Pikkupakkaspäivä

Tästä päivästä ei hirveästi ole jälkipolville kerrottavaa.  (Kiinnostava aloitus blogitekstille, luultavasti kaikki tänne eksyneet jatkavat hyvinkin kiinnostuneina lukemistaan.)

Aamulla olin juuri hiukan raottanut silmiäni ja todennut kellon olevan vasta 6:15, kun koirat saivat kauhean haukkukohtauksen ja syöksyivät porukalla räksyttämään etukuistille.  Yritin niitä komentaa hiljaisemmiksi ilman tehoa, joten päätin sitten nousta.  Olihan kuitenkin taas arkiaamu ja työpäivä.  Mitä nopeammin työt saa alkuun, sitä varhemmin voi käydä päiväunille iltapäivällä tjsp.

Kun sain vaatteet päälle ja olin juuri menossa ulos, soikin puhelin ja Suvi soitteli, josko voisin parinkymmenen minuutin päästä käydä laittamassa Ramin sisälle, kun se on lopettanut supijahdin naapurin mäellä.  Lupasin, mutta aika pian tuli peruutus, sillä suuri metsästäjä oli jo saapunut takaisin.  Siinäpä tuli samalla selitys aamuherätykseemme, kukapa koira hiljaa voisi olla, jos vastapäätä kaveri tarvitsee metsästysapua tai ainakin kannustusta?

Päivä meni lounasta lukuunottamatta tarkkaan työpöydän ääressä ja heti, kun työaika päättyi, kupsahdin taakseni sohvalle päiväunille.  Minä, joka en juuri koskaan tunnusta palelevani, tarvitsin kaksi peittoa päästäkseni uneen, kun vilutti niin kovasti.

Kuuden maissa illalla sain itseni sen verran ulos, että kävin päästämässä hevoset syömään ja viemään kanoille päivän annoksen ruuanjämiä: kananmunankuoria, perunankuoria ja salaatinjämiä.  Hyvin näytti maistuvan.  Kukkokaan ei ilkeillyt, vaan tarkkaili puuhiani ihan rauhassa orrelta.  Kovasti niistä on muuttopäivänä lähtenyt sulkia, varmaan järkytyksestä.  Yhtään munaa ei ole vielä talvikanalaan munittu.  Kohta joutuu kaupasta hakemaan itselleen kanamunia, kammottava ajatus.

Mikä on tipusten sisällä ollessa, kun lämmitys on päällä

Koko päivän on ollut pakkasta, enimmillään se lienee ollut noin -5C, mutta sieltä se talvi tulee.  Ja voi, miten ihanaa, tänä syksynä ei olla nähty oikeastaan lainkaan kuraa.