Viime päivät on riittänyt hellettä. En valita. Viimeinen erä heinää on nurin ja varmaan se paalataan tänään. Lienee liiankin kuivaa. Onneksi ei tarvitse itse rehkiä, vaan tämä loppuerä menee suuriin paaleihin urakoijan toimesta.
Viime viikonloppuna oli kyllä aika kuumat paikat, kun hääräsin keittiössä tekemässä sapuskaa issikkanäyttelyn talkooväelle. Palkitsevaa oli se, että hyvin näytti maistuvan. Lauantaina kotiin tullessa jalat olivat kyllä melkoisen kipeät ja turvoksissa, kun en ole tottunut seisomaan kuumassa keittiössä. Luojan kiitos en ole kokki! Sunnuntaina heräsin klo 10 ja menin klo 12 kolmen tunnin päiväunille. Olin silti vielä eilenkin aivan uupunut.
Karma ja Marilyn olivat ottaneet perjantaiaamuna yhteen ja Marilyniä piti käydä näyttämässä eläinlääkärille. Sillä oli kaulassa syvä pistohaava Karman kulmahampaasta, mutta hyvin tuo näyttää toipuvan. Yleensä tulevat hyvin toimeen, mutta jokin salamanpoikanen niiden väliin oli läjähtänyt. Kun kaksi hölmöä tappelee, ei kumpikaan anna periksi. Pitää yrittää pitää ne päivät erillään, ettei satu mitään, kun olemme poissa. Se on hankalaa, kun kaikki väliovien avaimet ovat hukassa ja Karma osaa avata ovet. Jotain naurettavia kumiköysiä ajattelin virittää oviin...
TJ3 ja uusi lomanpätkä alkaa. Norja odottaa. Ja minä odotan lomaa...
tiistaina, heinäkuuta 29, 2008
keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008
Muuttolintuja
Viime yönä tulivat espanjalaiset muuttolinnut - ukon sisko perheineen - ja tekivät pesänsä ylämökille. Tämä vuonna ovat vain kolme viikkoa ja siitäkin olen itse viikon Norjassa, joten yhdessäoloaika jää varsin pieneksi. Viimeinen viikko on minullakin lomaa, joten panostamme sitten siihen.
Muitakin muuttolintuja on näkynyt: muutamia kurkiauroja olen jo nähnyt lentävän etelää kohti. Syksy tulee. Minusta kurkien huuto taivaalta on haikeaa kuultavaa. Niiden äänten kaiku pysäyttää aina miettimään eroja ja kaipausta, kuolemaakin.
En kylläkään ole yhtään surullinen tänään, viikko on jo puolessa ja se on hyvä niin. Pe-la menee issikkanäyttelyssä, mutta olettaisin sen olevan taas mukavaa. Jotenkin minusta on kehkeytynyt taas muonittaja. Sinänsä outoa, että olin sitä jo keväällä. Luulisi heidän halunneen vaihtaa tyyppiä. Tosin tyyppejähän ei istu joka oksalla valmiina hommiin.
Mutta nyt aamukahville, ei tästä muuten mitään kehkeydy tällekään päivälle.
Muitakin muuttolintuja on näkynyt: muutamia kurkiauroja olen jo nähnyt lentävän etelää kohti. Syksy tulee. Minusta kurkien huuto taivaalta on haikeaa kuultavaa. Niiden äänten kaiku pysäyttää aina miettimään eroja ja kaipausta, kuolemaakin.
En kylläkään ole yhtään surullinen tänään, viikko on jo puolessa ja se on hyvä niin. Pe-la menee issikkanäyttelyssä, mutta olettaisin sen olevan taas mukavaa. Jotenkin minusta on kehkeytynyt taas muonittaja. Sinänsä outoa, että olin sitä jo keväällä. Luulisi heidän halunneen vaihtaa tyyppiä. Tosin tyyppejähän ei istu joka oksalla valmiina hommiin.
Mutta nyt aamukahville, ei tästä muuten mitään kehkeydy tällekään päivälle.
lauantaina, heinäkuuta 19, 2008
Lauantain aamujorinat
Ei tehty heinää eilenkään, vettä tuli kuulemma jossain vaiheessa aivan tuutin täydeltä. Eikä tehdä tänäänkään, sillä iltapäiväksi lähdetään Vantaalle häihin. Sen vuoksi lähdemme kohta kaupungille, sillä pitää asentaa itselle uusi pää vanhan variksenpelätinpään tilalle.
Eka työviikko meni ihan hyvin. Eilen jo tein töitäkin ihan koko päivän. Sikäli turhauttavaa, että en saanut lopullisesti parissa hommassa aikaiseksi kuin varsin eksoottisia virheilmoituksia. Aika pettyneenä itseeni poistuin perjantaina työmaalta, mutta ehkäpä ensi viikolla selviää. Eilen oli jo kolme muutakin ilmaantunut työmaalle, ettei ihan yksin tarvinnut istuksia.
Pikkupeikko on Tuntuma-festareilla. Ollapa vielä noin nuori - joka viikonloppu jossain festareilla toisten samanlaisten pikkupeikkojen kanssa. Siinä sitä kertyy kiikkustuolissa muisteltavaa, oi nuoruus ja hulluus... Muistuupa omaankin mieleen pari tarinaa, joita en kyllä aio kertoa.
Iästä tulikin mieleen, että naapurin kennelpojalta alkaa olla nuoruus ohi. Tänään tulee 40 lasiin ja sehän on melkein jo miehen ikä. Pitäiskö alkaa harkita kennelmies-tittelin käyttöä? Onnittelut naapuriin menee Putte-Possun nimipäivälaulun tahtiin: "Siellä kaikilla oli nii-in muu-kaa-vaa. Oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naa!"
Eka työviikko meni ihan hyvin. Eilen jo tein töitäkin ihan koko päivän. Sikäli turhauttavaa, että en saanut lopullisesti parissa hommassa aikaiseksi kuin varsin eksoottisia virheilmoituksia. Aika pettyneenä itseeni poistuin perjantaina työmaalta, mutta ehkäpä ensi viikolla selviää. Eilen oli jo kolme muutakin ilmaantunut työmaalle, ettei ihan yksin tarvinnut istuksia.
Pikkupeikko on Tuntuma-festareilla. Ollapa vielä noin nuori - joka viikonloppu jossain festareilla toisten samanlaisten pikkupeikkojen kanssa. Siinä sitä kertyy kiikkustuolissa muisteltavaa, oi nuoruus ja hulluus... Muistuupa omaankin mieleen pari tarinaa, joita en kyllä aio kertoa.
Iästä tulikin mieleen, että naapurin kennelpojalta alkaa olla nuoruus ohi. Tänään tulee 40 lasiin ja sehän on melkein jo miehen ikä. Pitäiskö alkaa harkita kennelmies-tittelin käyttöä? Onnittelut naapuriin menee Putte-Possun nimipäivälaulun tahtiin: "Siellä kaikilla oli nii-in muu-kaa-vaa. Oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-naa!"
perjantaina, heinäkuuta 18, 2008
Turhaumia
Toista kahvikupillista tässä siemailen ja kohta lähden töihin. Äsken oli ihan rauhallista: ukon kuorsaus kuului kumeana ja koiralauma jyrsiskeli kavionpalasia kaikessa rauhassa. Sitten jonkun palanen loppui ja alkoi murahtelukisa: "mrrrrr - minun luokse et tule -mrrrrrrrrr". Sitä on ärsyttävää kuunnella, kun ei ikinä tiedä, koska paukahtaa.
Eilen kävi kengittäjä ja Félagin kavioista saikin melkoisia palasia koirien herkkupaloiksi. Mielummin pureskelisivatkin niitä, kuin kaikkea muuta. Karma etenkin on viime päivinä taas käynyt hermoille: eilen se söi mustat, erittäin korkeakorkoiset juhlakengät ja yhden sohvatyynyn. Tuskin olisin niitä kenkiä ikinä enää käyttänyt, mutta niillä oli tunnearvoa. Varmaan se vaikuttaa, että pikkupeikkonen on niin väsynyt töiden jälkeen - kun ei ole vielä tottunut - , että Karman aktiviteetit jäävät aika pieniin ja se purkaa turhaumaansa ympäristöön. Marilyn onneksi vain masentuu ja mököttää, jos se ei saa puuhata. On muuten ollut viime aikoina aika myrtsinä... (nolo)
Eilen oli itselläkin aika turhauttavaa. Töissä odottelin puolet työajasta yhden palveluportaalin pystyyn saantia aivan toimetttomana. Tai en minä toimeton ollut, tulostin Norjan matkan varausvahvistukset ja ajo-ohjeet Google maps:lla. Töitä en vain päässyt tekemään. Ja ukkokin soitti kaksi kertaa: ekaksi noista pureskelluista kengistä ja tokaksi kertoi, ettei tarvitse kiirehtiä kotiin, koska sataa. Se niistä eilisistä heinähommista. Pah.
Onneksi ukko oli lämmittänyt kylpytynnyrin - oli aika rentouttavaa viimeiseksi illalla ennen nukkumaanmenoa lötköttää siellä. Enpä ole yhtään katunut sen hankintaa.
Se, ettei eilen tehty heinää tarkoittaa siis sitä, että tänään rehkitään työpäivän päätteeksi. Siinä sitä on odottamista... oikein perjantai-illan huumaa.
Taidan lähteä töihin, jotta pääsen poiskin. Jos jään kotiin, saatan alkaa jyrsiä jonkun syyttömän kenkää.
Eilen kävi kengittäjä ja Félagin kavioista saikin melkoisia palasia koirien herkkupaloiksi. Mielummin pureskelisivatkin niitä, kuin kaikkea muuta. Karma etenkin on viime päivinä taas käynyt hermoille: eilen se söi mustat, erittäin korkeakorkoiset juhlakengät ja yhden sohvatyynyn. Tuskin olisin niitä kenkiä ikinä enää käyttänyt, mutta niillä oli tunnearvoa. Varmaan se vaikuttaa, että pikkupeikkonen on niin väsynyt töiden jälkeen - kun ei ole vielä tottunut - , että Karman aktiviteetit jäävät aika pieniin ja se purkaa turhaumaansa ympäristöön. Marilyn onneksi vain masentuu ja mököttää, jos se ei saa puuhata. On muuten ollut viime aikoina aika myrtsinä... (nolo)
Eilen oli itselläkin aika turhauttavaa. Töissä odottelin puolet työajasta yhden palveluportaalin pystyyn saantia aivan toimetttomana. Tai en minä toimeton ollut, tulostin Norjan matkan varausvahvistukset ja ajo-ohjeet Google maps:lla. Töitä en vain päässyt tekemään. Ja ukkokin soitti kaksi kertaa: ekaksi noista pureskelluista kengistä ja tokaksi kertoi, ettei tarvitse kiirehtiä kotiin, koska sataa. Se niistä eilisistä heinähommista. Pah.
Onneksi ukko oli lämmittänyt kylpytynnyrin - oli aika rentouttavaa viimeiseksi illalla ennen nukkumaanmenoa lötköttää siellä. Enpä ole yhtään katunut sen hankintaa.
Se, ettei eilen tehty heinää tarkoittaa siis sitä, että tänään rehkitään työpäivän päätteeksi. Siinä sitä on odottamista... oikein perjantai-illan huumaa.
Taidan lähteä töihin, jotta pääsen poiskin. Jos jään kotiin, saatan alkaa jyrsiä jonkun syyttömän kenkää.
torstaina, heinäkuuta 17, 2008
Tuskin jaksan odottaa...
...huomista. Sitten on perjantai ja viikonloppu, lopultakin.
Joka aamu herätys klo 5:10 alkaa tuntua tosin jo tavalliselta. Ukko on lomalla ja edelleen kesäflunssassa ja siksi olen edelleen asustellut vierashuoneen sohvalla. Siinä on hyvät puolensa: on viileää enkä herää kovin usein oven läpi kuuluvaan kuorsaukseen. Huono juttu on se, että sohva on aika kova.
Eka työviikko on ollut aika tylsä. Tosin olen aloittanut työt uudella välineella ja uudelle asiakkaalle. Se on ihan mukavaa, mutta ikävää on se, että töissä ei ole ketään. Ekat 2 tuntia olen yksin ja sitten saattaa joku tulla paikan päälle. Tänään ei ole tiedossa ketään koko maisemaan. Kaikki 20 ovat lomalla tai etätöissä. Uskomattoman yksinäistä istua ison maiseman perällä ja kuulla vain oman koneen näppäimistön näpytys.
Pitäkääs muuten peukkuja: tänään ei tarvitsisi sataa, sillä toinen erä heinää pitäisi saada tänään paalattua ja katon alle.
Joten: työ kutsuu. Hauskaa päivää muillekin. Toivottavasti teillä muilla on mukavampaa.
Joka aamu herätys klo 5:10 alkaa tuntua tosin jo tavalliselta. Ukko on lomalla ja edelleen kesäflunssassa ja siksi olen edelleen asustellut vierashuoneen sohvalla. Siinä on hyvät puolensa: on viileää enkä herää kovin usein oven läpi kuuluvaan kuorsaukseen. Huono juttu on se, että sohva on aika kova.
Eka työviikko on ollut aika tylsä. Tosin olen aloittanut työt uudella välineella ja uudelle asiakkaalle. Se on ihan mukavaa, mutta ikävää on se, että töissä ei ole ketään. Ekat 2 tuntia olen yksin ja sitten saattaa joku tulla paikan päälle. Tänään ei ole tiedossa ketään koko maisemaan. Kaikki 20 ovat lomalla tai etätöissä. Uskomattoman yksinäistä istua ison maiseman perällä ja kuulla vain oman koneen näppäimistön näpytys.
Pitäkääs muuten peukkuja: tänään ei tarvitsisi sataa, sillä toinen erä heinää pitäisi saada tänään paalattua ja katon alle.
Joten: työ kutsuu. Hauskaa päivää muillekin. Toivottavasti teillä muilla on mukavampaa.
keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008
Liian varhain ylhäällä
Olen parina aamuna herännyt samaan aikaan pikkupeikon kanssa eli hiukan viiden jälkeen. Ajattelin, että se on upea juttu, pääsen ajoissa liikkeelle ja ajoissa pois töistä. Onhan se niinkin. Tänä aamuna tuli yksi epäkohtakin vastaan: Länsi-Uusimaa ei ehdi niin aikaisin laatikkoon. No, onneksi eilisestä Hesarista voi lukea ison osan tämän päivän Länskärin uutisista.
Eilen olimme pitkästä aikaa agilitytreeneissä. Tosin emme omassa ryhmässämme, vaan siinä, mitä me kolmistaan vedämme (Terhi, pikkupeikko ja minä). Ensimmäinen kierros radalla, uudella kentällä meni aivan hulinaksi. Marilyn paineli menemään ympäriinsä kuin sähköjänis eikä paljon piitannut minusta tai esteistä. Radan loppupuolella sain sen jo hanskaan, mikä oli ihan kiva juttu. Hiukan kasvoi motivaatio agilityharrastukseen, koska koira siitä niin nauttii.
Tosi ikävä juttu on se, ettei minulla ole ollenkaan kuntoa, ei ollenkaan lihaksia. Ei mitään. Pelkkä löysä ruumis. Puolikuollut. Masentavaa.
Todistin muuten eilen yhteisen tavoitteen asettamisen, mikä tänne muistiin kirjattakoon: Koirakot Terhi & Tilli ja Pikkupeikko & Karma päättivät osallistua itsenäisyyspäivän hyppykisaan agilityssä. Ikäeroa koirilla osoittautui olevan noin viisi päivää, joten sen puolesta ovat aika samalla viivalla. Jännää nähdä, miten valmistautuminen etenee...
Mutta, työ kutsuu. Painun paanalle.
Eilen olimme pitkästä aikaa agilitytreeneissä. Tosin emme omassa ryhmässämme, vaan siinä, mitä me kolmistaan vedämme (Terhi, pikkupeikko ja minä). Ensimmäinen kierros radalla, uudella kentällä meni aivan hulinaksi. Marilyn paineli menemään ympäriinsä kuin sähköjänis eikä paljon piitannut minusta tai esteistä. Radan loppupuolella sain sen jo hanskaan, mikä oli ihan kiva juttu. Hiukan kasvoi motivaatio agilityharrastukseen, koska koira siitä niin nauttii.
Tosi ikävä juttu on se, ettei minulla ole ollenkaan kuntoa, ei ollenkaan lihaksia. Ei mitään. Pelkkä löysä ruumis. Puolikuollut. Masentavaa.
Todistin muuten eilen yhteisen tavoitteen asettamisen, mikä tänne muistiin kirjattakoon: Koirakot Terhi & Tilli ja Pikkupeikko & Karma päättivät osallistua itsenäisyyspäivän hyppykisaan agilityssä. Ikäeroa koirilla osoittautui olevan noin viisi päivää, joten sen puolesta ovat aika samalla viivalla. Jännää nähdä, miten valmistautuminen etenee...
Mutta, työ kutsuu. Painun paanalle.
tiistaina, heinäkuuta 15, 2008
Kesäflunssaa ja aikaisia herätyksiä
Kesäflunssa - se on hirvittävä tauti. Sitä yskii, köhii ja röhisee koko yön ja melkein yhtään ei saa nukutuksi. Lisäksi tulee järkyttävän kuuma makuuhuoneessa, kun ikkunaa on pakko pitää kiinni.
Onneksi se kovasti helpottaa, kun voi muuttaa vierashuoneeseen siksi aikaa, kun ukko kärsii flunssasta. Pari yötä on jo mennyt, ehkäpä ensi yöksi jo tohdin mennä takaisin.
Työt ovat alkaneet - itselläni loppui kesäloma eilen ja pikkupeikolla alkoivat kesätyöt. Laitoin minäkin tänään aamulla kellon soimaan jo 5:10, jotta voisin peikkolasta kannustaa liikkeelle. En olisi kumminkaan saanut unta, kun olisin kuunnellut, pääseekö tuo kuudeksi hommiin. Kellokortti on aika lahjomaton kaveri. Aika hyvinhän tuo lähti liikkeelle. Ja kun ei turhia ala juttelemaan, niin pysyy ihan sovussakin sen kanssa aamuisin.
Meidän suuressa pihakatajassa on oravan pesä. Tänä aamuna niitä pikkupoikasia vipelsi nurmikolla aika monta - kyllä ovat söpöjä. Pitänee yrittää kameran kanssa niitä tavoitella talteen jossain vaiheessa.
Mutta nyt aamulehden lukuun ja toista kahvikupillista siemailemaan.
Onneksi se kovasti helpottaa, kun voi muuttaa vierashuoneeseen siksi aikaa, kun ukko kärsii flunssasta. Pari yötä on jo mennyt, ehkäpä ensi yöksi jo tohdin mennä takaisin.
Työt ovat alkaneet - itselläni loppui kesäloma eilen ja pikkupeikolla alkoivat kesätyöt. Laitoin minäkin tänään aamulla kellon soimaan jo 5:10, jotta voisin peikkolasta kannustaa liikkeelle. En olisi kumminkaan saanut unta, kun olisin kuunnellut, pääseekö tuo kuudeksi hommiin. Kellokortti on aika lahjomaton kaveri. Aika hyvinhän tuo lähti liikkeelle. Ja kun ei turhia ala juttelemaan, niin pysyy ihan sovussakin sen kanssa aamuisin.
Meidän suuressa pihakatajassa on oravan pesä. Tänä aamuna niitä pikkupoikasia vipelsi nurmikolla aika monta - kyllä ovat söpöjä. Pitänee yrittää kameran kanssa niitä tavoitella talteen jossain vaiheessa.
Mutta nyt aamulehden lukuun ja toista kahvikupillista siemailemaan.
lauantaina, heinäkuuta 12, 2008
Saa sataa!
Nyt ei haittaa pätkääkään, vaikka sataa. Saimme eilen pakettiin ja katon alle 4 kuormaa ensiluokkaista vihreää heinää. Vaikka se saikin päälleen yhden sateen, se ei näyttänyt vaikuttaneen laatuun oikeastaan mitään. Ilmeisesti sade osui hetkeen, jolloin heinä oli jo niin kuivaa, ettei se ikäänkuin kastunut. Mukavasti oli talkooväkeäkin paikalla! Kiitokset heille!
Eilen oli muutenkin hyvä päivä: pikkupeikko sai työpaikan. Palkka ei tosin päätä huimaa, mutta on huomattavasti suurempi kuin se, mitä tienaa, jos makaa kotona sängyssä ja tuijottaa surullisin silmin kattoon. Pikkupeikosta tulee särmäyskoneen hoitaja. Hitsatakin kuulemma saa jotakin. Kaksivuorohommaa, joten aina välillä saa iltavuorolisääkin. Maanantaina tuo aloittaa. Upeaa! Ei yhtään työtöntä perhessä!
Huono homma on se, että lomani loppuu tältä erää. Mutta sen kestää, kun uuteen on aikaa enaa kolme viikkoa.
Olen taas tänään yksi kotona, ukko on golfkisoissa ja pikkupeikko on eilisen juhlinnan jäljillä jossain. Kovin yksinäinen onkin tämä loma ollut. En muista, koska olisin viettänyt näin monta yksinäistä päivää. Toisaalta mukavaa, että sataa, voin istua iltapäivällä hyvällä omallatunnolla katsomassa Sumuisten vuorten gorillat -leffaa.
Nyt lähden hakemaan aamun lehden kaveriksi kahvin kanssa.
tiistaina, heinäkuuta 08, 2008
Ahistaa
Nonni, nyt alkaa ahdistaa, kun tällä erää viimeinen lomaviikko on menossa. En tosiaankaan ole saanut murto-osaakaan itselleni miettimistäni tehtävistä tehtyä... Tosin, se ei ole uutta, mutta harmittaa silti.
Olen oppinut nukkumaan myöhään. Siis kahdeksaan vähintäin joka aamu. Ihanaa.
Tämän aamun olen käyttänyt etsimällä majoituspaikkaa Oslosta, lähetin noin 15 sähköpostia eri B&B -paikoille. Ovat aika paljon edullisempia kuin hotellit. Yksi jo vastasikin, että mahtuu. Jahka pikkupeikko herää, niin uskallan vastata, otammeko tuon huoneen. On noin 10 min keskustasta ja maksaa vain 600 NOK (n. 75 €), kun samalla etäisyydellä keskustasta hotelli maksaisi noin 175€. On hiukan kallis maa tuo Norja...
Seuraavaksi sitten täytyisi saada majoituspaikat Stavangerista, Bergenistä ja Seljordista. Mailasinkin jo Seljordin majoituksia jokunen päivä sitten, mutta en ole saanut vielä vastausta. Siellä voi olla ahdasta, koska issikoiden PM-kisat ovat matkakohteenamme ja paikka lienee aika pikkukylä. No, sitten nukutaan teltassa - eihän tässä nyt sokerista olla!
Olen oppinut nukkumaan myöhään. Siis kahdeksaan vähintäin joka aamu. Ihanaa.
Tämän aamun olen käyttänyt etsimällä majoituspaikkaa Oslosta, lähetin noin 15 sähköpostia eri B&B -paikoille. Ovat aika paljon edullisempia kuin hotellit. Yksi jo vastasikin, että mahtuu. Jahka pikkupeikko herää, niin uskallan vastata, otammeko tuon huoneen. On noin 10 min keskustasta ja maksaa vain 600 NOK (n. 75 €), kun samalla etäisyydellä keskustasta hotelli maksaisi noin 175€. On hiukan kallis maa tuo Norja...
Seuraavaksi sitten täytyisi saada majoituspaikat Stavangerista, Bergenistä ja Seljordista. Mailasinkin jo Seljordin majoituksia jokunen päivä sitten, mutta en ole saanut vielä vastausta. Siellä voi olla ahdasta, koska issikoiden PM-kisat ovat matkakohteenamme ja paikka lienee aika pikkukylä. No, sitten nukutaan teltassa - eihän tässä nyt sokerista olla!
maanantaina, heinäkuuta 07, 2008
Peukut pystyyn!
Heinää on kaadettu, nyt voi vain toivoa heinäpoutia. Tänään ainakin näyttää hyvältä.
Tältä näyttää koiratyttö, joka on ollut pari tuntia hiiriä pyytämässä heinäpellolla. Onnellinen ja janoinen, sanoisin. Marilynkin onnistui pääsemään eroon kaulapannastaan ja sai juoksennella heinäpellolla puolisen tuntia. Sitten vei jano ja tarjoamani lihapullat voiton ja suuri metsästäjä tuli kotiin.sunnuntai, heinäkuuta 06, 2008
Punanahka
Eilen olin mukana 8 tunnin purjehduskisassa. Ensin laiturilla valokuvaamassa ja sitten pari tuntia mukana veneessä. Nyt on naama punainen kuin ylikypsä tomaatti. Sain taas ansioni mukaan, kun erehdyin leuhkaisemaan, etten pala ja siksi en tarvitse tarjottua aurinkorasvaakaan.
Kyseessä oli siis ratapurjehduskisa, jossa purjehdittiin 8-rataa 8 tuntia ja laskettiin kierrokset. Lys-kertoimen mukaan sitten ratkaistiin voittaja. Sää oli purjehdukseen upea, tuulta ja aurinkoa riitti.
Yksi vene onnistui kaatumaan niin, että masto tarttui pohjaan ja se oli pakko vetää moottoriveneellä irti, jotta pääsi jatkamaan kisaa. Melko kovaa hommaa näytti olevan tuo veneen irroittelun yritys. Kovakuntoisia kavereita!
Kyseessä oli siis ratapurjehduskisa, jossa purjehdittiin 8-rataa 8 tuntia ja laskettiin kierrokset. Lys-kertoimen mukaan sitten ratkaistiin voittaja. Sää oli purjehdukseen upea, tuulta ja aurinkoa riitti.Yksi vene onnistui kaatumaan niin, että masto tarttui pohjaan ja se oli pakko vetää moottoriveneellä irti, jotta pääsi jatkamaan kisaa. Melko kovaa hommaa näytti olevan tuo veneen irroittelun yritys. Kovakuntoisia kavereita!
Päivä veikin mehut minustakin niin tehokkaasti, että heräsin vasta kymmenen aikaan tänä aamuna. Onneksi on vapaata.
torstaina, heinäkuuta 03, 2008
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008
Kooman jälkeen
Olen ollut alkuviikon aivan koomassa. Kolme kisapäivää ja niitä edeltävä aika vei minusta näköjään mehut paremmin kuin olisin uskonutkaan. (Ikävä kyllä peilissä ei näy kutistumista, vaikka olo onkin tuntunut aivan rusinalta viime päivät.) Eilen esimerkiksi nukahdin useampaan kertaan sohvalle, vaikka tarkoitus oli vain istahtaa. Asiaan varmasti vaikutti sekin, että olin yksin koko päivän.
Tänään tunnun jo elävältä. Nyt voisi aloittaa lomailun kunnolla. Se siis tarkoittaa pyykinpesua ja ratsastusta... Kyllä on huikeat lomasuunnitelmat. Käykö kateeksi lukiessa?
Kisoihin voisin palata hieman. Kelit olivat varsin järkyttävät. Kaatosade oli paikoin sitä luokkaa, että harvoin edes näkee. Positiivista on se, että emme saaneet rakeita. Kenttä pysyi yllättävän hyvänä, mutta sunnuntaina sitä kuivailtiin jo siivouslastoilla, jotta saatiin valtavat lätäköt pois radalta.
Tunnelma kisoissa toimihenkilöiden välillä oli jälleen mukava. En ainakaan kuullut, että kukaan olisi vetänyt herneitä pahemmin nenään. Ennen kilpailujen alkua tosin yksi kotimaisista tuomareista oli jo itkupotkuhuutoraivokohtauksen keskipisteessä. Aika pienestä voi joidenkin ihmisten mielenrauha järkkyä ja karjuminen saada infernaaliset mitat. Tämä tuomari ei ollut saanut virallista tuomarikutsukirjettä väärin ymmärryksen vuoksi. Sitä kirjettä eivat saaneet kolme muutakaan tuomareista, mutta heistä se ei ollut iso asia, kun kaikki info kuitenkin oli annettu suullisesti.
Lisäksi ko. tuomari oli saanut tuomarikokoukseen väärän paikan. Kun hän tuli paikalle, hän huusi kovaan ääneen minulle, ettei ole koskaan ollut näin huonosti järjestetyissä mestaruuskilpailuissa. Yritin piipittää, ettivät kilpailut ole vielä alkaneetkaan, kun hän jo paineli toiseen suuntaan tehden varmasti 100 m maailmanennätyksen. Matkalla hän kuulemma tapasi toisen tuomarin, joka kommentoi huutomyrskyyn: "Mikäli tuntuu noin pahalta, kannattaa varmaan ottaa hieman etäisyyttä." Jep, jep - siitä se ajatus varmaan hänellä sitten lähti ja ko. tuomari poistui kokonaan kisapaikalta. Luulen, että se oli vain hyvä asia. En voi edes kuvitella, miten tulehtunut ilmapiiri moisen riivinraudan läsnäollessa olisi ollut.
Ongelmiahan puuttuvasta tuomarista toki tuli ja pääosin varmaan juuri siksi olimme koko ajan noin tunnin myöhässä aikataulusta. Onneksi meillä oli varattuna kuusi tuomaria ja pystyimme ylipäätään kisat pitämään. Omaa tuomaria varustetarkastuksiin ei ollut ja se viivästytti.
Totta kai itselleni tuli näin huonosta alusta johtuen hieman typertynyt olo, mutta kaikestahan on toivuttava. Muutaman muunkin kerran sain joko ratsastajalta tai valmentajalta kuulla kunniani, mutta niissä tilanteissa ajattelin aina itselleni rooliasun päälleni. Kritiikkihän kohdistuu kisan johtajaan, ei juuri minuun sen takin sisällä. Kun viikonloppu on ohi, voi virkatakin laittaa vuodeksi naulaan ja unohtaa kuulemansa ilkeydet. Silti jään aina ihmettelemään, miten ihmisten on niin vaikeaa käyttäytyä kauniisti. Huutaminen ja raivoaminen on niin kovin lapsellista. Asiat voi sanoa myös ilman suuria tunteita ja ilkeitä sanoja. Olen kyllä melko ylpeä itsestäni, koska moiseen en alentunut koko viikonlopun aikana kertaakaan.
---
Mutta nyt on jo keskiviikko. Pikkupeikko on muuttanut koiranhoitajaksi täksi viikoksi pois ja ukko on töissä. Minun on myönnettävä, että hiukan tuntuu yksinäiseltä. Olenkin kutsunut pikkupeikon lounaalle, jotta saisin seuraa. Sääkin on hieman harmaa, mutta eiköhän tämä kaikki kuitenkin aina työnteon voita.
Lähden siirtämään hevoset pois laitumelta.
Tänään tunnun jo elävältä. Nyt voisi aloittaa lomailun kunnolla. Se siis tarkoittaa pyykinpesua ja ratsastusta... Kyllä on huikeat lomasuunnitelmat. Käykö kateeksi lukiessa?
Kisoihin voisin palata hieman. Kelit olivat varsin järkyttävät. Kaatosade oli paikoin sitä luokkaa, että harvoin edes näkee. Positiivista on se, että emme saaneet rakeita. Kenttä pysyi yllättävän hyvänä, mutta sunnuntaina sitä kuivailtiin jo siivouslastoilla, jotta saatiin valtavat lätäköt pois radalta.
Tunnelma kisoissa toimihenkilöiden välillä oli jälleen mukava. En ainakaan kuullut, että kukaan olisi vetänyt herneitä pahemmin nenään. Ennen kilpailujen alkua tosin yksi kotimaisista tuomareista oli jo itkupotkuhuutoraivokohtauksen keskipisteessä. Aika pienestä voi joidenkin ihmisten mielenrauha järkkyä ja karjuminen saada infernaaliset mitat. Tämä tuomari ei ollut saanut virallista tuomarikutsukirjettä väärin ymmärryksen vuoksi. Sitä kirjettä eivat saaneet kolme muutakaan tuomareista, mutta heistä se ei ollut iso asia, kun kaikki info kuitenkin oli annettu suullisesti.
Lisäksi ko. tuomari oli saanut tuomarikokoukseen väärän paikan. Kun hän tuli paikalle, hän huusi kovaan ääneen minulle, ettei ole koskaan ollut näin huonosti järjestetyissä mestaruuskilpailuissa. Yritin piipittää, ettivät kilpailut ole vielä alkaneetkaan, kun hän jo paineli toiseen suuntaan tehden varmasti 100 m maailmanennätyksen. Matkalla hän kuulemma tapasi toisen tuomarin, joka kommentoi huutomyrskyyn: "Mikäli tuntuu noin pahalta, kannattaa varmaan ottaa hieman etäisyyttä." Jep, jep - siitä se ajatus varmaan hänellä sitten lähti ja ko. tuomari poistui kokonaan kisapaikalta. Luulen, että se oli vain hyvä asia. En voi edes kuvitella, miten tulehtunut ilmapiiri moisen riivinraudan läsnäollessa olisi ollut.
Ongelmiahan puuttuvasta tuomarista toki tuli ja pääosin varmaan juuri siksi olimme koko ajan noin tunnin myöhässä aikataulusta. Onneksi meillä oli varattuna kuusi tuomaria ja pystyimme ylipäätään kisat pitämään. Omaa tuomaria varustetarkastuksiin ei ollut ja se viivästytti.
Totta kai itselleni tuli näin huonosta alusta johtuen hieman typertynyt olo, mutta kaikestahan on toivuttava. Muutaman muunkin kerran sain joko ratsastajalta tai valmentajalta kuulla kunniani, mutta niissä tilanteissa ajattelin aina itselleni rooliasun päälleni. Kritiikkihän kohdistuu kisan johtajaan, ei juuri minuun sen takin sisällä. Kun viikonloppu on ohi, voi virkatakin laittaa vuodeksi naulaan ja unohtaa kuulemansa ilkeydet. Silti jään aina ihmettelemään, miten ihmisten on niin vaikeaa käyttäytyä kauniisti. Huutaminen ja raivoaminen on niin kovin lapsellista. Asiat voi sanoa myös ilman suuria tunteita ja ilkeitä sanoja. Olen kyllä melko ylpeä itsestäni, koska moiseen en alentunut koko viikonlopun aikana kertaakaan.
---
Mutta nyt on jo keskiviikko. Pikkupeikko on muuttanut koiranhoitajaksi täksi viikoksi pois ja ukko on töissä. Minun on myönnettävä, että hiukan tuntuu yksinäiseltä. Olenkin kutsunut pikkupeikon lounaalle, jotta saisin seuraa. Sääkin on hieman harmaa, mutta eiköhän tämä kaikki kuitenkin aina työnteon voita.
Lähden siirtämään hevoset pois laitumelta.