torstaina, toukokuuta 26, 2011

Yhtä juhlaa!

Tämä toukokuu on yhtä juhlaa. Äitienpäivä, Pikku-Wilman syntymäpäivä, omat synttärini ja vielä ukkokullan Laura-tätikin juhlii loppukuusta syntymäpäiviään. Eläimistäkin Félagi ja Marilyn ovat syntyneet toukokuussa. Näitä jälkimmäisiä ei kyllä ole juhlistettu mitenkään. Liputuspäiviäkin on toukokuussa roppakaupalla.

Viime viikonloppuna oli lauantaina Wilman 6-vuotis -syntymäpäiväjuhlat ja sunnuntaina oli ensin päivällä meillä kotona omat synttärikahvitukseni ja illalla sitten olimme porukalla syömässä Villa Haikarissa. 9-henkinen pöytäkunta oli iloinen ja ruokakin oli hyvää. Hyvää oli päivällä itselleni ja ukkokullalle laittamani pihviateriakin.
Karppaajan ei tarvitse nälkää nähdä!
Päivällä oli tietenkin vierailulla myös Lahtisten Finna-koira. Jatkuva paininjytke kävi Finnalla ja Disalla. Jossain vaiheessa tyttöset pulahtivat hieman kuraojassakin. Ikävä kyllä se oja oli se, jonne likakaivosta ylivaluvat vedet laskevat, joten pihalle iloisena porhaltava koirapari oli melko huima näky. Tuoksusta emme tässä edes puhu.
Disan tassuthan ovat valkoiset normaalisti.


"Mutakettuja" kaksin kappalein.
Kuusi vaahdotuskertaa koirashampoolla tarvittiin ennenkuin koiralapset olivat taas normaalin väriset. Onneksi olin juuri edellisenä päivänä ostanut pullollisen shampoota.  Olen useasti maininnut, että Disaa ei tarvitse pestä, vaan se kuivuessaan ja ruohossa juostessaan puhdistuu aivan kuin itsestään. Rajansa tuntuu olevan silläkin piirteellä.

Tämä viikko on ollut aika koiravoittoinen. Pikkupeikko on Lahdessa 4 päivää muotoiluinstituutin pääsykokeissa ja Karma & Louhi ovat olleet meillä hoidossa. Suhteellisen rauhallisesti ovat päivät menneet. Välillä Louhi saa jotain haukkukohtauksia ja se kyllä riipii korvia ja hermoja. Samainen tyyppi suolistaa jatkuvalla syötöllä pehmoleluja ja täytemateriaalia on ympäri asuntoa. Onneksi kuitenkin suolistaa elottomia otuksia, joiden jämät saa mahtumaan imuriin.  Lisäksi Disa ja Louhi tulevat hyvin juttuun ja onhan se mukavaa, kun on aina painikaveri tarjolla, kun painituttaa.

Perhepiirin koiralauma kasvoi kuulemma taas eilen yhdellä, kun Mikko ja Suvi saivat kotiinsa 5-kuisen sekarotuisen Jekun. Hyvällä tuurilla talossa on siis "omasta takaa" 8 koiraa, kun perhe kokoontuu yhteen: 2 cairnterrieriä, 2 islanninlammaskoiraa, 2 malinoisia ja 2 sekarotuista. Toivottavasti en jonain päivänä sorru ottamaan niitä kaikkia hoitoon samana viikonloppuna...

Mutta nyt työn pariin. Päivä näyttää kovin kauniilta ja aurinkoiselta, mutta onneksi ulkona on niin kylmä tuuli ettei sisällä istuminen kauheasti harmita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.