Hyvin suunniteltu on puoliksi tekemättä

Olen suunnitelmallinen tyyppi, vaikken aina vaikuta siltä.  Joka päivä teen itselleni jonkinlaisen karkean suunnitelman, mitä teen kunakin päivänä.  Aina se ei tokikaan onnistu, joskus laiskottaa, joskus huvittaakin tehdä jotain muuta ja joskus on pakko ottaa käyttöön Plan B tai jopa C, jos hassusti sattuu.

Jokasyksyinen tehtävä on kanojen muutto lämmittämättömästä, sähkövalottomasta kesäkanalasta talvikanalan puolelle.  Talvikanalassamme ei ole ulkoilumahdollisuutta ja kanat ovat kestävää tyrnäväläistä maatiaisrotua, joten yleensä pitkitän muuttoa niin pitkälle kuin säät sallivat, jotta tyypit saisivat kuopsutella ulkosalla ja nauttia elämästä.  Vapaaksi en ole kanoja uskaltanut laskea, koska kanala on ihan tien vieressä ja täällä maalla on kyllä kettuja ja supeja sekä petolintujakin kiitettävästi.

Sunnuntaina katselin säätiedotusta ja totesin, että kanojen muutto saa olla tällä viikolla maanantai, koska loppuviikon sataa, tuulee ja on kylmää.  Aina ei tosiaan mene niinkuin suunnittelee ja tulee yllätystekijöitä mukaan.  Etenkin jos on tekemisissä eläinten (tai ihmisten) kanssa.

Olen jo pikkuhiljaa putsannut talvikanalaa ja maanantaiaamuna tein viimeisen parituntisen rytkäyksen ja kärräsin vanhaa turvepehkua pois muutamia kottikärryllisiä ja toin pari hamppupaalia tilalle.  Iltapäivällä sitten sain Hannun  avukseni kärräämään painavia ruuansäilytysastioita ja munituspesiä talvikanalan puolelle.  Sitten hain kissankuljetuslaatikon valmiiksi ja telkesin kukot ja kanat sisätiloihin ja aloitin pyydystyksen.  Yritin napata ensimmäisen siipiniekan orrelta ja se pääsi kaakattaen livahtamaan, jolloin tuli se hetki, kun tarvittiin suunnitelmaa B.  Tuskin olin ehtinyt kanaakaan sanoa, kun kukko pelästyi ja lennähti mätkähtäen päin kanalan ikkunaa, joka yllätyksekseni ei ollutkaan haassa ja aukesi ja kukko perässään yksi kaakattava kana lennähti niitylle.

Yhtään ei tullut heti mieleen laulu "Mummo kanasensa niitylle ajoi", vaan jotain ihan muuta.  Hälytin apujoukoiksi Hannun lisäksi Maijan ja ukkokullan ja kuvittelin, että kohta ne kaksi karkulaista tulevat potpottaen vastaan.  Mutta ei, mistään ei kuulunut mitään eikä myöskään näkynyt mitään.  Lähes tunnin samoilun jälkeen Maija näki heinikossa pienenä nypykkänä lymyilevän kanan.  Se saatiin kiinni haravan avulla ja samalla etsijät ymmärsivät, että tyypit voivat olla tosiaan lymyämässä minkä vaan pikkupuskan tai heinänkorren alla.   Kun palautin kanan kanalaan ja tein tarkistuslaskennan, tajusin vielä senkin, että avoimesta ikkunasta olikin lentänyt tiehensä kaksi kanaa, ei yksi.

Kun ongelman ratkaisun ydin oli selvinnyt, etsintäjoukot alkoivat etsiä haravalla mahdollisia piiloutujia ja pian löytyikin kukko, joka hurjasti jotain selittäen saatiin menemään omin jaloin verkotettuun ulkotarhaan.  Pikkuisen joutui ukkokulta sitä haravalla ohjailemaan, mutta suunta oli molemmilla selvillä: takaisin kotiin.

Tästä kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen, millaiselta alueelta siipikarjaa haravoitiin.
Keskimmäisen hahmon edessä potpottaa kukko, jos kuvaa suurentaa.

Kolmas tyyppi olikin lähempänä kanalaa ja kun se löytyi se singahti hurjasti kaakattaen hevostarhan läpi kotitiellemme.  Hnökri innostui tästä kovin ja kaahotti pukkilaukkaa sinne tänne hurjasti hirnahdellen. Tuskin tämä yksinkertainen ruuna tajusi yhtään, mitä oli menossa, mutta kun jännää oli, niin piti hihkua.

Niin saatiin noin puolentoista tunnin ulkoilun jälkeen - kiitos Maijan, Hannun ja ukkokullan - kanaset ja kukko kesäkanalaan takaisin.

Tämän hyvin suunnitellun muuton tein sitten tiistaiaamuna rankkasateessa ilman suurempia kommelluksia.  Onneksi on hetivalmis -sauna, jonne voi nopeasti mennä lämmittelemään, kun on kastunut kokonaan.  Palkintona tehdylle työlle ovat tyytyväisenä potpottava kanalauma, joka näyttää hyvin viihtyvän sisälläkin.

Porukka tutkii udessa paikassa innokaana pohjaa.

Toivottavasti tämä ikkuna on haassa, ettei talvella tule tarve etsiskellä porukkaa.