Kuin pässiä narussa (viedään viikonloppua)...

Melko hienosti alkoi tämä minun "uusi elämäni".  Viikonloppu ei edes ole vielä ohi ja kaikkea kivaa on ollut ohjelmassa.

Lauantaina ukkokulta lähti Disan kanssa Halkjärven mökille ja me jäätiin (vissiin ekaa kertaa) kaksin Kleppan kanssa. Hoideltiin kanoja, käytiin ratsastamassa, vierailtiin Ofeigur-tallin avoimissa ovissa ja illemmalla vielä tallin "salakapakassa", missä sain virkistää aivosolujani Black jackin maailmassa.  Tuo viimeinen oli ehkä päivän kohokohta, kun sain huomata, että jakaja voittaa aina. Jopa leikkirahalla tai ehkä juuri siksi...

Ja on sekin kiva tunne, kun aivosolut alkavat taas rahisten raksuttaa pitkähkön tauon jälkeen.

Viimeiseksi illalla vielä ajelin hakemaan Kleppan ja Disan kyliltä, ne meinasivat ilmeisesti aloittaa lammaspaimenen uran naapurissa, mutta retki jäi kesken melko pahasti.  Toinen pakolainen pääsi autokyydillä ja toinen tuli juosten kotiin ennen autoa.

Lauantain kuvat:

Mielestäni minulla on samanlainen kuva Disasta kanalan kissanluukulla

Kleppa yritti paimentaa minulle hevosen ja leipäpalojen avulla se
saatiin vaikuttamaan siltä, että se onnistuikin. Olipa pieni koira iloinen!

Kleppa onnellisena, kun se on saanut jolkottaa melkein tunnin mukana ratsastusretkellä

Ising pesun jälkeen, toivoisin sen olleen väsynyt, mutta onnellinen.

Oreigur-tallin puuseenäkymä on sydämellinen

Ihana Kleima toimi meille oppaana, kun muilla tallilaisilla oli niin kiire.

Sadun (Hestbakki-tallin johtajatar) piti olla mukana iltabileissä, mutta koska hän ei
tullut, ostin paluuseuraksi itselleni hevosen - tämä tyyppi kyllä sammui kesken matkan.
Luultavast tämä matkaa pikapuoleen Sadun luokse, värit ainakin sopivat ja
hintakin oli (hevoseksi) kohtuullinen.

 Sunnuntai:

Tänään sunnuntaina kävimme ukkokullan kanssa Fiskarsissa, siellä oli Maan mainiot maut -ruokatapahtuma ja ne "tyypilliset" Fiskarsin kesäjutut, kirpputorit ja muut näyttelyt.  Aina niin ihanaa, tulisipa käytyä useammin.

Ostin itselleni kaulaan laitettavan kissan ja sammakon. Kissan tai kaksi haluaisin tänä syksynä, saas nähdä kuin käy ja sammakoita pääsee itse kunkin suusta välillä. (suom. huom. nk. iside joke)

Second Chance  - lieneekö kierrätyskauppa, en muista enää

Nämä tuolit olivat minusta aika kalliita, lähes 400€ kpl,
mutta ne miellyttivät sekä silmää että olivat tunnusteltaessa ihanat.
jos olisin sokea, haluaisin tällaisia tuoleja.

Pieni lepo ennen lounasta Kuparipannussa (olimme 20 min ennen aukioloaikaa jo nälkäisiä...

.. ja saimme siis nauttia Firkarsin joen rauhoittavasta liplatuksesta ja seurata, miten
hiljaa eteneä laudanpala liikkuikin aika nopsaan

 Päivän parasta antia oli kyllä lounas.  Kirjoitin siitä jopa muistiin, että "Oli kyllä varmaan paras lounas piiitkiin aihoihin: Alkusalaatit, kalaruuat ja kahvi ja jälkiruuat. Pääruoka ei ollut niin hyvä, mutta kokonaisuus oli mahtava."  

Onkohan niin, että solumyrkyt tekevät päästäni hieman hataran, mutta olen opetellut käyttämään uutta puhelintani joutoaikana ja nyt sujuu jo monenmoinen kauppalappu ja muistiin kirjoittaminen.  Vahinko vain, että monet luulevat, että olen äärimmäisen epäkohtelias, kun vähän väliä räplään kännykkääni, vaikka siihen ei (kai) saa edes Pokemon Go'ta.

Jouko Kärkkäinen: Kalavale 2016

 Yo. taideteoksesta meinasi tulla ukkokullan kanssa ihan riita, kun hän väitti sitä kaukaa katsottuna poijuksi ja minä kivenkovaan väitin, että se on ongenkoho.  Kumpi lienee ollut oikeassa.

Paluumatkan aikana keskustelimme sitten (sattuneesta syystä) sanasta "Nillitys".  Ukkokulta ei ollut moisesta kuullutkaan, vaikka väitin hänen/minun tekevän sitä koko ajan. Elä nyt tässä sitten!

(KVG: https://www.urbaanisanakirja.com/word/nillitys/)

Juu,  elänhän minä, nk. täyttä elämää vaikka välillä tekeekin aika kipeää kropassa eri puolilla.  Mutta kaipa se on niin, että kun tähän ikään pääsee, niin on vain hyvä, että sattuu.  Tietää elävänsä.

Onneksi on hyvä omenavuosi, sillä omena päivässä pitää lääkärin loitolla.  Useimmiten en oikein lääkäreistä tykkää. Se on pitkä tarina enkä aio sitä nyt kertoa, kun on kiire hakemaan kanalasta munat ja puuhata vielä muutakin ennen nukkumaan menoa.

Valoa pilvien takaa

Elokuu on lopuillaan. Omalta osaltani päättyy raskas jakso elämästä tähän elokuun loppuun, itseasiassa eiliseen:  Eilen sain viimeisen sädehoidon.  Se oli samalla aikaa ihanaa, haikeaa ja ihanaa.  Siis voittopuolisesti ihanaa, tietenkin.  Vein sädehoitokoneeni (linac 5) henkilökunnalle pienen suklaarasian, sydämiä. Sen he ovat ansainneet ammattitaitonsa ja sen turvallisuudentunteen vuoksi, minkä he minuun saivat valettua hoitojen kestäessä. He ovat eräänlaisia hengenpelastajia minulle.

En kerro enempää, sillä se on pitkä tarina.  Jokaisella on varmasti oma tarinansa hoidoista.  Sen voin sanoa, että joskus pelkkä hengittäminen syvään voi olla hirveän vaikeaa...

Eilisaamun taivas lupasi hyvää,
pilvien takaa paistoi aurinko.

Olen pääosin kulkenut syöpäklinikalle omalla autollani,koska nautin ajamisesta.
Tässä kuva, jonka nappasin autoni takaa eilen. Enää ei tarvitse tuolla joka arkipäivä rampata.

Olisi outoa, jos tämä kohta päättyvä 7kk jakso, jonka aikana koin rintasyövän havaitsemisen, leikkauksen (onneksi säästävän sellaisen), solumyrkkyhoidot ja nyt viimeiseksi 25 sädehoitokertaa, ei olisi jättänyt minuun ja läheisiini jotain jälkiä, jopa arpia, sydämeen ja muistoihin.

Minussa näkyy konkreettinen ja melkoisen ruma arpi sekä sädehoidon aikaansaamat palovammat.  Arpi jää ja palovammat paranevat kuulemma jo ennen joulua, jos hoidan itseni hyvin.   Vaikka en olekaan kovin ulkonäkökeskeinen, arpi tietenkin on minusta hirveä.  Onneksi en esittele rintojani useinkaan enää julkisesti.

Nuorempana toki tuli oltua rannallakin joskus ilman yläosia, mutta ne ajat ovat kaukana takanapäin.  Imettämäänkään en enää luultavasti julkisella paikalla ala, joten arpi on vain minun ja läheisteni nähtävillä.

Se siitä, nyt nokka eteenpäin, kohti uusia seikkailuja!  Vielä on pakko sanoa, että minuun kolahti eilen melko syvästi se, että ensimmäiseksi autoon istuessani viimeisen sädehoidon jälkeen radiosta kuului Ellinooraan Leijonakunigas.  Kaikki muu sanoissa taitaa päteä, mutta luulisin, etten hirveästi välitä keskikajatuoppeja nostella, oluen haju on mielestäni hirveän tympeä nykyisin.  (Sitäpaits toivoisin ehkä haudalleni kukkia ennemin kuin viljaa, mutta se ei liene päätettävissäni...)

Elokuussa on ollut paljon hienoja hetkiä, joista olen saanut nauttia, koska olen ollut sairaslomalla ja aikaa on ollut muuhunkin kuin sädehoitoihin. Nämä kuvina, koska en voi jauhaa tätä tekstiä koko päivää.  Muutakin tekemistä löytyy, onneksi.

Ensimmäinen avautunut auringnkukka

Ensimmäinen yö Halkjärven mökillä, Disa nauttii auringonlaskusta ihan hipihiljaa

Ekan Halkjärvi-yön auringnlasku. Juuri noin upea se oli livenäkin.

Tykkään niin mökistämme, hienon on ukkokulta tehnyt.

Taitaa olla toisen Halkjärvellä vietetyn yön iltarusko. Vaaleanpunainen.
Tosin tähän päti se, että illan rusko on aamun pasko.  (Se on myös niin pitkä
tarina, etten kerro enempää...)

Lohjan Pyhän Laurin kirkon hautausmaan lähde,
oikeasta kulmasta katsottuna varsin arvoituksellinen ja kaunis

Kirkkomaalla, olemme juuri käyneet katsomassa mummon ja vaijan (=anoppi & appiukko) 
hautaa vaijan syntymäpäivänä 15.8.

Yksityiskohta joltain satunnaiselta haudalta

Sirtuunakurkku, omasta kasvihuoneesta, voisiko olla ihananmpaa makua?
Viidakkokurkku sen kyllä piti olla, mutta toisin kävi.  Ninhän se on usein elämässä.

Alan muuttua tosivihreäksi, auto kompostoituu ulkopuolelta pikkuhiljaa,
onneksi tuo kasvusto luultavasti kuolee, kun pakkaset tulevat Heh.

Liisa niin tomerana, kun on saanut vastuun koirien hoidosta.
Disa on päättänyt nauttia tästä.  (Varmaan siksi se oksenteli koko seuraavan yön,
kun oli nauttinut jotain metsästä, siis Disa) *heh*

Liisa ja Ferkku (kuvassa) saivat nauttia Disan ja Kleppan hoitamisesta.
Onneksi koirat eivät kulu, jos niistä muutkin tykkää.
(Kuva (c): Liisa Virolainen)

Kalebassin muotoinen kurkku ilmestyi kasvihuoneeseen,
en kyllä tietääkseni sellaista istuttanut.  Tätäkin pitää maistella.

Ananaskirsikka, uusi tuttavuus kasvihuoneessa,
ehtineekö kypsäksi tänä syksynä, jännä nähdä...

Anananaskirsikan kukka on tuollainen violetti.
Enpä olisi tiennytkään...

Mun "pahvikuvat" ja päivittäiset iloni: Disa-äitimuori ja Kleppa-lapsonen ja
tietenkin se kasvihuone.  Saas nähdä, onnistuuko Kleppankin saaminen äidiksi...

Ukkokulta ehdotti, että kasvihuoneen oen päälle pitäisi laittaa joku teksi.  Keväällä mieleeni ei tullut
muuta kuin "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää".  Nyt syksymmällä tiedän, että
se lause olisi väärä.  Ehkä paremipi olisi vaikkapa "Ken tästä käy saa kaiken toivon."

Eilen illalla oli pakko puskea riemunsa johokin konkreettiseen,
siivosin kesäkanalan eteisen perinpohjin.  Siinä harja heilui ja hiki virtasi. 
Taas olin niin mielissäni, että nyksisin tukkani on sellainen "poikatukka", jonka voi kuivata
pörröttämällä päätään vaikka käsillä hinkkaamalla.

Tänä kesänä ei purkkeihin ehtinyt laittaa mitään,
ehkäpä sitten ensi kesänä Halkjärvi ja koti kukkivat jotain helppoa,
vaikka pelargoneja...

Taas uusi auringonkukka aukeaa kohta hevospuomin takaa.

Elokuu on siis lähes ohitse, ensi kuun alussa sairasloma muuttuu kesälomaksi ja ensi kuussa pitäisi päästä aloittamaan työt.  Voi, miten toivon sitä!

Paluu arkeen, paluu elämään...