Huomenta. Tässä sitä taas istutaan kaffekupin kanssa ja odotellaan peikon saavan itsensä sellaiseen läjään, että pystyy liikkumaan. Jotain ininää ja kohinaa jo kuuluu tuvan puolelta, joten ihan kohta varmaan ollaan lähtövalmiita.
Ininästä tulee mieleen viime yö. Ukko kärsii kovasta kuumeesta (37,4) ja puhisee ja ähisee ja on tuskainen ja onneton. Se on oma lukunsa, mutta ei siitä enempiä. Vielä tuskaisempi ja onnettomampi viime yönä oli Marilyn, joka näki vähän väliä jotain ilmeisesti varsin raskasta painajaisunta. Yhdessä vaiheessa pieni otus tärisi ja ulvoi hiljaa korvaani. Minun oli pakko herättää se ja ottaa kainalooni, niin raastava oli pienestä koirasta lähtevä ääni. Kun herätin sen, koiran ilme oli aivan poissaoleva ja kun se tajusi, missä se oli, se käpertyi syvään huokaisten kainalooni. Mikähän ihme voi pienen koiran unimaailmassa olla niin hirmuista?
Tänään on peikon suuri päivä: artesaanityön kritiikki. Tätä varten pikkuinen on opiskellut kolme vuotta. Ihmeen tyynesti tuo tulevaan päivään suhtautuu. Eilenkin oli peikolla merkittävä päivä: ensimmäinen autokoulun ajotunti. Minä ainakin muistan oman ekan ajotuntini vieläkin, vaikka olenkin ihan vanha akka. Mukavia aikoja - voi kun niistä saisi parhaat palat jotenkin takaisin...
---
No, nyt auton nokka kohti Hyvinkäätä. Työ kutsuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.