitkään. Mukavaa porukkaa kaikenkaikkiaan nämä islanninkoiraihmiset.

Ja Kleppa, niin reipas ja häntä kippurassa kehässä, hampaatkin uskalsi näyttää. ERI tuntui ihan voitolta viime vuoden jälkeen, etenkin siksi, että minä jopa juoksin ja Kleppa oli rento ja peloton. Disan tämänvuotiset paikalla olleet pennutkin (Tassumäen Mardís ja Marbjörn) esiintyivät ja käyttäytyivät erittäin  kauniisti ja saivat hienot arvostelut. Voi olla, että Alma (Mardís) on perinyt äitinsä isot korvat, mikä ei ehkä ole kauneuskilpailuissa hyvä juttu, mutta koira on kyllä ihana silti tai ehkä juuri siksi. Käytökseltään molemmat olivat juuri sellaisia kuin tahtoisinkin.

Kesäkuussa ehdittin mökille rakkaan tuttavapariskunnan kanssa.
Tässä istutetaan huolella syntymäpäivälahja-alppiruusua ja sen kaveria, mökkituliaisalppiruusua.

Rannalla yhdessä Disan ja Kleppan kanssa on kiva hengailla vaikka ei uimaan tahdokaan.

Disa oli turistina mukana islanninkoirien erkkarissa
(c) Anne Vaskio on jo kauan yrittänyt saada siitä edustavaa kuvaa - tässäkin se on aika naatti

Kleima oli turistina myös, koska se oli tiine - niin ihana kuva Kleimasta
(c) Anne Vaskio

Kleppa kehässä, olen niin iloinen tästä reippaasta esiintymisestä. 
(c) Anne Vaskio

Kleppa ja Gelgja´s Morgunstjarna osallistuivat parikilpailuun. Saatiin ruusukekin.
Haastava pari esittää, kun toinen pomppi ja toinen ei. (c) Tripletan

Tassumäen Marbjörn aka Halti (c) Tripletan

Tassumäen Mardís aka Alma.
Molemmat pennut olivat käytökseltää niin ihania, että olen onnellinen näistä.
(c) Tripletan

"Meidän jengi" jaksoi hyvin vielä rallytokopäivänkin, vaikkei niillä ollut muuta
puuhaa kuin heiluttaa häntää ja olla.

Voiko olla ihanampaa kuin päivän ikäinen varsa?

Tämän kesän palapeli on grillikatos. Onneksi on talkooapua mm. kiipeilemään.

Kesäteatteriinkin kerkisin. Sammatin Sampomäellä "Kuin kekäle kädessä". 
Erittäin osaava näyttelijäporukka, hienot lavasteet.  Minulla mukavaa seuraa.
Mitäpä sitä muuta kaipaa elämässä.

Nökön näkymät? Vai minun?

Jussia juhlittiin mm. rannalla kokolla kyläläisten kera.

Disan - ja toivottavasti kaikkien koirien - tärkeä homma, olla läsnä.

Juhannusruusut kerkisivät jopa juhannukseksi.

Rauhalliset aamut näiden poikien kanssa ovat osa ihanaa kesäpäivää.

Pieni vieras Kirkkonummelta mummeineen ilahdutti valtavasti yhtenä kauniina päivänä.

Aamun ystävät kasvihuoneella.

Nököttely vähentää mököttelyä.

Ensimmäiset minitomaatiti kypsyivät aivan kesäkuun lopulla.

Heinäkuussa

Vastahan tämä heinäkuu on puolessavälissä, mutta paljon mukavaa on ehtinyt jo tapahtua. Kylällä oli hienot 70- vuotissynttärit kartanossa naapurissa, paljon tuttuja ja sankarin näköinen, lämminhenkinen juhla. Ihanaa, kun sain olla mukana.

Oli myös Virolaisen sukuseuran juhlat Lohjalla, kerrankin kerkisin mukaan, taas mukavia ihmisiä kauempaa ja lähempää. Onneksi monikaan ei huomannut, että nimimuistini on tasoa "apinan tuntee kaikki, apina ei ketään". Naamat sentään tiedän ja monista tykkään kovastikin.

On myöskin tullut ja mennyt vieraita (lue: ystäviä, sukulaisia) Espanjasta ja Kittilästä.  Hulinaa ja huisketta on ollut, onneksi mukavaa sellaista.  Kaupan päälle alkoivat kesäteatteriharjoitukset ja ensi-ilta lähenee huimaa vauhtia. Hiukan pelottaa, tuleeko maailma valmiiksikaan ennen tai edes se esitys...

Eilen oli merkittävä päivä, olin ekaa kertaa yksin mökillä yötä, ihanaa rauhoittua kaiken kiireen keskellä. Tai en ole yksin, tietenkin Disa ja Kleppa ovat mukana.  Olen nauttinut rauhasta, istutellut kukkia, siivoillut ja saunonut ja pulahdinpa ekaa kertaa tänä vuonna järvessäkin, kylmää oli. Ennen oli aina lämmintä, missä vika vai verenkierrossa?

Disasta tuli 1.7.17 mummi ja Klepasta täti. Kleima-äiti hoitaa pennut hyvin,
tässä pariviikkoiset kuutoset. (c) Leila Salovaara

Fiskarsissa vietettiin varsin mukava päivä yhdessä Kittilän vieraiden kanssa.

Vaihteeksi oli lämmintäkin, jotkut tarkenivat ilman paitaa.

Nämä masuunikuonatiilet ovat niiiiin hienoja.

Eilen, kun tulin mökille oli kerrankin repsikka aika hiljainen, ei neuvonut yhtään.

Järvi oli tuulinen. Ihana raikkaus ilmassa.

Istutin pari kukkaa ja koiraa.

Illan viimeinen valokuva kaminan tulista toi mieleeni jäniksen.
Aamulla ihmettelen sitä ja juon aamukahvia teatterimuumimukista.
Ihana rauha täällä mökillä. Illalla harjoitellaan taas Jäniksen vuotta. Mukava päivä edessä.

Tässä vilaus Jäniksen vuoden harjoituksista, kuvassa Vatanen ja kuvaaja.

Tulkaahan teatteriin, jos kesäkiireiltänne ehditte.  Minä taidan mennä kohta saunaan.