keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

36

Disa todettiin viime viikon tiistaina ultralla tiineeksi.  Ystäväni Tarja tekee ultraäänitutkimuksia kotonaan ja koska hän on kokenut kasvattaja ja eläkkeellä oleva kätilö, homma oli hyvn hallussa.  Disan kohdussa kasvaa oletettavasti 3-5 pentua.  Pennut näyttivät olevan kohdun yläosassa, jonne ei oikein päässyt ultraamaan, koska masun yläosassa on niin paljon karvoitusta.  Emme raskineet ajaa sieltä karvoja pois, jottei Disa turhaan palelisi.

Disa käyttäytyi ultratessa todella mallikkaasti.  Paikkana oli Tarjan koirahoitola, jossa oli paljon urosten ja vieraiden koirien hajuja ja Disa oli aivan tyyni ja peloton koko ajan.  Välillä minusta tuntuu, että Disa ei ehkä luonteeltaan olekaan niin  nössö, kuin olen ajatellut.  Saattaahan olla, että terriereihin tottuneena olen vain kasvattanut sen niin lujalla kädellä, että se siksi vaikuttaa nyhverömmältä kuin onkaan.

Kuvassa näkyy kaksi pentua: musta rengas ympärillä on lapsivesi ja pieni katkarapu keskellä on pentu.

Tärkeinhän tuli todettua: Disa on tukevasti tiineenä.  Tänään tiineyspäiviä on 36 ja koirasta huomaa selvästi, että se on tiine.  Disa nukkuu paljon ja viime viikonloppuna kyläilemässä ollut Finna ei saanut Disaa yhtään painimaan kanssaan, frouva makoili vain sohvalla silmät raukeina, kun toinen yritti purra kuonoon ja houkutella leikkiin.

Ensikertalainen narttu kuulemma synnyttää yleensä (netistä luettua infoa) keskimäärin 60 vrk:n kuluttua astutuksesta, jolloin siis Disan ja Rimin pennut syntyisivät noin 8.1.2013.  On hyvä, että pentuja on useampi, näin ne jäävät oletettavasti sopivamman kokoisiksi synnytystä ajatellen.

Tällä viikolla Disalla on ollut jonkin verran aamupahoinvointia, ruoka tulee heti syötyä ulos ja koira syös sen sitten uudelleen.  Olen jo siirtynyt vahvempaan ruokaan, jotta pennut saisivat hyvän alun kasvulleen.

Minulla on isohko homma saada pyykkitupa sellaiseen kuntoon, että Disan on siellä hyvä kasvattaa ja synnyttää pentujaan.  Pesemätöntä pyykkiä on todella paljon ja näinä päivinä pyykkikonen pyöriikin 4-5 kertaa päivässä.  Paikka on kuitenkin mukava pennutukseen, lattialämmitys tekee siitä mukavan pennuille ja kaakeloitu lattia lattiakaivoineen tekee puolestaan siivouksen helpommaksi.

Voi, miten toivonkaan, että kaikki menee hyvin ja että pentujen joukossa on mukava pikkuinen narttupentu meille itsellemmekin.

5 kommenttia:

  1. Aiotko rekisteröidä pennut? Onko sinulla oma kennelnimi vai meneekö jonkun muun nimen alle? En muista lukeneeni mistään.. Hitsi, kun tuo meidän toope olisi hieman vanhempi ja viisaampi, niin olisi täydellinen aika ottaa sille kaveri. Mutta, kun tuo vaan opettaisi sen hölmöille tavoille, niin täytyy nyt ainakin vielä vuosi odotella järkevöitymistä, ettei tarttee kahden höselön kanssa painia :) onnea Disalle pentujen odotukseen ja teille myös. Kaikki menee varmasti hyvin!

    VastaaPoista
  2. Juu, tottakai pennut rekisteröidään, kyseessä on jalostustoimukunnan suosittelema A-listan yhdistelmä. Kennelnimeni on Tassumäen.

    VastaaPoista
  3. Niin arvelinkin, että rekisteröit kyllä :) hauska kennelnimi! onko tuo jo vanhempi vai haitko tätä pentuetta varten? Kauheasti minua nyt kiinnostaa, mutta ei kai se väärin ole :) Hauska, että saadaan uusia kasvattajia rotuun!

    VastaaPoista
  4. Juu, vanha kennelnimi, ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pentue on syntynyt lähes 15 vuotta sitten, silloin cairnterreireitä.

    Maatilamme nimi on Markunmäki, mieheni mukaan - häntä taas kutsuttiin nuorena Tassuksi, joten tuosta oli helppo muokata Tassumäen nimi.

    VastaaPoista
  5. No johan tuo on aikakin herätellä nimeä :) ja hauska tarina nimen taustalla!

    VastaaPoista

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.