Mietimme aiemmin keväällä, että matkustaisimme jonnekin tuon 30-v merkkipaalun vuoksi, mutta sitten päädyimmekin viettämään enemmän aikaa uudella mökillämme. Olemme olleet siellä montä yötä, saunoneet ja nauttineet hyvästä ruuasta, järvinäköalasta ja kiireettömyydestä. Ihan mukavaa aikaa, olen downshiftannut mm. tiskaamalla hitaasti käsin ja istuksimalla penkillä kuuntelemassa, kun joutsenet ja koirat keskustelevat keskenään. Takkatulta ja kynttilöitä olen tuijotellut ja miettinyt maailman menoa ja sitä, mistä kaikesta voin olla onnellinen.
Elokuun viimeisen päivän aamu, sumu kadotti järven ja horisontin, huikeaa! |
Wilman kanssa (11 v, ukkokullan ainukainen lapsenlapsi) olemme kerinneet pari kertaa pitää ratsastustuntia, hauskin taisi olla yhteinen käsihevosratsastussessiomme. En uskaltanut päästää Wilmaa yli-innokkaalla mammaratsulla Vissalla ihan irralleen, koska sitä ratsastuskokemusta ei ole kovin paljon vielä ja siksi päätin kokeilla, miten homma toimii käsihevoshommana. Hauskaa oli, kikatimme yhdessä kuin pikkutytöt (joka sisältäpäin välillä olenkin kuten kaikki fksut naiset) Wilmalle, joka istui muuten hyvinkin rentona, mutta nyrkki oli kouristunut Vissan harjatupsun ympärille. Jos olisi tippunut, olisi harjatupsukin irronnut. Heh.
Laukkasimmekin pellolla vierekkäin ja molemmat hevoset olivat ihan täpinöissään ja lähtivät liikkeelle jo kommennosta: "Paikoillenne, valmina, HEP!" ilman mitään muita apuja. Tai oikeammin Isíng lähti sanalla 'valmiina' ja Vissa HEP-huudolla. Taas saatiin nauraa. Naurua maailmasta puuttuukin välillä ihan liikaa
Minun ja Wilman yhteisen ratsastusretken päätteeksi päätimme ottaa pikkutorkut hevosten selässä |
Syyskuun alussa rakas pikkupeikkon, tyttäreni siis, täytti vuosia. En kehtaa kertoa, kuinka paljon, mutta olipa mukavaa koota hänelle pikkuinen paketti täynnä pieniä erikseen avattavia lahjoja. Minulla on niin usein häntä ikävä, kun asuu siellä tuhannen kilometrin päässä. Onneksi kuitenkin välillä saa kuvia (vinkvink: liian harvoin kylläkin, tilannetta saa korjata, rakas tyttäreni) hänen elämästään siellä Lapissa, että osaa hiukan kuvitela, millaista se on.
Lahjavillasukat ja oman takan lämpö (c) Maija |
Ja uuden elämän kunniaksi perheemme sai kaksi uutta karvaista jäsentä! Pikkuiset kissaveljekset tuotiin toissapäivänä ihan kotiin asti ja olen niin ihastunut näihin poikiin, etten malttaisi ollenkaan mennä ulos, vaikka aurinko paistaa ja on aivan mahtava sää. Pojat saavat totutella vielä sisällä oloon ja tutustua kotiimme, etteivät heti isossa maailmassa pelästy ja joudu jonnekin hukkaan.
Voihan söpöys! |
Koirat ottivat kissapojat hyvin vastaan: tässä Kleppa kyselee ystävyyden perään. |
Välillä kyllä epäilen, että koirat odottavat, että nämä varsin pelottavat vieraat lähtisivät sinne, mistä tulivatkin. |
Varmaan näistä pojista tulee lisääkin kerrottua! Nyt menen ratsastamaan, kun en ole saanut aiemmin loman aikana aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.