Nallekarhu sairastaa...

Kun menin lauantaina aamulla tallille olikin sisäkarsinassa vastassa surullinen näky: Pikku-Romeo makasi varsin apaattisena eikä suostunut maanitteluistani huolimatta nousemaan lainkaan ylös.  Yleensähän ponivanhus on ovella aika ärhäkkäänä pyrkimässä ulos, sillä se ei todellakaan tykkää olla sisällä öitään.  Se oli yön aikana juonut ison ämpärillisen vettä, mikä oli outoa.  Ilmeisesti sillä oli vatsavaivoja.

Hääräilin hetken isojen hevosten vesien kanssa ja sillä aikaa poni olikin noussut ylös ja lähtikin sitten ihan reippaan oloisena ulos.  Kuuntelin mahaäänet ja jotain pientä lurinaa kuuluikin. Ajattelinkin kyseessä olleen väärän hälytyksen.  Mutta ei - viiden minuutin oleilun jälkeen se lysähti taas lumelle. Se söi kovasti lunta ympäriltään ja hengitteli omituisen syvään.  Välillä poni kävi ihan kyljelleen ja painoi silmät kiinni.

Yritin soittaa päivystävälle eläinlääkärille, mutta kas - akku loppui tietenkin sillä siunaamalla.  Kipitin äkkiä kotiin, jotta saisin puhelimen lataukseen ja yritin soittaa päivystävälle uudelleen.  Ei vastausta - vain vastaaja. Kyselin eläinlääkärivinkkiä hevosystäviltäni ja sainkin yhden suositellun eläinlääkärin vastaamaan. Hän lupasi tulla parin tunnin sisään.

Meni takaisin Romeon luokse ja heijaamalla ponia edestakaisin sain sen nousemaan ylös ja pääsin taluttamaan sen sisälle.  Pelkäsin vanhusponin vilustuvan ulkona maatessaan.  Sisällä se jäi seisomaan, mutta hengitteli edelleen varsin syvään ja katseli välillä mahaansa.  Selviä ähkyoireita.  Onneksi poni kutenkin joi halukkaasti, kun annoin sille vettä.

Kovin väsynyt pikkuinen

Hieman ennen eläinlääkärin tuloa Romeo kääntyi kyljelleen ja laittoi silmät kiinni huokaisten syvään.  Kävin polvilleen sen viereen ja silittelin ja kannustin sitä jaksamaan.  Se aukaisi silmät ja hengitteli syvään.  Hetken kuluttua se nousi taas normaaliin makuuasentoon.  Rapsuttelin sitä ja kerroin sille, miten hieno poni se on. Voi, miten pelkäsinkään, ettei eläinlääkäri ehdikään auttamaan.

Kohta kuitenkin maasturi pyörähti pihaan ja ystävällinen, hymyileväinen lääkäri tuli kuuntelemaan Romeon vatsaa.  Kertoi, että ohutsuolen puolelta ei kuulu mitään ääntä.  Ihmetteli ponin kiiltävää karvaa ja hyvinvoivaa ulkoasua ja tuumaili, että ei olisi osannut arvata, että se on jo 33-vuotias.

Lääkäri antoi kipupiikin ja relaksanttia.  Viiden minuutin kuluttua Romeo nousi jalkeille.  10 minuutin kuluttua alkoi kuulua reippaita suolistoääniä. Lääkäri neuvoi antamaan kipulääkettä päivittäin ja juottamaan Romeolle parafiiniä.  Hän antoi myös uuden vinkin ruokintaan: Biofarmilta saa kuulemma porkkanapellettiä säkkitavarana. 

Kun lääkäri oli mennyt, oli Romeo jo pyytelemässä ulos.  En kuitenkaan päästänyt sitä vielä pihalle, ulkona oli kylmä tuuli ja lunta vihmoi melkoisesti.  Illalla Romeo jo hörisi, kun tulin sitä katsomaan ja antamaan lääkettä ja parafiiniä.

Nyt on maanantai ja pikkuinen pääsi jo ulos vankilastaan.  Vieläkään se ei syö muuta kuin herkkuja (sokeripullaa ja sokeria), mutta ilme on jo entisenlaisen ponteva.  Ihan muutama päivä sitten ihmettelin ponin kuntoa, kun se laukkasi minua pakoon umpihangessa, kun yritin ottaa sen kiinni laittaakseni sen yöksi sisään.  Ehkäpä sille vielä sittenkin koittaa uusi kevät ja kesä...