keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011

Jackpots!

Pääsiäinen oli ja meni. Oli kyllä odotusten mukainen: joutilas ja silti mukavan touhukas viikonloppu.  Sää helli suomalaisia lähes helteellä.  Mahtavaa, että joskus osuu noille pitkille vapaillekin kaikki kohdalleen.

Ratsailla olin joka päivä. Palmusunnuntaina oli Vaanilan kartanossa Hestbakkin siivoustalkoot. Olin ajatellut mennä mukaan auttamaan, mutta sitten päätinkin lähteä Félagilla metsän poikki katsastamaan paikkaa. Sää oli mahtava: aurinkoa taivaan täydeltä ja lähes 20C lämmintä.  Ruunapoika oli innoissaan uusista maisemista. En halunnut toipilasta rasittaa liian kovalla menolla, mutta laitoin sen liikkumaan reippaassa käynnissä tai ravissa koko reissun.

Kun pääsimme perille, hirnahteli Félagi aivan innoissaan uudesta miljööstä. Se selvästi kuvitteli, että saa tavata uusia hevosia ja oli niin pörheänä.  Laitoimme Félagin lepäämään ensimmäiseen karsinaan vesiämpärin kera. Sitä ei yhtään haitannut ympärillä hääräävä talkooporukka: yhdellä oli sirkkeli, toisella vasara, kolmannella luuta ja neljäs pörräsi imurin kanssa. Poika vaan kurkisteli paksun otsatukkansa alta kiinnostuneena: Mitä te teette?

Jännää olla uudessa paikassa!
Kotimatka sujui mallikkaasti - noin tunti meni sinne ja tunti takaisin. Pääosin käyntiä, vain pari pätkää ravattiin, jottei poika kyllästyisi ja rasittuisi liikaa.

Yksi hassu viikonlopun vieras oli Finna.  Osa porukasta oli päättänyt haravoida mummon pihan ja Finna syöksyi ensimmäisenä isoimpaan lehtikasaan sellaisen nähdessään. Varsinainen lapsonen!

Kyllä lehdet lentää ja kahisee kivasti!

Jos oli viikonloppu säineen ja puuhineen varsinainen jackpot, niin tiistaina sain ihan oikean - varmaan ainukaisen elämässäni - jackpotin. Mikkopoikani kertoi muutama viikko sitten voittaneensa 700€ RAY:n nettipeleistä ja minäkin rekisteröidyin sinne pelaajaksi kokeillakseni onneani. Tiistaiaamuna koneeni näyttö näytti ensin tältä:
2€ panoksella 4 659,67€ - ei huono!
Siirsin 4600€ välittömästi pankkitilille ja jatkoin vielä muutaman pelin ja sitten näytti tältä:
Melko uskomatonta tuuria!
Olin juuri edellisenä päivänä Kaisalle sanonut, että pitää laittaa rahaa sukanvarteen, jotta voisi hankkia heposille sopivammat satulat, kun niiden vartalot ovat niin paljon muuttuneet viime aikoina. Nyt voin tilata sataula-auton paikalle huolettomin mielin, vaikka en ihan kaikkea rahaa tuohon laittaisikaan.

---

Mutta kaipa se on taas töihin käytävä, senhän tietää suomalainen sananlaskukin:
Jokaista juhlaa seuraa arki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.