Itsenäisyyspäivän iloja

Itsenäisyyspäivä on juhlittu. Meillä oli aika tasaista menoa tuon juhlinnan kanssa. Pikkupeikko ei tullut viikonlopuksi kotiin, joten sekin hiljensi elämää talossa. Anopin telkkarista alkoi kuva pätkiä pahasti - ilmeisesti antennissa on vikaavikaa. Mummo oli koko viikon odottanut Linnan juhlien näkemistä ja niinpä haimme hänet meille katsomaan telkkaria.

Ihan rauhaisasti tuo sujui näköjään kättelykin. Kukaan ei pyörtynyt eikä kaatunut, itse meinasin tosin nuupahtaa sohvalla uneen kesken kaiken, sen verran huono juoni tuossa ohjelmassa on. Vähän kun lukisi puhelinluetteloa.

Tosin se on kai hiukan lukijastakin kiinni, onko puhelinluettelo kiinnostava vai ei. Eräs ystäväni kertoi viimeisillään raskaana aukaisseensa puhelinluettelon ja alkaneensa selata sitä mukavia nimiä lapselle etsien. Jotkut nimet olivat niin ihania hormonimyrskyssä seilaavalle, että ystäväni alkoi kyynelehtiä: *Oi, jos meidän lapsen nimi olisikin Saana, Lapissa oli niiin ihanaa! Ehkä Pinja olisi kiva, rakastan männyn hajua! Tai rehti Antero, jos se on poika!* Ehkä voitte kuvitella, miten hämmästynyt oli aviomies, kun hän tuli kotiin ja löysi vaimon itkemästä ja lukemasta puhelinluetteloa!

---

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ja mukavan sään piristämänä lähdin päivällä ratsastamaan. Tarkoitus oli ottaa ensin Félagi ja sitten Ísing, mutta Félagi oli taas kadottanut toisen etukengän. Torstaina kävi kengittäjä ja silloin tarkistettiin, että herralla on vielä kengät tallella. Lisäksi ne on olleet jaloissa vasta kaksi viikkoa, mutta Félagi polkee aika usein kenkiä pois ja lisäksi tuo pahuksen mutalillu irroittaa tilsakumilliset kengät helposti. Vissa oli niin kurainen, ettei huvittanut edes ajatella sen puhtaaksi kaapimista.

No, otin alleni Ísingin, jolla ei ole tainnut kukaan ratsastaa miesmuistiin. Kävimme peräkylällä, tahtina oli käynti-laukka-käynti-laukka-käynti ja otus puhisti aika mukavaan malliin vauhdikkaana, kuten aina. Yritän käynnissä koota sitä töltin suuntaan, jotta sekin alkaisi sieltä lopulta löytyä. Paikka paikoin tuntuikin siltä, että energinen poni meni ihan väkisinkin töltille, koska se olisi halunnut liikkua kovempaa. Painoin takapuoleni tiukasti alas ja homma maistui mukavalle.

Olimme jo kääntyneet takaisinpäin ja ajattelin mielessäni, että on mukavaa, kun otus reippaudestaan huolimatta on kuuliainen eikä rymistele mielin määrin oman tahtonsa mukaisesti. Se varmasti kuuli, koska sitten mammaa vietiin: typy tempaisi itsensä täyteen laukkavauhtiin, jonka hiljentäminen ei tullut kysymykseenkään. No, tiellä ei ollut muita liikkujia, joten aikansa laukattuaan se tietenkin rauhottui ja pysähtyi. Se innostui omasta menemisestään niin kovasti, että kuului sellaista pienen lohikäärmeen puhinaa ja sieraimet olivat teevadin kokoiset.

Käännyin tieltä metsään, jossa menee erittäin jyrkkä rinne ylös. Ajattelin, että se voisi väsyttää itseään vielä hiukan lisää, kun kerran energiaa on päässyt kertymään. Pölöä alkoi pelottaa metsässä. Ehkä se ei ole ollut siellä suunnalla pitkään aikaan, koska se pälyili ympärilleen ja puhisi isomman lohikäärmeen puhinaa kuin aiemmin. Kun pääsimme mäen ylös, päätin nousta alas selästä ja kävellä loppumatkan, koska olo oli kuin viritetyn pommin päällä istuisi.

Mukavaa tuossa hevosessa on se, että se ei pidä tapanaan pukitella, vaan liikkuu ihan vain maata pitkin. Kuvailisin Ísingiä rehelliseksi hevoseksi, joka yrittää aina tehdä parhaansa ratsastajan kanssa. Eipä sitä voi siitä syyttää, jos se nuoruuttaan hiukan intoutuu, kun pääsee kylille. Mutta kyllä otus kaipaisi säännöllisempää käyttöä ja hiukan lisää koulutusta. Onneksi sellaista onkin alkuvuonna luvassa.

Jaa-a, taidan mennä värkkäämään meille jotain aamupalaa. Sitten voisi ehkä ottaa sunnuntai-aamupäivän torkut, jotta jaksaa tämän päivän touhut.