Höyryveturin selässä

Pakkanen paukkuu edelleen nurkissa, -10C. Tänään ei paista aurinko, joten ei tule niin riemullinen olo kuin eilen, kun katselee ulos.

Eilen käytiin pikkupeikon kanssa yhdessä ratsastelemassa. Ensin oli tarkoitus mennä eri suuntiin, koska peikkolapsi olisi halunnut mennä yksin. Totesi kuitenkin lähtiessä, että Vissa käy niin kuumana, että on aivan sama, vaikka menisimme yhdessäkin.

Se sopi minulle, sillä vetoapu tekee Félagista aina reippaamman. Se tassuttelikin alkumatkasta laukkaa paikallaan ja loppumatkasta pajanmäessä se jopa laukkasi koko matkan ylös. Otuksesta kuului puhina kuin höyryveturista. Se on jo 17-vuotias ja vaikuttaa ihan pikkupojalta välillä tohinoidensa ja tuhinoidensa kanssa. Vissa on jo 19-vuotias eikä sitäkään kyllä aina uskoisi. Nuo varmasti viettävät aika hyvää hevosenelämää isossa tarhassa ja saavat säännöllisesti ruokaa ja voivat liikkua omaehtoisesti, vaikka niitä ei niin paljon liikutetakaan.

Kun pikkupeikko laittoi rastat, minua suretti kovasti, että hänen tukkansa ei enää loista auringossa yhtä kullanvärisenä kuin Vissan vuohistupsut. Kyllä ne eilen taas olivat yhtä kiiltävät molemmat. Hymyilytti moinen ajatus, aivan kuin sellainen olisi ollenkaan tärkeää... tai huomaako moista edes koskaan kukaan muu kuin minä. Taidan olla kuitenkin vanha, tunteellinen hupsu.

Tänään mennään katsomaan, onko Ísing oppinut mitään kahdessa viikossa. En odota, että siinä ajassa olisi hirveästi tapahtunut, mutta on mielenkiintoista nähdä ihan valoisaan aikaan, missä pikkuinen on ja miten sillä menee. Onneksi pakkasen on luvattu lauhtuvan iltapäiväksi aika paljon. Ehkäpä sieltä saisi mukavia valokuviakin, jos vaikka aurinkokin tulisi esiin.