Viikon varrelta

Viikko on hupsahtanut tiehensä aivan omalla painollaan. Kertailenpa tähän viikon tapahtumia ihan omankin muistin virkistämiseksi.

Perhe tuli kotiin jo viime lauantaina. Lumiloma oli ilmeisesti muuten odotusten mukainen, mutta aurinkoa olisivat varmaan enemmänkin toivoneet matkaltaan. Pikkupeikon huono tuuri kännyköiden kanssa jatkui: nyt kopsahti kaksiviikkoisen kännykän näyttö taskussa avaimiin ja sen kännykän elämä oli sitten siinä. Hinta-arvion jälkeen voitaneen todeta, että uuden osto on edukkaampaa. Harmillista, että työn hinta on nykyisin sellainen, että hyviä tavaroita pitää heittää pois tai hylätä.

Viime sunnuntaina olin Félagin kanssa pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Meillä oli yhteinen tunti naapurin Alvarin ja Katjan kanssa. Félagi oli yli kuukauden mittaisen lomansa jälkeen melkoisen hyvässä vireessä. Yleensä se kiemurtelee ja punkee vastaan kentällä ja työskentelystä ei tule mitään. Nyt se meni ensimmäisen puolituntisen korvat tötteröllä ja työskenteli varsin halukkaasti. Lopputunnista se alkoi jo hiipua, mikä pantaneen huonon kunnon piikkiin.

Vasempaan kierrokseen askellajit sujuivat paremmin kuin oikeaan, vasemmassa kierroksessa töltti oli melko puhdasta ja oikeassa hyvinkin passitahtista. Kenttä oli raskas paksusta lumesta, mutta luulisin sen vain puhdistavan Félagin tölttiä. Oli myös kiva havaita, kuinka helppoa Félagin kanssa on tehdä temponvaihteluita ravissa. Se oli kuulolla ja tykkäsi liikkua. Muksaa, kuten toivoinkin. Mukavaa olla tunnilla, missä saa palautetta tekemisistään. Etenkin, kun tulee edes hiukan sellainen olo, että osaa ratsastaa, vaikka onkin vanha täti-ihminen.

Olin siis hurjan tyytyväinen tuntiin ja päivän aiemmat murheet kaikkosivat ainakin tunnin ajaksi kokonaan. Loppuverryttelyksi ravasimme reippaasti kilometrin matkan kotiin, laitoin hikisen ponin fleeceloimen sisään kuivumaan ja kurvasimme autolla takaisin Katjalle kahvittelemaan. Pikkupeikkokin pääsi mukaan, vaikka olikin hiukan heikossa hapessa ystävän 20v-synttäreiden jälkimainigeissa. Meillä oli oikein mukava yhteinen kahvihetki. Sellaista olinkin kaivannut yksinäisen viikkoni aikana.

Työviikosta en sitten muistakaan paljon mitään, päivät ja illat ovat ollet yllättävän kiireisiä. Tiistai meni Turussa tapaamassa muillakin paikkakunnilla työskenteleviä kollegoita. Kotona olin vähän klo 23 jälkeen ja sen seurauksena nukuin ensin aamulla pommiin normaalista heräämisajasta (pidin kylläkin etäpäivää ja silloinhan työmatkoihin ei kulu aikaa, mikä on näpsää) ja sitten vielä työpäivän jälkeen onnistuin nukkumaan pommiin agitreeneistä, jotka olisivat alkaneet klo 20:30. Kaksi muuta arki-iltaa meni kokouksissa, toinen issikkaväen kanssa ja toinen agilityporukan seurassa. Ihan muksaa vaihtelua, vaikka uuvuttaakin hieman.

Kaksi viikkoa jo ilman ainuttakaan agilityjuttua Marilynin kanssa, aika noloa. Tänään piti olla Sepon pitämät treenit, mutta Sepporessu tuli kuumeeseen, kun näki osallistujaluettelon. No, ensi kerralla en ole mukana, niin Seppokin kestää terveenä. (Todellisuudessa en usko enkä toivo olevani kenellekään noin merkityksellinen tyyppi.)

Tänä aamuna, kun menin tallille, oli sinne ilmestynyt uusi asukas. Tyynesti se nukkui roskakasan päällä eikä välittänyt minusta tai koirista. Pieni, musta kissa. Nappasin siitä kännykällä kuvankin todisteeksi. Pyysin äsken ukkokultaa viemään sille raksuja, tallista ei pääse omin voimin ulos ja ulkona oli aamulla kuitenkin ihan oikea talvi -16C. Emme oikein tajua, milloin se on sisälle mennyt, mutta ilmeisesti eilen, kun ukko on laskenut vesiä hevosille.

Se on muuten upea juttu, talvi! Aurinko paistaa, hanki kimaltaa ja kunhan pakkanen hiukan laantuu, niin kampean itseni ponin selkään ja annan lumen pöllytä!

Hauskaa päivää muillekin!





*** Ja vielä myöhästyneet synttärionnittelut Kleolle, joka eilen täytti 11 vuotta. Sen kunniaksi saa olla takkuinen, kunhan on puhdas. Lahjaksi se sai jo aiemmin viikolla luunmuotoisen vilkun, joka tunnistaa ollaanko pimeässä ja liikutaanko. ***

Talvea ja arkea

Lopultakin on odotettu talvi tullut! Lunta on tullut toistakymmentä senttiä ja on ihanan oloinen pikkupakkanen.

Pidin torstaina etäpäivän ja kiipesin pitkästä aikaa hevosen selkään. Félagi oli selvästi onnellinen päästyään liikeelle. Nosteli jopa laukkoja ihan itsekseen, kun hiukan naksautin kielellä, että menisi reippaammin. Etukenkä oli tipahtanut tauon aikana, mutta tie oli pehmeä lumesta enkä juurikaan huomannut sen puuttumisen haittaavan ponia. Eilen käväisi kengittäjä lyömässä uuden tilalle, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla ratsastaa.

Ukko ja lapset ovat jo startanneet Itävällasta kotia kohti, joten yksinäiset päivät ovat ohitse. Päivät ovatkin olleet aika monotonisia. Mitään ylimääräisiä liikkeitä ei ole tullut tehtyä, kun olen kiirehtinyt töistä kotiin, jotteivät koiruudet joutuisi kovasti olemaan yksin. Yksinäiseksi en ole itseäni tuntenut, kun aina on jossain lähellä pitkä koirankuono tai takkuinen pikkuotus valmiina ystävyyteen. Arki on rauhaisaa ja on mukavaakin olla yksinään välillä.

Karma ainakin tuntuu ikävissään jonkin verran huushollaavan, jos vähän viivyn. Se ei varsinaisesti ole rikkonut mitään, mutta esim. yksi joulupipari on kadonnut. Foliopaperi lattialla oli kantelemassa, muuten en olisi koko juttua huomannutkaan. Lenkkareistani toinen on etuovella ja toinen päätyovella, mutta niitä ei ole pureksittu. Yksi pahvilaatikko on muuttunut silpuksi etukuistilla, mutta sen sisältö on ehjänä lattialla. Täytyy sanoa, että otus on siis parantanut tapojaan ja täystuhosta on tullut melko normaali otus.

Eräänä aamuna tein muuten metkan havainnon. Karma leikkii mielellään koripallolla, joka on ollut meillä pihanurmikolla. Yhtenä aamuna se kieritti pallon tietä alas ja se jäi tallin eteen. Se lojui siinä pari viikkoa, mutta eräänä aamuna se oli lammen jäällä. Ihmettelin, miten se sinne oli joutunut ja näinkin lumessa peuhaamisen jäljet. Hymyilytti, kun saatoin jäljistä nähdä, mitä oli tapahtunut. Kettu oli jolkottanut pellon yli ja oli huomannut pallon ja oli jälkien perusteella selvästi alkanut leikkiä sillä. Kyllä harmitti, etten ollut näkemässä. Jäljistä päätellen mitään pitkää sessioita ei pallon kanssa olla pidetty, mutta jonkin aikaa palloa on pyöritelty.

Tänään olisi ollut Lägin hallicup-osakilpailu, mutta päätin vaihtaa aktiviteetit tänään siivoukseen ja ratsastukseen. Huomenna on pitkästä aikaa luvassa ratsastustuntikin. Muksaa.

---

Mutta nyt imurin varteen kiinni, että ehtii uloskin.

Pikkukoululainen lähti maailmalle

Eilen minulla oli aamusta asti pieni jännityksenpoikanen päällä. Oli sovittu, että Ísing lähtee iltapäivällä ratsuttajan luokse opettelemaan kunnolla töltin salat ja miksei muutakin ratsun elämään kuuluvaa tärkeää hommaa.

Onneksi ystävälläni Sadulla on laadukas traileri, paljon kokemusta kuskaamisesta ja halu lähteä meitä viemään. Minulla on suhteellisen paljon kokemusta hevosten käsittelystä, mutta olen harvoin ollut mukana niitä kuljettelemassa ja aina minua jännittää, sattuuko matkalla jokin haaveri. Ísingin kanssa on kuitenkin lastausta harjoiteltu ja se on ollut ongelmaton traileriin menijä, joten se puoli ei huolestuttanut minua ollenkaan.

Vaan kuinkas kävikään? Hevosneito yllätti meidät täysin. Se tuli koppiin, mutta ryntäsi heti takaisin valtavalla vauhdilla siten, ettei ollut toivoakaan, että se pysähtyisi niin pitkäksi aikaa, että takapuomin, puhumattakaan lastaussillasta, saisi kiinni. Satu yritti sitomalla lujan riimunnarun kiinni puomiin ja yrittämällä pitää sitä voimalla paikallaan, mutta se oli melko turha toivo: otus veti itsensä väkisin ulos. Nahkariimun palaset vain singahtelivat, kun se hajosi osiksi. Otus ei kuitenkaan lähtenyt kauemmaksi karkuun, vaan antoi minun kiltisti paikallaan seisten laittaa uuden riimun.

Soitin Marjutin apuun ja onneksi hänellä oli aikaa tulla. Traileri oli sellaista mallia, jossa oli etupurku ja kun Marjut keksi, että kävelytämme ponin muutamia kertoja trailerin läpi, alkoi se ajatella enemmän eteenpäin ja saimme takapuomin ja takalastaussillan ensin kiinni ja sitten etupuomin ja etusillan. Marjut on melko paljon käsitellyt Ísingiä, koska ratsun ensiaskeleet on otettu Marjutin johdolla. Poni on koulutettu ymmärtämään kielellä naksautus palkan merkiksi, joten palkkaamisen saa täsmennetyksi hyvin, niin että se ymmärtää, mitä halutaan.

Puolisen tuntia siihen meni, että poni saatiin koppiin ja vain ensimmäiset sata metriä poni paukutti lattiaa protestiksi koppiin telkeämisestä, mutta noin tunnin kestävän loppumatkan se oli aivan hiljaa. ("Kuollut", minä tietenkin salaa ajattelin, mutta en oikeasti uskonut ajatuksiani.)

Kun perillä avasimme kopin oven, oli sisällä luottavainen ja rauhallisen oloinen pikku hevonen, jota kovasti kiinnosti tietää, minne se on joutunut. Matka oli sujunut rauhaisasti. Satu ottaa kopissa olevan hevosen huomioon ajotyylissään ja siellä on varmasti melko hyvä olla. Kun poni vietiin talliin, jossa oli paljon uusia kavereita, se hörisi kovasti ja tutki ponnekkaasti boxinsa lattiaa ja katseli kavereita kiinnostuneena.


Kuvassa pieni ihmettelee uutta elämäänsä huuli pyöreänä.

Kun tulin kotiin illalla ja ruokin jäljelle jääneet hevoset, huuteli Félagi kovasti ystävänsä perään. Se kuulosti sanovan: "Syömään, tule Ísing pian syömään." Melko pitkän tovin se pyöritteli korviaan yrittäen kuunnella, mistä kaveri tulee. Kun ystävää ei kuulunut, se alkoi syvään huokaisten imuroida heiniä kitusiinsa.

Aamulla laitoin koirat sisälle karsinaan siksi aikaa, että sain Romeolle kannetuksi vedet ja ruokituksi toiset hevoset. Kun karsinan ovi narahti ottaessani koirat ulos, hörisi Félagi toiveikkaasti. Kun ovesta ulos tuli vain minä ja koiria, sen iloinen ilme suorastaan lässähti. Sen ilme sanoi: "Ei Ísingiä - ei juoksuleikkejä."

Toivottavasti Ísing on ahkera ja oivaltava oppilas, että saamme sen pian kotiin. Mutta onhan ne koulut käytävä, jotta voisi edetä urallaan ja saada menestystä.

UGH - olen päällikkö

Tämän viikon johdan yksin tätä eläinorkesteria. Peikko, poika ja ukkokulta vahvistettuna pojan kaverilla starttasivat aamulla neljän jälkeen kohti lentokenttää. Menevät taas Itävaltaan laskettelemaan viikoksi, kuten niin monena vuotena aikaisemminkin. Sama kylä, sama hotelli, mutta tuskin tulee tylsää olemaan. Rinteitä, hissejä, maisemia ja lunta riittää.

Mutta on minullakin tässä, mistä valita. Autoja on kolme: voin ottaa pienen sinisen, pienen punaisen tai isomman beessin. Koiria on kolme: pieni ja takkuinen versio, pieni ja touhukas versio ja isompi ja pitkänokkaisempi tyyppi - jokainen yhtä innokas sekä kainaloon että lenkille. Issikoitakin on edelleen kolme: iso ja musta, pienempi punainen ja harmahtava pieni vauhtikone. Romeotakin saan rapsutella ja ruokkia mielin määrin, kuten tietenkin aina ennenkin. Harmittaa kyllä, ettei shettiksiäkin ole kolme: menee ikäänkuin harmonia sekaisin.

Työtäkin riittää. Tuskin uskoisitte, minkälaisen sotkun kolme pakkaajaa jättää jälkeensä. Tänään en ole kovin pirtsakkana, kun yöunet olivat aika katkonaiset, mutta kohta teen jonkinlaisen perussiivouksen, koska illalla tulee vieraita. Nuoremmat lähtijät eivät nimittäin käyneet ollenkaan nukkumaan. Kun lähtöaika läheni, alkoi heillä äänikin jostain syystä koveta. Olivat käyneet yöllä ohimennen myös Lohjalla grillillä, kun nälkä yllätti. Laiskaa väkeä, jääkaapit ja pakastimet olivat täynä sapuskaa. En kyllä enää jaksaisi valvoa kokonaista yötä putkeen. Vanhaksi on tunnustauduttava.

Pikkupeikko ottaa aina pakkaamisen aika rennosti - nappasi nytkin kuivurista läjän kosteita vaatteita kassiin päällimäiseksi ja totesi kuivattavansa ne perillä. Takkikin tuli kuivurista suoraan ylle. Mistäpäs sitä voisi aavistaa, että vaatteet pestä pitäisi ja kauanko niiden pesu ja kuivaus kestää. Ihan hyvin sitä voi istua tyhjä matkakassi jalkojen välissä ja kikattaa läppärilleen vielä paria tuntia ennen lähtöä. Ehkäpä elämä ei muutu paremmaksi nipottamalla?

Lähden silti hiukan nipottamaan - on parempi mieli, kun ympärillä on siistimpää.

Harvinaista puuhaa

Tänään tuli tehtyä jotain todella harvinaista. Viimeksi 22.5.2005 on tullut startattua agilitykisoissa (silloin Nitin kanssa viimeisen kerran). Tänään siis ostin Marilynille kisakirjan ja se hyppeli Riman kisoissa Riihimäellä kaksi starttia. Tuomari kirjoitti kisakirjaan merkinnänkin. Varmensi nimittäin typykän miniksi. Muita merkintöjä kirjaan ei varmaan ihan heti tulekaan...

Karma ja Pikkupeikkokin aloittivat kisauransa. Tuomarina heillä oli Leena Rantamäki-Lahtinen. En osaa sanoa jännittikö peikkolasta, mutta minulla kyllä sydän tykytti tavallista kovempaa kaikkien starttien aikaan. Ekalla radalla Karma kävi aika kuumana ja komensi jopa ohjaajaansa haukkumalla, mikä ei ole tavallista. Radalla melkein kaikille koirakoille tuotti ongelmia puomin ylösmenokontaktin alla melko pitkänä sojottava putki. Ohjaajat joutuivat ottamaan aika reippaan sivuetäisyyden ja koirat pompahtivat siinä vaiheessa pois puomilta. Karmallekin tuo oli hankala kohta.

Itseasiassa minun on tunnustettava, että Karman ekaa rataa jännitin niin, että en edes muista, missä kohtaa pari sai hyllyn. Kolme kieltoa, oletan? Toka rata oli helpompi, myös katsottavaksi. Yhdessä kohtaa Karma meni riman alitse ja liikkui niin nopeasti, että ehti laittaa etutassun puomille ja siitä tuli hyl. Peikkolapsella oli lisäksi niin törkeä yskä, että ratojen jälkeen hän kakoi oksennusta ja pahaa oloa. Äidin sydäntä kivisti moisen katsominen.

Marilynin radoille vaihtui tuomariksi ensimmäisiä kisojaan tuomitseva Sami Topra. Näin molemmat kisaratamme ennen kisoja, koska medit kisasivat järjestyksessä B, A. Radat vaikuttivat mukavan virtaavilta ilman mitään konnankoukkuja.

Kuten pelkäsinkin - ja ehkä juuri siksi - ekassa startissa Marilyn lähti heti, kun komensin sen istumaan ja kävi suorittamassa esteen 10. Kutsuin sen takaisin ja aloitimme radan hylättyinä ja se suoritti muutaman esteen ja kävi sitten tutustumassa johonkuhun ratatoimihenkilöön, luki huolellisesti jotain numerolappua ja mitähän vielä. Joka tapauksessa sain sen radan jälkeen remmiin ja kaikki esteet tuli suoritetuksi. Aikaa kului ihan koko radan edestä ja Marilynillä vaikutti olevan kivaa.

Toka startti meni paremmin. Otus liikkui etupäässä käskyjeni mukaan. Yksi kielto tuli, kun se kävi nuustamassa numerolappua 4 (jota se nuusti jo edellisellä radalla erittäin huolellisesti), mutta sain sen kannustamalla jatkamaan ja rata taisi mennä puhtaasti esteelle 16 asti, siinä tuli toinen kielto. Esteet 16 ja 17 olivat putkia. Kun olin ohjannut Marilynin esteelle no 17:n eli jälkimmäiseen putkeen, liikuin odottamaan sitä putken päähän. Ihmettelin, kun koiraa ei näkynyt ja sitten huomasin sen heiluttavan häntäänsä takanani ja ohjasin sen esteelle 18, joka oli viimeinen. Tuloksena tältäkin radalta siis hyl, koska se oli tullut putkelta takaisin ja sai siis siinä kolmannen kieltovirheen. Tuloksen saaminen oli siis aika pienestä kiinni ja sehän meillä on ekana tavoitteena kilpailuissa.

Plussaa oli ainakin se, että jälkimmäisellä radalla kepit menivät kerrasta oikein ja Marilyn oli oikeasti aika hyvin mukana. Homma maistui paikoitellen ihan agilityltä. Eiköhän me vielä uudelleenkin startata, kun ollaan nyt saatu pää auki kisaamiselle.

Ekolämpömittarit

Talvi on ainakin hetkellisesti tullut. Tänä aamuna päästin ensin koirat pikapisulle ja menin pukemaan vaatteet päälleni, kuten aamuuni kuuluu. Ennen kuin olin saanut juuri mitään päälleni, alkoi takaovella tassut paukkua ja kuului jotenkin hätäinen haukku. Kun avasin oven, kaksi huurteista pikkucairnia tupsahti sisälle yhtenä myttynä. Me halutaan sisään, me jäädytään.

Lämpömittari kertoi, että pakkasta on 16,3C.

Issikat eivät minusta olleet oikein moksiskaan. Turkit pörrössä ne tulivat syömään aamuheiniään, mutta eivät näyttäneet viluisilta. Romeokin nökötti ruokakuppiensa ääressä turpa huurussa odottamassa, mutta ei ollut yhtään palelevan oloinen.

Teräsvaari Romeo - tänä vuonna sillä on jo 30 vuotta ikää. Päiväni parhaita hetkiä on, kun menen ruokkimaan Romeon aamulla ja löydän sen edelleen reippaana kolistelemassa kuppiaan. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että joka aamu minua hiukan pelottaakin, että se ei olekaan entisellään, kun tulen...

---

Mutta jokin oli eilen entisellään: ruuhkat Tarvontielle ovat välipäivien jälkeen palanneet, joten täytynee vääntäytyä autoon, jotta pääsee tänään perillekin.

Kissa-agilityä harrastamassa

Nyt alkavat härkäviikot, vai sotkenko käsitteitä? Arkea pukkaa siis pitkän matkaa eteenpäin, vasta pääsiäisenä on seuraavat pitkät vapaat. En nyt jaksa tarkistaa wikipediasta, mutta minun mielleyhtymälläni härkäviikoilla joutuu puskemaan töitä kuin härkä. Olisiko nimi tullut siitä? Viisaammat saa kommentoida. Sellaista työmäärää kieltämättä on nyt näköpiirissä itselläkin.

Loppiaispäivän aamupäivä oli leuto ja mukavan oloinen. Saija on joskus lupaillut treenailla yhdessä Pikkupeikon ja Karman kanssa ja olimme sopineet treenitreffit loppiaiseksi. Menin tietenkin Marilynin kanssa mukaan, kun mahdollisuus treenaukseen tuli.

Karma meni melkoisen mukavan oloisesti rataa. Se ei vielä lue itse yhtään, vaan turvaa peikkolapseen kovasti. Eilen oli eka kerta, kun he yhdistivät normaalikepit rataan ja homma meni hyvin. Karma lopettaa usein kesken toiseksi viimeisen kepin kohdalla, mutta tuo vaatinee vain lisää harjoitusta. Kiva nähdä, että hankkimaani 18-vuotissynttärilahjaa on käytetty hyvin.

Saijan ja Riepun menoa voi vain ihailla. Riepu tömistää rataa menemään upeasti ja ottaa esim. kepit mistä kulmasta vain virheettömästi. Käytän verbiä tömistää, koska Karman jälkeen kaikki muut malit vaikuttavat isoilta klohmuilta. Se on sellainen minimali. Jos se saa joskus itsensä oloisen pennun, niin sille voisi antaa nimeksi Minimalisti tai Miniatyyri.

Minulla ja Marilynilla oli Saijan laatimalla radalla ongelmia lähinnä renkaalle menon ja erityisesti keppien kanssa. En vain osaa. Kun homma ei mene kerralla, niin alan sörkkiä otusta ihan omituisesta kulmasta sisään ja sitten se murisee ja riekkuu. Hassu otus.

Meille on varmasti Marilynin loppuiäksi tarpeeksi haastetta siinä, että saadaan joskus virallisella kisaradalla nollatulos - ensimmäiseksi tavoitteeksi riittää mainiosti sekin, että saan otuksen pysymään radalla ja saan sen radan jälkeen remmiin.

Pikkupeikko kyllä sanoi, että saan syyttää itseäni siitä, että haluan harrastaa agilityä kissan kanssa. Hohhoijjaa, mitäpä siihen on enää sanomista. Hyvä selitys.

---

Jos haluat päästä jonnekin, sinun on tiedettävä minne mennä ja kuinka sinne päästä. Sitten et vain millään ehdolla anna periksi.
- N.V. Peale

Pakkanen puree

Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä. Meillä oli traditionaaliseen tapaan vieraana tuttavapariskunta, jonka kanssa olemme vaihtaneet vuoden jo 22 kertaa. Lötköttelimme kuumassa kylpytynnyrissa, söimme hyvin, joimme kohtuullisesti ja valvoimme liian myöhään mukavia rupatellen.

Jälkikasvullakin lienee ollut mukava vuodenvaihde. Pikkupeikko käväisi Lahdessa, tuloksena tällä kertaa kadonnut kännykkä. Pimulla on hiukan huonoa tuuria ollut viime aikoina kännyjen kanssa. Toivotaan parempaa siinä suhteessa...

Karma ei oikein tykännyt raketeista, mutta tänä vuonna en onnistunut päästämään sitä karkuun, kuten viime vuonna kävi. Typykkä keskittyi lähinnä läähätykseen ja kuljeskeluun sisällä, mutta ei ollut hirveän hermona. Muut koirat eivät piitanneet juurikaan mitään paukkeesta. Lähinnä ne katselivat ikkunasta ja olisivat halunneet rakettien perään.

Hevoset olivat ulkona uudenvuodenyön ja järkyttynein raketeista oli Romeo. Annoin toisille hevosille ylös metsään heinäpaalin, kun rakettien ammunta alkoi ja kuulin alhaalta tallilta sydäntäsärkevän kovaa hirnuntaa. Menin katsomaan ja siellä Romeo kutsui kavereitaan. Ilma tuoksui ruudilta ja taivas paukkui ja räiskyi. Päästin Romeon omalta laitumeltaan muiden joukkoon ja se viettikin pari päivää isojen hevosten kanssa. Poistin vain alemman langan portista ja Romeo osasi tulla omalle puolelleen lankojen alitse.

Ongelmaksi muodostui se, että Romeo ei ollenkaan malttanut mennä syömään omia ruokiaan, vaan norkoili vain toisten takana, kun ne söivät heinää. Itsehän Romeo ei saa hampaillaan heinästä mitään sanottavammin irti. Vaikka vein sen väkisin ruokakuppien ääreen, niin heti kohta se oli taas ulkona muiden seassa ja ruoka-astiat olivat koskemattomina. Kun telkesin aidan ja Romeo jäi omalle puolelleen, alkoivat ruokavaditkin vajeta. Tosin Romeo on hieman vähentänyt syömistään, mikä ei ole hyvä juttu. Näillä pakkasilla sille ei voi syöttää viherpellettipuuroa ollenkaan, koska se aina jättää osan syömättä ja ruoka jäätyy. Täytyy seurata tilannetta. Luulen, että Romeo on hieman vahuudenhöperö ja siksi katson oikeudekseni sen holhoamisen.

Kissa on muuttanut talliin. Tähän asti se on yleensä nukkunut pyykkituvassa puhtaiden pyykkien päällä. Se ei voi sietää sitä, että Karma käy puremassa sitä pyllystä kesken makeimpien unien. Kukapa sietäisi sellaista?

Minulla on taas ollut aatosta asti lomaa, mutta tällä kertaa olen ollut melkoisen raastavassa yskässä ja toiminta on siksi keskittynyt sisätiloihin. Tosin pakkasetkin ovat tulleet ja jalostunut olemukseni (suom.huom: laiska, saamaton ja kermapeppuinen) ei ole tykännyt ulkona olosta. Pari viime päivää pakkasta on ollut reilusti alle 10C. Lämpöisiin keleihin tottunut kroppa on kieltämättä melkoisen järkyttynyt noin kylmästä ilmasta. Ikkunasta se näyttää somalta kyllä, kun huurre kimaltaa. Niin, aurinkokin on ilmestynyt pakkasten kera, mikä on kerrassaan upeaa.

Ehkä lähden kuitenkin hiukan kokeilemaan, miltä pakkanen nenussa tuntuu... ja otan kameran mukaan.

---
Tuolta siellä näyttää:















Ja kun tarkemmin katsoo, niin valkoisuus ei ole lunta, vaan kuuraa: