tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Peilistä näkyy mölli

Kun sain itseni eilen töihin laahatuksi oli se sittenkin mukavaa vaihtelua. Johan sitä tuli kotona lötköteltyäkin ihan tylsyyteen asti. Lisäbonuksena sai aamun ja iltapäivän ruuhkattomat tiet. Superbonuksena lihapullat ja muusi työmaaruokalassa.

Illalla oli Lägin mestaruuskisat. Voisin jopa ylpeänä kertoa, että Marilyn voitti möllimestaruuden. Iloa hälventää huomattavasti epäonnistunut suoritus. Ei Marilynin, vaan minun. Keuhkoni huusivat - sopivasti välipäivien teemaan - hoosiannaa, kun yritin liikkua ja ohjaukseni oli epämääräistä sohimista. Keuhkojen vinkuminen ei silti selitä mitään. Alku meni aika ok - miksei ylipäätään menisi, kun edessä on vain suoraa. Ensimmäisen vaikean paikan tullen ohjasin otuksen väärään päähän putkea ja ilmeisesti tästä hämmentyneenä hukkasin ratakuvion päässäni ja ohjasin koiran väärälle esteelle. Eipä siitä sen enempiä ole kommentoitavaa. Kummastuttaa, että olen silti edelleen menossa virallisiin kisoihin asap.

Pikkupeikko ja Karma starttasivat maksimölleissä ja - voi turhuus - Karma täräytti ensimmäisen esteen alitse. Ilmeisesti se tuntee itsensä aika epävarmaksi levottomissa kisatilanteissa ja kun peikkolapsi meni aavistuksen liian kauas kutsumaan, sille tuli kauhea kiire luokse. Nopein reitti kevyelle ja pienehkölle koiralle on riman alitse ja siitä sitä on sitten mentävä. Kun aloittivat alusta uudelleen, rata meni hyvin.

Kiitos muuten Saijalle mukavista radoista. Niissä oli ideaa, eivätkä olleet liian helppoja tai vaikeita.

Jäimme kisojen jälkeen vielä hetkeksi treenaamaan kisaavien rataa ja peikkolapsi meni ensin Marilynillä, se toimi hyvin ja menee kovaa sinne minne ohjataan, kun ohjaaja osaa. Voi, kunpa minäkin pystyisin samaan kuin peikkolapsonen.

Karma puolestaan menee helposti ekan riman alitse ja tekee saman myös tiukoissa käännöksissä. Harmi sinänsä, mutta homma on varmasti treenattavissa kuntoon. Nyt uskaltaa myös Lägin hallissa hyppyyttää korkeammilla esteillä, kun pohja joustaa ja on kunnossa.

---

Mutta, hupsista, aika on taas lipsahtanut kuin huomaamatta jonnekin ja pitää kiirehtiä kohti työmaata.

3 kommenttia:

  1. Onnea möllimestareille! :)

    t. Toiset mestarit ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mari - teidän menossa oli sentään driveä vaikka mu(i)lle jakaa. :) Hyvää duunia olet Roihu-pojan kanssa tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Onnea mestareille! :)

    VastaaPoista

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.