keskiviikkona, elokuuta 11, 2010

Meluisat uudet naapurit

Kurjet ovat herättäneet meidät monena aamuna huutoonsa. Huuto kuuluu erittäin selvästi avonaisen ikkunan takaa ja välillä sitä aamu-unisena kuvittelee niiden istuvan kylpytynnyrissämme. Eilen aamulla ihailin niitä flexissä olevan Marilyn-mangustin kanssa, kun tulimme tallilta ja lehteä hakemasta. Se seisoi monta minuuttia aivan hievahtamatta katsomassa kasvihuoneen alla tepastelevia kummajaisia. Välillä Marilynistäkin lähti outo ulahdus.

Minustakin ne näyttävät oudoilta (etenkin, jos on silmälasit unohtuneet tai huurussa) - ne ovat kuin kahdella jalalla tepastelevia peuroja ja välillä ne huutavat haikeasti törähdellen.

Tänä aamuna hiivin yksin ulos kameran kanssa hiukan ennen kuutta ja yritin saada niistä kuvia. Unohdin tietenkin kakkulat uunin ranssille ja kameran asetukset olivat aivan pielessä. Kun aloin laukoa kameralla, ne nousivat lentoon ja huutelivat mennessään. Hetken teki mieleni lentää perään ja harmitti, kun en osannut.

Pian ne lentävät lopullisesti etelään talveksi ja alkaa ihan oikea syksy. Vielä tämän viikon kuvittelen kesäksi, koska olen kesälomalla. Eilisen päivän kulutin Kaisan kanssa ilman velvollisuuksia kotipihallamme ja tänään teen taas aivan mitä lystään. Mahtavaa!

Kuvia oli pakko värieditoida, koska ne olivat joko liian tummia tai vain vihreitä. Ensi kerralla otan myös silmälasit enkä pelkkää kameraa... jos ensi kertaa tänä syksynä edes tulee. Ehkä ne lähtivätkin juuri tänä aamuna viimeisen kerran.









Epäröinnin kynnyksellä kysy

kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään jättää käyttämättä.
-Tommy Tabermann

1 kommentti:

  1. Jotenkin kurjet on majesteettisempia kuin hanhet, ja vitsi miten isoja ovatkaan! Hyvä että sait tallennettua fiiliksiä vaikka sitten Photoshopaten. Jospa siihen vielä joku kurkinen parkkeeraisi poseeraamaan?

    VastaaPoista

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.